Siis eikös tomaattiole hedelmä?

  • Viestiketjun aloittaja sjhqwd
  • Ensimmäinen viesti
Pyhä yksinkertaisuus!!
Kaikesta täällä jaksetaankin väitellä, sangen piristävää! :D

Juu, kyllä mä oon tiennyt ihan ala-asteelta lähtien, että tomaatti on hedelmä. Eihän se hedelmän käyttötarkoitus määritä, mihin se luokitellaan, vaan sen biologia sen määrittelee...
 
PahaSilmä
Ananas on epähedelmä, joka muodostuu kokonaisesta kukinnosta jonka yksittäiset marjat kasvavat yhteen ja muodostavat paisuessaan "hedelmän"
Se on siis enemmän marja, kuin hedelmä.
 
Kasvi
Marja on kasvitieteessä mehevien hedelmien tyyppi, joka on kehittynyt emin sikiäimestä ja on yleensä monisiemeninen. Kasvitieteellisesti marjoja ovat esimerkiksi tomaatti ja chili. Eli tomaatti on hedelmä!

Kurkku on kurkkujen sukuun kuuluva yleisesti viljelty yksivuotinen ruohovartinen vihanneskasvi. Siitä käytetään hyväksi sen hedelmä, joka kasvitieteellisesti on pohjusmarja. Pohjushedelmä on epähedelmä, jonka seinämään sisältyy kukkapohjusta. Pohjushedelmiä ovat esimerkiksi banaanikasvien ja kurkkukasvien hedelmät. Tarkemmin voidaan käyttää nimityksiä pohjusmarja ja pohjuspähkylä sen mukaan, mitä pohjushedelmä muistuttaa.

Mansikkaa tavallisessa kielen*käytössä pidetään marjana, mutta kasvitieteessä yleisesti käytetyn määritelmän mukaan se on epähedelmä, koska hedelmällä tarkoitetaan vain sikiäimestä muodostunutta solukkoa. Tässä mielessä mansikan varsinaisia hedelmiä ovat pähkylät eli pienet siemenet pohjusmarjan ulkopinnalla.

Tavallisesti sanalla banaani viitataan kasvin hedelmään, joka kasvitieteellisesti on marja, tarkemmin sanoen pohjushedelmä ja kasvaa tertuissa.

Ananaksen hedelmä kehittyy kokonaisesta kukinnosta jonka yksittäiset marjat kasvavat yhteen ja paisuvat muodostaen kerrotun hedelmän. Ananaksen voisi siis luokitella marjaksi tai marjasadoksi.

Sovitaanko että kaikkia kutsutaan kasveiksi. Ihmiset voisivat pähkäillä oikeasti tärkeämpiä asioita.
 
"Tony"

Eih! Jos tomaatti on marja se ei ole hedelmä vaan marja!
 
Eijuujoo
[QUOTE="Tony";23059578]Eih! Jos tomaatti on marja se ei ole hedelmä vaan marja![/QUOTE]

Mitä kohtaa herra tony ei nyt ymmärrä. Koita nyt käsittää että marja on hedelmän alakäsite. "Hedelmä on kasvitieteen määritelmän mukaan emin sikiäimestä hedelmöityksen jälkeen kehittynyt elin, jossa ovat kasvin siemenet."

Eli tomaatin sisällä ovat kasvin siemenet. Täten tomaatti voidaan myös luokitella marjaksi, kuten mustikka, jonka sisällä ovat kasvin siemenet. Tomaatiksi kutsutaan myös sitä itse kasvia, joka tuottaa punaista hedelmää, jonka me kaikki tunnemme tomaatiksi.

Tomaatti on kasvis, hedelmä, marja.
 
Yhteistyössä