rehellisyys sattuu

  • Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti
surullinen
Hei!

Olen seurustellut uuden miesystäväni kanssa nyt n. 1,5 kk, vasta. Suhde siis on kovin tuore.

Viimeviikonloppuna miesystäväni oli avoin ja kertoi ettei ole kuin kerran elämässään ollut rakastunut. Ei ollut rakastanut entistä vaimoaan, vaan vaimon jälkeen ollut uusi suhde oli ollut ensimmäinen oikea rakkaus ja sen päättyminen oli ottanut koville. Ei kuulemma tiennyt mikä siinä naisessa oli joka veti. Hän kertoi minulle näitä ja minä olen parhallaan korviani myöten ihastunut häneen ja voisi sanoa, että rakastumassa kovaa vauhtia. Hänen rehellisyytensä oli isku vasten kasvoja. Siis mikä minä olen? Puhuu minulle rakkaudesta toiseen naiseen. Vakuuttaa suhteen olevan ohi, sillä nainen ei halunnut jatkaa. Minulle jää epäselvyys, onko hän edelleen henkisesti kiinni tässä naisessa.

Olenko minä hänelle ystävä, jolle voi purkaa omia tuntojaan. Kuten mies miesystävälle? Olen ymmälläni ja surullinen. Onko tämä meidän uusi ihana suhde tuhoon tuomittu? Eikö tästäkään tullut mitään??? Minulla on varmaan liian vilkas mielikuvitus, kun kuvittelin tästä jotain tulevan.

Tulee olo ettei hän välitä yhtään miltä minusta tuntuu. Jos ajattelen itseäni, niin en lähtisi selittämään muutama kuukausi sitten päättynyttä suhdetta, jossa olisin ollut korviani myöten rakastunut. Tietäisin automaattisesti, että se satuttaa toista, jos on oikeasti kiinnostunut. Tai testailiko vain minua, no tuskin.

Tulee olo pystyykö hän edes näin pian uudestaan sitoutumaan /rakastumaan. Jos ajattelen järjellä niin ei voi. Äh ja minä pilvilinnoineni romahdan...

Mitä mieltä te olette?
 
Tyttis
Mieshän teki juuri oikein kun kertoi rehellisesti. Hän halusi tunnustella, josko voisi rakastua sinuun, mutta koska ei ole sitä kutinaa tuntenut, hän kertoi sen.

Nyt hän on heittänyt pallon sinulle, koska hänellä ei ole itsellään uskallusta tehdä päätöstä. Tahdotko jatkaa vastarakkaudettomassa parisuhteessa, vai lähdetkö etsimään onneasi?

Muista että tässä maailmassa on useita ""ainoita oikeita"". Rakastumiseen ei pysty itse edes vaikuttamaan. Toista ei voi pakottaa rakastamaan. Asia täytyy hyväksyä.

Jos päätät pysyä suhteessa, niin voit olla onnellinen vain jos pystyt eilämään asian kanssa niin ettei se häiritse sinua yhtään. Kirjoituksesi perusteella voisin arvella, että asia häiritsee aika paljonkin...
 
pk
Ikävä kyllä en usko että mies voisi sinuun rakastua, jos on vilpittömästi ollut rakastunut edelliseen tyttöystäväänsä ja tämä on jättänyt. Varmasti mies rakastaa vielä tätä exäänsä, tunteitaan ei voi niin vain sammuttaa vaikka haluaisikin. Ja kuinka todennäköistä on, että mies, joka ei ole koskaan ollut rakastunut, rakastuisi kahteen naiseen peräkkäin.

Muuten, kertomuksestasi tuli mieleen oma tarinani. Tutustuin reilu vuosi sitten mieheen, joka myös sanoi, ettei ole ollut koskaan rakastunut, vaikka on ollut naimisissakin. Minuun mies rakastui, ensimmäisen kerran elämässään. Minä tunsin samoin. Juuri tuo sitten olikin loppujen lopuksi ongelmana suhteessamme, mies joutui jonkinlaiseen paniikkiin, pelkäsi että hän joutuu kärsimään, koska on niin riippuvainen minusta henkisesti. Tilanne meni niin pitkälle, että lopetin suhteen, vaikka rakastan miestä yhä ja tulen varmasti aina rakastamaan. Joskus olemme vieläkin yhteydessä eikä mieskään ole päässyt kuulemma minusta yli. Sitä en tiedä, onko hänellä uutta naisystävää.
 
mies
""vaan vaimon jälkeen ollut uusi suhde oli ollut ensimmäinen oikea rakkaus ja sen päättyminen oli ottanut koville""

Tavaa tuo lause kymmeneen kertaan ja usko mitä kirjoitit. Sinä teet ongelman omassa päässäsi murehtimalla.

Oikeastaan vaistoan, että olet vähän epävarma ja taipuvainen pelkäämään pahinta. Tee niin, että antaudu virran vietäväksi, virta ei voi viedä kuin yhteen suuntaan ja sen päämääräkin on aivan selvä:)
 
juuri näin
""mies"" on oikeassa. Teillä on hyvät mahdollisuudet rakastua toisiinne. Miesystäväsi on rehellinen ja näin arvostaa ja luottaa sinuun. Jos hän olisi sanonut, ettei tule kokemaan yhtä syvää rakkautta ketään kohtaan enää, voisit murehtia. Ja silloinkin mies voisi olla jonkun ajan päästä erimieltä. Älä pilaa ihanaa huumaa turhilla ajatuksilla.

 
surullinen
""mies""

Ehkäpä tässä on ongelmana se, että mies on mielestään päässyt edellisestä suhteesta ja minä tippaleipäaivoineni ajattelen sinne ja tänne. Siksi hän varmaan siitä puhuikin, koska haluaa olla rehellinen ja suhde on ohi. Minä vain hölmöilen omiani.

Minne sinä arvelit virran vievän?

Itse ajattelin olla nyt hetken kuulolla ja kuunnella yhteydenottoja sieltäpäin. Jos on kiinnostunut niin pitää yhteyttä samallalailla edelleen. Itse en aio olla aktiivinen. Osoittakoon nyt kiinnostuksensa. Tulevaisuus sitten näyttää miten menee...

Voi olla että olen tehnyt kärpäsestä härkäsen. Sitä tekee helposti härkäsen, kun on rakastumassa ja täytyy myöntää epävarma. Kuka ei olisi ihan alussa..

 
Vaikea tilanne
Tuo on nyt sitten sinun itsesi vain käsiteltävä, siis myös se mahdollisuus ettei mies tule koskaan sinua rakastamaan.

Sellainen tuli kyllä mieleen, että kuinka kauan he ovat olleet yhdessä? Alkuhuuma ei ole sama kuin rakkaus.

Ymmärrän kyllä tunteesi hyvin. Minun mieheni sanoi onnekseni ettei ole rakastanut ex-vaimoaan eikä minua edeltänyttä naisystäväänsä.
Hänen mukaansa minä vasta toin nämä tunteet, joita hän ei kuvitellut olevan olemassakaan.
En niin tiedä uskoako, mutta silti se kuulostaa paremmalta kuin nuo sanat jotka sinä olet saanut kuulla.

Mutta älä turhaan tee liian isoa numeroa asiasta. Jos teillä menee ihan hyvin, katso vain päivä kerrallaan. Ehkä mies huomaa rakastavansa sinua jonain päivänä.
 
satu
""mies"" ja ""juuri näin""

Kuinka on mahdollista rakastua uuteen ihmiseen, jos samaan aikaan on jo rakastunut toiseen?

Kiintyä tietysti voi ja suhteesta voi muodostua ihan hyvä, mutta siihen suureen romanttiseen rakkauteen tässä tapauksessa en usko, ja sitähän alkuperäinen kai juuri toivoo.
 
johan
Ituitio on varmaan parempi toimintamalli kuin analysointi. Jos tunnet, että olet rakastumassa mieheen, niin todennäköisesti tunteesi ovat oikeammassa kuin järkesi.

Jos nyt vedät käsijarrusta ja odotat 'viileästi' mitä tuleman pitää, niin kyllä se toinen osapuoli tuon viileyden aistii ja se siitä sitten. Eikös yksi rakkauden osoitus ole, että uskaltaa sanoa kipeitäkin asioita?

""Olenko minä hänelle ystävä, jolle voi purkaa omia tuntojaan. Kuten mies miesystävälle?"" Olen kuullut tällaisesta urbaanilegendasta, mutta koskaan ei ole löytynyt todisteita. Näitä juttuja ei todellakaan kerrota toiselle (hetero)miehelle.
 
Eipä
tuollaisesta miehestä kovinkaan surullinen kannata olla, omalla kohdallani oli sama juttu, vuoden jaksoin kuunnella miten paljon oli kehenkin rakastunut missäkin tilanteessa, sit lopulla laitoin hänet etsimään uusia suuria rakkauksia...
Ei enää niin surullinen, vaan helpottunut :)))))
 
juttukaverina
On puolisoita, avopuolisoita jotka pitävä kumppaniaan jonkinlaisena kaverina, seksikumppanina tai bestiksenä. Jutellaan ummet ja lammet rakkauksistaan ja ihastuksistaan, tai vaan kaupungilla nähdystä upeasta naisesta. Haikaillaan menetettyä rakkauttaan, vaiko menetti sen ainoan rakkauden samanlaisilla puheillaan ja nykyisessä suhteessa tehdään samoin.

Eikä huomata toisen kuuntelevan vereslihalla.

Sydän kutistuu ja kuivuu, kun aikansa kuuntelee..


 
Meikämaija
Älä ole surullinen, ""Surullinen"". Eron jälkeen ensimmäinen nainen oli vastaus hirveän suureen rakkaudennälkään. Siihen ja kohteeseen laitetaan toiveita ja tunteita, jotka eivät ole todellisia. Niin se on ollut myös miesystävälläsi.

Sinulla ja miehellä on nyt paljon paremmat mahdollisuudet vaikka mihin. Sinuun ei enää ladata sellaisia fantasioita, jotka eivät kestä oikeassa elämässä. Johan sanoi sinulle, että luota intuitioosi ja toimi sen mukaan.

Sinä sait ystävältäsi luottamuslauseen. Luottamus ja toisen kunnioittaminen ovat parhaat perustukset, kun suhdetta rakennetaan. Onnellista tulevaisuutta!

 
Siivooja
Miesystäväsi osoitti suurta luottamusta sinulle avautuessaan. Kai sen verran tunnet miehiä ja tiedät, ettei sitä nyt kenelle tahansa syvimpiä tuntoja kerrota. Ota tämä luottamus tosissasi. Anna teille aikaa; aika näyttää, mitä voi syntyä. Onko kiire jonnekin?

Luottanus on arvokas asia.
 
mies
Jos sinä nyt alat tenttaamaan miestä hänen tunteistaan, niin kaikki minkä mies sanoo, ei tule hänen ajatuksistaan, vaan sinun toiveistasi. Jos haluat mieheltä hänen oman kantansa, niin sinä et saa painostaa tai vaatia mitään. Älä näytä millään tavalla epävarmuutta, siten suhde lujittuu ja opitte luottamaan toisiinne.

Epävarmalta naiselta pitäisi ottaa kännykkä pois, koska hän alkaa aina illan yksinäisenä hetkenä naputtamaan mitä ihmeellisimpiä viestejä ja kysymyksiä, joista mies ajattelee, että ei hitossa, millaisen ihmisen kanssa minä oikein seurustelen.
 
surullinen
Kiitos kaikille vastauksistanne.
Varsinkin tässä lopussa Meikämaija ja Siivooja.

Kiire ei ole mihinkään.

Tämä onkin ihan hieno tapa purkaa solmujaan, kun tuntuu, ettei kehtaa näitä edes ystävilleen puhella. Kun omat ajatukset tuntuu hölmöiltä. Täällä niitä on hyvä kirjoittaa.

Joku on joskus sanonut, että täällä saa huonoja vastauksia. Ei minun mielestäni. Täällä on hyviä kotipsykologeja :)

""Miehelle"" Ei ole tarkoitus alkaa tentata, ei ole ollut missään vaiheessa sellainen mielessä. Hän kertoo jos on kertoakseen. Olin varmaankin yllättynyt ja reaktioni tuli siitä. Hänhän oli asiaa jo käsitellyt mielessään ja minulle asia oli aivan uusi.

Olemme asiasta hieman puhuneet ja hän sanoi kertovansa joskus lisää. Itseasiassa minäkin uskon, että hänellä oli avioliiton jälkeen tarve suhteeseen. Kun on aivan rikki on ikäänkuin avoin sydämestään, silloin on suurin mahdollisuus rakastua. Ajatelkaapa itse tilanteita, jolloin teille on syntynyt syviä tunteita. Ainakin itselläni silloin kun on ollut hieman ""rikki"". Sydämen suojaus on poissa ja on mahdoillisuus tunteisiin.
 
Exis
Tere.olis mielenkiintoista tietää miltä alueelta suomesta(esim.suuntaa nro)ap on,koska miehen käytös täsmää mieheeni jolle kuitenkin(tyhmyyttäni?)annoin uuden tilaisuuden,ehkä jatkaakseen vain samaa peliä kuin aiemmin.tarina täsmää aiempiin tapahtumiin kohdallani..onko uusi peli ja samat vinkeet taas..
 
ap
En ole enää surullinen. Vaan olen onnellinen rehellisyydestä, sillä hän on tosissaan kanssani.
Elämä taas hymyilee. Ties vaikka mitä elämä tuo tullessaan, jälleen on vaaleanpunaiset lasit päässä...

suunta 02
 
Siivooja
Ei tätä voi mielestäni yleistää. Kyllä miehen ja naisen välisiä keskusteluja voi käydä laidasta laitaan, kaikkea, mitä mieleen tulee voi keskustella, jos luottaa juttukaveriinsa. Ei pidä loukkaantua aiheesta, mistä toinen puhuu. Se on hänelle sillä hetkellä tarpeellista puhua.

Jos rakennetaan suhdetta yhdessä pitäisikö olla erikseen kolmas taho, jonka kanssa keskustella, kun kumppani ei halua puhua/kuunnella. Mitä kumppanisi tavoittelee niillä puheenaiheilla, jotka saavat sydämesi vereslihalle?

Minä olen opiskellut kärsivällisyyttä erään Eevaliisa Mannerin runon mukaan, kirjoitan tähän siitä otteen. Nämä sanat ovat kohtalonomaisesti hypänneet eteeni ohjenuoraksi ja toivoksi. En pyytänyt niitä, ne tulivat minulle.

'' En ole pyytänyt päästä tälle matkalle.
En ole ottanut vastaan mitään tehtäviä.
En ole luvannut mitään.
Minut on pudotettu kaupunkiin vastoin tahtoani, huolimattomien kantajien toimesta,
ja Apollon itse on avannut suuni.

Olisin kyllä kohtelias viralle, ruoholle, eläimille ja puille,
mutta teille erpäluuloiset - onko minulla mitään syytä?

Mikä sitten pidättää minua hylkäämästä näitä hautoja
ja virittämästä roviota ennen kuin aika on mennyt umpeen?
(Sillä aika on tehnyt pesänsä Priamoksen torneihin
ja tunnit ovat kohta täynnä ja putoavat pois.)

Oi toivo, toivo:
kun olen odottanut tarpeeksi kauan
ja taluttanut sieluani sisään ja ulos
vaalien kärsivällisyyttä, hyvettä jonka opin täällä,

kohtaan hänet, vapaan ja vertaisen,
jolla on olalla kotka ja kyyhkynen;
jolla on leijonan rohkeus, satakielen suu ja muuttohaukan muisti,
nuoli kuin tarkka sana läpi aikojen soinnahtava,
sana orfeus-syntyinen.

Eevaliisa Manner 1966, Orfiset laulut Kassandra 2




 
Siivooja
Mies,
vaikutat kovin herkältä: nainen ei saisi esittää mitään toiveitaan, koska kääntäisit ne heti vaatimuksiksi. Kuka sinua on noin satuttanut?

'Kännykät pois epävarmoilta naisilta' - täydellisyyttäkö etsit?
Tästä kommentistasi voisi ajatella myös, että sinua saa lähestyä vain asioilla ja ajatuksilla, jotka on ennakkoon hyväksytty. Tarkoitatko todella näin?
 
""surullinen""
Wau, Hieno runo!

Olet oikeassa, se oli hänelle sillä hetkellä tärkeää. Ei ole varmaankaan kenellekään muulle asiasta edes jutellut. Loukkaanuin tosiaan pelkästään siitä kun yllätyin aiheesta ja ehkäpä tuntui oudolta puhua hänen rakastumisestaan, kun, odotan ennemminkin etä puhumme meidän ....... tamme.

Uskoisin että kummppanini haluaa käsitellä tätä hänelle kipeää asiaa. Ja on kai tavallaan tapa päästä eroon siitä. Ja minä hölmö olen takajaloillani.

Itseasiassa nyt psykologiopiskelijoille ja väitöskirjojen tekijöille aihe: Itsekin heti eron jälkeen olin aivan ""rakastunut"" ja menin kihloihin asti (nyt tällä hetkellä ja tällä kokemuksella laitan siihen rakastumiseen lainausmerkit). Kun aikaa mennyt niin häpeän sitä kihlautumista... Moni menee sillä heti eron jälkeen tyhjiön täyttämällä rakastumisella naimisiin asti!!!! Siis: väitän että, syynä siihen kun toiseen kertaan naimisiin menneillä on vielä suurempi tilastollinen mahdollisuus erota, johtuu siitä että he ovat menneet tämän tyhjiötä täyttävän ""rakastumisen"" vuoksi naimisiin asti.

 
järki
Tässä sinulle totuus:

mies ei rakasta sinua nyt, eikä tulevaisuudessa. Olet pelkkä panopuu tai hätävara. Noin julmasti rakkaudenpuuttettaan julistavan ihmisen motiivi on selvä viesti sinulle: ""Älä odota minun rakastuvan sinuun. Tajuat kai, typerys, että minulla ei ole mitään tunteita sinua kohtaan? Tavoitteeni on pitää vain hetki hauskaa, saada pillua ja jatkaa matkaa!""

Neiti hyvä, olet törmännyt pelimieheen. Käytä päätäsi.
 
järki
""Tulee olo ettei hän välitä yhtään miltä minusta tuntuu""

Eikö tuokaan nosta omaa järkeäsi toimintakykyiseksi? Ajattelemasi on ihan totta: hän ei välitä. Haluatko olla ""yhdessä"" ihmisen kanssa, jota ei edes kiinnosta, miltä sinusta tuntuu? Hän kohtelee sinua kuin roskaa ja sinä vain toivot että mies rakastuisi. Ei rakastu, eikä kohtele yhtään sen paremmin kuin nytkään.

Exän peräänkin se haikailee vain siksi, että ex on onnistunut pompottamaan häntä. Sellainen kiinnostaa peilmiestä.
 
Lapio
AP: Kuulostaa mun ex-hoidoltani. Puhuu kyllä kauniisti, mutta mitään entistä ei kykene jättämään (huonoakaan...????) taakseen. Olin hänen se SUURI rakkautensa muttei edes sen SUUREN rakkauden vuoksi kyennyt mihinkään. Lupaili vaan... 02 alue...jätin valehtelijan.
 

Yhteistyössä