vierailija
Suomalaisten syntyvyys on laskenut niin, että jopa pandat katsovat meitä säälien. Sukupuolten sodalla on liuta hiljaisia uhreja, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
Reissasin toissa kesänä Itä-Euroopassa ja kiinnitin huomiota mainosten mieskuvastoon: miehet esitettiin maskuliinisina ja miehekkäinä testosteronisankareina. Heillä oli haarniskat päällä, miekat kädessä ja jyhkeä parta suorastaan tihkui ihanaa, toksista miehisyyttä.
Kun palasimme Suomeen, jo lentokentällä ennen laukkujen hakua silmille rynnisti valtava seinämainos, joka esitti kotimaassa tutuksi tullutta oliota: saamatonta ja täysin hyödytöntä tomppelimiestä.
Mainosten miehet ovat nykyään joko idioottimaisia vässyköitä tai avuttomia ja hassunkurisia aikuislapsia; samaa kohtelua saivat mainosten naiset 50-luvulla.
Vai miltä kuulostaa autonvuokrauspalvelun tv-mainos, jossa auton ostanut isä sullotaan koirankoppiin ja lapset syöttävät hänelle koirankeksin? “Tyhmä se on”, sanoo äiti. “Tyhmä isi, tyhmä isi, tyhmä isi”, hokevat lapset.
Maailma opettaa nykymiehille, että he ovat puutteellisia naisia. Heidän miehiset ominaisuutensa ovat “toksisia”, heidän pitäisi puhua enemmän tunteistaan, itkeä enemmän, olla vähemmän kilpailuhenkisiä ja niin, enemmän naisten kaltaisia.
He kuuluvat johonkin abstraktiin salaseuraan nimeltään patriarkaatti, joka sortaa naisia testosteroninkatkuisissa rituaaleissaan, rodullistaa, syrjii, kähmii ja raiskaa. Ja katsookin väärin, “miehisellä katseella”.
Supersuosittu Barbie-leffa kiteytti oivasti maskuliinisuuden kriisin: kulttuurisodat ovat edenneet jo siihen pisteeseen, että nuket heräävät eloon saarnaamaan patriarkaatin myrkyllistä pahuutta ja julistamaan feminismin ilosanomaa.
Me olemme ajaneet miehet syvälle nurkkaan ja kriisiyttäneet perinteisen maskuliinisuuden. Miehen pitäisi olla hellä, lempeä, sovinnollinen, avoin ja samaan aikaan hieman itkuinen, mutta jos hän avaa oven naiselle, hän syyllistyy seksismiin ja vihjaa, että nainen on heikompi astia.
Kerron teille nyt salaisuuden: todellisuudessa useimmat tuntemani naiset haluavat sänkyynsä raavaan alfauroksen, eivät sukupuolihäpeäänsä pillittävää, saamatonta vässykkää. Miesten emaskuloinnissa ei ainakaan lisääntymisbiologian kannalta ole minkään valtakunnan järkeä.
(otteita yllä)
Reissasin toissa kesänä Itä-Euroopassa ja kiinnitin huomiota mainosten mieskuvastoon: miehet esitettiin maskuliinisina ja miehekkäinä testosteronisankareina. Heillä oli haarniskat päällä, miekat kädessä ja jyhkeä parta suorastaan tihkui ihanaa, toksista miehisyyttä.
Kun palasimme Suomeen, jo lentokentällä ennen laukkujen hakua silmille rynnisti valtava seinämainos, joka esitti kotimaassa tutuksi tullutta oliota: saamatonta ja täysin hyödytöntä tomppelimiestä.
Mainosten miehet ovat nykyään joko idioottimaisia vässyköitä tai avuttomia ja hassunkurisia aikuislapsia; samaa kohtelua saivat mainosten naiset 50-luvulla.
Vai miltä kuulostaa autonvuokrauspalvelun tv-mainos, jossa auton ostanut isä sullotaan koirankoppiin ja lapset syöttävät hänelle koirankeksin? “Tyhmä se on”, sanoo äiti. “Tyhmä isi, tyhmä isi, tyhmä isi”, hokevat lapset.
Maailma opettaa nykymiehille, että he ovat puutteellisia naisia. Heidän miehiset ominaisuutensa ovat “toksisia”, heidän pitäisi puhua enemmän tunteistaan, itkeä enemmän, olla vähemmän kilpailuhenkisiä ja niin, enemmän naisten kaltaisia.
He kuuluvat johonkin abstraktiin salaseuraan nimeltään patriarkaatti, joka sortaa naisia testosteroninkatkuisissa rituaaleissaan, rodullistaa, syrjii, kähmii ja raiskaa. Ja katsookin väärin, “miehisellä katseella”.
Supersuosittu Barbie-leffa kiteytti oivasti maskuliinisuuden kriisin: kulttuurisodat ovat edenneet jo siihen pisteeseen, että nuket heräävät eloon saarnaamaan patriarkaatin myrkyllistä pahuutta ja julistamaan feminismin ilosanomaa.
Me olemme ajaneet miehet syvälle nurkkaan ja kriisiyttäneet perinteisen maskuliinisuuden. Miehen pitäisi olla hellä, lempeä, sovinnollinen, avoin ja samaan aikaan hieman itkuinen, mutta jos hän avaa oven naiselle, hän syyllistyy seksismiin ja vihjaa, että nainen on heikompi astia.
Kerron teille nyt salaisuuden: todellisuudessa useimmat tuntemani naiset haluavat sänkyynsä raavaan alfauroksen, eivät sukupuolihäpeäänsä pillittävää, saamatonta vässykkää. Miesten emaskuloinnissa ei ainakaan lisääntymisbiologian kannalta ole minkään valtakunnan järkeä.
(otteita yllä)
/img-s3.ilcdn.fi/6df251f202d572d251028bf47b83644198c4d318ba0141f843ce89f34ed28992.jpg)
