Pieni vauva ja huono,väsynyt äiti

  • Viestiketjun aloittaja LopenUupunutÄiti
  • Ensimmäinen viesti
LopenUupunutÄiti
Olen väsynyt. Näin vastaan useasti mm.mieheni kysyessä "mikä on?"

Tilanteeni on tämä:
Meillä on pieni vauva, parin kuukauden ikäinen. Rakastan vauvaa kovasti! Voi luoja miten rakastankaan tuota pientä ihmistä!

Meillä on myös neljä vanhempaa lasta, yhteensä siis viisi lasta joista neljä on alle kouluikäistä ja nuorin on tämä parin kuukauden ikäinen. Kaikkia lapsiani rakastan enemmän kuin mitään muuta ja haluaisin suojella heitä leijonaemon lailla!

Olen paljon yksin lasteni kanssa. Minulla on mies ja hän on kyllä nykyään ymmärtäväinen ja auttaa kyllä kotona ollessaan laittamalla ruokaa, siivoamalla jne... mutta vauvan hoito on jäänyt pitkälti minulle. Hoidan yö heräämiset, syötöt, vaipan vaihdot ym.

Nyt viime aikoina olen entistä väsyneempi, vauva on ajoittain todella itkuinen ja vaativa. Vaatii paljon kanniskelua, seuraa...

Mies menee omissa harrastuksissaan liki joka päivä monta tuntia usein koko päivän.

Mielestäni olen huono äiti. Enkä vain sano vaan olen todella sitä! Pinnani on jatkuvasti tiukalla, huudan ja tiuskin lapsille, en jaksa siivota läheskään päivittäin, pyykinpesuista puhumattakaan. Ruokaa kyllä teen koska on pakko.
Hoidan pakolliset asiat kotona, en paljon muuta.
Syytän itseäni, koska tunnen epäonnistuneeni (taas) imetyksen suhteen. Halusin imettää ja yritin kaikin keinoin onnistua siinä. Kaksi viikkoa meni yötä päivää imettäessä pientä vastasyntynyttä, kunnes punnituksessa todettiin että vauva ei ollut vielä syntymäpainossaan eikä paino ollut noussut. Siitä pikkuhiljaa imetys lopahti. Olin pettynyt ja surullinen ja luovutin. Siirryttiin korvikkeeseen.
Ajattelin että olin tahallani pitänyt vauvaani nälässä!

Odotusajan pelkäsin menettäväni vauvan syystä tai toisesta ja odotin synnytystä, jotta pääsisin tuosta pelosta.
Nyt vauva on tässä ja pelkään jälleen. Pelkään edelleen että joku asia tulee ja vie vauvani( sairaus, onnettomuus, kätkyt).

Silti kuitenkin huomaan välillä ajattelevani että "voi kumpa tuota ei olisi". Se ajatus on lähinnä pahimman iltahuudon aikana kun kannan huutavaa vauvaa ympäri kotiani tietämättä mikä pientä oikein itkettää.

Muut lapset kiristävät pinnaa jatkuvalla riitelyllä, huutamisella, riehumisella.
Tuntuu etten kestä mitään ylimääräistä meteliä, vastoinkäymistä tai muuta ikävää.

Kärsin päivittäisestä päänsärystä, joka ajaa jo hermoromahduksen partaalle. Syön päivittäin särkylääkkeitä, joista ei ole apua. Migreenin estolääkekin on käytössä. Eli kärsin myös vaikeasta migreenistä.

Tällä hetkellä tuntuu että kuolisin mielummin kun kärsin tästä tunteesta (päänsärky, ahdistus, väsymys). Lapset ansaitsisivat paljon paremman ja välittävän äidin kuin mitä heille olen :(

En kaipaa saarnaa mistään "itsepähän olet lapsesi tehnyt" aiheesta vaan vertaistukea ja apua mitä minulle on tapahtumassa!?
 
Itsekin uupunut
Minä kysyn kerrankin että mistä näitä paskiaisia suomalaisia miehiä riittää, jotka menee kuten sinkkuaikoina ja kuvittelee elämän jatkuvan lasten jälkeen samana kuin ennenkin? Vastuunotto nolla, ja piilotellaan työpaikan, harrastusten sekä lompakon takana, vedotaan rahan kantamiseen perheeseen ja sanotaan että halipatsuippa.

Sitten väsyneet äidit kirjoittavat Mitäs nyt-palstalle väsyneinä, uupuneina ja itkuisina kun eivät jaksa.

Perk*leen kollit, siittävät kyllä mutta juoksevat kun on aika hoitaa lapsia ja tukea kumppania!!
 
  • Tykkää
Reactions: Hilpuri Tilli
vierailija-25785:
on normaalia väsyä tuollaisessa elämäntilanteessa. Paljon pieniö, huomiota kaipaavia lapsia, kotityöt js vielä vauva. Siihen kun lisää huonosti nukutut yöt. Jokainen väsyisi tuossa tilanteessa. Ei se rakkaus riitä, jos ei ole voimia.. Sinun pitää puhua miehellesi että tarvit hänen apua tuossa kaikessa! Yhteinen yrityshän se on. Jos mies ei ymmärrä tai voi sinua auttaa, sinun täytyy puhua jollekin muulle! Millaiset verkostot? Saatko lastenhoitoapua sukulaisilta ystäviltä? Tai sitten puhut neuvolassa niin saat ulkopuolisen kotiavun. Ollakseen hyvä äiti, tarvitsee ihminen lepoa ja jonkun harrastuksen. Jospa miehesi voisi harrastaa sen verran vähempi että sinä pääsisit vaikka lenkille yksin silloin tällöin? Samalla miehesikin huomaisi mitä kaikkea kodin ylläpito sinulta vaatii... Tsemppiä! Minulla "vain" kaksi lasta, joita rakastan yli kaiken muttta ne iltakiukut on minullekin liikaa monesti ja muutenkin tulee tiuskittua turhasta.. Ihmisiä me ollaan vaan, äiditkin. Äidin oletetaan pystyvän ottamaan vastaan kaikki lasten harmit ja uhmat ja siinä sivussa tekevän ruuat ja kotityöt hymyssäsuin.. Mutta eihän se niin mene.. Välillä pinna palaa ja tulee huudettua.. Itsellä pinnan palamista ehkäisee omien ystävien näkeminen silloin tällöin ja harrastus.. Voimia! Nyt sinä tarvitset lepoa, ja et sitä saa ellet pyydä apua, joltakin!
 
vierailijaxyz
"Mitä minulle on tapahtumassa?"
Olet uupunut, koska sinulla on enemmän lapsia kuin mitä jaksat hoitaa. Koska sinä ja miehesi ette ole tässä lapsentekoasiassa olleet suunnitelmallisia, teillä on vain yksi järkevä vaihtoehto: järjestäkää itsellenne apua käytännön hommiin. Eli palkatkaa miehen kanssa kotiapulainen, siivooja tai lastenhoitaja, joka tulee auttamaan sinua päivittäin. Ja ehkäisy käyttöön heti, ettei teillä ole taas vuoden päästä seuraavaa vauvaa.

5 alle kouluikäistä? Ei tuollaista sirkusta jaksa kukaan yksin.
 
vierailija........
No vaikea tähän nyt on vastata muuta, kuin että miten voit olla niin tyhmä, että teet lapsia noin paljon, noin pienellä ikäerolla, noin tyhmän miehen kanssa. Oikeasti.
Siis sääliksi käy, mutta vaikea keksiä mitään kehittävää, kun joku toimii noin typerästi.

Sinuna nyt alkuun juttelisin miehen kanssa, että nykyinen meno ei voi jatkua, vaan miehen pitää ottaa enemmän vastuuta lapsista. Sitten varmistat, että ehkäisy on kunnossa, ettei tilanne mene enää pahemmaksi. Imettämistä on turha tuossa tilanteessa murehtia, ei se lapsen loppuelämän kannalta merkittävin asia ole.
 
LopenUupunut
Korjaan nyt että en siis ole AINA ollut yksin lasten kanssa. Nyt vauvan synnyttyä olen jäänyt yksin miehen mennessä omissa harrastuksissaan.

Juu tiedän itse olen lapset tehnyt mutta se nyt ei auta tähän. Lapsia kun ei voi "palauttaa" heti kun tulee niiden kanssa vaikeuksia tai äiti väsyy. Enkä sitä todellakaan halua!
Nämä lapset on haluttuja ja yhdessä toivottuja.
Sain vuosi sitten keskenmenon ja se painaa edelleen... Syytän siitä itseäni vaikkakin en keksi järkevää syytä miksi näin kävi ja vielä suht pitkillä viikoilla (12+).

Vauvan synnyttyä vointini oli loistava! Olin onnellinen uudesta perheenjäsenestä ja alku sujui kaikista haasteista huolimatta hyvin.
Nyt viime aikoina on tapahtunut sisälläni siis pään sisällä jotain.... Enkä tiedä mitä!

Kaksi kertaa olen ollut vähällä menehtyä (keskenmenon ja synnytyksen aikana) ja molemmilla kerroilla mieheni on ollut vieressä läsnä, nähnyt kaiken. Se on ollut hänelle kova paikka ja muistaa ne kerrat todella hyvin! Näistäkin syytän itseäni sillä koen että olen aiheuttanut miehelleni pahan olon ja menettämisen pelon...

Tää on ihan hullua mitä kirjoitan ja ajattelen! Tiedän!

Ja juu, ehkäisy asia on hoidettu ja yhteisesti päätetty että lapset ovat nyt tehty!
 
qawxz
Nyt annat armoa itsellesi, tee vain ehdottomasti tärkein eli hoidat lapset, pyykit ja tiskit eivät karkaa mihinkään. Ja ne voi mies hoitaa. Soitat tai käyt neuvolassa puhumassa tilanteesta, ammatti-ihmiset osaa kyllä auttaa ja keksiä keinot. Et ole huono äiti, ainoastaan väsynyt. Eli hanki apua neuvolan, kavereiden tai sukulaisten kanssa, pääasia, että saat jotenkin levätyksi ja jaksat taas. Pää pystyyn, selviät kyllä, ole armollinen itsellesi!
 
Cinnamongirl
Taas tylyttäjät vauhdissa... Ja hatun nosto sinulle kun vielä olet hengissä, itsellä esikoinen 3v ja vauva 5kk ja kohdallani todellakin saa lapsiluku olla tässä, molemmat olleet todella vaativia ja en voi edes kuvitella jaksavani tulevaisuudessa enempää. Oletko puhunut neuvolassa/sieltä tarjottu apuja? Nykyään on "perheohjaus" palvelu josta voi saada tarvittaessa apuja ennenkö pahasti pimahtaa, minulle tarjottiin mutta en vielä ole "kehdannut" soittaa(hölmö olen). Etkä joudu mihinkään "lastensuojelu rekisteriin". Miehillä on niin helppo vaan ottaa omaa aikaa kun naisilla hormonit varmistaa että huolehtii lapsista vaikka kuinka tekis mieli välillä nostaa kytkintä. Varmasti univelat ja väsymys selittää ison osan ajatuksistasi mutta olisiko myös hormonitoimintakin vielä sekaisin? Itselläni meni esikoisen aikaan yli 4kk imetyksen loputtua kunnes aloin olla mielialoiltani normaali. Ja nyt kun täältä tulet sontaa niskaasi saamaan ajattele kaikkia niitä ihania tulevia perhe jouluja kun lapsesi ovat isoja ja mieti mistä muut jäävät paitsi:) raskaan taipaleen joudut käymään mutta lopussa kiitos seisoo:) Ja onneksi olkoon vauvasta!
 
vierailijaaaaaa
Hei!

Kuulostaa ihan minun ajatuksiltani molempien synnytysten jälkeen. Olin raskaudesta aivan poikki ja synnytykset olivat todella vaikeita. Molempien lasteni jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Olo oli kuin painajaisesta pitkän aikaa ja mietteet vauvoja kohtaan hyvin ristiriitaiset. Rakastin myös heitä leijonaemon lailla mutta samaan aikaa tuntui että vievät minusta viimeisetkin elon rippeet. Onneksi aika kului jotenkin ja masennus loppui. Rinnallani minulla on hyvä mies joka teki siinä vaiheessa kaiken kun itse olin loppu. Nyt voimissani taas, mutta minulle nämä lapset riittävät, en jaksaisi todellakaan hoitaa viittä lasta.

Lopeta itsesi syyttely. Vauvasi voi hyvin ilmeisesti kuitenkin vaikka enemmänkin olisi ehkä maito maistunut mitä rinnasta riitti. Tapahtunutta ei tarvitse murehtia, ollut ja mennyt.. Voisiko sinulla olla synnytyksen jälkeinen masennus kun syyttelet itseäsi ja murehdit kaikkea mahdollista?
Miehesi olisi autettava enemmän tai palat loppuun. Miehelle on tehtävä selväksi että nyt menee perhe harrastusten edellee. Samalla tavallahan mies on leikkiin lähtenyt joten aikuinen mies leikin kestäköön (siis jos hyvä mies on).

Jos miehestä ei ole apua, otettava yhteys neuvolaan tai sos.työhön ja kerrottava tilanteesi. Apua tarvitset tuollaisen perheen pyörittämiseen.Miten läheiset?
 
Tiiux
Olet masentunut, se voi alkaa pikkuhiljaa tai yhtäkkiä. Tunne on sellainen että vaikka kuinka olisi muuten onnellinen niin sitä onnea ei ole olemassa. Itse kuvasin tunnetta näin ; vaikka saisin lottovoiton, se ei veisi tätä pahaa Oloa pois. Siihen ei auta auringonpaiste, ulkomaanmatka tai mikään mikä muutoin olisi ihanaa. Ei ole mitään mitä odottaa (vaikka olisikin)

Googlaa masennustapauksista ja tee se. Mikäli saat "tarpeeksi" pisteitä, soita huomenna neuvolaan terveydenhoitajallenne.

Tsemppiä arkeen, kyllä asiat vielä järjestyvät. Hali!
 
LopenUupunut
Kiitos teille muutamalle ihanalle vastaajalle!

En ole puhunut neuvolassa tai muuallakaan. Ehkä osaksi myös siksi koska en oikeastaan ole tiennyt mikä minulla on! Koen olevani väsynyt mutta olen ajatellut tämän nyt vaan kuuluvan tähän kaikkeen vauva-aikaan ja siihen että kun on pieniä lapsia niin silloin nyt vaan ollaan väsyneitä.

Nyt havahduin näihin omiin ajatuksiini ja pelästyin että miksi ajattelen näin!?

En saisi ajatella vauvastani, joka on pieni, avuton ja syytön tähän kaikkeen niin kielteisesti ja jopa toivon joskus ettei tuota edes olisi! En voi koskaan ikinä sanoa noin ääneen! Totta kai mä välitön tuosta pienestä ihan hirveästi ja siksi koen syyllisyyttä ajatuksista joita en tosissani edes tarkoita.

Sekavasti ilmaistu mutta...

Enkä ymmärrä miksi valitan?
Vauva ei valvota öitä, herää kerran/ pari syömään.
Vauva kyllä päivisin onkin välillä enemmän välillä vähemmän haastava mutta saan kyllä nukuttua öisin.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi jaksaa!

Miksi sitten en jaksa!? En todellakaan ymmärrä!

Pelkään näitä ajatuksia ja niiden seuraamuksia.

Olen pettynyt siihen etten ole "se hehkeä kotiäiti", jolla on tukka viimosen päälle, lapset jatkuvasti siisteissä vaatteissa iloisesti yhdessä leikkimässä, koti kun sisustuslehdissä paikat kiiltäen. Miehen tullessa kotiin vastassa on iloiset lapset, vaimo kuvan kauniina tulee onnellisesti hymyillen vauva tyytyväisenä sylissä. Ruoka laitettuna.

Ei. Meillä miehen tullessa kotiin vastassa on koti kun pommin jäljiltä, lapset joko täydessä vauhdissa tai jokainen huoneissaan arestissa, tulen vastaan tukka roikkuen vielä yön jäljiltä harjaamatta, collarit jalassa (jos olen jaksanut vaihtaa päivävaatteet päälle), vauva huutavana sylissä tai sitten nukkumassa sitterissä ja minä juomassa aamukahvia iltapäivällä. Ruoka kyllä joka päivä laitettuna ja kyllä sen ihan oikeasti teenkin. Harvoin turvaudun valmisruokiin tai pikaruokaan (ranskalaisiin tmv). Kireänä kun viulunkieli tokaisen kuinka loistavasti on jälleen päivä mennyt.

En halua olla tällainen! En oikeasti ole tällainen!

Välillä saan ihme spurtteja ja sitten lyön yli homman:
Siivoan hulluna vessat, keittiön, kodin tiptop ja saatan jatkaa vielä yölläkin esim. seinien pesua kun niiden paskaisuus alkavat häiritsemään klo. 1 yöllä! Tää on hullua mutta ihan oikeasti totta! :(
 
vieraisilla
Onko sulta katottu hb? Alhainen hb voi aiheuttaa väsymystä ja päänsärkyä sekä sumuista oloa. Josko kyse olisikin vain näin "yksinkertaisesta " jutusta? Ilman muuta nyt kerrot neuvolassa olostasi. Väsymys jossain määrin kuuluu vauva-aikaan,mutta tuo ei kuulosta normaalilta. Tuota masennustakin veikkailtiin syyksi ja voihan sinulla sekin olla. Toivottavasti jaksat hakea apua.
 
vierailija X
Klassinen kaksplus-palstastoori. Perheensä elättävä mies maalataan roistoksi ja lynkataan joukolla, "uupunut" kotona oleva mamma on sädekehä päänsä yllä kulkeva sankari ja marttyyri.

Tämän päivän "äitiys" on sitä, että mies tarjoaa mammalle elannon ja kodin ja töistä kotiin tultuaan hoitaa kodin ja lapset. Koska mamman taikasana on "uupumus". Ja kun vauva-aika on takana ja hormonien typerryttämän äidin vauvakuume taas nousee, siittää mies tunnollisesti lisää lapsia.

Voi jeesus mitä paskaa, suomeksi sanottuna. Ihan oikeasti. Sääliksi käy näitä miehiä joiden palkka isyydestä ja perheen elättämisestä on tulla lynkatuksi uusfemakkojen kansoittamalla nettipalstalla.
 
äitix7
Nyt nainen otat neuvolassa tuon asian puheeksi! Ja miehen kanssa kunnon keskustelu! itse seitsemän lapsen äitinä tiedän väsymyksen ja arjen haasteet.. ymmärrän siis sinua monen pienen lapsen äitiä. Hienoa että teillä ehkäisyasia hoidettu ja se päätetty että teidän perhe on nyt siinä. Minusta tuo tilanne kuulostaa kyllä aika huolestuttavalta, pärjäätkö enää yksin pienten kanssa? Saisitko apua keneltäkään? Ystäviä..sukulaisia.. vaikka tiedän kyllä kokemuksesta ettei noilta tahoilta läheskään aina apua saa.. Voimia kovasti ja ihanaa että edes täällä purat ajatuksiasi. Jos voisin, tulisin jelppimään sua :)
 
LopenUupunut
Synnytyksessä hb laski 70 mutta neuvolassa katsottiin myöhemmin niin oli noussut jo reippaasti normaaliksi olikohan 130 päälle. Eli en usko että tuo hb olisi ainakaan syynä.

Lääkkeet joita syön estolääkkeenä väsyttää kyllä valtavasti ja siksi olenkin vain sivuuttanut tämän väsymyksen mutta tämä kaikki muu oireilu alkaa jo pelottamaan :(
 
LopenUupunut
Nyt nainen otat neuvolassa tuon asian puheeksi! Ja miehen kanssa kunnon keskustelu! itse seitsemän lapsen äitinä tiedän väsymyksen ja arjen haasteet.. ymmärrän siis sinua monen pienen lapsen äitiä. Hienoa että teillä ehkäisyasia hoidettu ja se päätetty että teidän perhe on nyt siinä. Minusta tuo tilanne kuulostaa kyllä aika huolestuttavalta, pärjäätkö enää yksin pienten kanssa? Saisitko apua keneltäkään? Ystäviä..sukulaisia.. vaikka tiedän kyllä kokemuksesta ettei noilta tahoilta läheskään aina apua saa.. Voimia kovasti ja ihanaa että edes täällä purat ajatuksiasi. Jos voisin, tulisin jelppimään sua :)
Kiitos! Ystäviä ei juurikaan ole ja sukulaiset... Noh, ei auta kovinkaan eikä muutenkaan olla niin läheisiä että haluaisin/jaksaisin heille avautua...
Kaikkien kanta tuntuu vaan olevan "nii i, sellaista se lasten kanssa on" asennetta...
 
LopenUupunut
Klassinen kaksplus-palstastoori. Perheensä elättävä mies maalataan roistoksi ja lynkataan joukolla, "uupunut" kotona oleva mamma on sädekehä päänsä yllä kulkeva sankari ja marttyyri.

Tämän päivän "äitiys" on sitä, että mies tarjoaa mammalle elannon ja kodin ja töistä kotiin tultuaan hoitaa kodin ja lapset. Koska mamman taikasana on "uupumus". Ja kun vauva-aika on takana ja hormonien typerryttämän äidin vauvakuume taas nousee, siittää mies tunnollisesti lisää lapsia.

Voi jeesus mitä paskaa, suomeksi sanottuna. Ihan oikeasti. Sääliksi käy näitä miehiä joiden palkka isyydestä ja perheen elättämisestä on tulla lynkatuksi uusfemakkojen kansoittamalla nettipalstalla.
Ihan tiedoksi että kyllä se olen minä joka tätä perhettä elätän. "Tiennaan" äitiyspäivärahoilla enemmän kun mieheni, joka on osalomautettuna töistään. Tekee siis töitä silloin kun niitä on jos on. Nyt viime aikoina hiljaisempaa. Kävin aikoinani koulut ja olin hyvä palkkaisessa työssä niin että nyt kun olen äitiyslomalla on minulla kohtuu hyvä palkka ihan vaan kotona ollen, lapsia hoidellen.
 
  • Tykkää
Reactions: Hilpuri Tilli
vierailijah
Kiitos teille muutamalle ihanalle vastaajalle!

En ole puhunut neuvolassa tai muuallakaan. Ehkä osaksi myös siksi koska en oikeastaan ole tiennyt mikä minulla on! Koen olevani väsynyt mutta olen ajatellut tämän nyt vaan kuuluvan tähän kaikkeen vauva-aikaan ja siihen että kun on pieniä lapsia niin silloin nyt vaan ollaan väsyneitä.

Nyt havahduin näihin omiin ajatuksiini ja pelästyin että miksi ajattelen näin!?

En saisi ajatella vauvastani, joka on pieni, avuton ja syytön tähän kaikkeen niin kielteisesti ja jopa toivon joskus ettei tuota edes olisi! En voi koskaan ikinä sanoa noin ääneen! Totta kai mä välitön tuosta pienestä ihan hirveästi ja siksi koen syyllisyyttä ajatuksista joita en tosissani edes tarkoita.

Sekavasti ilmaistu mutta...

Enkä ymmärrä miksi valitan?
Vauva ei valvota öitä, herää kerran/ pari syömään.
Vauva kyllä päivisin onkin välillä enemmän välillä vähemmän haastava mutta saan kyllä nukuttua öisin.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi jaksaa!

Miksi sitten en jaksa!? En todellakaan ymmärrä!

Pelkään näitä ajatuksia ja niiden seuraamuksia.

Olen pettynyt siihen etten ole "se hehkeä kotiäiti", jolla on tukka viimosen päälle, lapset jatkuvasti siisteissä vaatteissa iloisesti yhdessä leikkimässä, koti kun sisustuslehdissä paikat kiiltäen. Miehen tullessa kotiin vastassa on iloiset lapset, vaimo kuvan kauniina tulee onnellisesti hymyillen vauva tyytyväisenä sylissä. Ruoka laitettuna.

Ei. Meillä miehen tullessa kotiin vastassa on koti kun pommin jäljiltä, lapset joko täydessä vauhdissa tai jokainen huoneissaan arestissa, tulen vastaan tukka roikkuen vielä yön jäljiltä harjaamatta, collarit jalassa (jos olen jaksanut vaihtaa päivävaatteet päälle), vauva huutavana sylissä tai sitten nukkumassa sitterissä ja minä juomassa aamukahvia iltapäivällä. Ruoka kyllä joka päivä laitettuna ja kyllä sen ihan oikeasti teenkin. Harvoin turvaudun valmisruokiin tai pikaruokaan (ranskalaisiin tmv). Kireänä kun viulunkieli tokaisen kuinka loistavasti on jälleen päivä mennyt.

En halua olla tällainen! En oikeasti ole tällainen!

Välillä saan ihme spurtteja ja sitten lyön yli homman:
Siivoan hulluna vessat, keittiön, kodin tiptop ja saatan jatkaa vielä yölläkin esim. seinien pesua kun niiden paskaisuus alkavat häiritsemään klo. 1 yöllä! Tää on hullua mutta ihan oikeasti totta! :(
Hirmuisen paineet olet itsellesi luonut täydellisestä äitiydestä. En tiedä ketään joka voisi pystyä moiseen. Eikä kenenkään tarvitsekaan mielestäni.
 
LopenUupunut
Tuntuu naurettavalta mutta katsoin vähän aikaa sitten tv-sarjaa "Äitien sota".

Mä oikeesti itkin ja katsoin sitä.

Siinä äidit pisteytettiin kuka oli paras äiti.

Ajattelin joka ikinen kerta että tuollaisiako muut äidit todella ovat??

Kodit siistejä, lapset noh, ihania omia itsejään mutta äidit! Ne jaksoi kiukut, uhmat ym... Ei raivonnut ja repinyt hiuksia päästään joka minuutti.

Aina romahdin tähän omaan todellisuuteen.

Tajusin aina kuinka joku voi olla näin huono äitinä ihan oikeasti!

En sano tätä kerjätäkseni sääliä vaan itseäni säälittää lapset jotka joutuvat kestämään minua eikä niin että mä joudun kestämään niitä. He ansaitsevat rakastavan äidin, äidin joka on läsnä, kuuntelee, nauraa heidän kanssaan. Ei äitiä joka vaeltaa kotona zombina, tiuskii jatkuvasti, kieltää kaiken vaan sen vuoksi ettei äiti nyt vaan jaksa!

Vihaan itseäni koska en pysty tarjoamaan sellaista rakastavaa syliä jonka haluaisin.

Siksi en kestä enää tätä syyllisyyden tunnetta ja jatkuvaa pahaa oloa ja ahdistusta joka minussa vallitsee!
 
vierailijah
Tuntuu naurettavalta mutta katsoin vähän aikaa sitten tv-sarjaa "Äitien sota".

Mä oikeesti itkin ja katsoin sitä.

Siinä äidit pisteytettiin kuka oli paras äiti.

Ajattelin joka ikinen kerta että tuollaisiako muut äidit todella ovat??

Kodit siistejä, lapset noh, ihania omia itsejään mutta äidit! Ne jaksoi kiukut, uhmat ym... Ei raivonnut ja repinyt hiuksia päästään joka minuutti.

Aina romahdin tähän omaan todellisuuteen.

Tajusin aina kuinka joku voi olla näin huono äitinä ihan oikeasti!

En sano tätä kerjätäkseni sääliä vaan itseäni säälittää lapset jotka joutuvat kestämään minua eikä niin että mä joudun kestämään niitä. He ansaitsevat rakastavan äidin, äidin joka on läsnä, kuuntelee, nauraa heidän kanssaan. Ei äitiä joka vaeltaa kotona zombina, tiuskii jatkuvasti, kieltää kaiken vaan sen vuoksi ettei äiti nyt vaan jaksa!

Vihaan itseäni koska en pysty tarjoamaan sellaista rakastavaa syliä jonka haluaisin.

Siksi en kestä enää tätä syyllisyyden tunnetta ja jatkuvaa pahaa oloa ja ahdistusta joka minussa vallitsee!
Tämä taitaa olla provo. Ei kukaan kuvittele että "äiti sota" kertoo todellisuuden muiden äitiydestä. Ei kai?
 
LopenUupunut
Tämä taitaa olla provo. Ei kukaan kuvittele että "äiti sota" kertoo todellisuuden muiden äitiydestä. Ei kai?
Ei. Tämä ei ole provo! Miksi keksisin tällaista!?

Kerron rehellisesti ajatuksistani. Sanoinhan että tää on ihan hullun kuulosta! Siksi epäilenkin jo että mikä ihme mulla oikein on!? Tiedän että ajatukseni ym on ihan typeriä! Tiedän sen! Siksi epäilenkin että kohta olen niin sekoamis pisteessä...
 
vierailijah
Ei. Tämä ei ole provo! Miksi keksisin tällaista!?

Kerron rehellisesti ajatuksistani. Sanoinhan että tää on ihan hullun kuulosta! Siksi epäilenkin jo että mikä ihme mulla oikein on!? Tiedän että ajatukseni ym on ihan typeriä! Tiedän sen! Siksi epäilenkin että kohta olen niin sekoamis pisteessä...
Ok. No sitten kannattaisi varmaan tosiaan jutella neuvolassa ja muiden tuttujen pienten lasten äitien kanssa joilta saisit vähän näkökulmaa asioihin. Kaikkia väsyttää välillä eikä kodin tarvitse kiiltää. Tsemppiä joka tapauksessa!
 
vierailijankm
Olet väsynyt. Mahdollisesti masentunut, mutta et välttämättä. Äärimmäisen haastavassa elämäntilanteessa monen pienen kanssa. Olet ihminen. Ja sulla on ihan hurjan kovan kriteerit itsellesi ja epärealistinen kuva äitiydestä. Ihan oikeasti, tosi moni äiti miettii vauvan kanssa hetkittäin, että mitä helvettiä oikein ajatteli kun itsensä tähän liemeen hankki. Minä ainakin ajattelin kuopuksen ollessa 1kk, väsyneenä, itkuisena, valvoneena, pinna kireällä, että MIKSI, MIKSI minä halusin tätä meille, miksi halusin toisen lapsen. Piru vie tämäkään ei nukahda, tiesinhän minä tämän, miksi ryhdyin siihen taas? Mutta se meni ohi. Todella moni äiti leikittelee ajatuksella, että jos vain pakkaisin kassini ja häipyisin - ei koskaan niin tekisi, mutta ah että ajatus on joinain hetkinä herkkua. Näistä ei vaan aina puhuta ääneen. Musta tuntuu että hyötyisit todella joko elämää nähneestä vertaistuesta tai jonkun ammattilaisen kanssa juttelusta, jonkun pitää saada sut uskomaan että nuo fiilikset ei tee sinusta huonoa äitiä - tai muuten ylikorostunut syyllisyys ja itsehalveksunta vie sinusta viimeisetkin voimat.

Hanki konkreettista apua, hengähdyshetkiä, kannustavaa palautetta - puoliso, kaveri, MLL:n perhekummi, neuvola, perheneuvola, perheiden kotipalvelu, mikä vaan. Ole armollinen itsellesi.
 

Yhteistyössä