Joo. 2009 meille tuli Espanjasta tuotu narttukoira. Joku toinen täällä Suomessa oli sen ensin Espanjasta adoptoinut järjestön kautta. Sitten palauttanut järjestölle jonkin verukkeen kera. Haimme koiran sijaishoitajalta.
Aivan ihana tyttö, oli aluksi arka, takkuinen, ruipelo pikkurakki. Nopeasti kuitenkin kiintyi meihin ja alkoi luottamaan. Pikkuhiljaa muuttui tosi leikkisäksi koiraksi ja oli hyvin kiltti luonteeltaan. Harmi vaan ongelmat alkoi n. Viikko adoptiosta kun koira sai epileptisen kohtauksen. En tiedä oliko ollut jo aiemmin eikä meille kerrottu (edellisen omistajan palautus) vai laukaisiko traumat (liian usea kodinvaihto) epilepsian, niinkin voi eläinlääkärin mukaan käydä. Lääkityksellä saatiin kuitenkin kohtaukset kuriin + välttämällä tilanteita joissa koira niitä sai (vierailut uusissa paikoissa ja esim. hoitoon jättäminen). Pari vuotta meni kivasti, sitten alkoi tulla uusia terveysongelmia. Nivelrikkoa jolloin toinen jalka leikattiin, koira osottautui n. 7 vuotta vanhemmaksi mitä meille oli kerrottu, epäiltiin leishmaniaa, sydänmatoa, tuli hengitysvaikeuksia, pidätyskyvyttömyyttä, vatsatauteja ym.. Lopulta vappuna 2012 koira lopetettiin meidän syliin. Nukkui rauhallisesti pois, sairauksien jo uuvuttamana.
Mitään en kadu ( paitsi ehkä aavistuksen venynyttä lopetuspäätöstä), mutta liian lyhyeksi jäi meidän yhteinen aika. En halua pelotella, monella adoptio sujuu huomattavasti paremmin!!. Mutta tämäkin näkökulma kannattaa ottaa huomioon, eli oletko 100% varma että pystyt/jaksat huolehtia koirasta jos se esim sairastuu vakavasti? Sitä kannattaa miettiä tarkoin. Ei ole koiran etu retuuttaa sitä kodista toiseen. Koira kyllä kestää yhden, jopa kaksi kodinvaihtoa. Mutta kolme alkaa olla jo liikaa, eli kamalinta mitä voi tehdä on pistää rescuekoira uudestaan kiertoon jos se ei "vastaa odotuksia".
