Poika 3½-vuotta ja vauva 9kk

eli esikoisella on uhma ja kokeilee rajojaan tosissaan,huutaa ja kiljuu mistä en tykkää ollenkaan,pikkuveljen on ottanut vastaan hyvin mutta nyt kun tämä pikkuinen on lähtenyt liikkeelle ja on joka paikassa koko ajan ja joudun vahtaamaan ettei mitään järkyttävää satu niin esikoinen on jäänyt vähemmälle huomiolle ja tullut mustasukkaiseksi,pahaa ei ole veljelleen tehnyt mutta haluaa syliin ja kaipaa huomiota varsinkin sillon kun tämän pienemmän kanssa tekee jotain tai hän on sylissä ja hän alkaa kiukuttelemaan ja riehumaan... Millä saisin itseni riittämään molemmille ja ettei esikoisesta tuntuisi ulkopuoliselta,tuntuu että olen nyt niin kiinni tässä nuoremmassa kun joudun häntä vahtaamaan koko ajan,en saa mitään tehtyä ennen kuin mies tulee töistä,en viitsi lapsia hänen kontolleen yksin laittaa illaksi koska hänellä on niin hurjat työajat että on aivan väsynyt (03.00-n.16.00).... Itselläni on huono omatunto siitä etten kerkeä puuhaamaan esikoisen kanssa niin paljon kun hän haluaisi enkä myöskään huomiota hänelle kerkeä enkä aina muistakkaan jakaa,hänkin on vielä niin pieni ja kaipaa hellyyttä,syliä jne.
onko muilla vastaavaa,mikä neuvoksi?

 

Meillä lähes sama tilanne. Esikoinen saa välillä aikamoisia raivareita ja välillä mullakin palaa pinna. Olen pyrkinyt vauvan päikkäreitten aikana tekemään jotain kivaa esikon kanssa tai edes hetken huomioinut ihan kunnolla. Luetaan kirja, tehdään palapeli tai mitä hän nyt haluaa. Vahtimista on todellakin kun esikko leikkii esim.pikkulegoilla ja kohta on kuopuskin "leikkimässä". Sit saa kattoa, ettei ole jäänyt mitään lattialle. Nousee tukea vasten esikon pöydälle ja repii papereita *huh* Että menoa riittää täälläkin. Mut itelleni yritän vakuuttaa, ettei tämä(kään) vaihe loputtomiin kestä. Jaksamista sinne!