Raskaana vaiko eikö - testin tulkintaa

Moi!

Täällä on jo kuukausi pohdiskeltu mahdollista raskautta.. E-pillerit ovat olleet käytössä jo useamman vuoden ja niitä on kyllä säännöllisesti ja ohjeiden mukaan syöty.

Kaikki alkoi neljä viikkoa sitten kun rinnat, etenkin nännit, tulivat todella aroiksi jo puolitoista viikkoa ennen kuukautisten alkua. Yleensä eivät ole arat missään vaiheessa kiertoa. Viikko ennen kuukautisia alkoi pahan olon aallot ja jatkuva huimaus. Kun kuukautiset sitten olivat päivän myöhässä, olin jo aivan varma että olen raskaana. Testi näytti kuitenkin negaa.

Sitten alkoivatkin kuukautiset, melkein kaksi päivää myöhässä (hyvin säännöllinen kierto, koska pillerit) ja vain kaksi päivää kestävinä. Vuoto oli runsaudeltaan aivan normaalia. Siirsin kuitenkin tässä vaiheessa raskausajatukset syrjään, rintojen arkuuskin alkoi jo helpottaa.

Nyt tästä kaksi päivää kestävästä vuodosta on kulunut jo tasan kaksi viikkoa. Paha olo ja huimaus on jatkunut tänne saakka ja aamuisin on raudan maku suussa. Hyvin hoikkana ihmisenä myös viikon kestänyt alavatsan turvotus on taas saanut raskausajatukset päähäni. Maha pömpöttää selvästi ja koko ajan. Se saikin tänään taas tekemään uuden testin.

Rfsu:n liuskatestissä näkyy selvästi kaksi punaista samanvahvuista viivaa. Epäröintiä tuottaa ainoastaan se, että raskaudesta ilmoittava toinen viiva näkyy aivan max-tarra alueen reunalla, osittain tarran alla. Tämä sai kuitenkin minut ostamaan clearbluen digitaalisen testin, joka tietysti epäonnistui... Näytölle ei missään vaiheessa ilmestynyt edes odotus-merkkiä.

Apteekit ovat jo täällä kiinni ja uutta testiä en saa ennen huomista.. Mieli on malttamaton ja epävarmuus painaa. Olisi mukava saada täällä spekuloida tilannetta, näytti seuraava testi sitten mitä tahansa!
 
Plussa on plussa jos vaan testi toimii. Kontrolliviiva+testiviiva=toimiva testi joka näyttää plussaa. Onnea :D
Ohis: mulla itelläni ekassa raskaudessa tuli useammat "kuukautiset" ihan kierron mukaan, eli jos sitä olisin odottanut että kuukautiset jää pois niin oisinpa ollut perin tukevasti raskaana ennen kuin oisin tajunnut tilanteen.
 
Btw meillä testejä saa ihan noista pienimmistäkin ruokakaupoista, niistä jotka on klo 23 saakka auki. Löytyiskö semmosta likeltä?

Joo tavallisesta ruokakaupasta noikin ostin. Sieltä ei vaan saa muita ja haluaisin nyt vielä digillä varmistaa niin ei jäisi epäselväksi. Tein kaksi noita rfsu:n testejä ja molemmissa viiva ilmestyi ihan siihen max-tarran ja testialueen rajalle. Iloita en uskalla vielä ennen digiä.
 
Tässä vielä kuva viimeisimmästä testistä, eli viiva todellakin on kummallisen kaukana tuosta kontrolliviivasta.. Tässä tuo max-alueen tarra vähän repsottaa, mutta selkeästi näkyi, vaikka tarran reunan laskee alas
 

Attachments

Minun muistikuvan mukaan rfsun testillä tuon max tarran reunalle/reunan alle ns. jää herkästi väriä. Jos vaikka googleen heität "rfsu raskaustesti" niin näät missä kohtaa viivan kuuluisi olla. Toki tuohon kyllä jäänyt väriä hurjan paljon. Kannattaa hakea joku toinen testi ja muista tulla kertomaan miten kävi :)
 
Minun muistikuvan mukaan rfsun testillä tuon max tarran reunalle/reunan alle ns. jää herkästi väriä. Jos vaikka googleen heität "rfsu raskaustesti" niin näät missä kohtaa viivan kuuluisi olla. Toki tuohon kyllä jäänyt väriä hurjan paljon. Kannattaa hakea joku toinen testi ja muista tulla kertomaan miten kävi :)
Tarkotus ois huomenna tehä uus digi, jos sais selvyyttä tähän :) Suunnitelmissahan raskaus ei ollut, kun itsellä on koulut ihan kesken ja alkuun jopa hieman oireita säikähdin. Nyt kuitenkin on jo kovasti alkanut positiivista toivomaan :)
 
Iiiiihan selvä plussa :)
Niin, eilen ihan siltä tuntuikin.. Tänään taas tuntuu ihan tyhmältä, että mitä mä tommosta kuvittelen kun viivakin on ihan väärässä paikassa :( No, kohta pääsen apteekista hakemaan uuden testin. Ja digillä ei kyllä sitten jää epäselvyyttä asiaan, kun mahdollisesta raskautumisestakin on kyllä sitten kulunut jo muutama viikko.
 
Jep, ei raskaana :( Niinkuin tänään jo ajattelinkin, toivoa vaan oli kovasti.. Se saa nyt sitten jäädä odottelemaan, mies kun on sitä mieltä, ettei tällaisessa elämäntilanteessa kannata sitä varta vasten yrittämään alkaa
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä