Pojan päässä kaamea ventti

Meidän 5v kävi tänään könyämässä sillan alla ja kopasutti päänsä. Myöhemmin päivällä kävi huutomassa hiuksiaan kun valitti että on jotain möhnää päässä. Luulin että oli ruokaa tukassa.
Kauppareissulla sitten paijailin poikaa ja sitä "möhnää" tarttui käsiin. Aloin tutkailla tarkemmin ja vertahan se. Pojalla on tosi tumma ja paksu ja kihara tukka joten oli jäänyt huomaamatta.
Nyt tässä pohdin, että paraneeko tuollainen itsestään vai vaatiiko tikit? Ventti on n. 5cm pitkä ja edelleen vähän vuotaa, vaikka haveri sattui jo n. klo 13. Pesin haavan kunnolla vedellä ja tupsuttelin päälle pasibact jauhetta. Kauan tuollaista uskaltaa seurailla kotiolossa? Ällöän kaikkea haavoihin liittyvää ja paniikki puskee päälle. Järjen ääni kuitenkin sanoo, että ei tässä ehkä ambulanssia tarvita, mutta mitäs sitten?
 
ripa
Ymmärrän toki, että haavaa ei välttämättä enää ommella, mutta ei siitä mitään haittaa ole jos käy tarkistuttamassa. Varsinkin jos kyseessä on lapsi. Ymmärrän senkin että tällä foorumilla jokainen on vähintään lääkäri joka pystyy tekemään diagnoosin parin lauseen perusteella.

Tiedot on saatu yleensä wikipediasta ja muista lähteistä jotka eivät ole luotettavia. Yhdeksässä kymmenestä Wikipediassa julkaistusta yleisiä sairauksia koskevista artikkeleista on asiavirheitä.
 
"joopajoo"
Alkuperäinen kirjoittaja LauhkeaLehmä;30071737:
No voi hitto. Vähän myöhästä sit :( Mistä moinen, jos saan udella? Mitä tapahtuu 6h jälkeen?
Tulehdusriski kasvaa. Mutta hyvä käydä näyttämässä lääkärille kuitenkin jo on noin iso haava.
 
ripa
Kaikki päähän kohdistuvat iskut eivät ole mitään leikin asioita, voi saada aivotärähdyksen tai jopa pahempaa. Sekään ei ilmeisesti käynyt mielessä ollenkaan. Varsinkin jos kyseessä on lapsi, niin nämä asiat on syytä ottaa vakavasti.
 
"sipsi"
Haava pitää ommella tuoreena, ja rajana tälle pidetään kuutta tuntia. Eli aina, jos vähääkään epäilee, kannattaa käydä näytillä mahdollisimman pian. Nimenomaan tulehdusriskin vuoksi, ja haavan reunatkin ajan saatossa vähän muuttuvat, ja se voi hankaloittaa tikkausta.

Mutta ei hätää, lääkäri katsoo ja on noita tikattu toki 6h jälkeenkin. Päästä vuotaa aina runsaasti verta, kun on paljon pinnallisia verisuonia.
 
Haava puhdistettiin kunnolla ja nyt siinä on joku teippi. Ehkäpä se siitä. Aivotärähdystä kanssa mietin, mutta pää ei toisaalta osunut kovaa mihinkään,vaan ennemmin sillan alla joku terävä osa viilsi nahan auki. Täytyy kuitenkin tämä yö kai vähän seurailla.
 
"sipsi"
Ja jos ei voi tikata, katsovat muita vaihtoehtoja sitten.

Päähän osuneet iskut on muutenkin ihan hyvä syy olla yhteyksissä lääkäriin. Omakin pienenä kolhi päätään, varuilta käytiin sitten näytillä-eli ihan hyvä kun lähditte lääkäriin.
 
ripa
Toivotaan, että ei tullut aivotärähdystä. Kannattaa muistaa että lapset on eri juttu kuin aikuiset ja heidän kohdalla varsinkin on kaikki päähän kohdistuvat iskut syytä ottaa vakavasti.
 

Yhteistyössä