Rydman pyöritteli Kiurun viimeisen puheenvuoron aikana päätään, katseli kattoa ja repesi lopulta nauruun

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
EK ja hallitus aiheuttavat toimillaan merkittävää ja pitkäaikaista vahinkoa koko suomalaiselle yhteiskunnalle. SAK puolestaan taistelee parhaillaan kaikkien työntekijöiden tulevaisuuden ja kohtuullisten työehtojen säilymisen puolesta - myös niiden jotka eivät asiaa surullista kyllä edes tiedosta.

Suomesta on tämän hallituksen ja sen härskisti eriarvoistavan politiikan myötä tullut varsin surullinen ja lohduton maa elää. Tällä hetkellä kaikki toivo on niissä ihmisissä jotka jaksavat taistella vastaan. Sitä mitä tämän hallituksen toimesta nyt tapahtuu ei missään nimessä tarvitse eikä pidä hyväksyä.
 
vierailija
Aivan samaa ihmettelin. Aikuinen mies ilveilee kuin teini, kävi kyllä selväksi hänen asenteensa. Myötähävettää että meillä suomalaisilla ei ole asiallisen käytöksen omaavia poliitikkoja (enää). Ymmärsin kyllä Kiurun selkeän ilmaisun naapuriin liittyen ja ihmettelin miten toimittaja saattoi kuulla sen noin valikoivasti. Ihmiset kuulee sen minkä haluaa ja huolestuttavaa on jos tällä tavalla myös toimittajakin "vetää suoria".
 
vierailija
Rydman pyöritteli Kiurun viimeisen puheenvuoron aikana päätään, katseli kattoa ja repesi lopulta nauramaan.
Se kyllä pisti silmään tosiaan. Järkyttäviä tyyppejä päättämässä meidän asioista tällä hetkellä. Miten Suomalaiset ovat tämän hallituksen äänestäneet. En ymmärrä. Rydmanilla tuntui olevan koko ajan virne ja pokassa pitelemistä, lapsellista touhua mutta ikävä kyllä hän on siellä missä ei missään nimessä saisi olla.
 
vierailija
Haastattelun lopussa Kiuru oli vakavana, kun taas Rydmanin hihittelystä kävi kyllä selväksi millä vakavuudella suhtautuu tilanteeseen. Ministeriys on kyllä tämän hallituksen aika kokenut melkoisen inflaation.
 
vierailija
Rydmanin persut kuvittelee, että eivät muka ole osapuoli ja kuitenkin hallitus säätää lakeja jotka heikentävät työntekijöiden asemaa ja oikeuksia! Tämä on kiista katsottava maailman tappiin asti ja sitten nähdään mitä tämä valtiolle tuli maksamaan!
 
vierailija
Rydmania kuunnellessa ei voinut välttyä ajatukselta siitä, että Rydmanin mielestä on vain kohtuullista, että muutama satatuhatta palkansaajaa luopuu eduistaan, jotta muutama sata pääomasijoittajaa saa rikastua rauhassa. Se, että Orpopurra tai Rydman hokee, että leikkaukset työllistävät, ei todellakaan tarkoita, että näin tapahtuisi. Orpopurran kaudella on Suomeen tullut 26 000 uutta työtöntä, eli 100 000 uuden työllisen tavoitteesta ollaan vuoden jälkeen jäljessä 126 000 työllistä, saavutus kai tuokin. Orpopurran hallitus, 'EK.n toimitusministeriö', tulee isänmaallemme todella kalliiksi.
 
vierailija
Yhä enemmän tämä todella oudon hallituksen toilailuja ja outoja ministereitä seuratessa tulee mieleen että 2012 tuli maailmanloppu ja olemme jossain pellemaailmassa, jossa kriisejä kriisin perään ja nyt vielä pellehallitus.
 

Yhteistyössä