pitkä kudottu liina vai manduca?

Tarkoitus kantaa sisällä ja ulkona paljon. tällä hetkellä tyttö 3kk ja nukkuu päiväunetkin mielellään pitkässä trikooliinassa. Trikooliina on kuitenkin nyt jäämässä pieneksi, joustaa liikaa kun tyttö painaa jo 7kiloa. Tykännyt olen kovasti. Kantoliinan monipuolisuus on kiva, mutta toisaalta manducan helppous kiinnostaa.
 
"vieras"
Meillä esikoinen viihtyi 5kk alkaen enemmän kantorepussa kuin liinassa. Tosin se oli kesäaikaa ja liinassa hänellä tuli aina tuskaisen kuuma. Itsekin kyllä koin, että repun käyttäminen oli tosi näppärää ja isomman lapsen kantaminen helpompaa siinä.

Kuopus ei meillä viihtynyt kummassakaan, joten hänen kohdallaan en liinaa ja reppua päässyt juurikaan käyttämään.
 
"puddighinu"
mulla manduca oli tosi huono, lapsi tykkäsi mutta äiti ei joten molemmat ovat kököttäneet trikooliinassa aika pitkään, sen jälkeen manducassa selässä, kun se edessä kantaminen oli kerta kaikkiaan niin helvetillistä. vyötä ei saanut kunnolla kireälle, tuntui kuin olkaimet tippuisi jos niitä ei laittanut ristiin jne...kuopus on sitten istuskellut hotslingisissään lyhyempiä matkoja, ei niin ergonominen vaihtoehto mutta mahtuu käsilaukkuun huomattavasti paremmin kuin manduca.
 
Itse tykkäsin enemmän kudotusta liinasta, sillä kannoin vielä 15 kk:n iässä. Manducalla taas kantoi mies, häntä ei saanut kantoliinalla kantamaan. Molempi parempi, mutta mulla selkävaivoja ja kudottu liina tuntui tukevammalta kuin manduca.
 
TiuHarmaana
Millainen pitkä liina olisi paras? Minulla on nyt 4metrin kudottu liina joka ei kunnolla riitä kietaisuristiin ja pussiksi on liian pitkä. Trikooliina on 5metriä. Vähän se manducakin toisaalta houkuttaa, onko se oikeasti niin helppo? Talvikantaminen sillä ainakin on kai helpompaa kuin kantoliinalla?
 
Meillä oli ergo ja kudottu liina tuon trikooliinan jälkeen käytössä. Vaikka tykkäsin trikooliinasta paljon, niin isommalla alpsella täytyy myöntää että se ergo tuli kyllä olleeksi enemmän käytössä. Ihan jo helppoutensa puolesta, lapsi oli nopea saada siihen ja pois, varsinkin kun oltiin jossain reissussa jne. Mieskin tykkäsi sitä käyttää, vaikkei liinaa halunnut edes oppia solmimaan. :D

Eli jos valita pitäisi niin kyllä sen manducan noin varmempana valintana ottaisin, vaikken itse kyseistä reppua ole edes kokeillut.
 
Manduca ehdottomasti jso noista pitää valita! Meillä oli esikoisella ensin hugga ja sitten ostettiin manduca noin vuoden iässä, tämä oli paras ratkaisu mutta kupukselle en ostanut liinaa vaan kannoin ihan pienestä manducassa ja oikein hyvin toimi :)

Kyllä mä ainakin pistin pienenkin vauvan reppuun ilman tasoa ja hyvin nukkui siellä :)
 

Yhteistyössä