Sovin ajan velkaneuvontaan, kivi putosi jo nyt harteilta.

Koko aikuisikäni olen ollut luottotiedoton ja asia on ahdistanut ja vetänyt mielen todella matalaksi. Järkevää rahankäyttöä minulle ei ole koskaan opetettu ja vaikka teoriassa tiedän nyt aikuisena, kuinka elää säästäväisesti, niin käytännön toteutus vaatisi suorastaan kädestä kiinni pitämistä, että pysyisin suunnitelmassa ja pääsisin oikeille raiteille.

Kimmoke tälle syntyi, kun olen yrittänyt löytää suurempaa asuntoa perheelle. Hakuprosessi tökkää aina luottokelvottomuuteeni, vaikka vuokrarästejä ei ole (onneksi) koskaan kertynyt. Myöskään pitkäaikainen poikaystäväni ei tiedä, kuinka pahassa jamassa raha-asiat ovat, en ole uskaltanut kertoa ja totta puhuen, en itsekään tiedä tarkkaa summaa. Perintäkirjeitä en edes ole avannut aikoihin, mutta se ei ole poistanut ahdistusta, vaan on ollut surkea keino yrittää lakaista koko soppa maton alle.

Kerron tämän, koska luottotiedottomat yleensä törmäävät lausahduksiin "itse olet asias sössinyt, kestä seuraukset" tai yleinen mielipide on, että luottotiedoton on alempaa kastia myös ihmisenä. Ei se motivoi ihmistä, vaan vetää ihmistä syvemmälle suohon.

Kaikki vaikeudet on aina korjattavissa, jos vain tahtoa löytyy. Koska se mitä ei osaa, voidaan opetella. Myös luottokelpoisuus raha-asioissa.

Asioiden kuntoon saaminen kuitenkin on pitkä prosessi, mutta jo nyt, kun sain vasta ajan varattua velkaneuvojalle, on fiilis ihan mahtava! Valoa näkyy vihdoin tunnelin päässä ja tämän velkamörön selättäminen tuntuu vihdoin mahdolliselta. Vaikka siihen menisi vuosia, niin jos ne vuodet sisältävät näin hyvää oloa ja tunnetta, että kaikki kyllä järjestyy, koska minä itse ne järjestän kuntoon, niin mikään ei enää harmita tai vedä minua suohon.

Joten kaikki luottotiedottomat, tsemppiä asioiden järjestelyyn! Ja hei, velkaneuvonta on ilmaista

 

Tsemppiä!
Toivottavasti tulet vielä onnelliseksi.

 

Shoppailemallako sait velat jos vuokrarästejä ei ole? Vai pikavipillä? Elämällä yli varojen jetset-elämää? Kantapään kautta sitä elämässä parhaiten oppii. Asioilla on tapana järkkääntyä. Tsemppiä uuden vastuullisen elämän alulle!

 

Ensimmäinen maksuhäiriömerkintä tuli hommattua maksamattomilla osamaksuilla hobby hallista, ostin mikron. Olin 16v. ja silloisella poikaystävällä oli tapana tilailla tavaraa osamaksuilla ja koska minulla oli vielä luottotiedot tallella, niin minun nimeähän niihin käytettiin. Suostumuksella kylläkin, olin tosi nuori ja tosi tyhmä. En tiennyt, mihin se tie johtaa. En enää asunut kotona, enkä ollut siihen mennessä maksanut laskun laskua vaan vanhemmat olivat siihen mennessä aina maksaneet kaiken. Olin siis pihalla kuin lumiukko laskuasioissa.

Sen jälkeen tuli muita näitä jälkeenpäin laskutettavia juttuja, jotka menivät perintään jonon jatkoksi, esim. lehtitilauksia, koulukuvia. En tiedä, miksi niiden maksaminen on ollut niin vaikeaa, tarkoitukseni on aina tilatessa ollut maksaa. Olen ollut hintatietoinen, en ole tilannut mitään kalliita juttuja, mihin ei olisi ollut varaa vaan ihan silkkaa typeryyttä/laiskuutta ne kai on jätetty maksamatta. Aina on ollut tarkoitus maksaa.

Nykyään maksan uudet laskuni (kiitos e-laskuille, maksaminen on niin helppoa sen avulla!), mutta nuo vanhat rästit on yhä olemassa.

 

Ymmärrän ihan älyttömän hyvin tuota, että laskut jäävät maksamatta. Minulla jää edelleen usein, vaikka rahaa olisi.

Olen kohta nelikymppinen yliopistokoulutettu nainen, palkkani on keskivertoa parempi. Silti vain on jotenkin niin hankalaa kaivaa pankkitunnukset esiin. Ajattelen aina, että maksan enemmän kerralla, ja sitten tuleekin jo karhu. Luottotiedot eivät ole menneet, mutta paljon rahaa on perintätoimistoille mennyt.

Olen miettinyt, saisinko jonkin diagnoosin jos olisin nykypäivän lapsi. Toisissa asioissa olen älyttömän lahjakas, mutta toiset eivät vain onnistu.

 

Totta, diagnosointi auttaisi ennakoimaan omalta osaltaan. Tosin itse uskon aika paljon kasvatuksen voimaan. En syytä ketään, mutta usein olen miettinyt, olisinko ymmärtänyt toimia toisin, jos minut olisi jo nuorena opetettu vastuulliseen rahankäyttöön. Omien lasteni kanssa olen jo paneutunut siihen, että tämä "perinne" jää tähän sukupolveen ja omat lapseni osaavat hoitaa talouttaan hyvin siinä vaiheessa, kun muuttavat lopulta pois kotoa. Se on opetettava asia ja valta rahojen riittävyydestä ja laskujen maksamisesta pitää antaa nuorelle hyvissä ajoin, valvottuna ja kannustaen tietysti.

En itsekään missään muulla elämän osa-alueella ole epäluotettava. Olen uskollinen kumppani, teen lasteni edun nimissä mitä tahansa uhrauksia, olen lojaali ystävä, teen kovasti töitä kouluttaakseni itseäni ja saadakseni hyviä palautteita työelämässä, kaikki työtodistukseni sisältävät kiittäviä arvosteluja, koiranikaan ei pissi naapureiden portinpieliin, koska tunnen vastuuni.
Mutta rahankäytössä/laskujen maksussa olen ihan surkea.