**PikkuKakkosta toivovat VOL20**

toive81: Nuo ajatukset on ihan tuttuja ja varmaan esiintyy hetkittäin kaikille. Kyl sitä itsellekin on välillä tullut epäilyjä, et onko raskaus nyt varmasti sitä mitä haluaisin. Entä jos joutuisinkin tämänkin kasvattamaan yksin? Joutuisin lisäksi opiskelemaan hiki hatussa koko raskaus ajan, että ennättäisin valmistua ennen synnytystä. Lisäksi työn hankintakin viivästyisi, kun tuskin kukaan palkkaisi viimeisillään raskaana olevaa naista. Ja miten pitäisin ammattitaitoani yllä hoitovapaitten päättymiseen asti... Kyllä näitä kysymyksiä on päässä, mut siitä huolimatta toivon, että olisin raskaana.

Tilanne ei ole selkiintynyt yhtään enempää. Kiertopäivästä ei mitään hajua. Eilen illalla jäi paperiin ihan kirkasta verta, mutta seuraavalla kerralla oli taas muuttunut ruskeeks. Eilisen parin läntin jälkeen ei oo siteeseen asti tullut mitään. Soitin äsken äitiys-/perhesuunnitteluneuvolan terveydeydenhoitajalle. Ei sekään oikein osannut sanoa mitään. Sanoi, että voi johtua jostain hormonaalisesta häiriöstä, mutta ei sulkenut raskauttakaan pois. Laittoi mulle lähetteen raskaustestiin... MUTTA.. koska olin jo tänään testannu, niin sanoi, ettei ole mitään järkeä heti testata, niin käski mennä aikaisintaan VIIKON mutta mielellään KAHDEN VIIKON päästä testiin. Ja siihen asti pitäisi olla ilman alkoholia yms. et jos sattuukin olemaan positiivinen, niin ei sitten tarvitse murehtia tällaisista asioista. Kyl voi odottavan aika olla pitkä :eek:
 
Hellou!

Saiskohan sitä liittyä mukaan yksi uusi kuumeilija? :)

Täällä vasta esikoinen täytti 3kk (synt. siis 11/09), mutta uutta vauvakuumetta pukkaa siis jo :) Miehen kanssa puhuttu, et seuraava saa tulla jos/kun on tullakseen! Itse toivoisin kovasti kahta lasta pienellä ikäerolla, vaikka kyllä hirvittääkin kuinka sitä sitten jaksaa...No mutta eihän sitä edes tiedä koska tärppää..
Meillä on just alkanu kauheet koliikkivaivat helpottaa, ja on päästy nauttimaan oikein kunnolla vauva-arjesta!
Tällähetkellä on just toiset menkat ohi raskauden jälkeen ja kierto oli 26pv. Tällähetkellä olis siis
kp 6/26. Kylläpä muuten teillä muilla on pitkiä kiertoja! *kade*
Mutta eipä muuta tälläerää :D

Terv. Ansku ja Netta-vaavi
 
Hellouta B) Tervetuloa uusille :flower:

Mimmuska mie pidän kovasti peukkuja täällä, ihmeellinen on kyllä tuo siunkin tilanne.

Mie tässä mietiskelin itsekseni, että koska olo muuttui niin täydellisesti vuodon alettua, että noinkohan siellä oli jokin yritelmä mikä meni kesken. Vuoto on ollut tosi runsasta ja tosissaan ne ihan hirveät väsymyksen, voimattomuuden ja herkkyyden tunteet katos saman tien kun vuoto alkoi. Samahan tuo nyt tietysti on, mutta muutos on niin suuri olotilassa, että en olisi kovinkaan ihmeissäni. Niinkai se tuo hormonikierukan kanssa meinaa olla, että ekassa kierossa poiston jälkeen ei limakalvo välttämättä vielä kestä raskautta.

Mut sillä meiningillä lähdetään ukkelin kanssa tähän kiertoon, että maaliskuulla on plussa tikussa. Vaikka joka armas päivä varmistellaan!

Palaillaan!

-Päivikki
 
täälä on myös aloteltu pupuilut heti menkkojen loputtua :) pittää olla semmonen varmistus koko ajan :D vähän on nippaillu tuolta oikealta puolen alavatsasta.. en sit tiä mitä se on.. tuskin ovis vielä on? (kp 9) nooh kattellaan :)
 
KS09 Kiitos! Ja tosiaan..empä tullut ajatelleeksi asiaa tolta kantilta :LOL:
Meillä tuo tyttönen sai alkunsa heti ensi yrittämällä jätettyäni pillerit pois! Siitä olenkin erittäin onnellinen, vaikka silloin kun raskauduin, niin en todellakaan ajatellut sen käyvän heti, joten se tulikin aika yllätyksenä...

Tilasimpa muuten piruuttani noita ovistestejäkin. Pitäis kaiketi huomenna olla täällä. Oisko teillä "kokeneemmilla konkareilla" neuvoja mulle, koska mun kannattais tehdä eka sellanen?...Itellä ei siis moisista oo mitään kokemusta :)
 
mies tulee huomenna kotiin ja sen tiette mikä sit alkaa :LOL: silloin siis ko 11 :D mutta onneks vissiinki hektisis aika kohistuu v.lopulle. Jotenki sellanen olo et täs kuus kaikki onnistuu =) =) =) =) =) =) :D ehkä seki auttaa ku asioista vähä ottanu selvää, eikä oo ihan ummikko et kuinka se raskaaks tuleminen ees onnistuu :D
Ostin muuten tänään sitä greippimehua ku jollain palstalla suositeltiin :D
 
Olen kahlaillut nyt pari päivää tätä pinoa läpi ja päätin itsekkin kirjotella. Meillä esikoinen 10/07 ja minulla ollut vauvakuume lähes esikon syntymästä saakka :LOL: mies ei ihan vielä ole ihan sata lasissa tekemällä tekemässä mutta minä kuumeilen senkin edestä :kieh:

Täällä elellään nyt jänniä aikoja, tänään kp 33/29,eli menkat ois nyt 4 päivää myöhässä. Mutta luulen oviksen olleen viikon myöhässä, jolloin tänään olisi dpo10. Olen testannut jo yhden negan :D ja huomena olisi tarkotus testata taas. Oireita ainakin on jos jonkin moista, tässä vähän listaa tähänkin pinoon ( olen kirjotellut tuonne loppukiertolaisten oirepinoonkin :ashamed: )
-lauantaina järkky päänsärkykohtaus (mulla ei ole migreeniä)
-sunnuntaista asti flunssanen olo, lämmöt 37.0 ja nenä tukossa
-elohiiri silmässä
-eilisestä asti kohtuu kivasti jomotellu alamahaa,siis enemmän kuin yleensä.
-eilisestä asti alapää lotissu lähes kirkasta valkkaria niin että luulen koko ajan menkkojen alkavan.
-Lisäksi kohdunsuu on jossain todella korkealla ja paikat muutenkin erikoisen tuntoset :whistle:

Melkonen lista,tiedän :ashamed: Ainiin ja tänään olin kuvittelevinani huonoa oloa :LOL:

Mutta uskon vielä toivoa olevan koska menkat ei oo alkanu. Aion ensyönä kokeilla vielä smurfin lakia ja jättää pikkuhousunsuojan laittamatta, mun tuurilla yöllä sitten alkaa himomenkat ku ei ole sidettä :LOL: Haluaisin siis että menkat alkais nyt heti tai sitten että olen raskaana!!!!!

Grrr. Mutta kovasti tsemppiä meille kaikille ja onnittelut plussanneille! :heart:
 
kummallista kun kävin jumpalla niin yhtäkkiä alko tuntumaan että pakko päästä vessaan kun lorisee jotain housuihin niin ihan kirkasta vuotoa tuli.. mitähän seki nyt on.. ei ole ikinä tuntunu tollaselta kyllä.. tästä kierrosta on kyllä tulossa jotain.. hyvät tuntemukset :)
 
Täällä myös uusi ilmoittautuu :flower: Oon 24- vuotias ja kp tänään 12/n.32.
Tää viikko onki sit se tärkee, mut mä päätin jo etten jaksa stressata. Mulla sinäänsä e o mikään kiire, vaikka jollain tavalla kuitenkin toivoisi että tärppäis :)
 
Tervetuloa uudet!

Ja Jeccika, jospa ovis olis tuloillaan, eli ovislimoja lorahtelee :)

Mä epäilen, että se ovis oli eilen. Sen verta nipisteli mahasta, ja ilmeisen todistettavasti viime kierrossa ei oireet ollut ton kummosemmat, sillä 14 vrk siitä alkoivat menkat. Eli maaliskuun alkuun menkkoja odottelen sitten... Ja tosiaan niitä menkkoja odotan, sillä tässä kierrossa ei olla vielä yhtään pupuiltu, ovis olisi ollut meinaan heti vuodon perään (niin kuin viimeksikin ) :ashamed:
 
Tervetuloa RiinaVaan ja Rimpsu!

ON:Mä olen kuin persuuksille ammuttu karhu :kieh: DPO 7 taitaa nyt olla, ei enää mitään tuntemuksia, ei valkkaria, ei nipistyksiä, ei suuta kuivaa, ei muuta kuin hermot aivan tiukassa ja ketuttaa. Toi meidän tyttö on niin tempperamenttinen tapaus, että pistää mua ihan tosissaan koetukselle.Itkuttaa ja suututtaa koko ajan |O On hän tietysti enimmäkseen itse aurinko, mutta noi raivarit mitä saa niin huh huh..Ja ikää kuitenkin vasta 1v1kk...Tästä päivästä tulee vielä pitkä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jeccika:
kummallista kun kävin jumpalla niin yhtäkkiä alko tuntumaan että pakko päästä vessaan kun lorisee jotain housuihin niin ihan kirkasta vuotoa tuli.. mitähän seki nyt on.. ei ole ikinä tuntunu tollaselta kyllä.. tästä kierrosta on kyllä tulossa jotain.. hyvät tuntemukset :)
mulla kävi sama kun olin koulussa ja oli vileä vaaleahkot housut jalassa.Iski pikkanen paniikki ku oltiin ruokalassa,sieltä lähtiä ihmispaljouden seasta pommittamaan vessaa kohti naama punaisena kun luulin että takamus on punainen :D muttei mitään ollutkaan värillistä tullu.sitä kuljettiinki sitten side haarovälissä loppupäivä,
 
Niin ja koulusta lähtiessä tuli kuvottava olo. Eilen illalla tein koulutehtävää koneella ja yhtäkkiä alko muka tuoksahtaa nokassa tequila vai miten se kirjotettiin? oon sitä juonu joskus vounna nakki ja reino ulkomailla, en tiiä mistä moinen tuli. piti ukkoki käyä sängystä nukkumahommista hakemasa ja käskin sen haistella haiseeko tequila,ei kuulemma haissu ja katto siihen malliin että nyt mahtaa heittää nupista akalla ja lujaa. Sitten tänään kun tultiin pojan kans kotia, tiskasin yhtä kattilaa niin alko niin kovin oksettamaan. Ei menny kauan kun piti jo pöntölle ennättää yrjöämään. Ihan outoa. Koitin juua kylmää vettä ei auta ku hetkeksi ja söin appelsiinin,seki autto hetkeksi. Mitä hemmettiä tää meinaa? Päätin että lauantaina jos menkat ei oo alkanu ne on sillon viikon myöhässä ja jos ei raskaustestissä mitään näy, niin soitan kyllä heti maanantaina gynelle. Joteski muutenki eriskumallinen olo, naamaa kuumottaa ja oksettaa.Mahanpohjassa tuntuu semmonen ällötys. eikä oo kuviteltua ku en sillo aluksi ees muistellu että johtuisko kenties siittä että SAATTAISIN olla raskaana. Kaipa tää ohi menee kun lepäilee. :whistle: ja kestän kaikki ylä ja ala mäet jos vain pikkukakkonen ilmoittaa lähiaikoina että on tuloillansa sitten joskus :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tipsutin:
waaka Kuulostaa kyllä lupaavalle :D :flower:
toivotaan. Ja nyt kun tarkemmin miettii niin tämmönen ällötys oli mutta PALJON voimakkaampi sillonku esikoista ootin. mutta kuitenkin melkein samanlainen. oispa tää nyt sitten totta :heart: ainaki 1 unelmista täyttyisi taas.
 
hei, mistä saapi noita 10 IU herkkäsiä testejä?? :eek: ihme ja kumma kyllä,sillonko esikoista ootin, ni näky vasta ku menkat oli n.2vk myöhässä :S muistaakseni oli apteekinoma testi ja sitte ne lätyskä testit rfsu eikö mikä se merkki nyt olikaan. :$

ja rimpsu, toivotaan toivotaan!! :heart:
 
Rimpsu:Mä sain haamujen haamun 10 herkkyydellä dpo12 ja se oli tosiaan ihan haamu ja tuli just ennen kuin aika oli umpeutunut eli älähän vielä huolestu :) Ja dpo14 oli vielä haaleampi kuin kontrolli vaikka tasan tiesin koska olin ovuloinut :D
 
waaka mä tilasin mammaksi.fi:stä eilen ja oli jo tänään tullu postissa :) Kolme liuskaa makso vaan 9,50? postikuluineen =)

toive81 mä ajattelin taas huomenaamuna testata jollon ois se 12 päivää :whistle: mä tiedän että järkevin olis odottaa perjantaihin muttaku en malta.. :D
 
Iltoja kaikille!
Ensiksi pakko kommentoida, toive81: meillä on melko haastava 1,5-vuotias. Joskus tossa vuoden iässä alkoi itkuisuus ja kiukuttelu, on kärsimätön ja hyvin temperamenttinen.. En tosiaan uskaltanut haaveilla toisesta ennen kuin vasta nyt ihan tuonkin jutun takia, enkä tosiaankaan tiedä, miten pärjätään jos toinen vauva syntyy :$ Silloin tää on varmaan vielä pahempaa, kun kunnon uhma päällä..Huh! Meillä ei myöskään ole mitään tukiverkkoja tai isovanhempia auttamassa tarvittaessa...

Sitten muihin juttuihin; ihmeellistä rintojen turvottelua täällä ja polttelua alavatsalla. Joko pms-oireita tai raskaus.. En kyllä tosiaan usko, että heti tärppäis, joten veikkaan ekaks mainittua.
Tää on meidän eka yrityskerta ja esikoinen oli yllätysvauva, joten mulle nää termitkin tällä palstalla on ihan tuntemattomia :D Mutta siis, ens tiistaina testailen, silloin olis päivä 26/26-32. Sitä ennen en vaikka miten tekis mieli :D

Illanjatkoja ja plussaisia tuulia!
 
en malta oottaa että pääsee testaileen mutta vielä täytyy malttaa ! Kummallisia vilunväristyksiä, pahaa-oloa, oksetusta, vatsa nippailuja ollut.. toiveet on heränny tosiaan siihen plussaan tällä kierrolla :)
 
minä pöliä tein nyt aamula testin. negaa. On se kumma. ois kyllä pitäny oottaa Lauantaihin-tai Sunnuntaihin ku silloha ne o viikon myöhhässä. tuskimpa täällä mittää vauvvaa on kasvamasa. varmeen taas joutuu pettymään. Näin muuten unta että tein raskaustestin semmoseen "kasetti" malliin johon tuli 2 punasta viivaa ja olin heti tulossa tänne sitä hehkuttamaan. |O :'(
 

Yhteistyössä