Sektio terveydellisistä syistä

Olen täällä nähnyt lähinnä keskusteluja pelkosektiosta. Etsin toisia synnyttäjiä joille tehdään tai jotka haluavat sektion terveydellisistä syistä.

Itse sain 4. asteen repeämän esikoista synnyttäessä ja tämän toisen kohdalla sektio on ns. pakollinen. Päätöstä en ole tehnyt minä, vaan synnytyssairaalan lääkäri esikoisen syntymän jälkeen. Myös neuvolassa sulkivat pois alatiesynnytyksen mahdollisuuden.

Onko jollain tietoa, pitääkö tässäkin tapauksessa mennä pelkopolin kautta vai onko asia "sillä selvä".

Itseäni pelottaa tuleva sektio, vaikka se esikoisen syntymän jälkeen olikin helpotus. Synnytys kun oli sen verran raju. Nyt tässä on ollut melkein 3 vuotta aikaa miettiä asiaa, ja kun toinen nyt olisi kesällä tulossa, niin on tuo sektio alkanutkin pelottamaan. Tuntuu pahalta kun ei ole vaihtoehtoa... Mielelläni synnyttäisin nytkin alateitse, mutta en halua riskeerata omaa ja lapsen terveyttä.

Kertokaa muut suunnitellun sektion kokeneet tai sellaisen saavat kokemuksistanne ja ajatuksistanne.

 

Minulla tuli myös niin pahat vammat ensimmäisessä synnytyksessä, että on jo nyt jouduttu korjaamaan parillakin leikkauksella. Näiden vammojen ja tehtyjen leikkausten vuoksi en luojan kiitos enää joudu synnyttämään alateitse. Olisin siis halunnut sektion jo ensimmäisen kanssa, mutta en saanut. Koin sektion riskit pienempänä pahana kuin alatiesynnytyksen riskit, vaikka niistä alatiesynnytyksen riskeistä ei itse asiassa mitään edes kerrottu (oliko sitten itsesuojelu- ja vauvansuojeluvaistoa?) enkä osaa niitä leikkausriskejä edelleenkään pelätä, mikäli toinen joskus ilmoittaa tulostaan. Nyt vielä vähemmän, kun olen kuitenkin joutunut noita leikkauksiin liittyviä riskejä jo pariinkiin kertaan kohtaamaan. Ihme kyllä - ja kiitos noiden leikkausten - toinen vauva on todella haaveissa, oman terveyden kustannuksellakin. Prognoosi on nimittäin huono, jo raskausajan sanotaan pahentavan saamiani vammoja entisestään. Tuntuu ihan älyttömältä joutua tämmöisen tilanteen eteen vielä 2000-luvulla Suomessa!

Olen yrittänyt miettiä, mitä järkeä tai merkitystä kokemallani synnytysh.elvetillä voi ikinä olla, enkä sitä kyllä keksi. Alan pikkuhiljaa uskoa terapeuttini sanoihin, että kaikelle ei voi eikä todellakaan tarvitse keksiä mitään suurempaa tarkoitusta, sillä puhtaasti p.askajuttuja tapahtuu, ja vaikka niitä ei ikinä tarvitsekaan hyväksyä, niiden kanssa täytyy vain oppia elämään. Joten suurin katkeruus väärin tehtyä synnytystapapäätöstä kohtaan (lantio oli myös todettu ahtaaksi) alkaa kuin alkaakin hellittää.

Olen myös seuraillut täällä näitä keskusteluja peloista yms. Ihmetyttää ja samalla tuntuu todella halveksuttavalta vähätellä pelkoa tulevaa synnytystä kohtaan. Suurin osa synnytyksistä varmasti menee hyvin, mutta kukaan ei kuitenkaan koskaan voi mennä sitä kenellekään takaamaan. Uskon, että jokainen tuntee itse sen, mikä on hänelle ja vauvalleen oikein, ja sitä pitäisi myös kaikkien muidenkin kunnioittaa. Ja kuitenkin näitä ikävämpiäkin juttuja todella sattuu, eikä niitä pitäisi loputtomiin yrittää piilottaa maton alle, ne ovat elävää elämää ja valitettavasti myös sitä totuutta, jonka kanssa ihmiset oikeasti joutuvat elämään. Varmasti monelle naiselle puolestaan olisi helpotus tietää, mitä kaikkea voi tapahtua ja mitä seurauksia synnytyksellä on, ettei yksin tarvitse synnytyksen jälkeen ihmetellä ja kärvistellä oman olonsa kanssa. Kukahan meistäkään (tai edes alan ammattilaisista) lopulta on oikeutettu toisten puolesta vetämään rajan siihen, mikä on luonnollista ja minkä trauman tai vaivan kanssa toisen täytyy elää loppuelämänsä?

Noh, vähän meinaa harhautua... Mutta siis, olen saanut käännettyä ajatuksen jopa niin, että mikäli toinen raskaus onnistuu ja päätyy suunniteltuun sektioon, sekin olisi eräänlaista terapiaa sillä ainakin tällä kertaa asiat menisivät niin kuin niiden olisi pitänyt mennä jo ensimmäisellä kerralla. Ja myös se, että se kusipää.lääkäri, joka kielsi minulta sektion ensimmäisellä kerralla on jo aivan tarpeeksi aiheuttanut pahaa minun ja lähimmäisteni elämään, enkä anna hänen enkä tapahtuneen h.elvetin enää vaikuttaa niin paljoa, että se estäisi meitä yrittämästä toista lasta. Onhan lapsi kuitenkin elämä itse.

Luotan siihen, että mikäli pystyn pitämään itseni hyvässä kunnossa ja suunniteltu sektio tehdään, sen riskit ovat huomattavasti pienemmät kuin hätäsektiossa tai alatiesynnytyksessä (siis minun tapauksessani nyt, ettei joku vedä taas herneitä nenuun... ) joten sen suhteen en osaa pelätä oikeastaan yhtään mitään.

 

Minulla tehtiin suunniteltu sektio 9/06 kaksiosaisen kohdun ja perätilan vuoksi. Viikkoon 36 saakka olin valmistautunut henkisesti alatiesynnytykseen, siilä olihan poikamme ollut pää alaspäin jo viikolta 28 asti. Kun sitten hän olikin kääntynyt pyllylleen, lääkäri totesi vain, ettei käännetä ja sektio on ainoa vaihtoehto. Menimme sopimaan "syntymäpäivän" hieman sekavin tuntein noin kolmen viikon päähän. Siitä alkoi hyväksymisen prosessi, sillä petyin jotenkin, kun ajatukset oli jo alatiesynnytyksessä. Kun sitten sektio tehtiin, ja siitä jokseenkin hyvin toivuin, olin helpottunut; ei se maailmanloppu olllutkaan.

Nyt, kun odotan toista syntyväksi helmikuulle, en tiedä mitä ajatella. Viikkoja on nyt 33+2 ja pää alaspäin tyyppi siellä edelleen köllöttää. Toisaalta toivon, että saan kokea alatiesynnytyksen, toisaalta sektio on selkeä ja turvallisen tuntuinen vaihtoehto. En tiedä. Lääkärin puheista sain tänään sen käsityksen, että sektio on joka tapauksessa varteenotettava vaihtoehto kohdallani. Toki, jos pikkukakkonen pyllylleen lumpsahtaa, ei asiasta edes kaskustella.

Ei se sektio välttämättämikään kaamea juttu ole eikä sitä kovasti ainakaan tarvitse etukäteen pelätä
:wave: