***Pikkukakkosta odottavat***

Aattelin tulla tänne kurkkimaan pitkästä aikaa:) Olen aika aktiivinen tuolla oman kuun pinossa mutta olsi kiva kuulla täällä teidän kuulumisia ja tuntemuksia kun kuitenkin samassa pinossa kuumeiltiin:)

edellisviikolla oli meidän esnimmäinen ultra ja oli kyllä niin ihana päästä kurrkaamaan pikkuista. NT-ultraan ei siis haluttu vaan ihan tavallinen kurkkaus. Ja siellä näytti olevan kaikki jäsenet oikeilla paikoilla, sydän ja aivot kehittynyt ja näytti hyvälle ja muutenkin kaikki hyvin. Vauva oli niin villi ettei meinattu kuvia saada ollenkaan otettua ja mittaaminen oli vähän haastellista. Vauva oli kätilön mukaan iso ja vahva. Olin ultrassa rv13+0 mutta vastasi taasn viikkoa suurempaa. Silti eivät muuttaneet laskettua aikaa ainakaan vielä, sanoi vaan että syntyy luultavasti sitten vähän aikasemmin. Ja neuvolakortista katsoin että esikoisen kanssa oli ihan sama juttu. Oli kanssa viikkoa isompi ja syntyikin sitten rv37+2. Mutta oli miten oli niin erittäin onnellinen olen nyt ja odotus tuntuu hyvältä. tuli ihan poikaolo tuosta:heart:

Olosta: olo on onnellinen, herkkä ja nautin elämästä, perheestäni ja tästä uudesta tulokkaasta. Kunnon potkuja odotan, nyt on tuntunut sellasta pientä liikehdintää. 15.viikko alkaa tänään:) tuntuu että niin vähän mutta nopeesti on aika mennyt, kohta ollaan jo puolessa välissä:) Töissäolo tuntuu jokseenkin pakkopullalta, kai olen jo asennoitunut äitiyslomaan:) Sitä ennen on kuitenkin paljon töitä.

Matilda-08 ja pikkuvauva 14+0
 
Mitäs tänne kuuluu? Jokos viiva on poksahtanu? :D


Omaan napaan ei kummempia...
Maha senku kasvaa :D Nyt on alkanu tulemaan jotain harkkareitten tapasia ku maha vetää joskus kovaks ja tuntuu inhottavalta...
Neljäs neuvola oli tänään ja siellä kaikki hyvin :)
Painoa tullu ekalta käynniltä 3kg, tuntuu jotenki paljolta?
Hb oli 139, noussu vaan. Nyt tässä raskaudessa ollu matalammat arvot. Rautalisää tarvin esikoista oottaessa vasta rv.29+
Verenpaineet 113/69, p.90. Esikoinen oli mukana neuvolassa :D Ekalla käynnillä oli korkeemmat ku mitä normaalisti mulla ja nyt hiljalleen palautunu samoihin lukemiin.
:heart:-äänet 130-140krt/min
Pikkunen alko potkimaan ja möykkäämään oikein urakalla ku sydänääniä kuunneltiin :heart:

Talvicci ja Torsti rv.18+4 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Eea
Piha hommia on täällä tehty ihan urakalla. :) Haravointia ja muuta askaretta riittää. Onneksi vielä jaksaa touhuta! Ostettiin viime keväävä omakotitalo, ja remontin takia jäi pihat laittamatta. Nyt olisi sitten tarkoitus istutella omanmieleisiä kasveja ja rakentaa kukkapenkkejä.

Huomenna olisi pitänyt olla neuvola, mutta aamulla sain puhelun, että terkkari on sairastunut ja aika siirtyi 3 viikon päähän. :( Olisin halunnut päästä kuuntelemaan vauvan sydänäänet yms. Noh, nyt tulee melkein kahden kuukauden väli edelliseen neuvolaan.

Maha on kasvanut muutaman viikon aikana ihan huimasti. Ainakin omasta mielestäni. :D Vauva liikuskelee enimmäkseen iltaisin, tai oikeastaan päivällä en taida ehtiä liikkeitä juurikaan edes kuullostella. Oma vointi ei voisi parempi olla. Joskus liika rehkiminen kostautuu pistävällä kivulla alamahasssa, mutta muuten ei vaivoja ole. Ennakoivia supistuksia en ole vielä huomannut.

Mites teidän muiden kevät on sujunut? :)
 
(.) Ultraterveisiä! POIKALUPAUS saatu joten jos Talvicci päivität=).380g oli paino. Siellä poju nieleskeli ilmeisesti lapsivettä ku kieli ja suu siihen malliin liikku.Istukka oli edessä..
Neuvolassaki kävin katotuttaan hempat ku tuntu et on laskenu mut ei 132 näytti olevan,johtuisko sit nesteenpuutteesta tää heikotus ja supistuksetki voi kuulema johtua siitä!lääkäri kirjoitti sairaslomaa 8.5 asti,mun pakara huutaa hoosiannaa!!!joten nyt sit lepoa ja venyttelyä..
Nonih nyt saa sit alkaa miettiin tuota pojan nimee ku meillä oli se tytön nimi valmiina :D onneksi siihen on vielä aikaa ku se pitää päättää...

Talvicci ei tuo 3kg ole mitää..mulle on tullu melkee 8kg..:whistle: oliko se 500g/vk on normaali..

JiiMii&poju21+3
 
Heippa tännekkin:)

Tänne kuuluu nyt ihan hyvää. vauvalla tuntuisi olevan hikka :)
Toissa päivänä olin sairaalassa käyrillä kun huolestuin liikkeistä, mutta kaikki oli hyvin. onneksi:)

Maanantaina oisi neuvola, mua aina jännittää se vaa´alle nousu..viime neuvolaan mennessä oli painoa jo tullut 12kiloa...

Mulle sanoivat että se 500g/vko on se "yläraja". Mulla tainut 3 kertaa jäädä alle sen 500g :LOL:

Mukavaa keskiviikkoa

Ninatus 34+0
 
Eea
Jiimiille onnea poikalupauksesta. :)

Mitäs vappusuunnitelmia muilla on?

Me varmaan vietetään vappu ihan rauhassa kotosalla tai sitten miun vanhempien luona. Ilmapalloja ja munkkeja. :)

Eea & Urkki 23+1
 
Huh, painoa on tännekin kertyny! äsken kävin vaa'alla (kylläkin heti ruokailun jälkeen ja maha ei oo toiminu pariin päivään :kieh:) ja näytti et olis tullu jo 6,8kg :O ! Jaiks! Kyllä taitaa 70kg mennä rikki tällä kertaa...tuntuu niin isolta. Vois tietty nyt vähän ruveta kattoo mitä suusta alas pistää.

vappusuunnitelmissa olis huomenna mennä kylpylään koko perhe muutamaksi tunniksi :) Muuten sitten kotosalla ollaan. Simaa ja munkkeja pitäis ostaa, muuten ei varmaan mitään erikoista. En oikein jaksa tänä vuonna tehdä munkkejakaan itse.

Tänään on poksumispäivä :) Sen kunniaksi kuva:



hemari ja helmiäinen 27+0
 
Jahas, taitaa vappusuunnitelmat mennä uusiksi. Esikolle nousi ekaa kertaa elämänsä aikana kuume, ja heti mittari näytti komeat 39,5 astetta. Eli ei huomenna kylpylään. Höh. Tytsy olis niin tykänny. Kotioleilua siis.
 
Miepäs olenkin täällä listoilla enkä ole muistanut kirjoitella :O Minut voi siis poistaa tosta huhtikuusta, tosin toivon että poistun odottavista kohta kuitenkin. Mutta ei oo pieni vielä kait tulossa, vaikka yli viikon jo kroppa ilmotellut ties mitä.

Paljon onnea ja tsemppiä muille odottajille! :heart:

- N ja Kaino 40+0
 
ONNEA viiva:heart: Hyvän kokonen tyttö tullut.:)

En oo muistanu hetkeen käyä kirjottelemassa. En menny silloin sinne ultraan kun ei sitten ollutkaan varaa siihen kun piti maksaa takuuvuokra uuteen kotiin. Mutta verta ei oo enää tullut.:) Silti oon tosi huolissani että onko kaikki hyvin, oon jo ihan varautunu siihen että ens viikolla ekassa ultrassa sanotaan ettei lapsi oo elossa. Pitäis vaan koittaa olla miettimättä. En tiiä kuvittelenko mutta ihankun kohtu olis kasvanu ja tuntuu tosta mahan päältä ja varsinki jos tyttö seisoo siinä päällä niin tuntuu kun sielä ois ilmapallo.:D Oon koko ajan niin väsyny että voisin vaan nukkua, oikein on huono omatunto kun mies joutuu melkeimpä hoitamaan tytön kokonaan ja mä vaan makaan ja torkun sohvalla. Mutta siis ens viikolla keskiviikkona saadaan tietää miten on asiat tuola masussa.:) Toivotaan parasta.:heart:

Hannaliina ja Urpo 10+5
 
Onnea viiva! :flower: On kyllä ollu hyvänkokonen pikkuemäntä :) Olis kiva kuulla synnytyskertomusta :)

En oo muistanu käyä kirjottelemassa kuulumisia :ashamed:
Täällä mennään jo puolessa välissä! Mihin ihmeeseen tää aika oikeesti menee :D
Hankintoja ollaan jo vähän listailtu, suurimpana nyt sitten ne menopelit lapsille. Kai ne pitäs tuplat hommata mut toisaalta ärsyttää ku ne vie niin kauheesti tilaa :(
Nyt on kyllä niin ihanaa ku tuntee jo kunnon potkuja, mies tuns muutama päivä sitten sitten vauvan potkut ekaa kertaa :)

Hannaliina
Hyvä ettei sitä vuotoa tullu enää, kurjia kuitenki tuommoset. Onko sulla doppleria, sillä varmaan kuulus kuitenki sydänäänet jo?
Mulla esikoista kuulu rv.10+4 ja nyt toista oottaessa muistaakseni jo rv.9+5. Toivottavasti siellä ultrassa pikkusella kaikki on hyvin :)

JiiMiille tosiaan onnittelut tulevasta pojasta, vaikka oon tainnu jo tuolla syyskuisissa jo onnitellaki :D Mulla on viikon päästä se rakenneultra. Toivottavasti siellä pikkusella olis kaikki hyvin :)


Talvicci ja Torsti rv.20+3 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin pitkään aikaan mitään itsestäni ilmoitellut. :ashamed: Koitetaan pitää pino aktiivisena.

Viivalle isot onnittelut tytöstä! Hienot mitat on kyllä ollu. :heart:

Tosiaan pari viikkoa sitten käytiin jo rakenneultrassa ja kaikki pienellä hyvin. Kovasti hikotteli ja heiluskeli. Sukupuoltakin kysyttiin, mutta jäi vielä salaiseksi. Napanuora meni pahasti jalkojen välistä ja asentokaan ei ollut hyvä että kätilö olisi mitään lähtenyt veikkailemaan. :rolleyes: Ja mä oon vielä niin malttamaton että olisin halunnut tietää, mutta tosiaan eii.... :D Syntyessä sitten selvinee.

Maha ja pieni kippura kasvaa (meidän odotusnimestä viuhti tulikin kippura kun niin hauskoilla mutkilla ultran aikana oleili.) Ihan mahoton heiluja pyörijä tämä pikkuinen kyllä on.

Minttumi ja kippura 23+2 :heart:
 
minttumi
Ihanaa että ultrassa pikkusella oli kaikki hyvin :)

Mairalle onnittelut ja tervetuloa tähänki pinoon... Laitatko vielä et mitä haluat listaan sun kohalle niin lisäilen sut etusivun listaan :wave:


Talvicci ja Torsti rv.20+5 :heart:
 
Kiva lukea teidän kuulumisia. Ja monella jo niin paljon viikkoja kasassa. Mä odottelen täällä puolivälin rajapyykkiä ja rakenneultraa johon nyt tosin on vielä se kuukausi:/ Aika vaan menee niin nopeesti. Neljä kuukautta äitiyslomaan, niin paljon mutta toisaalta niin vähän.

minttumi:Onnea ultrakuulumisista, nyt on hyvä kasvatella pikkusta:)
Jiimii:Onnea pojasta!
Maira:Ihanaa, tervetuloa ja onnea odotukseen! On niin kiva kun tänne alkaa tipahteleen "vanhoja tuttuja" tuolta kuumeilijoista!

Matilda-08 ja pikkuvauva 16+4
 
Synnärinä SeKS, esikoinen syntynyt 06/10, laskettuaika 18.1.2012

On aika hulppeeta päästä tänne puolelle.. :) Kovin on tämä vasta alussa, mut mä tuumasin et antaa mennä vaan.. :D Hipsin sitten pois jos jotain tulee...
 
Viivalle onnea!

Minttumille onnea myös hyvistä ultrakuulumisista!

Ja Mairalle onnea plussasta! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti!

Täällä odotellaan ensi viikolla olevaa rakenneultraa. Liikkeitä tuntuu ja olo on niin hyvä, että hyvä kun tietää edes olevansa raskaana :D Mutta hyvä näin, esikoisesta oli koko ajan pientä vaivaa. Niin ja iäksi saa täälläkin päivitellä sen 25.


Nessu ja pieni 20+0 :heart:
 
En oo jaksanu pitkään aikaan kirjoitella, on tää muutto ja uuden kodin järjestäminen vienyt kaiken ajan ja nyt vielä iski flunssa päälle :snotty:
Eilen kävin äitiyspolilla kasvukontrollissa ja sielä kaikki hyvin, painoarvio 2.8kg ja syntymäpainoarvio 3.5kg =)
Tänään tasan kuukausi laskettuun ja sen kunniaksi masukuva :heart:



Päivi ja Pikkupoju 35+4
 
Maira
Niin sulla tais takana olla yks kohdunulkonen? Jos oikein muistan tuolta vauvakuume puolelta.. :(
Joo oli, tuossa alkuvuodesta, silläpä täällä on jo otettu yhteyttä neuvolaan jossa tehtaillaan lähete äitipolille varhaisultraan että tarkistetaan kaverin asuinpaikka. Nyt vaikuttais kuitenkin hyvältä sen puolesta kun plussa tuli niin varhain ja on vahvistunut tasaisesti.. :)
 
paivi28
Ihana pallo tuo sun maha :D

Maira
Toivottavasti pääset varhaisultraan, eikös näin muutenki ole tapana jos takana on ku-raskaus? Mä kyllä uskon että tällä kertaa pikkunen on oikeessa paikassa :) Ai niin olihan teijän esikoinen poika? Etten ihan omiani laittanu listaan ku näin muistelin :D


Talvicci ja Torsti rv.20+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä