Siis kuka torjuu tuen ja keneltä?
Minusta sairaustapauksissa aina pitäisi ensisijaisesti kuunnella sitä sairastunutta. Toki läheisen sairaus vaikuttaa muihinkin, mutta se sairaus on vain sen sairastuneen. Surua, tuskaa ja epätoivoa sairaudesta ei muut saa omia itselleen. Ja mun mielestä sitä sairastunuttakaan ei pidä tiputtaa mihinkään säälikuiluun tyyliin "me tuetaan ja rakastetaan sua, tsemppaa nyt vaan"
Mulla on ikää jo sen verran paljon, että uudet sairaudet tulevat olemaan mulle arkipäivää jo seuraavan vuoden aikana. Itse asiassa mulla on syytä olettaa, että elimistössäni jyllää jo nyt syöpäsoluja. Mä en kuitenkaan halua diagnoosia enkä juurikaan sitä, että sen jälkeen muut alkaisivat tietää muka paremmin, mitä mä haluan ja tarvitsen. En kaipaa säälipisteitä rakkailtani. En apua silloin, kun en oikeasti apua tarvitse. En halua, että kukaan kiillottaa omaa kruunuansa mun sairauksillani. En kiillota niillä omaanikaan.
