Poriin ensi lauantaina! Mitä tapahtumia 50km sätellä?

Kirppiksiä löytyy keskustasta Isolinnankadulta samasta korttelista kuin Sokos, ja toinen keskustan kirppis on Hotelli Amadon alakerrassa linja-autoaseman vieressä. Lastenvaatekirppikset kai edelleen kiinni.

Raumalle kannattaa ehdottomasti mennä pitsiviikoille, suosittelen. Porissa ensi lauantaina myös ns. rännin kierto eli porukka kiertää sellaista korttelia ympäri, jota oli tapana viikonloppuisin kiertää 80-luvulla. Eli väkeä on liikkeellä varmasti.

Lastenvaatekauppoja ei keskustassa ole kuin pari. Be-Popissa on vähän kalliimpaa merkkivaatetta Tintissä ja Teljäntorilla kävelykadun varrella on Nicky ja Nelly.
 
Raumalla on Torinkymppi siellä mä asioin jos on kirppikselle asiaa
http://www.torinkymppi.fi/index.php?page=yhteystiedot
ja sitten Vanhassa Raumassa on kivoja pikkuputiikkeja mut lauantaina on oltava ajoissa liikenteessä kun menevät kahden aikaa kiinni.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vakava sosiaalitapaus:
Lastenvaatekirppikset kai edelleen kiinni.
en ole ikinä käsittänyt MIKÄ järki tässä on. Ne tuntuu kans olevan AINA kiinni, kun itse porissa käyn.
eikö kesällä olisi loistava sesonki pitää auki, kun ihmiset liikkuu kauempaakin !
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Juu en ymmärrä minäkään. Kesällä olisi aika kierrelläkin. Sitten se toinen, Tatti, on kiinni vähän väliä ja ihan miten sattuu :headwall:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vakava sosiaalitapaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ex-porilainen:
Täällä kannattaa käydä:

http://www.jattiloytokirppis.fi/
Missä tää on? Vähäraumantie? Jossain "syrjemmässäkö" ?
Länsi-Porin suunnalla eli vesitornin sillalta Maantiekatua eteenpäin noin 3 km ja vasemmalla puolella tietä.
Oletko käynyt?
Kannattaako mennä?
Onko siisti paikka?
Myydäänkö paskaa kalliilla vai tekeekö sieltä löytöjä?

Mikä sinusta on Porin paras kirpputori. Itse kävin jokin aika sitten sillä (sisätorin kirppiksellä? ) joka juuri muutti.
Ärsytti se uuden tavaran myynti joka toisessa loosissa :(
 
Keskustan kirppiksistä tuolla Sisätorilla on eniten uutta ja mun mielestä se Hyllymeri siellä linja-autoaseman luona on parempi, paras ehkä Porin kirppiksistä. Jättilöytökirppis on mun kotikirppis ja tykkään siitäkin. Siellä silti taso vaihtelee. Joskus tekee huippulöytöjä ja toisinaan ei ole mitään. Nyt en ole kesäkuun puolivälin jälkeen käynyt missään, joten en osaa sanoa tarjonnasta mitään.

Tuo Rauman kirppis jonka joku jo mainitsi, on hyvä myös.
 
keinu
Alkuperäinen kirjoittaja vakava sosiaalitapaus:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vakava sosiaalitapaus:
Lastenvaatekirppikset kai edelleen kiinni.
en ole ikinä käsittänyt MIKÄ järki tässä on. Ne tuntuu kans olevan AINA kiinni, kun itse porissa käyn.
eikö kesällä olisi loistava sesonki pitää auki, kun ihmiset liikkuu kauempaakin !
Juu en ymmärrä minäkään. Kesällä olisi aika kierrelläkin. Sitten se toinen, Tatti, on kiinni vähän väliä ja ihan miten sattuu :headwall:
Samaa mieltä! Ja tosi inhottavaa kun noita satunnaisia kiiniolemisiakin on aika usein. Eikö tietoja vois laittaa vaikka nettiin, niin vois lähtiessä katsoa, sattuuko tänään olemaan auki..
 
Pasi grönman
RÄNNIÄ KIERRETÄÄN TAAS TÄNÄ KESÄNÄ!!! 31.7.2010
Avajaistilaisuus alkaen klo 19.00 Eetunaukiolla
Kello 21.00 siirrymme kaikki yhdessä kiertämään ja pitämään hauskaa RÄNNILLE !!
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194648313574/artikkeli/kerro+rannimuistosi+meille+ja+muille.html
 
vierailija
Oletko käynyt?
Kannattaako mennä?
Onko siisti paikka?
Myydäänkö paskaa kalliilla vai tekeekö sieltä löytöjä?

Mikä sinusta on Porin paras kirpputori. Itse kävin jokin aika sitten sillä (sisätorin kirppiksellä? ) joka juuri muutti.
Ärsytti se uuden tavaran myynti joka toisessa loosissa :(
Hyvä paikka uuden pitäjän myötä asiallista palvelua !
 
Yhteistyössä