SÄPÄLE hoi! Tänne, mulla on asiaa!

Mulla olis noin tunti luppoaikaa ja jos sulla vaan ois kans, olis tosi kiva kinata hetki jostain. Jaksaisitko?

Hyvässä hengessä toki, avoimesti vittuillen. :saint:

 

Minulla ei paljon nyt kyllä ole aikaa, mutta voin kyllä yrittää. Mistäs aloitetaan?

 

Ja anteeksi muuten, etten eilen illalla ehtinytkään tuohon ninaTT-ketjuun, vaikka vähän niin kuin lupasin. Oli vähän kiireitä erään toisen ketjun puitteissa.

 

Hmmm.

Homojen adoptio-oikeus?
Maailman synty ja evoluutio?
Eutanasia?
Kommunismi aatteena?
Romanttisen rakkauden vaikutus länsimaalaseen lastenhoitokulttuuriin?
Liikunnan merkitys laihdutuksessa tai kalorit vs henkilökohtaiset erot aineenvaihdunnassa?
Vasemmisto vs kokoomus; hyvät ja huonot puolet?

Tai oisko sulla ideoita?

 

Hmmm.

Homojen adoptio-oikeus?
Maailman synty ja evoluutio?
Eutanasia?
Kommunismi aatteena?
Romanttisen rakkauden vaikutus länsimaalaseen lastenhoitokulttuuriin?
Liikunnan merkitys laihdutuksessa tai kalorit vs henkilökohtaiset erot aineenvaihdunnassa?
Vasemmisto vs kokoomus; hyvät ja huonot puolet?

Tai oisko sulla ideoita?

Voi ei, hyviä aiheita, mutta minun yleissivistykseni taitaa olla aika huono useimpiin. Tuo romanttinen rakkaus ja eutanasia taitavat olla ainoat, joista ehkä jotain saisin kasaan.

Mitä se romanttinen rakkaus ylipäätään oikeastaan vaikuttaa lastenhoitoon? Itse en ole koskaan tajunnut, miten vanhempien parisuhteen laatu vaikuttaa lapsiin. Siis jos kuitenkin toimeen tullaan, mutta vanhempien välit ovat kylmenneet. Usein vedotaan siihen, että jos ei ihan synkkaa puolison kanssa, pitäisi jo lasten takia erota, kun lapset saavat huonon mallin parisuhteesta.

 

Kun ihmisille kehittyi puhe, pariskunnat alkoivat pysyä yhdessä pitempään kuin lapsen 2. tai 3. ikävuoteen asti. Toisen saattoi pitää luonaan myös sanoin, löydettiin yhteenkuuluvuus. Romanttinen rakkaus on tuoreempaa perua ja eihän sitä kaikissa kulttuureissa edes tunneta. Aristoteleen teoria sielunpuolikkaista elää vahvana edelleen - löytää se joku, jonka kanssa elää loppuelämänsä ja tietysti onnellisena! Lastenhoitoon rakkausavioliitto vaikuttanut siten, että nainen ei ole pelkkä synnytyskone, mies ei pelkkä poikien siittäjä, eikä lapsia viedä imettäjille kasvatettavaksi. Lapsista tuli lapsia, erityisasemassa aikuisiin nähden vailla työvelvoitetta ja myös pukeutuminen alkoi eriytyä, leluja alkoi ilmestyä.

 

Kun ihmisille kehittyi puhe, pariskunnat alkoivat pysyä yhdessä pitempään kuin lapsen 2. tai 3. ikävuoteen asti. Toisen saattoi pitää luonaan myös sanoin, löydettiin yhteenkuuluvuus. Romanttinen rakkaus on tuoreempaa perua ja eihän sitä kaikissa kulttuureissa edes tunneta. Aristoteleen teoria sielunpuolikkaista elää vahvana edelleen - löytää se joku, jonka kanssa elää loppuelämänsä ja tietysti onnellisena! Lastenhoitoon rakkausavioliitto vaikuttanut siten, että nainen ei ole pelkkä synnytyskone, mies ei pelkkä poikien siittäjä, eikä lapsia viedä imettäjille kasvatettavaksi. Lapsista tuli lapsia, erityisasemassa aikuisiin nähden vailla työvelvoitetta ja myös pukeutuminen alkoi eriytyä, leluja alkoi ilmestyä.

Okei. Entä jos asuu tällaisessa mukarakkausliitossa, jossa sitä rakkautta on ehkä joskus ollut, mutta sitä ei vain ole enää? Eikö nykyisellään se yhteiskunnan yleinen perhemalli tavallaan aseta raamit sille lapsen kasvatukselle, että mieskin on sidottu lapseen, vaikkei rakkautta olisikaan. Ei tietenkään kaikisssa tapauksissa, mutta noin yleensä paheksutaan miestä, joka ei omasta tahdostaan osallistu lastensa hoitoon.

 

Voi ei, hyviä aiheita, mutta minun yleissivistykseni taitaa olla aika huono useimpiin. Tuo romanttinen rakkaus ja eutanasia taitavat olla ainoat, joista ehkä jotain saisin kasaan.

Mitä se romanttinen rakkaus ylipäätään oikeastaan vaikuttaa lastenhoitoon? Itse en ole koskaan tajunnut, miten vanhempien parisuhteen laatu vaikuttaa lapsiin. Siis jos kuitenkin toimeen tullaan, mutta vanhempien välit ovat kylmenneet. Usein vedotaan siihen, että jos ei ihan synkkaa puolison kanssa, pitäisi jo lasten takia erota, kun lapset saavat huonon mallin parisuhteesta.

No romanttisen rakkauden synty 1700-luvulla vaikutti aika vahvasti siihen, miten vielä nykyäänki lapsia hoidetaan meilläpäin. 1800-luvulla romanttinen rakkaus vietiin niin pitkälle, että ihanne oli kokonaan seksitön parisuhde. Parisuhteesta tuli prinsessasatua, eikä siinä ollu vauvoille tai lapsille sijaa muuta ku sellasina kiiltokuvamaisina rekvisiittoina ja suvunjatkajina. Käytettiin imettäjiä ja lastenhoitajia ja aikuisten makuuhuoneesta tuli lapseton tila. Tää toki koski vaan ylemmistöä, mutta jätti aika kovat jäljet siihen, miten me lapsia hoidetaan edelleen täällä euroopassa (ja jenkeissä toki, täältähän ne sinne läks).

Länsimaalasen lastenhoitotyylin ja parisuhteen romantiikan ihannoinnin on väitetty olevan yks iso syyllinen siihen, miten huonosti ihmiset nykyään aikuistuessaan voi ja miten tyytymättömiä länsimaalaset vauvatki on, miten imetykset epäonnistuu, kätkytkuolemia tapahtuu jne. Uskotko tähän?

 

Okei. Entä jos asuu tällaisessa mukarakkausliitossa, jossa sitä rakkautta on ehkä joskus ollut, mutta sitä ei vain ole enää? Eikö nykyisellään se yhteiskunnan yleinen perhemalli tavallaan aseta raamit sille lapsen kasvatukselle, että mieskin on sidottu lapseen, vaikkei rakkautta olisikaan. Ei tietenkään kaikisssa tapauksissa, mutta noin yleensä paheksutaan miestä, joka ei omasta tahdostaan osallistu lastensa hoitoon.

Ei kai se onneton parisuhde parempaan jälkeläisten hoivaamiseen ketään kannusta. Saati että mukarakkausavioliitto parantaisi mahdollisuuksia, että isä/äiti on tekemisissä lasten kanssa, vaikka asuttaisiin yhdessä.

 

Kun ihmisille kehittyi puhe, pariskunnat alkoivat pysyä yhdessä pitempään kuin lapsen 2. tai 3. ikävuoteen asti. Toisen saattoi pitää luonaan myös sanoin, löydettiin yhteenkuuluvuus. Romanttinen rakkaus on tuoreempaa perua ja eihän sitä kaikissa kulttuureissa edes tunneta. Aristoteleen teoria sielunpuolikkaista elää vahvana edelleen - löytää se joku, jonka kanssa elää loppuelämänsä ja tietysti onnellisena! Lastenhoitoon rakkausavioliitto vaikuttanut siten, että nainen ei ole pelkkä synnytyskone, mies ei pelkkä poikien siittäjä, eikä lapsia viedä imettäjille kasvatettavaksi. Lapsista tuli lapsia, erityisasemassa aikuisiin nähden vailla työvelvoitetta ja myös pukeutuminen alkoi eriytyä, leluja alkoi ilmestyä.

Tää lasten ottaminen "takas" perheeseen on kuitenki uudempaa kamaa, ku romanttinen rakkaus/avioliitto...? Siis koska mun lukeman mukaan silloin, ku parisuhdetta alettiiin romantisoimaan, nimenomaan oli imettäjät yms.

 

Länsimaalasen lastenhoitotyylin ja parisuhteen romantiikan ihannoinnin on väitetty olevan yks iso syyllinen siihen, miten huonosti ihmiset nykyään aikuistuessaan voi ja miten tyytymättömiä länsimaalaset vauvatki on, miten imetykset epäonnistuu, kätkytkuolemia tapahtuu jne. Uskotko tähän?

Epäilen, että joiltain osin parisuhteen romantiikka ymmärretään väärin. Ei sen ole tarkoitus olla shampanjaa ja vaahtokarkkeja, kaiketi? Kätkytkuolemat tuskin johtuvat länsimaisesta romantiikasta, saati imetysten epäonnistuminen (katsotaan ennemmin vaikka kasvaneita hormonimääriä pohjavesissä tms.). Länsimaissa imeväiskuolleisuus kuitenkin maailman alhaisinta.

Romantiikka ei ole perheen keskiössä, vaan ennemminkin se on se muuri, joka ympäröi perhettä. Annettava olla se villiviini perheen perustan seinillä, joka kuroo yhä tiiviimmin yhteen.

 

Okei. Entä jos asuu tällaisessa mukarakkausliitossa, jossa sitä rakkautta on ehkä joskus ollut, mutta sitä ei vain ole enää? Eikö nykyisellään se yhteiskunnan yleinen perhemalli tavallaan aseta raamit sille lapsen kasvatukselle, että mieskin on sidottu lapseen, vaikkei rakkautta olisikaan. Ei tietenkään kaikisssa tapauksissa, mutta noin yleensä paheksutaan miestä, joka ei omasta tahdostaan osallistu lastensa hoitoon.

Musta yhteiskunta asettaa liikaa odotuksia parisuhteelle. Helposti tulee mielikuva, että koko ajan pitäis tuntea suurta rakkautta ja elämän pitäis olla ihanaa. Moni ei käsitä, miten kovaa työtä oikeesti pitkä liitto vaatii ja että tunteetki on ailahtelevaisia; pitkä parisuhde vaati vakaan päätöksen pysyä yhdessä sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Siitä en tiedä, milloin tulee se raja, milloin lasten kannalta olis parempi erota. Itse oon aina toivonu, että mun vanhemmat eroais, koska mun äiti on kamala ihminen (anteeks vaan mutsi). Toisaalta taas lapselle on hyvä kasvaa vakaassa ja pysyvässä ympäristössä, molempien vanhempiensa kanssa, nähden, mitä on sitoutunu parisuhde ja saades sekä miehen että naisen mallin.

 

Tää lasten ottaminen "takas" perheeseen on kuitenki uudempaa kamaa, ku romanttinen rakkaus/avioliitto...? Siis koska mun lukeman mukaan silloin, ku parisuhdetta alettiiin romantisoimaan, nimenomaan oli imettäjät yms.

Kaipa se lasten ottaminen alkoi Alankomaissa jossain 1600-luvulla? Alimmat kansanosat ovat ilman siveellisyyssäännöksiä kehittäneet omia seremonioitaan ja eläneet toisin kuin ylimystö. Aatelilla ei varaa vieläkään rakkausavioliittoihin, jos vaikka Monacoa ajattelee. Torpparin lapsi sai äitinsä rintaa. Hyvin erilaisia, ajanjaksojen sisälläkin suuria eroja.

 

Epäilen, että joiltain osin parisuhteen romantiikka ymmärretään väärin. Ei sen ole tarkoitus olla shampanjaa ja vaahtokarkkeja, kaiketi? Kätkytkuolemat tuskin johtuvat länsimaisesta romantiikasta, saati imetysten epäonnistuminen (katsotaan ennemmin vaikka kasvaneita hormonimääriä pohjavesissä tms.). Länsimaissa imeväiskuolleisuus kuitenkin maailman alhaisinta.

Romantiikka ei ole perheen keskiössä, vaan ennemminkin se on se muuri, joka ympäröi perhettä. Annettava olla se villiviini perheen perustan seinillä, joka kuroo yhä tiiviimmin yhteen.

:flower:

Mut tohon kätkytkuolemajuttuun mä kyllä uskon. Tutkitusti äidin läheisyys vähentää kätkytkuoleman riskiä, eikä kätkytkuolemaa edes tunneta kulttuureissa, joissa vauva nukkuu äitinsä rinnalla. Vauva tahdistaa hengityksensä äitinsä mukaan, eikä vaivu "liian" syvään uneen, kun on äitinsä lähellä. Erillään nukkuessa vauva voi nukahtaa niin syvään unee, että vain unohtaa hengittää.

Myös imetys hytötyy siitä, että äiti ja vauva on yhdessä 24/7, mieluiten ihokontaktissa. Eli jo se, että meilläpäin käytetään vaatteita haittaa imetystä, saati se, että me lasketaan vauva pois sylistä vähän väliä.

 

:flower:

Mut tohon kätkytkuolemajuttuun mä kyllä uskon. Tutkitusti äidin läheisyys vähentää kätkytkuoleman riskiä, eikä kätkytkuolemaa edes tunneta kulttuureissa, joissa vauva nukkuu äitinsä rinnalla. Vauva tahdistaa hengityksensä äitinsä mukaan, eikä vaivu "liian" syvään uneen, kun on äitinsä lähellä. Erillään nukkuessa vauva voi nukahtaa niin syvään unee, että vain unohtaa hengittää.

Myös imetys hytötyy siitä, että äiti ja vauva on yhdessä 24/7, mieluiten ihokontaktissa. Eli jo se, että meilläpäin käytetään vaatteita haittaa imetystä, saati se, että me lasketaan vauva pois sylistä vähän väliä.

Mie en osaa sanoa, olen imetyksessä epäonnistunut.

 

Kaipa se lasten ottaminen alkoi Alankomaissa jossain 1600-luvulla? Alimmat kansanosat ovat ilman siveellisyyssäännöksiä kehittäneet omia seremonioitaan ja eläneet toisin kuin ylimystö. Aatelilla ei varaa vieläkään rakkausavioliittoihin, jos vaikka Monacoa ajattelee. Torpparin lapsi sai äitinsä rintaa. Hyvin erilaisia, ajanjaksojen sisälläkin suuria eroja.

Toi oiski mielenkiintosta luettavaa; miten ylemmystön ja alemman luokan ihmisten lastenhoitotyyli ja kasvatus erosi romantiikan aikaan ja millasia vaikutuksia sillä oli siihen, miten yhteiskunta kehitty ja voi. Kirjavinkkejä?

 

Minun antini tähän keskusteluun jäi nyt kyllä melko vähäiseksi. Palailen myöhemmin.

 

Mie en osaa sanoa, olen imetyksessä epäonnistunut.

Tiina Kaitanimen kirjassa Luonollinen lapsuus käsitellään (myös) sitä, miks länsimaalaset naiset ei osaa imettää; meillä ei oo siihen mallia, kuten kuuluis olla (lapsuudesta asti olis sitä nähtävä ja opittava) ja koko kultturi kusee meijän muroihin. Eli ei oo sun syy, että män paskaks. :saint:

(Kusin itsekin ekan imetyksen... Usko tai älä, palstakuuluisuus NinaTT autto saamaan toisen lapsen imetyksen onnistumaan. )

 

Minun antini tähän keskusteluun jäi nyt kyllä melko vähäiseksi. Palailen myöhemmin.

Mä lähen kohta mökille, joten en oo varma toimiiko siellä netti, mutta kokeilen illalla. Muuten palaan perjantaina ja ois mukava jatkaa keskusteluja, joko tästä tai jostain toisesta aiheesta. Kinaaminen on kivaa!

 

Tiina Kaitanimen kirjassa Luonollinen lapsuus käsitellään (myös) sitä, miks länsimaalaset naiset ei osaa imettää; meillä ei oo siihen mallia, kuten kuuluis olla (lapsuudesta asti olis sitä nähtävä ja opittava) ja koko kultturi kusee meijän muroihin. Eli ei oo sun syy, että män paskaks. :saint:

(Kusin itsekin ekan imetyksen... Usko tai älä, palstakuuluisuus NinaTT autto saamaan toisen lapsen imetyksen onnistumaan. )

No miul se kaatu enempi fysiologisiin ongelmiin rintojen rakenteissa. Ja mallia oon kyllä saanu ja mua on imetetty pitkään.

 

No miul se kaatu enempi fysiologisiin ongelmiin rintojen rakenteissa. Ja mallia oon kyllä saanu ja mua on imetetty pitkään.

Sama juttu perjaatteessa; lapsella refluksi ja muita ongelmia. Kunnollisella tietotaidolla luulen, että olisin kuitenki onnistunu.

Mua TÄYSimetettiin 1v, koska olin hankala nirsoilija ja kaikki suvun naiset on kyllä imettäny. Se ei kuitenkaan oo sama asia, ku kasvaa yhteisössä, jossa päivittäin näkee naisia vauva rinnalla kooookoooo ajan....

 

Mutta nyt; kone kiinni ja Konnevedelle mars.

Saa toki jatkaa, palailen kyllä.

 

Sama juttu perjaatteessa; lapsella refluksi ja muita ongelmia. Kunnollisella tietotaidolla luulen, että olisin kuitenki onnistunu.

Mua TÄYSimetettiin 1v, koska olin hankala nirsoilija ja kaikki suvun naiset on kyllä imettäny. Se ei kuitenkaan oo sama asia, ku kasvaa yhteisössä, jossa päivittäin näkee naisia vauva rinnalla kooookoooo ajan....

Emmie sellases yhteisös haluais ees hengaa.

 

Musta yhteiskunta asettaa liikaa odotuksia parisuhteelle. Helposti tulee mielikuva, että koko ajan pitäis tuntea suurta rakkautta ja elämän pitäis olla ihanaa. Moni ei käsitä, miten kovaa työtä oikeesti pitkä liitto vaatii ja että tunteetki on ailahtelevaisia; pitkä parisuhde vaati vakaan päätöksen pysyä yhdessä sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Siitä en tiedä, milloin tulee se raja, milloin lasten kannalta olis parempi erota. Itse oon aina toivonu, että mun vanhemmat eroais, koska mun äiti on kamala ihminen (anteeks vaan mutsi). Toisaalta taas lapselle on hyvä kasvaa vakaassa ja pysyvässä ympäristössä, molempien vanhempiensa kanssa, nähden, mitä on sitoutunu parisuhde ja saades sekä miehen että naisen mallin.

Tutkimusten mukaan eroaminen vaikuttaa lapsiin negatiivisemmin kuin yhdessä pysyminen, mikäli vanhemmat tulevat keskenään toimeen eikä kotona ole esim. jatkuvaa riitelyä. Lapsille on tärkeää, että perhe pysyy koossa ja, että heillä on yksi pysyvä koti. Toki ihannetilanteessa vanhemmat saavat säilytettyä rakkauden liitossaan. Myös lapset aistivat sen, että vanhemmat rakastavat toisiaan ja ovat aidosti onnellisia yhdessä. En tiedä, missä menee raja sen suhteen, milloin oikeasti on parempi erota ja miten paljon pitäisi yrittää ennen kuin on "oikeus" erota. Mä olen onnellinen siitä, että mun vanhemmat on yhä onnellisesti yhdessä. Toisaalta minusta aikuisilla on "oikeus" erota vaikka se vähentäisi ainakin hetkittäin lasten onnea. Kunhan ero hoidetaan lasten kannalta mahd. kivuttomasti. Ideaalitilanteessa vanhemmat asuisivat lähellä toisiaan.

Romanttisesta rakkaudesta. Minusta romanttinen rakkaus on suurin parisuhdetta ja perhe-elämää kasassa pitävä voima. Se juuri motivoi pysymään yhdessä. Pitäisi määritellä, mitä romanttisella rakkaudella tarkoitetaan, koska sillä on niin monia merkityksiä. Minusta se on sitä, että on saanut valita kumppaninsa itse, rakkaudesta häneen eikä pelkistä järkisyistä. Se ei tarkoita, että pitkä liitto olisi jatkuvaa alkuhuumaa ja intohimossa kieriskelyä. Voi olla vaikeitakin aikoja, mutta rakkaus säilyy silti. Lasten kustannuksella ei mielestäni saisi hoitaa parisuhdetta. Nykyään ainakin moni laittaa ennemmin pienen vauvan kuin puolisonsa (väliaikaisesti) toiseen huoneeseen nukkumaan. Parisänky halutaan pyhittää vain parisuhteelle, jossa oletetaan seksielämän aina tapahtuvan. Perhepetiä kavahdetaan monesti siitä syystä, että kuvitellaan seksielämän loppuvan siihen. Jotkut myös vievät pienen vauvan yöhoitoon saadakseen "romanttista parisuhdeaikaa". Parisuhdetta voi kuitenkin hoitaa ilman, että lapset kärsivät siitä.

 

Emmie sellases yhteisös haluais ees hengaa.

Mä olen sosiaalinen erakko. Voisin viihtyä sellaisessa yhteisössä missä asuisi paljon läheisissä väleissä olevia perheitä lähekkäin. En missään sellaisessa kommuunissa, jossa olisi tupa täynnä ihmisiä saman katon alla. Se voisi ahdistaa. Lapsuudessa oli ihanaa, kun meillä oli yhteisöllinen naapurusto, jossa kaikki tunsivat toisensa, asui paljon kavereita naapurissa, ihmiset vahtivat toistensa lapsia ja auttoivat toisiaan. :heart: Sukulaisia ei asunut ihan niin lähellä, mutta mulla oli/on läheiset välit myös sukulaisiin. En kaivannut silloin lisää ihmisiä saman katon alle. Nykyään en tunne yhtäkään naapuriani. :|

Minusta yhteisöllisyyden puute ja liika yksilökeskeisyys on kaikkein suurin ongelma lasten kasvatuksessa, ei todellakaan romanttisen rakkauden ihannointi. Ihmiset asuvat liian pienissä yksiköissä, tuntematta naapureitaan ja monilla on heikot siteet mahd. kaukana asuviin sukulaisiinsa. Lapsetkin voisivat paremmin, jos sukulaiset pitäisivät yhtä, lähellä asuisi paljon kaikenikäisiä leikkikavereita, lapsista pitäisi huolta moni aikuinen naapureita/sukulaisia myöten ja ihmiset auttaisivat toisiaan muutenkin enemmän.