rotaviruksesta

Meidän tyttö (1v 1kk) on nyt sairaalassa kyseisen viruksen takia. Ollut maanantaista asti tai oikeestaan ma-ti välisenä yönä pääsi osastolle.

Mitenkäs muilla, kauanko on lapsi ollut sairaalassa? Onko jotain vähimmäismäärää mitä pitää olla vai onko se voinnin mukaan?

Sairaalasta eivät oikein anna tietoa asiasta, ainakaan suoraan.
 
Tytöllä joka on nyt sairaalassa alkoi oksentelulla. Sitten nousi kuume. Alkoi kuivumaan ja ottivat osastolle tippaan.
Siellä sairaalassa alkoi raju ripulointi, ihan vetistä. Jollain pikatestillä siitä kakasta kattoivat et rotavirus on kyseessä.

Toisella tytöllä (joka siis kotona) on nyt ainakin vielä pysyny osmosal sisällä. On tää aika kauheeta! \|O
 
rabella
Hei!
Minä ja poika 1 v oltiin 4 päivää osastolla rotaviruksen takia. Minulla ei siis ollut vaan pojalla, mutta sain jäädä hoitamaan poikaa. Eristyksessä oltiin, poika oli tipassa kokoajan. Kotia päästiin, kun oireet alkoivat hieman helpottaa, mutta ripulointi jatkui kotona vielä 4 päivää. Pahimmillaan 14- 15 krt päivässä sellaiset ripulit että kaikki vaatteet meni aina vaihtoon, ei pitänyt mikään vaippa.
Kamala tauti josta kyllä paranee.Mutta pienet kyllä tarvii nesteytystä, kun kuivuvat helposti.
 
Ei ole mitään varsinaista minimiaikaa, mikä osastolla tarvii olla, vaan ihan kunnon mukaan katsotaan. Kun kunto alkaa selvästi kohentua, voi päästä kotiin. Kurjaahan tuo on, mutta täytyy ajatella positiivisesti, että ainakin on hyvässä hoidossa. :hug:

Omista lapsista yksi on sairastanut rotan rajuna vajaa parivuotiaana ja joutui olemaan letkuissa sairaalassa reilun vuorokauden vain. Tauti oli silloin jo menossa pois, mutta lapsi oli jo alkanut kuivua niin pahasti, että ottivat vielä loppuvaiheessa nesteytykseen.
 
hattis
Meillä tyttö sairasti 9 kuukauden iässä.. (nyt 1 1/2 v) oltiin kolme päivää sairaalassa, nenämahaletkusta ruokittiin. Kotiin päästiin ja vointi vain huononi. Ruiskulla annoin väkisin vettä 10 minuutin välein yhden vuorokauden niin rupesi pikkuhiljaa helpottamaan.. Oli aivan kauhea tauti. Mummo jälkikäteen sanoi että ei niin sairasta lasta ole koskaan nähnyt. Kyllä olimme puhki mutta onnellisia kun helpotti.
Jaksamista ja kärsivällisyyttä!!!!
 
Meillä oltiin joulun aika sairaana. Ensin 4-vuotias 5 päivää ja sitten 2-vuotias 5 päivää. Oksentelulla alkoi ja sitten ripulia jatkoks. Meillä kyllä söivät ja joivat kun tarjosin sitä mikä maistui. Tietysti tuli taas uloskin, mutta kai siitä jotain ehtii imeytyäkin, kun eivät menneet kuitenkaan liian huonoon kuntoon.

Sairastin itse siinä lasten välissä myös viisi päivää, lievempänä kyllä. Me ollaan Jyväskylän seudulta. Pienemmälle syötin sitä gefilusta hullun lailla, mutta sairastui kuitenkin. Oireet oli kuitenkin lievemmät kuin isommalla, kun annettiin maitohappobakteeria tippoina taudin ajan. Apteekista saa. VOIMIA teille! Seuraavan kerran taudin pitäis olla lievempi jos tulee. :hug:
 
No meille tauti tuli sairaalasta... paska säkä! \|O
Nyt tämä tyttö joka meni ensin sairaalaan on siirtynyt nenämahaletkuun. Paljon tarttee nestettä laittaa sitä kautta.

Toinen tyttö jäi viime yönä osastolle. Oli kuivempi kuin sisko sairaalaan jäädessä. :(
Hänelle laitettiin tippa. Nesteytysarvot oli vielä huonontuneet, kun illalla otettiin taas kokeet.

Todellakin sitä ripulia tulee ja kaikki vaatteet menee pesuun. :x
 
Niin piti vielä lisätä, et gefiluksen maitohappobakteereja annoin, mut eivät näköjään auttanu toisella kaksostytöllä. Mutta esikoinen ei oo ainakaan vielä saanu tautia. Maitohappobakteereita saanu nyt aamuin illoin.
Tarttee toivoa ettei saakaan

:\| :heart:
 
Olin/ olimme 2 yötä esikoisen kanssa rotaviruksen vuoksi sairaalassa maaliskuussa -04. Poika oli tuolloin 2 v. 3 kk. Ripuloi kotona aluksi, mutta meni lopulta heikoksi ja mikään ei pysynyt sisällä.

Hänellä oli samaan aikaan nuha, yskä, korvatulehdus ja silmätulehdus!! \|O Oli aika kipeä poika... Menimme sairaalaan perjantaina ja pääsimme kotiin jo sunnuntaina puolilta päivin. :) Kotona ei ripuloinut enää yhtään.

PARANEMISIA SINNE!! :hug:
 

Yhteistyössä