Suurperheelliset Odottajat

Huomenta! Ultrassa kävin viime viikolla ja kaikki oli hienosti :). Mittojen mukaan raskaus olisi jo 4-5 päivää pidemmällä, mutta eivät siirtäneet laskettua-aikaa. Ensi viikolla ensimmäinen lääkärikäynti, samalla kuulen myös verikokeiden tulokset.

rauha räppääjä + vitonen 12+6
 
Jumahdin ihmettelemään niin tuonne huhtikuisten puolelle, että unohdin koko ketjun. :ashamed:

Meillä odotetaan viikkoihin nähden pientä tyttöstä. 32+4 viikoilla oli painoa arvio 1480g. Kolmisen viikkoa pienempää siis vastasi. Kasvuseuranta käynti on viikon päästä. Kovasti siis jäi jännittämään päästäänkö ennalta sovittuun leikkauspäivään asti (joka olis 17.4, sillon olis täynnä 39+0).

Muuten täällä on jo kaikki valmista vauvan tuloon. Vain se vauva puuttuu.

-Heidi &neiti Jay 32+6-
 
Hellou ja ihanaa maaliskuuta! :flower:

käynyt täälä välillä kurkkimassa ja jos sitä ihan riveihinkin uskaltautuis.
Myssypingviini 30v, viidettä ootellaan rv. 10+6, "vanhat" lapset -01, -03 ja kaksoset -05 sekä mies 36v ja Päijät-Häme. La ois sitten 25.9 vielä on pitkä aika!

Pahimmasta pahoinvoinista päästy eroon ja alkaa olla ihan mukava fiilis. Aalku oli aika takkuista, oksensin ja olin kuikkiunen kun ampiainen, voi perhe parkaa, olivat ihan heitteillä monta viikkoa !:D
Viime perjantaina oli neuvola lääkäri ja kurkisti ultrallakin, siellä möllötteli yksi ainokainen :heart: oli vähän pelko jos siellä onkin kaksi -on tuo "rasite" saada kaksi yhden hinnalla ;)
Nyt jännätään np ultraa joka on 16pvä.

Näihin tunnelmiin
Myssis 10+6
 
Heip. Täällä kirjottelee 27v 4 lapsen äippä ja viides masussa tuloillaan. Vanhin on 9v ja nuorin 3v.
Rakenneultraan menossa ens tiistaina ja hiukkasen alkaa jo jännittään :D Kunhan vaan kaikki ois kunnossa.
Haluaisin mukaan myös tuonne fb ryhmään, laitoin viestiä # en muista nimimerkkiä... raskausajan dementia iski ;)
 
HotMilk kiitos kysymästä,poli käynti meni hyvin.Oli mukava kuunteleva lääkäri.Ja päästiin kivaan yhteisymmärrykseen.Mutta tuli sieltä mukana pientä huoltakin,kun vauvan huomattiin olevan "liian iso".rv 31+ oli siis silloin ja vauvan pa 2,4kg.Joka meinais la:na 4,5kg,mitä en tosiaan aio puskea...
Joo no nyt on sokerirasitus käyty puhtain paperein eli vika ei sokereissa ja lääkärin vahva ajatus on että aiemmat ultrat mitattu väärin,että vauva todellisuudessa vanhempi.Eli seuraillaan ja katsotaan,ehkäpä käynnistellään ajoissa.

Tervetuloa uudet odottajat:flower:

Lily ja jättis rv 33
 
Heipat pitkästä aikaa!

En jaksa muistaa millon viimes täällä kävin, varmaan ennen lomaa tais olla..? Nyt sai ihan urakalla pinoa ettiä ja löytyihän se kolmannelta sivulta..

Oliivittarelle onnittelut pikkuisen pojan syntymän johdosta! :heart:

Myssypingviinille tervetuloa! Miten np-ultra meni? Hyvä että meitä löytyy toinenkin jolla la on vasta syssyllä..

Takiaiselle tervetulotoivotukset! Miten teillä rakenneultra meni?

Mitäs muille? Viikot teillä vaan hupenee ;)

Tällä rouvalla on tää alkuraskaus ollu niin rankka että oottaa vaan että viikkoja tulis enempi! Pahaolo on ihan jatkuvaa, oksentaa saa ihan kiitettävästi silmän ympärykset on ihan verenpurkaumilla kaikesta oksentamisesta. Väsymys on taas ihan oma lukunsa...huoh! On se vaan kumma miten tän kaiken unohtaa kun sen ajan taakseen jättää...Nyt vaan tuntuu jotenki extrarankalta kaikki...koti on ihan hirveässä kunnossa, yks matkalaukkuki on vielä purkamatta ja pyykkivuori ei meinaa huveta vaikka kolmea koneellista päivässä pyöritän.

Kohta pitäis tätin 50v juhliin lähteä, hirvittäää jos siellä pitää oksentaa ku ei tätä raskautta olla vielä julkistettu, ainoastaan äiti ja isä tietää, siskollekki siitä vihjasin, isommista sisaruksista vain vanhin tietää.

Juu mutta täytyy mennä kattomaan mitä sitä päällensä laittais...
Tulkaahan rouvat linjoille! :wave:

Crocus ja pieni 10+6
 
Huomenta!

Kiitoksia Crocus :heart:

Meille syntyi ihana pieni poika rv 40+1 mitoilla 4100g ja 53cm. Käynnistykseen mentiin ja synnytys kesti 2,5h :) Nyt muovaudumme uuteen arkeen pyöriessämme vauvan ympärillä.

Kiitoksia masumatkasta tähänkin pinoon, vaikka vähän hiljakseltaan täällä olen kirjoitellut. Kaunista ja ihanaa raskausaikaa kaikille :heart: Masua ja tätä kallisarvoista aikaa tulee ikävä....

Oliivitar ja Poika
 
Onnea Oliivitar, kuinka mones tämä pikkuinen nyt teille olikaan?
Niin minä olen tosiaan uusi täällä, ja mielelläni liittyisin mukaan, ihailen suuria perheitä paljon ja meillekkin jos sellainen suodaan niin ihanaa :) nyt "vasta" siis neljäs tuloillaan, mutta jos mukaan saa tulla niin olisin tosi kiitollinen :) meillä lapset syntyneet 2007, 2010 ja 2011 ja nyt tämän neljännen kanssa en laskettua aikaa tarkkaan vielä tiedä, mutta joskus joulukuun alulle menee varmasti eli ihan alkutekiöissä vielä ollaan :D Niin ja ikää mulla 22-v.
 
Oliivitar,onnittelut pienestä pojasta:heart:
Ikuinenkuumeilija,onnea matkaan raskaudessa:heart:
hotMilk,miten raskaus sujuu?

Mulla viimeisiä viikkoja viedään.Tod.näk käynnistys rv 38 vauvan ison koon takia ym ongelmia.Olenkin jo aivan loppupuhkirikkiväsynyt tähän raskauteen ja valmis aloittamaan vauvan ulkoistamisen ja yövalvomiset maitobaarina:)

Hyvää vointia kaikille ja aurinkoista kevättä:flower:

Lily rv 36+
 
Hei vaan kaikille ja hauskaa toista pääsiäispäivää!

Onnea Oliivitar suloisesta pojasta, hienoilla mitoilla hän syntyikin :flower::heart:
Tervetuloa uusille!
Lily - sulla alkaa olla h-hetki lähellä ja niin kuudesihme myös =)

Oma raskaus nyt rv 33, maha on suuri ja niin epäillään vauvastakin. 2 vkoa sitten sf-mitta oli 34 cm eli koko tämän raskauden aikana ei ole käyrillä pysytty. Mahan ympärys 111 cm. Perjantaina on ultra yksityisellä ja sitten rv 36 kontrolli synnytyssairaalassa. Minullahan lapset ovat olleet aika siroja joten hämästyttää mikä tätä nyt sitten niin kasvattaisi. Tietysti sukupuolella voi olla merkitystä mutta olisiko niin paljon että syntymäpainoon olisi +500g lisäys ??
Muutoin vointi ok, sellaista ankkamaista vaappumistahan tämä jo on, mutta aika helpolla olen silti päässyt.
Synnytys on jo pyörinyt jo mielessä, aika kuluu nopsasti ja miljoona asiaa pitäisi ehti tehdä vielä. Vaatteiden hankintakin on vaiheessa kun ennestään ei juurikaan pojalle sopivia vaatteita löydy.

Aurinkoisia päiviä ollut täälläpäin, lupaus keväästä ja kesästä - kyllä jo odotankin ja lapset myös. Kesälomasuunnitelmia on tehty pienellä mittakaavalla kun ei tiedä millainen kesä uuden vauvan kanssa on. Lapset toivoo muumimaailmareissua, ehkä se on pisin matka minne uuden tulokkaan kanssa uskalletaan =)

Nyt mentävä ulos aurinkoon, katsomaan mitä sulaneen lumen alta paljastuu!
Hyviä vointeja kaikille ja pidetään pino pystyssä ! (sanoo hän joka kirjoittaa 1/2 vuoden välein :whistle: )

Hotmilk
 
Oi ku ihanaa että tänne on tullu juttua!! ja mikä parasta kohta saadaan lisää vauvauutisia ku Kuudes Ihme ja Lily-Rose vauvansa saavat :heart: Onnea rouvat loppumetreille ja jaksuja viimeiseen ponnistukseen!

Kuulostaa ihanalta Oliivittaren vauva-arki, ai että nuo ekat viikot on mahtavaa aikaa!

IK tervetuloa mukaan tänne puolelle! :wave: Ja oikein paljon onnea plussasta! Oon aina välillä käynyt pyörähtämässä tuolla kuumepuolella mutta en kyllä huomannut että oot plussannu...mutta voihan olla ettet siellä enää niin kirjottelekkaan..tai sitten mulla on nolosti menny se ohi :ashamed:

Hotmilk: kuulostais hassulta että pelkkä sukupuoli nostais syntymäpainoa 500g :) meillä tuo ainokainen rimpsessa on ollu isoin :LOL: mutta jospa meillä onkin toisinpäin! Mutta yksilöitähän ne kaikki on ja voihan olla että arvioki menee mettään..Jaksuja sullekin viimeisille r-viikoille! Voi hyvin!

( . ): Viime ke kävin np-ultrassa, siellä pikkuinen pomppi ja turvotusta saatiin mitattua 1,4mm. Verikokeissa kävin ultran jälkeen ja niistä tulee palautetta vain jos se hälyyttää, mutta kätilön mielestä pikkuinen näytti hyvältä silmälle. Ultran jälkeen kerroin vauvasta tuolle meidän esimurkulle joka otti asian hyvin vastaan! Olin paljon pelännyt juuri hänen reaktiotaan mutta ihan turhaan, sillä poika oli hangonkeksinä koko päivän!
Nyt ei oo tarttenu melkein viikkoon oksentaa! JEE!! Väsymys on vielä mukana kunnolla mutta pääasia on tuo pahoinvoinnin helpottaminen, pystyy syömäänki jotain niin ettei se heti tuu ulos. Tosin eipä tuosta mitään "hyötyä" ollu ku paino ei pudonnu vaikka siinä varaa ois kymmeniä tulla alas :kieh:

Juu mutta ruuanlaittoon kait sitä pitää ängetä. Voikaa hyvin!

Crocus ja pieni 12+1
 
Viimeksi muokattu:
Mää näköjään roikun odottajissa edelleen :D

Elokuista meille ei oo tulossa mut nyt pidetään kaikki sormet ja varpaat pystyssä että pieni joulutonttu syliin asti saamme tällä kertaa :heart: La ois laskureitten mukaan 6.12 2012 jonne on kauheen pitkä matka ja voi sattua viel vaikka mitä matkanvarrella...
 
Onnea odotukseen TaaperoX5 Tule kertomaan ilouutiset fb:n puolelle myös!

Oliivittarelle tännekkin puolelle onnittelut.

En ole aikoihin tänne kirjoittanut, mutta meille syntyi poika 10.3 rv.38+3
3670g ja 51 cm

Kymmenen aikaan aamulla meni vedet ja yhden maissa oltiin sairaalassa. Sain olla sairaalan olkkarissa niin kauan ennenkuin supparit voimistuivat. Vähän ennen kolmea siirryin synnytyssaliin ja pyysin spinaalin, joka tuli muutamassa minuutissa. Kaikki kivut katosivat ja 16.10 kätiö sanoi että voin alkaa ponnistaa, koska olin täysin auki. Poika syntyi 16.11 Synnytys oli helpoin seitsemästä ja vauva on myös tosi kiltti! Mukavaa odotusta kaikille suurperheellisille!:heart:

T: liljan äippä ja poikanen:D
 
Mä oon niin surullinen ja vihainen että voisin lähtee jonnekki metsään juksee ja itkee ja huutaa.. Soitin tänään lääkärille uutta hcg lähetettä (niinkuin olimme sopineet että tänään soitan) no lääkäri pyysi mua käymään siellä kun hän oli viimeksi kaksi viikkoa sitten ultrannut ja silloin ei näkynyt mitään. No lähdin sitte käymään siellä ja lääkäri ultras (kyseessä siis yleislääkäri) Lääkäri sanoi nähneensä kaksi mustaa pussukkaa joka toinen oli täynnä verta ja toinen tyhjä pussi, hänen mielestään, sikiötä ei siis näkynyt. Lääkäri epäili kuulemma vahnvasti tuulimunaraskautta. Mä oon siis niin hädissäni ja surullinen, miksi, miksi, miksi..??? Mulla ei ole ollut mitään vuotoa mut nyt illan mittaan on alkanut alavatsaa ja selkää jomottaan. Mua niin ahdistaa tää tilanne et ajattelin et meen kyl huomenna käymään jollain toisella lääkärillä jotta sais varmuuden tähän hommaan..
 
Onnea Taaperotx5:flower:
Ikuinenkuumeilija : paljonko sulla niitä viikkoja pitikään olla jo?Että pitäiskö tuon sykkeen jo näkyä?
Toivotaan väärää hälyytystä:hug:

Onnea liljan äippä ihanasta vauvasta:heart:

HotMilk en mä kanssa usko että pelkkä sukupuoli nostais vauvan syntymäpainoa 0,5kg mutta voihan se nousta vaikka edelliset olleet pieniä.Mitä enemmän raskauksia,sitä verekkäämpi kohtu on ja kasvattaa vauvaa paremmin.Toisaalta jossain kohtia se kääntyy,kun riittävän monta odotusta,ei kohtu jaksa samaan malliin.Mullahan 3 ekaa lasta kasvatti aina edelliseen nähden sen 500g(3180g/3680g/4055g)ja neljännen kohdalla aloin tosissani pelätä mitä monsteria kasvatan ja oli eka poika kyseessä,kun edelliset 3 tyttöjä.Mut sittemmin neljännestä eteenpäin on meidän muksut kutistuneet,neljäs oli 3820g ja sitten 3780g,3700g,3410g ja 3380g.
Nyt tämän ysin kohdalla painoarviot taas jotain ihan omaa luokkaansa.Rv 31 oli 2,4kg ja rv 34 3,2kg ja tällä kasvulla jos la asti mentäis,meinais ainakin 4,5kg vauvaa:OLääkäri ollut kyllä yhtä hämmästynyt kuin itsekin ja sama lääkäri vielä ollut kyseessää,eli tuskin kovin suurta mittavirhettä on.Myös epäilys siitä että viikot olis väärin,on vahva.Kun vauva kasvaa kokoajan ja jokaiselta mitaltaan +2 viikkoa edellä.Mulle on lupailtu käynnistystä rv 38 ja elän nyt se päämääränä.Vatsa mulla on suurempi kuin koskaan ja vauva tuntuu isolta,liikkeet on mahtipontisia.Mutta sokerit oli ok,eikä mitään muuta syytä vauvan koolle ole löytynyt.Ei auta kun odottaa ja ihmetellä.
Ja jospa sulla olis mittavirheestä kyse!:hug:

Lily ja jätti rv 36+4
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Liljan äippä poikasesta! Hienoa että on ollut noin onnistunut syntymä :) :flower: Toivoisin samaa kun täällä aletaan olemaan lähtökuopissa, pelottaa ihan kamalasti :$

Onnea taaperotx5 odotukseen :)

Voi että ikuinenkuumeilija miten kamala tilanne. Ei saisi jättää tuollaiseen epätietoisuuteen :hug: Toivotaan että tilanne selviää ja hyvinpäin vielä!!

Crocus74 Nyt nauttimaan pullistuvasta mahasta täysin rinnoin kun pahaolo helpottaa ;)

Kuudes ihme :) 40+1
 
Huomenta!

Omia kuulumisia: kävimme perjantaina rv 33 ultrassa ja vauvan painoarvio oli 2,4kg - lääkäri tuumaili että syntymäpaino olisi 3,8-4 kg. ei kuitenkaan mitään jättivauvaa siis.

Miten voit, Lily?
Joko Kuudes ihmeen vauva on sylissä?

Onnea taaperotx5 plussasta :flower:
 
:wave:

Täällä vilkuttelee kohta viikon vanha (synt 11.4 klo 23.12) pikku rinsessa :heart:
Tässä huhtikuisista kopioitua synnytyskertomusta jos jotakuta kiinnostaa ;) :

Mun synnytystä ei kyllä ennakoinut mitkään merkit. Satunnaisia kipeähköjä supistuksia oli silloin tällöin. Ed iltana menin nukkumaan sanoen taas miehelle että menee vain aamulla töihin; tilanne stabiili ja "kuiva"
Yöllä heräsin todella napakkaa supistukseen klo 3.40 ja kun kävin wc:ssä havaitsin limatulpan menneen.. Valvoskelin pari tuntia mutta ei siitä sen enempää syntynyt. Aamu alkoi normaalisti ja vein pikkupojat kerhoilemaan. Kyselin siellä naapurilta varmuuden vuoksi onko tulevina päivinä kotosalla jos tulee äkkilähtö (vauva ei todellakaan kiinnittynyt niin oli napanuoran esiinluiskahtamisen vaara jos vedet menee). Hain pojat klo 12 eikä silloin vielä ollut sen kummempaa. Tultiin kotiin ja laitoin ruokaa mutta kas kummaa se ei maistunutkaan minulle vaikka herkullista olis ollut. Siinä kohtaa tuli pari muikeampaa supistusta ja lisää eritettä(ehkä vähän lapsivettäkin??) jotka havahduttivat minut soittamaan kauempaa lapsenvahdin valmiiksi jos yöllä tuleekin lähtö. Kello oli vähän yli kaksi. Miehellekin soitin että saa tulla kotiin kun se vesien meno tosiaan pelotti.
Siinä siten puuhasteltiin ja imuroitiin ja Waarikin tuli kuin lentäen paikalle niin ei enää jänskättänyt niin paljoa. Muutama napakampi supistus tuli muuten aika iisejä ja harvoin. Pakkohan se oli sitten lähteä näytille sairaalaan kun oli hoitajakin hankittuna ja pelko persiissä. Soitin Kättärille ja lupasivat että saan näillä oireilla mennä kun "anoin" lupaa ed kertojen perusteella. Autolla 15min sairaalalle yksi ainoa kevyehkö supistus saatiin aikaiseksi. Kyllä taas kerran nolotti monen lapsen äitiä "mennä synnyttämään", vähänkö ne siellä ajatteli että mitäköhän tuo täällä tekee kun haastattelivat siellä päivytyksen puolella eikä mua mikään vaivannut. No lupasivat ottaa käyrälle ja sinne sitten mentiin. Kello 19.50. Pari supistusta onneksi sain käyrälle aikaan ja kas kummaa VEDET MENI siellä 20.15 omiin housuihin Kohdunsuukin 3-4cm auki! Siihen asti päästiin siis suht mukavasti. Kätilö kärräsi sitten siitä minut synnytysosastolle (jossa kuulemma oli juuri keritty purkaa sulku )sängyllä sen napanuora-asian takia. Sängyssä minun sitten pitikin pysyä suht makuulla loppuun asti. Eipä tuo haitannut.
Salissa otin ekat kunnon supistukset vastaa ihan vaan hengitellen syvään (!!) Yhdeksän jälkeen ajattelin että mitäpä sitä kärsimään jos on se iki-ihana ilokaasukin valmiina käyttöön. Nappasin sen kouraani, mun parhaan ystävän Tässä vaiheessa pääsi mieskin jo vähän auttelemaan kun halusin kätensä puristettaviksi. Kaasulla pärjäsin hyvin vuoronvaihtoon, jossa olikin myös Opiskelija mukana. 21.40 Valmistelivat minut tipalla koska halusin spinaali/epiduraalipuudutuksen ja olin 6cm auki. Kymmeneltä sen jo sitten sainkin, onneksi oli anestesialääkäri noin nopeasti valmiina! Se auttoi supistuskipuun mukavasti noin tunnin verra. Silloin olinkin kymmenen senttiä auki mutta ponnistustarvetta ei ollut, eikä tullut. Tyttö edelleen keikkui jossain ylhäällä ja heilutteli vielä päätään ja potki kylkiluista vauhtia. Ihan kummaa Kätilö antoi luvan ruveta vaan sitten ponnistelemaan vaikka tilanne tämä ihan sillä että katsellaan kuinka käy. Tämä 23.05. Ponnistin pari kertaa hurjasti, mut katetroitiin kun epäiltiin että virtsarakko pistää laskeutumiselle hanttiin ponnistin vielä hurjasti pari kertaa ja saatiin pää maailmaan. Imettiin vauvalta räät hengitysteistä (kauhea aika kun supistaa muttei saa "vastata" supistukseen) sitten lupa ponnistaa vauva maailmaan ja sieltähän se sitten luiskahtikin ihan itekseen klo 23.12 ! 8 pisteen tyttö Paikat kuntoon vauva mahan päällä ja kun pääsi rinnalle vihdoin osasi homman heti ja on osannut siitä asti :heart: Syntymäpaino 3810g, 52cm pituutta.

Tänänä kävi th ja paino oli hienosti kivunnut jo 3940g painoon kun kotiin lähteissä oli lauantaina 3620g.

Kuudes ihme :)
 
Oikein paljon onnea Kuudes Ihme :) pikkuisen prinsessan syntymän johdosta! Ihania vauvan tuoksuisia hetkiä koko perheelle!
Katsoin tuossa, että olit samaisena aamuna käyny täällä viimes kirjoittelemassa, et tainnut tietää vielä silloin että ennen yötä pikkuinen olisi syntynyt! Ihanan leppoisalta synnytys kyllä kuulosti.
Kiitos myös tsempeistä! Aattelin silloin ettei ois ihan vielä kannattanu täällä hehkuttaa pahanolon heikkenemistä tai oksun puuttumista sillä takaisin ne sillon tuli.. oksu on pysyny suht aisoissa eli joka päivä ei onneksi ole tarttenu enää oksentaa ja pahaolo on hiukan kyllä helpottanut, ei kaikki tee enää pahaa, voi syödäkin jotain kuhan ei päästä väliä liian pitkäksi..

Hotmilk: no niin, tuo paino ei varmaan kuulosta enää niin pahalta...mulla nuo on ollu aika lailla tuon kokosia syntyessään ja voihan olla että se vielä tuosta tasaantuu siis painonnousu.

Mitäs muille? Mitä IK ja Taaperotx5 alkuraskauteen kuuluu?

Pitäs tokan yläaste-vanhempainiltaan jaksaa mennä, huoh...oon yrittäny delegoida nuo hommat ukkokullalle mutta eipä oo tietty tänään kotona...pitää viedä nuo kaks nuorimpaa siks aikaa mummulle..

Crocus ja Pieni 13+2
 
Onnittelut kuudes ihmeelle, pienestä tyttövauvasta :heart: :flower:

Crocus, vauva ei varmaan ole yleistä keskiarvoa paljon suurempi, mutta koska minulla kaikki olleet vain 3 kg tietämillä niin minusta 4kg kuulostaa jotenkin suurelta - eikohän se sieltä kuitenkin ulos tule :confused: ja lopulinen painohan selviä sitten vaa'assa.

Kivaa päivää kaikille! täällä päin on ainakin aurinkoinen päivä taas vaihteeksi :)
 

Yhteistyössä