Ruumiin näkeminen

Onko joku joskus tarkoituksella käynyt katsomassa kuollutta läheistään, joka on palanut? Mun tosi läheinen ihminen on kuollut ja palanut niin että poliisin mukaan "ei kannata katsoa" palovammojen takia.Kerkesi siis olla kauan palavassa talossa.

Kannattaako käydä katsomassa vai ei? Mulle tää on niin epätodellista että tajuaisin asian ehkä sitten paremmin. Mutta en yhtään tiiä miten reagoisin kun en oo edes "normaalisti" kuollutta nähnyt ikinä. Mitä sellasen näkemisestä voi pahimmillaan tulla jne?

Ja voiko sinne soittaa missä se on, ja kysyä että voiko ne rehellisesti kertoa miltä se näyttää ja millälailla on palanut , että tiiän kannattaako mennä kattomaan? Siis että onko se tyyliin vaan musta vai tunnistaako sitä ollenkaan jne..

 

älä mene katsomaan. Itse kävin äitiäni katsomassa pari päivää kuoleman jälkeen ruumishuoneella ja se oli vielä ihan ok, koska näytti suht. normilta vielä. Halusin uudelleen käydä 3 viikkoa myöhemmin hautajaisissa ja se oli virhe. Muista mielummin läheisesi sellaisena kuin hän eläessään on ollut.

 

Siis yleensähhän noita yli"kuvotetaan" eli siis sanotaan, että on ihan hirveen näkönen vaikkei oliskaan. Mulla veli kuoli luotiin joka lävisti pään. Ruumishuoneelta sanottiin, että on kyllä niin pahan näkönen että huh huh.. .Mutta haitausurakoitsija sanoi, ettei ole oikeestaan ollenkaan pahan näköinen, ihan vaan pieni reikä otsassa.

Voithan sä mennä katsomaan, sanot vaikka ensin josko ne vois peittää ruumiin kasvot vaikka jollain valkealla liinalla ja katsoa vaikka muuten sitä ruumista (kädet ja kaapuun puettu vartalo) sitten jos ei tunnu pahalta niin pyydät että ottavat liinan pois.. tai jos kädet näyttää jo niin pahalta niin et sitten katso kasvoja...

 

en menis katsomaan jos neuvotaan et ei kannata. se kuva voi jäädä kummittelemaan mieleen ja eikä se oli kivaa et se on se viimeinen kuva edesmenneestä. Muistele vaan et miltä näytti eläessään. Meillä oli arkku auki ja vakavasta onnettomuudesta huolimatta näytti ihan itseltään.

 

Kyllä kannattaa käydä katsomassa jos vain pääsee. Valitettavasti eivät kai yleensä tuollaisissa poikkeustilanteissa päästä katsomaan, mikä on virhe ja väärää vallankäyttöä viranomaisilta. Toki kaikille ei sovi, teet miten itse koet parhaaksi. Itse käyn aina katsomassa kuolleita omaisia, joskus parikin kertaa, eikä se ole millään tavalla estänyt muistamasta heitä sellaisina kuin he olivat eläessään.

 

Pyydä, että saat katsoa vaikka vain pelkän käden tai jalat. Ei välttämättä kannata katsoa kovin pahasti palanutta tai kauan kuolleena ollutta ihmistä. Mä olen nähnyt omat isovanhempani - toisen päivän kuoleman jälkeen ja jäi hyvät muistot. Toisen kävin katsomassa vasta ennen hautajaisia ja valitettavasti tämä jo muuttunut ruumis on jäänyt ikävästi mieleen.

 

Minä kävin katsomassa isän ruumista (kuoli syöpään), ja se ei tuntunut mitenkään pahalta. Luulen että tavallaan helpotti myös minun oloa, kun hautajaisissa minusta on aina tuntunut tosi pahalta se osuus kun ruumis lasketaan hautaan. Tajusi että isä ei ole enää siinä ja ei ne isää sinne hautaan laske, siinä on vain tyhjät kuoret.

 

En menisi. Isäni joka oli palomies kertoi, että palaneen ihmisen haju on kamala. Osanottoni!

 

Miksi menisit? Mikset halua säilyttää sitä kuvaa mielessäsi loppuelämäsi, jollainen ihminen oli eläissään?
Mieti omaa luonnettasi. Jääkö sulla tollaset asiat kummitelemaan mieleen? Itse olen sen verran heikkohermoinen, että kun vahingossa katsoin valokuvan netissä kuolleesta tutustani, se naama tuli uniini todella monena yönä jälkeenpäin .

 

Itse olen käynyt katsomassa kahta kuollutta. Toinen oli vanhus ja hän näytti "vahanukkemaiselta", kuitenkin paljon parempikuntoiselta kuin mitä oli viime päivinään huonossa kunnossa sairaalassa. Toinen oli sitten nuorena kuollut, joka näytti myös ihan kauniilta. Mutta heillä oli siis sellaiset "rauhalliset" kuolemat.

Eräs sukulaiseni löytyi kuolleena, oli talvella ollutk kuukausia ulkosalla (tosin katoksen alla) ja kun mummoni oli kysynyt saako katsoa niin poliisit sanoivat, ettei ole mitään katsottavaa. Hänen naama oli syöty eläinten taholta. Sitten eräs muu sukulaiseni kuoli auto-onnettomuudessa niin, että pää murskaantui ja häntä kävi perhe katsomassa niin, että pää oli peitetty osittain liinalla niin, ettei sitä murskaantumista näkynyt.

 

Tiedän tuon tunteet kun sanoit että on "epätodellinen" olo, että kuolemaa ei usko todeksi. Itse olin 22 vuotias kun isäni katosi. Kolmen päivän päästä teimme katoamisilmoituksen ja samana iltana saimme tiedon että isä oli löytynyt autostaan. Hän oli ampunut itsensä.

Tuli minullekkin se olo että ei voi olla totta. Ei voi. Hautajaisissa halusin nähdä hänet. Otsalla oli harso ja päässä mustelmia mutta muuten hän oli ihan itsensä näkönen. Kosketin vielä otsaa ja hyvästelin.

Se oli minulle se hetki että tajusin. Isää ei enää ole. Hän ei tule enää kadulla vastaan tai muutenkaan enää ole täällä. Olen tyytyväinen että näin isäni.

Sinulle tosin en osaa antaan neuvoa. Se näky voi olla päässäsi koko loppuelämän. Harkitse tarkkaan, mutta myöskin se epätodellinen olo voi seurata koko loppuelämän. Kumpi on pahempi/parempi vaihtoehto?

Voimia sinulle ja osanotto suruusi.

 

Minä kävin teininä katsomassa mun mummoani joka oli kuollut, näytti ihan semmoiselta kutistuneelta kalpealta posliininukelta, no ei ollut ruma, muttta en enää mennyt omaa isääni kuolleena katsomaan, koska halusin säilyttää hänestä sen kuvan mikä elävänä oli.
Varsinkin jos on palanut pahasti, niin en suosittele käymistä.

 

Aikaisemmassa työssäni hoitajana näin paljon kuolleita ihmisiä. Tai no, 10 - 15. Vastikään kuollut ihminen ei näytä pahalta, toki pahalta se silti tuntuu, jos on läheinen

Isoäitini kuollessa halusimme kaikki nähdä mummun ennen hautajaisia. Meille hautaustoimiston väki sanoi suoraan, että koska on mennyt 2,5 viikkoa ja mummulle tehty ruumiinavaus kuolinsyyn varmistamiseksi - sanatarkasti: "Aika on tehnyt tehtävänsä, emme suosittele että menette katsomaan, niin että jäisi teille kauniit muistot."

Ei sit menty. Enkä suosittelekaan. Kauan kuolleena ollut ihminen kun ei näytä enää siltä samalta rakkaalta. Kyllä sen hautajaisissa pikku hiljaa kuitenkin "tajuaa", että toinen on pois, ja jää tosiaan parempi viimeinen kuva siitä läheisestä.

 

Isäni kuoli reilu 2 vuotta sitten.Oli ensimmäinen läheinen jonka menetin.Kyllähän se epätodelliselta tuntui,aika pitkäänkin.Ja niin kai sen kuuluukin.Isäni oli ollut kuolleena 3 päivää ennen löytymistä eikä häntä annettu enää näyttää hautajaisissa.Ei sillä en olisi mennyt katsomaankaan.Haluan muistaa ihmiset sellaisina kuin ovat eläessään olleet.
Mutta siis mielestäni on ihan normaalia että läheisen kuolemaa ei usko todeksi.Ajan kanssa sen kyllä sitten ymmärtää että totta tämä on.

 

En suosittelisi. Monet tässä puhuu kuolleen näkemisestä yleensä, mutta kun kyseessä tulipalon uhri niin tilanne varmasti pahempi. Otan osaa

 

paras on kun et mene katsomaan. varsinkaan kun et kerta ole nähnyt edes ihan tavallisesti kuollutta ihmistä

 

Tulipalon uhri on täysin eri asia kun sairaalassa kuollut ihminen.
En usko että katsottavaakaan kauheasti olisi.
Todennäköisesti iho on ihan musta ja jopa musta/punainen ja lihas voi näkyä,
uskoisin poliisia.
kysy vielä hautaustoimistolta, nehän vainajan viimeeksi näkevät kun arkkuun laittavat.

 

Minkä näköiseksi se ihminen konkreettisesti muuttuu parissa viikossa jos aluksi on suht normaalin näköinen?
En ole käynyt ketään katsomassa enkä käykään, jäisi kummittelee...

 

en ehkä menisi katsomaan jos on palanut.

 

Jälkiviisaana en ehkä menisi katsomaan kuollutta (varsinkaan palanutta tmv). Äidin kuolema ei aiheuttanut äidille vammoja tai näkyviä jälkiä. Mutta koska kuolema oli niin epätodellinen, niin halusin siskoni kanssa mennä katsomaan äitiä siunauspäivänä. Silloin oli kulunut jo 3 viikkoa kuolemasta ja ruumiinavaus oli tehty. Ei nätti näky, vaikka olivatkin koittaneet siistiä jälkiään. Ehkä olisin mieluummin halunnut muistaa äidin eläväisenä ja vielä energisenä, onnellisena omana itsenään. Tänä päivänä muistan lähinnä viimeisen näyn; muodottoman nenän ja tummentuneen ihon.

 

Luulen, että pahoin palaneena ruumis ei näytä enää ollenkaan siltä läheiseltä, joten vaikka kävisitkin katsomassa, niin asia ei olisi sen todellisempi. Siis että siinä pahoin palaneessa ruumiissa ei kuitenkaan olisi mitään tuttua, kun ei näytä enää siltä rakkaalta ollenkaan.

 

Aiheeseen palatakseni; jos kuolema pelottaa niin ei tietenkään kannata.
Itse olen pukenut läheiseni arkkuun eripituisten ajanjaksojen jälkeen. Isoäitini oli ollut kuolleena viikon. Isäni 3 viikkoa (plus avaus) ja viimeisin 3,5 viikkoa ( avaus).

Kukaan heistä ei ollut pelottava tai vastenmielinen. Viimeisin oli hieman vatsasta vihertynyt, mutta tämä kuuluu prosessiin. Mitään hajuja tms. Ei ollut. Kuolema on kuitenkin ihan yhtä luonnollinen tapahtuma kuin syntymä.
Muistan jokaisen heistä elävänä,en kuolleena. Mä koen tämän ns. Viimeisenä palveluksena.
Tosin olen kuoleman kanssa tekemisissä lähes viikottain töiden puolesta (sh). Ehkä se on vienyt suurimman pelon ja mystiikan.