Sairasloma keskenmenon / kohtukuoleman jälkeen??

Synnytin tasan viikko sitten pienen enkelitytön rv 20+2 :'(
Sain silloin sairaalasta viikon sairaslomaa, eli huomenna oisi pitänyt töihin mennä. Nyt aivan onneton olo, varasin aikaa lääkärille, että tarvitsen lisää sairaslomaa toipuakseni menetyksestäni. Siinäkin aloin puhelimessa taas itkeä, kun asiasta puhun vieraalle.

Kuinka kauan olette olleet sairaslomalla?? Missä vaiheessa olo on ollut sellainen, että töihinpaluu on tuntunut mahdolliselta?

Laitoin sitten töihin viestiä, että oon menossa lääkäriin ja olo ei tunnu viel siltä, et kykenis töihin tulla, niin sieltä tuli viesti takasin, et ok, ilmottele. Ei tyypillistä mun työkaverille laittaa niin vähäsanainen ja "kylmä" viesti. Miksei voi ymmärtää, että mulla on paha olla? Mitä mä tekisin siellä töissä itkemässä?

Mun työ on kumminkin sellaista, missä ollaan koko ajan ihmisten kanssa. Kaikki asiakkaatkin tiesi mun raskaudesta ja sehän tietty jo näkyikin niin hyvin, ettei voinu olla kellekään epäselvää...

Miksi mulla pitää olla nyt vielä paha olo sen takia, että jos joku muu ei ymmärrä mun tuskaa?? Järjellä mä aattelen, et ei sillä oo mitään väliä, mitä muut aattelee, mut tosi paha mieli mulle tuosta tulee. Kuitenkin kun kyseessä on hyvinkin empaattinen työkaveri..... Miksi hän ei mun suruani ymmärrä?

Tarkoituksena oli olla enää muutama viikko töissä ja sit jäädä kesälomalle ja siitä äitiyslomalle, työsopimus loppuu toukokuun loppuun. Mun menee koko tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi ja sekin hiukan ahdistaa.

Mut pitäiskö mun nyt olla jo kunnossa ja täysillä töissä?

 

Itse sain 3 päivää sairista. Viikkoja vähän enemmän kuin sinulla. Nihkeästi sain sitten viikon lisää.
Hassua miten tuollaisen jälkeen pitäisi olla kuin ei mitään. Samantien kun hautajaiset oli pidetty niin elämän olisi pitänyt jatkua, ihan kuin enkelivauvaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Minulla oli onneksi sen verran viikkoja että sain kuitenkin äitiyspäivärahan, mutkien kautta. Mutta kuitenkin. Olin sitten 3kk kotona, meillä lapsia ennestään niin oli vaan pakko jatkaa eteenpäin.

Pidä huoli itsestäsi, tuohon auttaa vain aika.
Ehkä työkaverillasi on vaikeaa löytää oikeita sanoja, silloin ihmiset helpommin töksäyttelevät. Ja kun itsestä tuntuu tosi pahalta, niin oikeastaan kaikki muiden sanoma kuulostaa kurjalta omaan korvaan.

 

Viestistäni jäi näköjään ensimmäinen kappale pois?

Osaanottoni, elämä kantaa vaikka juuri siltä ei nyt tuntuisikaan.
Vaikka ensin kaikki pysähtyy kuin seinään niin kuitenkin.
Tuska vaimenee mutta ikävä pysyy. Sen kanssa oppii elämään.
Lopulta pientä enkeliä ajattelee lämmöllä ja haikealla kaipauksella.

 

Kiitti kakao.

Meillä kans kolme lasta ennestään, joten elämä tosiaan jatkuu...

 

Elli, otan osaa suruusi. Olet kokenut suuren menetyksen.

Viikkoja oli kasassa paljon, mutta lääketiede ja yhteiskunta käsittelee sen asian keskenmenona. Ja niistä ei yleensä automaattisesti pitkää sairauslomaa saa. Menet tietenkin lääkäriin ja haet lisää. Sinun ei tarvitse olla vielä kunnossa saatikka täysillä töissä.

Minulla on takana kolme alkuraskauden keskenmenoa, joista sain viikon sairausloman jokaisesta. Lisäksi minulla on kohtukuolema rv 40+1, jolloin olin oikeutettu 3kk äitiyslomaan + kesäloma siihen perään, joten oli työkuntoinen n. 3kk enkeli-pojan syntymän jälkeen. Mutta lisäsairauslomaa olisi myös ollut mahdollisuus saada tuon kohtukuoleman jälkeen.

Vauvan menetys on monelle vieras asia. Joten ei nyt kannata liikaa miettiä sitä, miksei toiset sure sitä omaa, menetettyä vauvaa. Heillä ei välttämättä keinoja kohdata tai sanoja sanottavana vauvansa menettäneelle. Itse huomasin, että minun pitää olla se aktiivinen osapuoli, kun meidän vauva kuoli. Vieläkin on sellaisia sukulaisia, joita en ole tavannut vauvan kuoleman jälkeen, vaikka siitä on jo lähes neljä vuotta.

Laulun sanoin: "olen suruni päällä, mutten sen yli".

 

Kohtukuoleman olen itse kokenut noin kk sitten. Olen pahoillani menetyksestäsi.
Ota yhteys sairaalan psygologin kautta lääkäriin joka antaa kyllä lisää lomaa niin paljon kun tarvitset. Terveyskeskus lääkäriltä ei kannata pyytää.
Psykologi lääkäri sanoi että isäntä saa lomaan niin kauan kuin tarvitsee ja oli 3 viikkoa lomalla kunnes kykeni menemään töihin ja syy F43 eli rankemmasta päästä oleva traumaattinen kokemus..

 

Moiks!

Pahoittelut myös teille kaikille samaa kokeneille.

Kävin eilen työterveyslääkärillä. Sain kaksi viikkoa lisää lomaa ja sairaslomalapussa lukee juurikin tuo F43. Uskoisin jo olevani sitten työkunnossa tuon loman jälkeen, toivon ainakin.

Kevätpäiviä!!! Ja aurinkoa!!
Elli

 

Laulun sanoin: "olen suruni päällä, mutten sen yli".

Mulla oli keskeytynyt keskenmeno 11+jotain, sain ainoastaan sen päivän saitsua jolloin se todettiin, sitten oli viikonloppu...

Mutta siis miksi lainasin tota Scalan tekstiä, vaikka laulu kertoo mielestäni aivan muusta, mutta tuo oli laulu jota kuuntelin paljon ja itkin laulua kuunnellessa, juuri nuo sanat jotenkin kosketti. Kyyneleet tulee yhä silmiin, jos kuulen tuon laulun...

Voimia sinulle ja teille kaikille jotka olette keskenmenon/kohtukuoleman kokenut.

 

Oma enkelini syntyi tasan kaksi viikkoa sitten rv 19+3. Kaksi päivää aiemmin lääkärin todettua lapsen elottomuuden (oli pieni reppana saanut napanuoran kahteen kertaan kaulansa ympärille aivan liian napakasti kävi synnytyksessä ilmi) hän kirjoitti mulle viikon. Synnytyksen jälkeen sain sairauslomaa vielä 1.5. saakka (eli yhteensä 3 viikkoa), jota haen vielä ensi viikolla lisää. En todellakaan palaa asiakaspalvelutehtäviini muutama viikko kuolleen lapseni syntymän jälkeen! Voimia kohtalotovereille!!!

 

Olen pahoillani kaikkien teidä menetyksistä. Elämä kuitenkin kantaa, vaikkei sitä heti uskoisi.
Meidän enkelivauvan syntymästä on jo 3v, mutta eipä mene päivääkää, ettenkö ajattelisi häntä.
Meille syntyi pieni tyttövauva rv 18+1 10.4.08, ja töihin palasin 5.5.08. Sain sairaalasta viikon sairaslomaa, ja puhelimitse äitiysneuvolan lääkäriltä (joka totesi ultrassa vauvan menehtyneen ) lisää.

 

Mulla 2 km takana eikä eläviä lapsia. Palasin työhön heti kun kivut antoivat periksi...noin viikko synnytyksen jälkeen. Ensimmäisen km:n jälkeen töihin paluu tuntui kamalalta. En kaivannut ympärilleni yhtään "surkuttelijoita", vaan oli pakko jatkaa eteenpäin. Toisen km kohdalla jo odotin että pääsisin nopeasti töihin, jotta saisin muuta ajateltavaa välillä. Kotona tuntui että seinät kaatuu päälle. Kaikki töissä ymmärsivät tilanteeni. Työssäni tapaan päivittäin raskaana olevia naisia ja vastasyntyneitä. Se on kova paikka mulle, mutta elämän on pakko jatkua.