puututko lapsesi kaveripiiriin?

  • Viestiketjun aloittaja v
  • Ensimmäinen viesti
Joskus on pakko hieman kysellä uusista kavereista. Sen tiedän että kaveerausta ei voi varsinaisesti enää teinien kohdalla estää. Olen myös tehnyt sen virheen että olen arvostellut joidenkin kavereiden tekosia ja sain tietysti lapsen puolustuskannalle. Mutta seuraan kyllä.
Annan vinkkejä, joita joko kuunnellaan tai en. Sanon suoraan jos ei vinkki mene perille. Siinäpä keinoni ovatkin.
 
cella
puutuin kahden lapsen kohdalla jotka aiheuttivat pahaa mieltä kaikille muille kaveripiirissä. en kieltänyt leikkimästä mutta juttelin kotona ettei sellainen käytös ole hyväksi jne jne jne. juteltiin paljonkin, ja oma lapseni oli itsekin hämillään näiden kahden kaverin käytöksestä. meitä oli muutama perhe jotka ns. puututtiin näiden kahden lapsen käytökseen ja homma parani mutta silti kaveriporukka ei ollut entisellään tapahtumien jälkeen.
 

Yhteistyössä