PRKL Retkiraha-asiaa!

  • Viestiketjun aloittaja köyhä äiti
  • Ensimmäinen viesti
köyhä äiti
Luokalla on oma tili retkirahaa varten. Yksimielisesti me vanhemmat sovittiin, että jokainen laittaa kevään aikana 15 euroa tilille. Nyt puolelta ei rahaa ole tullut määräpäivään mennessä. Eli me jo kertaalleen maksaneet "joudumme" laittamaan tilille lisää rahaa. Eniten sapettaa, että nämä vapaamatkustajat ovat ns. "rikkaita", joilla näyttää pyyhkivän oikein hienosti (autoT, isot talot, hienot harrastukset ym.).
Taas köyhät maksaa, koska haluavat lapsilleen jotain extraa.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Pinki:
Ei tuo nyt reilua ole. Omituiselta kuulostaa :/

Niiden lapset pois reissusta, keneltä ei raha ole tullut. Luulis noinkin pienen summan löytyvän...
Ei ole reilua tosiaankaan. summa ei ole iso, mutta miksi minun pitaa kustantaa toisten matkat.
 
on sitä osattu ennenkin
Meillä oli aikoinaan 9. luokalla retki kreikkaan vkoksi. Oltiin kerätty rahaa koko luokka jo 3 vuotta. Sitten tuli matkan aika ja yhden lapsen äidillä ei ollut rahaa maksaa sitä puuttuvaa 1000mk mitä matkalle tarvittiin. Lapsi olisi jäänyt pois mutta muut vanhemmat keräs opettajien kanssa kolehtin ja lapsi pääsi mukaan!!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Niinpä.

Oletko 'nostanut kissan pöydälle' tästä asiasta pk:n kanssa? Luulen, että saat tukijoita muista vanhemmista, jotka kanssa maksaneet jo..

Muoks. anteeksi, koulun kanssa siis :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja on sitä osattu ennenkin:
Meillä oli aikoinaan 9. luokalla retki kreikkaan vkoksi. Oltiin kerätty rahaa koko luokka jo 3 vuotta. Sitten tuli matkan aika ja yhden lapsen äidillä ei ollut rahaa maksaa sitä puuttuvaa 1000mk mitä matkalle tarvittiin. Lapsi olisi jäänyt pois mutta muut vanhemmat keräs opettajien kanssa kolehtin ja lapsi pääsi mukaan!!!!!
Yksi lapsi on hiukan eri asia, ku noin puoli luokkaa. Tai ainaki sain ap:n viestistä sen käsityksen, että niitä maksamattomia osallistujia on enemmänkin.
 
j
Alkuperäinen kirjoittaja köyhä äiti:
Luokalla on oma tili retkirahaa varten. Yksimielisesti me vanhemmat sovittiin, että jokainen laittaa kevään aikana 15 euroa tilille. Nyt puolelta ei rahaa ole tullut määräpäivään mennessä. Eli me jo kertaalleen maksaneet "joudumme" laittamaan tilille lisää rahaa.
Outoa toimintaa, enkä osaa kuvitella millä logiikalla toi perustellaan...kai toi jotenkin selitettiin?

Alkuperäinen kirjoittaja köyhä äiti:
Eniten sapettaa, että nämä vapaamatkustajat ovat ns. "rikkaita", joilla näyttää pyyhkivän oikein hienosti (autoT, isot talot, hienot harrastukset ym.).
Taas köyhät maksaa, koska haluavat lapsilleen jotain extraa.
Kaikki ei ole sitä miltä se ensisilmäyksellä näyttää. Monasti näillä on sitten velkaakin niin paljon ettei niistä meinaa selvitä...kuuntelin yksi päivä 12v tytön juttuja miten kunkin kaverin kotona menee ja tulin siihen tulokseen, että me persaukinen suurperhe ollaan huomattavasti paremmassa tilanteessa kun moni niistä, joilla luulis menevän hyvin taloudellisesti.

vieras
Ei se nyt ihan noinkaan mustavalkoista ole. Miksi sitä retkirahaa kerätään? Jokaisella koululaisella on samanarvoinen oikeus retkiin olipa rahaa tai ei. Tarvittaessa koulun tulee maksaa pienituloisen matka. Oppilaita ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan - ei koulun- eikä vanhempien puolesta. Oliko asiasta varmasti sovittu kaikkien vanhempien kanssa? Vai oliko TAAS joku vanhempainiltojen kuppikunta tehnyt päätöksen kaikkien puolesta?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
Alkuperäinen kirjoittaja on sitä osattu ennenkin:
Meillä oli aikoinaan 9. luokalla retki kreikkaan vkoksi. Oltiin kerätty rahaa koko luokka jo 3 vuotta. Sitten tuli matkan aika ja yhden lapsen äidillä ei ollut rahaa maksaa sitä puuttuvaa 1000mk mitä matkalle tarvittiin. Lapsi olisi jäänyt pois mutta muut vanhemmat keräs opettajien kanssa kolehtin ja lapsi pääsi mukaan!!!!!
Yksi lapsi on hiukan eri asia, ku noin puoli luokkaa. Tai ainaki sain ap:n viestistä sen käsityksen, että niitä maksamattomia osallistujia on enemmänkin.
Luokalla 23 oppilasta, joista VAIN 12 on maksanut.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja j:
Alkuperäinen kirjoittaja köyhä äiti:
Luokalla on oma tili retkirahaa varten. Yksimielisesti me vanhemmat sovittiin, että jokainen laittaa kevään aikana 15 euroa tilille. Nyt puolelta ei rahaa ole tullut määräpäivään mennessä. Eli me jo kertaalleen maksaneet "joudumme" laittamaan tilille lisää rahaa.
Outoa toimintaa, enkä osaa kuvitella millä logiikalla toi perustellaan...kai toi jotenkin selitettiin?

Alkuperäinen kirjoittaja köyhä äiti:
Eniten sapettaa, että nämä vapaamatkustajat ovat ns. "rikkaita", joilla näyttää pyyhkivän oikein hienosti (autoT, isot talot, hienot harrastukset ym.).
Taas köyhät maksaa, koska haluavat lapsilleen jotain extraa.
Kaikki ei ole sitä miltä se ensisilmäyksellä näyttää. Monasti näillä on sitten velkaakin niin paljon ettei niistä meinaa selvitä...kuuntelin yksi päivä 12v tytön juttuja miten kunkin kaverin kotona menee ja tulin siihen tulokseen, että me persaukinen suurperhe ollaan huomattavasti paremmassa tilanteessa kun moni niistä, joilla luulis menevän hyvin taloudellisesti.
Samaan tulokseen olen päätynyt :)

vieras
Eikä joskus ollu lehdessä tai jossain että jos lapsen vanhemmat ei osallistu rahan keruun niin silti lapsella on oikeus päästä retkelle?Sitä retkeä ei voi siltä evätä vaikka ei ole antanu latin latia koko reissuun.Väärin se on mutta minkä sille mahtaa?Kyllä mua kans ottais päähän tollanen
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
Alkuperäinen kirjoittaja on sitä osattu ennenkin:
Meillä oli aikoinaan 9. luokalla retki kreikkaan vkoksi. Oltiin kerätty rahaa koko luokka jo 3 vuotta. Sitten tuli matkan aika ja yhden lapsen äidillä ei ollut rahaa maksaa sitä puuttuvaa 1000mk mitä matkalle tarvittiin. Lapsi olisi jäänyt pois mutta muut vanhemmat keräs opettajien kanssa kolehtin ja lapsi pääsi mukaan!!!!!
Yksi lapsi on hiukan eri asia, ku noin puoli luokkaa. Tai ainaki sain ap:n viestistä sen käsityksen, että niitä maksamattomia osallistujia on enemmänkin.
Luokalla 23 oppilasta, joista VAIN 12 on maksanut.
No niin. Tätä mä just tarkoitin, että olis hiukan eri asia jos kaikki laittais yhden euron tilanteessa, että vain yksi oppilas olisi maksamatta, kuin että nyt puolet sakista maksaa kaksinkertaisen määrän rahaa.

Nosta kissa pöydälle.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
Alkuperäinen kirjoittaja on sitä osattu ennenkin:
Meillä oli aikoinaan 9. luokalla retki kreikkaan vkoksi. Oltiin kerätty rahaa koko luokka jo 3 vuotta. Sitten tuli matkan aika ja yhden lapsen äidillä ei ollut rahaa maksaa sitä puuttuvaa 1000mk mitä matkalle tarvittiin. Lapsi olisi jäänyt pois mutta muut vanhemmat keräs opettajien kanssa kolehtin ja lapsi pääsi mukaan!!!!!
Yksi lapsi on hiukan eri asia, ku noin puoli luokkaa. Tai ainaki sain ap:n viestistä sen käsityksen, että niitä maksamattomia osallistujia on enemmänkin.
Luokalla 23 oppilasta, joista VAIN 12 on maksanut.
Eiköhän tuossa tilanteessa ole järkevintä perua retki ja keksiä jotain halvempaa tilalle. En minä ainakaan maksais ylimääräistä kun tekee tiukkaa maksaa omakin osuus.
 
Keittiönoita
Joillain on ainoastaan periaate olla maksamatta. Perustelevat asiaa sillä, että peruskoulu on maksuton eikä koululla ole oikeutta velvoittaa vanhempia maksamaan retkiä.
 
s
No ei sitten mitään. Luokka ei lähde sinne. Muistan järkänneeni joskus yläasteella minimibudjetin luokkaretken, kun luokkatoverit näin halusivat. Eväät koulusta, kävellen kaupunkiin, kaksi koululuokille ilmaista kohdetta ja lopuksi halukkaan Särkänniemeen. Kustannus halutessaan pyöreä 0 markkaa.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Joillain on ainoastaan periaate olla maksamatta. Perustelevat asiaa sillä, että peruskoulu on maksuton eikä koululla ole oikeutta velvoittaa vanhempia maksamaan retkiä.
Näinhän se on. Itse maksan mielelläni lapsieni retket, koska pääsevät silloin kaikkien kavereidensa kanssa hiukan tuulettumaan. Omista menoistani olen valmis tinkimään tarpeen vaatiessa.

bits
Minä olisin kyllä sen verran bits että vaatisin sen oman jo säästämän osuuden sitten pois,tehdään reissu vaikka lähi jäätelökiskalle jos siihen on muillakin rahaa jos taas siihenkään ei löydy niin sitten ei voi minkään :( Veisin oman lapseni sitten kesäloman alussa jonnekin kivaan paikkaan luokkaretken 'sijasta'
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja bits:
Minä olisin kyllä sen verran bits että vaatisin sen oman jo säästämän osuuden sitten pois,tehdään reissu vaikka lähi jäätelökiskalle jos siihen on muillakin rahaa jos taas siihenkään ei löydy niin sitten ei voi minkään :( Veisin oman lapseni sitten kesäloman alussa jonnekin kivaan paikkaan luokkaretken 'sijasta'
Odottelen, mitä lähipäivinä tapahtuu...
 
köyhästä koulusta
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eikä joskus ollu lehdessä tai jossain että jos lapsen vanhemmat ei osallistu rahan keruun niin silti lapsella on oikeus päästä retkelle?Sitä retkeä ei voi siltä evätä vaikka ei ole antanu latin latia koko reissuun.Väärin se on mutta minkä sille mahtaa?Kyllä mua kans ottais päähän tollanen
Tämä on ihan opetushalltuksen ohje:

Opintokäynnit, retket ja leirikoulut
Opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia, vaan koulujen ylläpitäjien tulee osoittaa resurssit opintokäyntejä, vierailuja ja luokkaretkiä varten.

Koulun opintokäyntejä ja -retkiä, leirikouluja sekä opetukseen liittyviä tapahtumia voidaan tukea oppilaiden ja huoltajien yhteisesti keräämillä varoilla. Varojen keruun tulee olla oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista.

Varojen keruuseen ja käyttöön liittyvistä pelisäännöistä on tärkeä sopia selkeästi koulun ja kotien kesken. Jokaisella oppilaalla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan vuotuisen suunnitelman mukaiseen toimintaan huolimatta siitä, onko hän tai hänen huoltajansa osallistunut varojen keräykseen.

www.oph.fi

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Joillain on ainoastaan periaate olla maksamatta. Perustelevat asiaa sillä, että peruskoulu on maksuton eikä koululla ole oikeutta velvoittaa vanhempia maksamaan retkiä.
Minusta sangen typerää, sillä siltä omalta lapseltahan se on pois :/
 
Yhteistyössä