Risoo kun mies on niin kiinni vanhemmissaan (tai toisinpäin)

Ikää jo kuitenkin 28... Vanhemmat avustaa miestä ja siinä sivussa meidän koko perhettä taloudellisesti paljon. Pitäisi olla kiitollinen, mutta mielestäni liika on liikaa. Itse haluan tulla toimeen omillani. Mies taas näkee lehdessä vaikka kivan paidan, soittaa äidilleen ja äiti ja isä sitten ostaa sen pojalleen.

Jos pitää hoitaa joku paperihomma tms, anoppi kulkee miehen matkassa. Tai sitten sanoo minulle että katso että mies hoitaa sen. Niinkuin mieheni olisi joku holhottava pikkukakara edelleen, jota hän kyllä välillä onkin kun annetaan olla.

Itse taas olen vaatinut miestä hoitamaan omat asiansa itse, ei siihen äitiä tarvita. Minusta vaan tuntuu että tallotaan myös minun varpaille, kun jos vaikka sovitaan miehen kanssa että uutta telkkaria ei osteta koska ei ole varaa eikä tarvetta, niin sitten anoppi ja appi ostaa.

Äidille ja isälle soitetaan monta kertaa päivässä ja viikonloput miehellä ja lapsella pyörähtää siellä, kun minä taas haluaisin tehdä jotain oman perheen kesken.

Pahasti sanottu, mutta tuntuu että nain Mikki Hiiren enkä miestä, joten eipä tässä suhteessa oikeen mikään toimi, edes petipuuhat ei enää kiinnosta. Olenko ihan kamala ihminen kun valitan tästä? Ei vaan mene omaan tajuntaan moinen toiminta, itse kun olen hoitanut omat asiani jo ennenkuin tulin täysi-ikäiseksi.

 

Oletko puhunut miehelle asiasta? Jos et, niin kannattaisi varmasti ottaa puheeksi, mutta EI syyttävään sävyyn. Se ei auttaisi mitenkään tuohon tilanteeseen. Mies ei välttämättä huomaa tuossa mitään väärää, mutta asiallinen keskustelu varmasti voisi vähän valottaa hänelle tilannetta. Kyllähän se näin on, että yleensä vaimolle kerrotaan ensin asiasta, kuin asiasta. Ja perheenä tehdään asioita.

Myöskään appivanhemmat eivät varmasti näe tilanteessa mitään väärää. Omat vanhempani eivät osanneet koskaan päästää minusta irti. Minun oli "riuhdottava" itseni irti. Se oli minulle raastavaa, koska jouduin loukkaamaan niitä ihmisiä, jotka rakastivat minua eniten maailmassa. Nyt välit ovat vaikeat, en tiedä, miten heihin suhtautuisin, ikävöin ja inhoan. Itselläni tähän kyllä liittyy muutakin, mutta vahingollista tuo kuitenkin lapselle on.

Sanoisin, että ole kaikesta huolimatta armollinen sekä miehellesi, että hänen vanhemmilleen.

 

minusta on hyvä että miehelläsi on lämpimät välit vanhempiinsa. Mutta outoa ettei halua itsenäistyä lainkaan. Hyvä että edes sinä vaadit että hoitaa itse omia asioitaan, teillähän on lapsikin jonka asioista miehen pitäisi myös kyetä vastaamaan.

Mielestäni et voi kieltää miestä ottamasta taloudellista apua vanhemmiltaan. Ei se välttämättä olisi edes järkevää? Ei se sinua kiitollisuudenvelkaan aseta jos miehelle jotakin hankkivat. Onko tällaista edes annettu ymmärtää vai oliko se oma tulkintasi, eli voisitko suhtautua asiaan vähän rennommin?

Nuo viikonloput sitten, sehän pitää etukäteen sopia ja puhua että näinä päivinä tehdään sitä ja sitä oman perheen kanssa. Sitten jos ei onnistu niin teillä on kieltämättä ongelma...

 

Minusta siinä ei ole mitään pahaa että on lämpimät välit. Niin minullakin on omiin vanhempiini. Mutta en minäkään isän helmoissa pompi, vaan aviomies on minun elämäni mies nro 1 nyt. Miehellä taas äiti tuntuu olevan vielä se elämän keskipiste.

Haluan myös sanoa että pidän paljon anopista ja apesta, he ovat hyvin mukavia ihmisiä. Mutta napanuora mieheen on jäänyt katkaisematta, ja sellainen rasittaa aika paljon meidän parisuhdetta. Anoppi on aina holhonnut miestä ja sivussa tuntuu odottavan että minä jatkan samaa rataa.

Ollaan puhuttu asiasta miljoona kertaa. Olen tottakai ehtinyt syyllistääkkin, eilen sanoin asiasta jo aika rumastikkin. En vaan jaksa enää katsella tuollaista toimintaa. Ollaan oltu yhdessä siis 10 vuotta. Menty kimppaan teininä, eikä sitä silloin osannut asioita ihan näin miettiä, aattelin usein että kyllä mies siitä 19 kesäisestä kasvaa. Mies siis on muuttanut kotoaan suoraan minun kanssa asumaan, eikä kotonaan koskaan edes omaa huonettaan siivonnut. Kaikki on aina passattu.

On hän tässä vuosien varrella vähän oppinut itse huolehtimaan asioistaan. Mutta olen huomannut että ellen minä potki perseelle, kaikki jää hoitamatta. Veroilmoitukset, laskujen maksamiset, auton huoltaminen jne. Vaikka rahaa ois tilillä ja uusi tuliterä anopin ostama tabletti nokan edessä niin laskuja ei jaksa maksaa.

Viimeisin tempaus oli se kun ostivat miehelle auton. Arvatkaa vaan ketkä oli autokaupoilla mukana... tinkaamassa ja puhumassa miehen puolesta. Anoppi hääräs vanhan auton asiat kuntoon (myynti, luovarit jne) ja nyt käski minun vahtia että mies täyttelee jotkut laput. Käski minun kirjoittaakkin ne kun "miehellä on niin huono se käsiala". Eilen mies totesi että ei voida tänään mennä ostamaan lapselle rattaita, koska hän menee anopin kanssa vakuutusyhtiöön hoitamaan autoasioita. Sanoin että et muuten varmana mene, anoppia ei tarvita meidän vakuutusasioiden hoitoon. Siitä syntyi riita, ja mies totesi että minä voisin olla hiljaa kun en auton eteen ole tikkua ristiin pistänyt. Huh, miettikää nyt. Aikuinen mies äitinsä kanssa vakuutusyhtiössä. Noloa. Ei mies osaa eikä uskalla asioitaan hoitaa kun äiti on aina hoitanut. Sit kun itse pitää hoitaa niin änkyttää ja jännittää. Miksi äiti ei anna lapsensa kasvaa??!!! kertokaa te, jotka poikanne piloille passaatte?!

t. hurjistunut ap

 

Sun kannattais lukea yks kirja ja laittaa se vaikkapa isänpäiväpakettiin. Eihän iällä ole mitään tekemistä tuon asian kanssa - selviää varmaan myöhemmin, ehkä?

http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.fi/2011/04/marianne-fredriksson-anna-hanna-ja.html

Ehdota, että ostavat ne rattaa kokonaan tai laittakaa auto kokonaan pois, tai ihan kokeeksi ainakin ehdota, mitä anoppi sanoo sellaiseen. Ehdota, et anoppi voi vaihtaa talvirenkaat, jos haluaa auttaa ja jotain vastaavaa, kuten auton siivous sisältä. Eihän ne vakuutusasiat kuulu heille ollenkaan? Miksi kuuluisi?

 

Laskut voi yhä maksaa ilman nettiäkin, maksukuoreen vaan, niin ei tarvi konetta ollenkaan eikä kenenkään tarvi toista kytätä. Mut täytyyhän ne kirjekuoret hakea pankin virkailijalta, jos ei ennestään ole. Laitat vaan postiin ne vaikkapa viikkoa aikaisemmin, ettei mene vanhaksi ja voihan ne maksaa heti kun lasku tulee. Ennenmuinoin ne tuli valmiiksi painettuna, mut nyt saattaa jotua itse kirjoittamaan tilisiirtolappusen. Pieni vaiva siihen verrattuna, mitä koneen omistaminen vaatii.

Musta tuntuu, et et ole ainoa, kun luin tämän uutisen:
http://www.tekniikkatalous.fi/puheenvuorot/ketteryyden-asialla-3487181

Sun miehelle se kirjekuorisysteemi saattaisi olla parempi vaihtoehto, eikä siitä mitään vahinkoa voi olla sullekaan. Pankin kassalle ei tarvi mennä laskuja maksamaan, vaan laitetaan postiin heti kun lasku tulee. Kirjanpidosta voitkin huolehtia itse, ettei anopin tarvitse. Eikä tarvi huolehtia tabletin päivityksistä tms ollenkaan. Miten systeemi toimii, jos siihen tulee vika ja laitteen joutuu viemään huoltoon? Anoppi ostaa jälleen uuden laitteen? Jos ei sit joulupukki viimeistään tuo uutta maksulaitetta?

 

Kuinkahan käy, kun miehesi vanhemmista aika jättää tai terveys menee... Tästä puolesta voisi vihjailla molemmille osapuolille. He varmaan luottavat, että sinä perit tehtävän, myös tarvittaessa appivanhempien holhoamisen. Eikä kukaan ota huomioon eroa tai vastaavaa...
Tosin.. anoppisi ja appesi elämän tehtävä on ilmeisesti ollut lapsen /lasten kasvatus. Eivätkä he osaa /voi lopettaa, koska heillä ei omasta mielestään muutoin ole enää elämän tarkoitusta.

 

Yääh. Auttavat vanhemmat on kiva juttu, mutta on tyhmää että autetaan silloinkin, kun apua ei tarvitse. Se on karhunpalvelus ja huonoa kasvatusta.

Minustakin miehesi on mikkihiirikamaa.

 

Mun miehellä on ollut tapana opettaa meidän poikaa jo pidemmän aikaa niin, että se käskee pojan ottaa itse selvää asioista. Esimerkiksi kevarinsa vakuutusasioista sen piti itse ottaa selvää. Ihan vaan, että meiltä saa kyllä apua, mutta ei mitään holhoamista. Meiltä saa rahaakin, jos tulee meidän yritykseen töihin. Viikkorahaa meillä ei oo ikinä ollut.

 

Saamattomattomalta reppanalta miehesi kieltämättä kuulostaa. Onko riippuvuus vanhempiin syy vai seuraus, sitä on vaikea sanoa. Että jäisikö ne asiat sitten vaan hoitamatta, jos vanhemmat ei holhoaisi. Joistain asioista hermostut minusta turhaankin, jos vanhemmat haluaa teille/lapselleen tavaroita ostella, niin anna ostaa, turha siitä on hermostua. Jos heidän taloudellinen asemansa on hyvä, tuo voi olla ihan järkevää pienimuotoista perinnönsiirtoa veroseuraamuksitta.

Minullakin oli kyllä totuttelemista miehen ja vanhempiensa erilaiseen suhteeseen, mutta meillä tilanne ei ollut noin paha ja minä siis totuin, enkä alkanut ärsyyntymään lisää. Minulla on vanhempiini sellaiset kohteliaat, riippumattomien aikuisten välit. Mies vaikutti minusta aluksi vanhempiaan kohtaan tylyltä ja kiittämättömältä, jopa vaativalta. Mutta oikeasti kuitenkin heillä on vaan läheisemmät välit ja siksi mies on suorapuheisempi, sama menee myös toisinpäin eikä kukaan loukkaannu. Miehen vanhemmat myös haluavat ostella meille ja varsinkin lapsenlapselleen tavaroita, joten vaikka se aluksi tuntui turhalta ja siltä, että tässä jää nyt jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan, olen oppinut suhtautumaan siihen rennosti. Mutta vuosien varralla on kyllä joitain riitoja tullut siitä, että mies on keskustellut ja jopa sopinut vanhempiensa kanssa asioista, joista olisi pitänyt sopia minun kanssani esim. rakennusprojektiimme ja autokauppoihin liittyen. No asiat on puhuttu läpi eikä ole jäänyt mitään hampaankoloon, ei nyt sentään noiden yksittäisten tapausten vuoksi ole tarvinnut eroa miettiä vaikka hetkellisesti onkin ärsyttänyt.

 

Anoppisi on kontroloiva. Yleensä sellaisten äitien lapsista tuleekin saamattomia. Se tietysti asettaa haasteita teillekin. Mieti kuitenkin, että miehesi on kuin lapsi. HÄntä ei todennäköisesti ole koskaan erityisesti kiitetty, kannustettu ja annettu kokeilla yksin uusia asioita. Sinä taas olet saanut mahdollisuuden itsenäistyä niin kuin pitääkin. KOeta siis tukea, kehua, kiitellä miestäsi, jolloin hän pikku hiljaa alkaa ymmärtämään, että osaa itsekin ja saa varmuutta toimia itsenäisesti. Anopillesi tuskin kannattaa puhua. Kontroloivat ihmiset ovat hankalia/ehdottomia; ainakin minun mielestäni ja tulee vain turhaa tappelua. Ellet sitten tahdo poikkaista välit kokonaan poikki.

Taloudellista turvaverkostoa ei kannata tuhota. Jos appivanhemmillasi on oikeastikin varaa ja tahtoa auttaa teitä, niin anna auttaa. Jos taas elätte taloudellisessa yltäkylläisyydessä, niin siinä tapauksessa voitte nätisti ilmoittaa että appivanhempien lahjat ovat täysin turhia ja pystytte hankkimaan samat tavarat itsekin. Se, että kyse on sinun ylpeydestäsi, on toki jaloa, mutta mieti nyt itsekin, miten paljon helpompaa on saada apua. Ei siinä ole mitään väärää.