Sisareni lapsella on aivan liikaa leluja.

  • Viestiketjun aloittaja Lastenlääkäri
  • Ensimmäinen viesti
Lastenlääkäri
Tyttö on vasta 5-vuotias, mutta hän on saanut sinä aikana yksin varmasti tuplaten sen määrän leluja mitä minun 4 jo aikuista tytärtäni saivat yhteensä koko lapsuutensa aikana. Tytöllä on nyt 3 noin 20 litran laatikkoa täynnä leluja kun taas minun neljällä tytöllä oli yhteensä koko lapsuuden ajan noin 1/2 osa siitä lelumäärästä, 2 sellaista laatikollista leluja sinä aikana kun he leikkivät. Tuolla tytöllä on esim. ainakin 4-5 nukkea, eikä hän edes leiki niillä kaikilla. Minun tyttärillä oli lapsuudessaan vain 3 yhteistä nukkea (nekin tyttöjen itsensä vaimoni opastuksella tekemiä, ei kalliita ostonukkeja) ja hyvin he pärjäsivät. Johan sen pitäisi järkikin sanoa, että kohtuus on parasta lelujen suhteen ja että mieluummin lapsella pitää olla vaikka vain yksi rakastettu ja hiukan palvottukin nukke kuin monta, joista ei kunnolla huolehdita. Esim. minun nyt 25v kaksoseni sanovat, että heille riitti hyvin lapsena nukkeleikkeihin heidän yhdessä 9-vuotiaana tekemänsä räsynukke, enempää nukkeja he eivät olisi halunneetkaan ja juuri se yhdeksän vuoden ikä oli sopiva ikä saada nukke, koska silloin he osasivat sillä jo leikkiä kunnolla). Tuo siskoni tyttö sai sen sijaan nuken jo 1-vuotiaana ja sen hoitamisen sijaan kohteli sitä todella huonosti, esim. heitteli sitä seinään, hakkasi sen päätä lattiaan, hyppi sen päällä ja lopulta rikkoi sen. Kauhulla oikein odotan, että jos siskoni tyttö saa aikuisena omia lapsia, että jos hän kohtelee lapsiaankin samalla tavalla kuin sitä nukkeaan.

Sitä paitsi minua huolettaa se, kun siskoni tytön ei tarvitse vieläkään tehdä mitään kotitöitä, kun taas minun tyttöni tekivät jo 2-3 vuotiaana äitinsä apuna ruokaa, pesivät pyykkiä, siivosivat ja vanhemmat siskokset hoitivat nuorempia siskoja ja tyttöjen yhteisiä lemmikkieläimiä, esim. kissaa ja koiraa.
 
Järkyttynyt
Siis mitä, leikkivätkö sinun kaksosesi vielä 9-vuotiainakin nukella? Ei sen ikäisten isojen tyttöjen todellakaan kuulu enää leikkiä! Leikki-ikä loppuu kun lapsi täyttää 7 ja sen jälkeen alkaa kouluikä! Ei sitä enää 9-vuotiaana leikitä, vaan käydään koulua ja tehdään vanhempien apuna kotitöitä! Tosin se koulunkäyntikin on turhaa ajan ja varojen haaskausta, sillä siellä tehdään lapsista niin laiskoja herroja, etteivät he viitsi enää töitä tehdä! Meillä lapset ovat saaneet lopettaa leikkimisen viimeistään 4-vuotiana ja tulla mukaan tekemään töitä! Kouluun lapsiani en ole päästänyt, koska heitä tarvitaan kotona apuvoimina töissä.
 
vierailija höh
semmosta se nykyisin on, leluja tursuu lahjoiksi sukulaisilta ja kummeilta. Eihän lapset niitä samalla tavalla arvosta kun niitä on niin pirusti, ja tietävät että lisää saa. Itsekin haluisin joskus ostaa omille lapsille jotakin mutta laatikot pursuu jo leluja niin en viitsi. Vinkki tuleville vanhemmille, kannattaa ottaa minimimäärä kummeja niin krääsän määrä pysyy edes vähän pienempänä. Ja kaikki sukulaiset kun ei usko puhetta että ostakaa vaatetta, älkää tuoko joka kyläilyllä tuliaisia... :( ole siinä sitten se paha äiti joka roudaa "rakkaat" lelut kirppikselle, jokainen nurkissa pyörivä nippeli onkin äkkiä niin tärkeä jos siitä pitäisi luopua...
 

Yhteistyössä