Sensorisen integraation häiriö ja aistiali-/yliherkkyys

Voisiko joku ystävällinen sielu kuvailla, miten ko. häiriöt käytännössä näkyvät lapsessa, miten oireilee, minkä ikäisenä oireilu alkanut, miten diagnosoidaan jne... Siis ihan kaikenlainen kokemukseen pohjautuva tieto on tervetullutta!

Tilanne on se, että meillä on 3,5-vuotias tyttö joka joka jo vauvana oli ns. vaativa vauva laajoine allergioineen ja korvatulehduskierteineen. Liikkumaan lähti aikaisin ja vauhtia riittää. Tuntuu olevan täysin peloton, kiipeää melkein minne vaan, portaat suunnilleen juoksisi alas jos ei toppuuteltaisi. Toisaalta hieman kömpelö(?), kompuroi ja tuntuu kompastelevan omiin jalkoihinsakin, törmää milloin ovenpieleen, milloin seinään. Puhua pulputtaa kuin papupata ja on kovaääninen. Tukan harjaaminen ja hampaidenpeseminen menee itkuksi, koska sattuu. (Tänään viimeksi valitti, että kieltä nipistää, vaikka hammasharja ei ollut lähelläkään kieltä.) Kasvojen ja kaulan alueen rasvaaminen on yhtä kiemurtelua kun kutittaa tai sattuu. Polkupyörällä ajaminen ei onnistu, koska polkeminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eikä harjoitteleminen kiinnosta tuon taivaallista, vaan tyttö pistää ihan pellelilyksi...Tyttö tuntuu jatkuvasti hakeutuvan "iholle", esim. vauvan kanssa leikkiessä ja seurustellessa nenä nenään kiinni, tai vähintääkin on koko ajan kiinni kädessä tai jalassa. Kaikenlaiset tavarat ja esineet tunkee suuhunsa, (vielä viime kesänä söi hiekkaa) mm. hiuslenksut, mekon nauhat ja napit, takin hihat, vetoketjujen vetimet.

Kaiken tämän vastapainoksi on aivan hurmaavan ihana, eläväinen ja (yli?)sosiaalinen lapsi. Aurinkoinen ja positiivinen luonne, jota eivät pienet tai vähän suuremmatkaan mureheet tunnu hetkauttavan. Vuodenvaihteessa 3-vuotisneuvolassa ei mitään erityistä taidoissa, lähinäkö normaali, kuuloa ei testattu. Arki vaan alkaa olla aika väsyttävää, sillä meillä on myös kaksi muuta lasta, 6-vuotias ja 8-kuinen vauva. Myös 6-v on eläväinen ja temperametikas, mutta kuitenkin jotenkin täysin toisenoloinen kuin tuo keskimmäinen. Paremmin "hallittavissa" ja ainakin näyttäisi oppivan virheistään.

Äitinä tulee mieleen kaikenlaista, myös se kaikkein yksinkertaisin selitys: Mustasukkaisuus ja keskimmäisen lapsen "ahdistus". Eihän se ole ihan helppoa menettää perheen kuopuksen paikkaa, olla iso mutta samalla kuitenkin pieni verrattuna isosiskoon. Jossain taka-alalla on kuitenkin huoli lapsesta, koska monet kuvaukset erilaisista häiriöistä tuntuvat liippaavan liian läheltä. Lapset ovat kotihoidossa, kerhonkin tyttö aloittaa vasta syksyllä, joten ei ole ketään ulkopuolista jolta voisi saada tilannekatsausta.

Kiitos, jos jaksoit lukea koko pitkän vuodatuksen :flower: Ja toinen kiitos kommenteista :flower:

 

sitähän tuo kuulostaa...meillä se näkyi pojalla ihan pienestä lähtien, emme vain osanneet/tienneet koko SI olevan olemassakkaan. Hiusten/kynsien leikkaus oli painajaista poika kirkui koko toimituksen ajan, hän oksenteli syödessä koska ei kestänyt ruuissa olevia makuja ja koska nielu oli niin yliherkkä. Vaatteet aiheuttivat eniten ongelmia, poika kun ei olisi pitänyt muuta päällänsä kuin pikkuhousuja. Vaatteet puristivat, kutittivat tuntuivat tipuvan, roikkuvan jne jne ja hän sai itku potku raivareita joka päivä moneen kertaan niiden takia. Hän ei sietänyt suukkoja vaan pyyhki ne aina pois, häntä ei saanut halata tai koskettaa juuri muutenkaan millään tavalla. Suihkussa käyminen oli vaikeaa koska hän luuli hukkuvansa sinne. Äänet sattuivat korviin ja hajut saivat yökkimään.

Motorisella puolellla oli selvää kömpelyttää, poika esim. juoksi kädet koukussa kiinni vartalossa, kompuroi helposti ym. Hänellä on muitakin ongelmia kuin tämä SI kuten dysfasia, asperger-piirteitä plus muuta, mutta nämä oireet johtunevat tästä.

Hän pääsi fysiariselle tutkimuksiin ja todettiin SI-häiriö, alkoi toimintaterapia, nyt kun terapiaa on saatu jo nelisen vuotta edistyminen on ollut huimaa. Edelleen hänellä on tuota yliherkkyyttä, mutta hän sietää ärsytystä paremmin, hän on pelannut jalkapalloa ja sählyä jo muutaman vuoden ajan ja juokseminen ym. sujuu jo huomattavasti paremmin, pientä jäykkyyttä siinä vielä huomaa jos katsoo tarkemmin.
Kyllä ainakin minä suosittelisin asian tutkimista jotta tietäisitte mistä on kyse, arki aisti häiriöisen lapsen kanssa on todella raskasta, sen tiedän kokemukseta. En tiedä oletko lukenut kirjan: "Tahatonta tohellusta". Jos et niin lainaa tai osta se ihmeessä. Kun itse luin sen aloin ekaa kertaa todella ymmärtämään mistä oli kysymys. Neuvoissa eivät monetkaan terveyden- hoitajat tiedä mitään SI:stä, joten sinun on oltava itse aktiivinen. Jaksamista!!

 

poika oli vauvasta asti kovin ääniherkkä ja ylivarovainen kehittyjä. Fysioterapiassa käytiin jo 7 kk ja 9 kk:n iässä harjoittelemassa selältä vatsalle kääntymistä ja jaloille varaamista; ilmeisesti ei vaan uskaltanut näitä hommia treenailla. No, siitä selvittiin ihan ok... kunnes puheen kehityksen viivettä alkoi näkyä. 2-3 vuotiaana käytti vain äännähdyksiä ja vinkaisuja yms. "eläimellisiltä" kuulostavia juttuja. Dysfasia-lasten ryhmään mentiin harjoittelemaan viittomia Miina- ja Manu-hahmojen johdolla. Siitä ei kerta kaikkiaan tullut mitään; pelkäsi siellä kaikkea, ei halunnut opetella käsillä mitään tukiviittomia. Pikkuvauvana yritettiin käydä vauvauinnissa; sitäkin inhosi ja itki niinä parina kertana joina siellä käytiin. Vieraissa paikoissa ei muutoinkaan koskaan voitu olla kauaa aikaa, alkoi itkemään herkästi kaikista aistiärsykkeistä (ihan normaaleista asioista), ja väsyi hirvittävästi. Nukkui muutenkin tosi paljon pienenä. Tarhassa ihmeteltiin sosiaalisista tilanteista vetäytymistä, itsekseen puuhailua; tosin leikkejä oli kovin vähän ja vain tiettyihin juttuihin meni mukaan. Toimintaterapiassa käytiin treenailemassa motoriikkaasioita ja puheterapiassa puhetta. Toimintaterapeutti järjesti sitten lopulta SI-testit asiaan vihkiytyneen terapeutin luona. Todettiin silloin testien perusteella lievä SI-häiriö. Ilman testejäkin olin jo varma että tästä jutusta voisi olla kyse; olin nähnyt telkusta dokumenttipätkän ko häiriöstä ja oivalsin siitä että tuohan meidänkin vekaralla on! Testien jälkeen aloitimme terapiassa käynnit ja vuosi käytiin. Poika on nyt menossa syksyllä kouluun, samaan aikaan kuin ikätoverinsa! Tosin paljon ja monelta kantilta kouluunmenoa mietittiin mutta tähän tulokseen asiantuntijoiden kanssa tultiin että aloittaa voisi.
SI-häiriön oireet ja ilmenemismuodot ovat vaihtelevaisia, joskus kovin samankaltaisia kuin ADHD,ADD, asperger yms. neurologiset häiriöt. Paljon löytyy asiaa Tahatonta tohellusta-kirjasta, www.sity.fi-sivustolta, Lucy Millerin englannin kielisistä kirjoista... suomalaista tutkimusta ja kirjallisuutta on aikas vähän tarjolla.
Meillä terapia oli tuloksellista, lapsen mielestä hurjan hauskaa, meille vanhemmille tosi kallista (!!! terveyskeskus ei suostunut terapiaa kustantamaan!)...mutta mitäpä sitä ei lapsensa hyväksi olisi valmis tekemään!