Psykologiset tulkinnat
Lastenpsykologian ja -psykiatrian, sekä erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta on myös esitetty eräitä tulkintoja (suojelus)enkeleistä. Muun muassa Lieberman ym.[1] ovat esittäneet että suojelusenkelin hahmo edustaa sekä lapselle että myöhemmin aikuiselle sitä (jungilaisesti tulkiten arkkityyppistä) hoivan antajan, äidin ja isän tai muun tärkeän kiintymyssuhdeobjektin hahmoa joka suojaa, kantaa käsillään, pitää kädestä, ohjaa ja opastaa sekä erityisesti tyynnyttää lasta läheisyydellään ja sanoillaan emotionaalisesti haastavissa tilanteissa. Myös virsien sanat "kanna käsilläsi", "pidä lähelläsi", "käsi enkelin kädessä" ja "isän käsillä" tai "isän sylissä" on nähty viittaavan tähän alkuperään. Esimerkkinä tästä voisi toimia esimerkiksi tunnettu "Suojelusenkeli" -laulu:
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Hänt' ihana enkeli kotihin vie. niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie. Ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Ja syntikin mustia verkkoja vaan on laajalle laskenut korpehen maan. Niin pianhan niihinkin tarttua vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois sä kättäsi enkelin kädestä pois.
On esitetty, että vanhemman hoitaessa myöhemmin omaa lastaan nämä ylisukupolviset varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen sekä hoivan ja huolenpidon mallit aktivoituvat ja ovat se rakennelma joka tuottaa riittävän hyvää vanhemmuutta sekä ovat myös malli ja rakenne joka aktivoituu myöhemmissä vaara- ja stressitilanteissa. On esitetty, että suojelusenkelin hahmo, enkelitulkinta ja sanat ym. voisivat olla osin kumpuamassa siitä sisäistyneestä kiintymyksen ja hoivan sekä huolenpidon mallista josta vauva ja lapsi aikanaan sai nauttia ja joka myöhemmin sisäistyin kiinteäksi mutta heikosti tiedostetuksi osaksi hänen ydinpersoonallisuuttaan.
'Fraiberg and her colleagues (1975) introduced the metaphor "ghosts in the nursery" to describe the ways in which parents, by reenacting with their small children scenes from the parents' own unremembered early relational experiences of helplessness and fear, transmit child maltreatment from one generation to the next. In this article we propose that angels in the nursery-care-receiving experiences characterized by intense shared affect between parent and child in which the child feels nearly perfectly understood, accepted, and loved-provide the child with a core sense of security and self-worth that can be drawn upon when the child becomes a parent to interrupt the cycle of maltreatment.'[1]
Näin sanoo wikipwdia.
