Syyskuun Söpöliinit 2012 *Helmikuussa*

Moicca
Vosin liittyä myös kerhoilemaan=) Yritin tästä:Syyskuun sydänkäpyset 2012 - Kaksplus mutta en osannut.Voisko joku ihana neuvoa?:attn:

Onnea uusille ryhmälaisille ja hyville ultrakuulumisille!:flower:

Minulla on aivan POIKAOLO!Esikoisestakin olin alussa aivan varma että tyttö tulee ja päätin jopa nimenkin heti alussa.Satuinpa tietämään myös synnytyspäivänkin ja merkitsin sen mun kalenteriin raskauden puolivälissä sanoin: "tänään tyttö syntyy" !:p Oon myös ennustanu kavereille niiden synnytysviikkoja, hassua.Esim. näin mun kaveria hänen viime raskaudessaan hänen olessaan viikolla 35 ja yhtäkkiä mulle tuli selittämätön tunne että vauva syntyy ensi viikolla.En viittinyt säikytellä kaveriani koska en voinut olla varma.No niinhän siinä sitten kävi!Terve pieni poika syntyi!Mulle tulee vain sellainen vahva intuutio joistain asioista..
.Joskus.

Masukuvia vois kyllä alkaa laitteleen tänne tai kerhon puolelle, ois jännää!:D

Turvotusta täälläkin ollut paljon mutta tänä aamuna kun heräsin niin maha oli yön aikana kasvanut silleen et sen kyl huomas aamulla, hui!Mä alan oikeesti kasvamaan!:O
Sormista huomaan että en ole nyt edes pahemmin turvoksissa ja mahaa ei todellakaan saa vedettyä sisään.Miltäköhän tämä näyttää sitten illalla kunnon turvotusten kanssa?Ennen raskautta mulla oli aivan littana/treenattu maha et kyllä tän pötsin jo huomaa kuka vaan!
Viime raskaudessa mulla oli tän kokonen maha n. viikolla 15-16.

Viikkojahan vasta 8+2 (?):whistle:

Ainii, revettiin nauruun mun ystävän kans ihan täysillä ku huomattiin et olin kirjoittanut heille antamani synttärikutsukortiin (tyttäreni täyttää 3 <3 ) synttäripäivämääräksi vahingossa meidän lasketunajan!:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Moikka, oon kyllä taas taustalla lukenut, mutta kirjottaminen on jäänyt... :)

Pipsapippuri: Minä ostin jo haalarin alesta 68:n ostin... oli niin ihania ja alessa=)

Kävin tänään lääkärissä, kun ollut niin paljon vatsakipuja... kaikki näytti kuitenkin hyvälle... ultraan en päässyt, mutta lääkäri aikoi varmuudenvuoksi ultrata maananantaina, kun huonolla dopplerilla ei saanut ääniä kuulumaan. Ihan hyvillä mielillä kuitenkin olen, kun muut raskausoireet on aikalailla vielä mukana kuvioissa.

Masukuvista: Ehkä tuonne kerhon puolelle voi laittaa jossain vaiheessa :)

Tupakoinnista: Tupakoin enne raskautta jonkin verran, mutta kun plussa näkyi tikussa, siihen loppui tupruttelu... näin on ollut joka raskaudesta, jospa nyt sais jätettyä tupakan ihan lopullisesti.

Ihanaa, kun jotkut ruuat on alkanut jo maistumaan ja jaksaa jo taas tehdäkkin jotain :) Ulos ei kyllä huvita lähteä, on niin kylmä.

Ai niin uudella viikolla ollaan :heart:

Minttura 10+0
 
kusma, tsemppiä ar-ultraan, se on todella jännittävä paikka! Itse olin ihan pyörtymispisteessä kun pelotti niiiin paljon. Mutta hyvin se meni, varmasti sinullakin!

syssy voi vitsi, varmasti todella hermoja raastava tilanne, epätietoisuus. Toivottavasti ens viikolla tulee sitten hyviä uutisia ja sykekin löytyy!

Tupakoinnista; itse sain (onneksi) lopetettua jo yritysaikana, oli se sen verran vaikeaa touhua..Huh. Nyt siis olen ollut jotain 5 kuukautta polttamatta! Uskomatonta! Vieläkin saattaa kova tupakanhimo iskeä, ja käytän silloin tällöin nikotiini inhalaattoria. Nyt sekin jäänyt melkeinpä pois pahoinvoinnin takia, hyvä niin! Yritän kyllä kaikkeni etten enää koskaan tupakointiin retkahda!

).( Mahdoton pahoinvointi päällä taas. Ei ole enää kivaa... :( Vähän olen hedelmiä tälle aamulle syönyt, lähes kaikki tullut ylös. Etoo, päätä särkee ja nyt viime aikoina minullekin tullut tämä väsymys. Voisin vaan nukkua, tai ainakin maata. Ei energiaa tehdä yhtään mitään. Koulupäivä olisi tänäänkin, mutta jos ei olo pian kohene niin jää välistä.

hawwe & minipapu 7+5
 
Tänään tuli 10+0 täyteen, sitä piti tulla ilakoimaan vaan :) !!

Jotenkin vaan miettii, että siitä on yli 3 viikkoa kun on viimeksi pikkaisesta mitään todisteita nähnyt ja vielä menee puolitoista viikkoa ennenkuin ultraan pääsee... Hirvee halu ois nähdä oma pienoinen, mutta ei auta muuta kuin odottaa. Jotenkin aika herkillä mielin tänään, mietin myös miehen kannalta, että miten "ulkopuolinen" hän toistaiseksi tässä kokemuksessa on. Huomaan aika paljon kääntyneeni itseeni ja ajatukset pyörii oman navan ympärillä, mies ei ole valittanut kyllä vielä asiasta... Ehkäpä 1,5 viikon päästä sitten ultrassa hänkin pääsee oikeasti osalliseksi tähän raskauteen...

Muutenkin herkkyydestä: Mä en voi melkein mitään ohjelmaa telkkarista katsoa itkemättä. Jos joku yhtään puhuu syvällisiä, näkyy eläimiä tai rakkaudentunnustuksia tai pieniä lapsia ni niagaranputoukset alkaa valumaan täällä. Raivottaren elkeitä ei minusta ole vielä löytynyt, mutta tätä toista ääripäätä (hempeilyä ja herkkyyttä) on ilmassa liiankin kanssa..

Wasabi 10+0
 
masuilija., ohhoh.. sullahan on lukemat todella alhaalla! Ei kai nää mun arvot oo mitään verrattuna noihin.. Aattelin vielä ootella pari viikkoa, josko hemppa alkais nousemaan, ennen kuin otan yhteyttä neuvolaan. Onhan tuo kuitenki yli 110, joka on kai siis raskaudessa ihan tavoiteltava tulos heillä, jotka kärsii alhaisesta hb:sta.
 
Onnea wasapille viikoista!Mä kans oisin tooosi onnellinen päästyäni 9 viikon rajapyykistä!:flower: Hienoa
!Huomaa et mulla ei ole enään koulua. Pitäs alkaa etsimään töitä.Tämän mahan kans on varmaan helppo saada ku ei voi piilottaakkaan: /
 
Viimeksi muokattu:
Mistähän se mahtaa johtua, että maha pullahtaa esiin jo tosi aikasilla viikoilla. Onko se vaan jotain nestettä vai ilmaa vai mikä sen oikein turvottaa. Mulla on nyt jo neljäs raskaus ja joka raskaudessa maha on tullut aina vaan aikasemmin esiin. Harmittaa kun haluisin pitää tän uutisen vielä salaisuutena varsinkin näin varhaisessa vaiheessa, mutta vaikeeta on. Varsinkaan töissä en haluis että tää vielä paljastuis. Kaiken luovuuden saa kyllä laittaa peliin kun yrittää keksiä sellasia asuvalintoja joissa maha näyttää mahdollisimman pieneltä.

Mulla on huomenna ar-ultra ja jännittää ihan kauheesti. Onnea muillekin ultraan menijöille!

Hyviä vointeja kaikille!

Billabee 7+1
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku myy<3
Billabee sitä minäkin ihmettelen.Eihän se alkio/sikiö ole montaa senttiä suurempi...kai ne kudokset ja kohtu vain "hoksaa" venyä jo hyvin aikaisessa vaiheessa, en mä tiedä.
Mullahan paukkuu jo lantiokin, sillee napsahtelee molemminpuolin..tosi kiva.toivottavasti ei mee pahaksi lantion löystyminen--
 
seedla Viime raskaudessa neuvolalääkäri sanoi että 110 on vielä ihan normaali raskaana olevalle. Viime synnytyksen jälkeen Hb romahtikin sitten todella alas 92 ja silloin en mitään jaksanut tehdä ja sieltä se ei oo tainnut kunnon lukemiin edes nousta :/ Omituista miten sen seuraaminen sitten jätetään kun vauva on syntynyt :O
 
voih,minäkin haluisin sellasen ihanan vauvvamasun...mutta kun on kans tuota tavaraa tossa eessä muutenkin niin ei ihan heti nävy...vaikka kyllä tuntuu että hieman on ehkä jotain tullu lisää,liekkö sitten turvotusta. Toppikset ei mene kiinni enää,vaikka oon 4 kg laihtunu tänä aikana! Tosin sormet ei ole turvoksissa eikä naamakaan,kaipa siellä sitten joku pömpöttää niin ettei housut mahu! :D Mitään masukuvia minulta on turha oottaakkaan! :) ultrakuvan voisin laittaa,kunhan saahaan sellanen kunnollinen mistä selvää saa,ehkä ensiviikolla!
 
Terveisiä sairaalasta.. Aamulla alkoi tulla verta aivan lorisemalla ja ihan hirvittävän paljon. Mies lähti viemään sairaalaan ja hirvittävästi otettiin kokeita. Tippaan yrittivät,mutta suonet piilossa,niin käsi nyt mustana kun ei onnistunu. Lääkäri sitten ultrasi ja kohdusta löytyi kuin löytyikin 3,5cm mittainen Hippu,joka kovasti liikuskeli ja vastasi tasan viikkoa 10. Lisäksi löytyi suuri hematooma,josta vuoto johtuu. Km vaara ei todellakaan ohi ole ja olenkin osastolla vuodelevossa. Aamulla ultrataan uudellwen mikäli nyt illalla ei tapahdu mitään pahaa. Kyllä se osaa vaikeimman kautta taas mennä. Tillu&Hippu 9+5 ainakin toistaiseksi.i
 
Tsemppiä ultraan menijöille, eiköhän siellä kaikki ole hyvin! :) Syssy voi inhottavaa epätietoisuutta, toivotaan tosiaan että viikon kuluttua kaikki on niinkuin pitääkin, ja sydämen syke olisi siellä jo näkyvissä.

Tervetuloa Sophie! Kyllähän tänne aktiiviseen porukkaan aina mukaan mahtuu!

Pipsapippuri eikun vaan shoppailemaan! Samoista haalareista saa tosiaan maksaa itsensä kipeäksi ensi syksynä. Tosin tuleehan äitiyspakkauksessakin toppahaalari (muistaakseni kokoa 80, eli tosi iso kyllä syyskuisille), jos sen aiot ottaa.

Minttura hyvä, kun kaikki näytti olevan kunnossa!

PikkuMyy poikaa sitten teille. Mielenkiintoisia tuollaiset intuitiot.

Kakaa tosi huvittava tuo kuvauksesi kauppareissusta :)

Mä kuvailisin olevani raskaana ollessani itkuherkkä, äkäpussi-raivoojatar! En kyllä ole normaalistikaan sieltä kaikista tasaisimmista päästä, mutta usein en kyllä itkeskele.

Tupakoinnista esikon kohdalla lopetin noin 10 vuoden polttelun "varmistusplussatestin" jälkeen, siis pari päivää haalean plussan jälkeen. Nyt ehdin aloittaa harrastuksen uudelleen muutaman kuukauden ajaksi. Lopettaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa, vaikka olisin kuvitellut, ettei tee edes tiukkaa. Liekö stressaavalla raskauden alulla jotain tekemistä asian kanssa? Viimeisin tupakin imaisin rv 5+, sitä ennen meni muutama päivä yhdellä tupakilla päivässä. Ja morkkikset olivat aivan hirveät koko ajan. Vieläkin tekisi mieli, mutta en anna itselleni lupaa repsahtaa. Tsemppiä tupakkikoukkuisille, toivon teille voimia lopettamiseen ja olkaa vahvoja! On se aikamoista koukuttavaa myrkkyä koko tupakka. :x

Sukupuolesta toivoisin toisaalta poikaa tytön kaveriksi, mutta toisaalta tyttö olisi kätevämpi hankintojen kannalta, kun kaikki löytyisi jo kutakuinkin valmiina. Olen myös ajatellut, että ehkä tytöistä olisi toisilleen kuitenkin enemmän seuraa kahden vuoden ikäerolla? Eli kummin vain hyvä! :) Esikosta olin ihan varma, että olisi poika (kysyttiin siis ultrassa, mutta ei näkynyt), mutta tyttö tosiaan yllätykseksi tuli, ja oikeastaan sitä olin ehkä salaa toivonutkin. Mies toivoisi nyt poikaa, mutta ei varmasti olisi pettynyt tytöstäkään. Oikeastaan oli aika jännää, kun sukupuoli selvisi vasta vauvan synnyttyä, joten voi olla, että emme kysy sitä nyt ollenkaan. Jos maltan olla kysymättä :) Tässä ehtii mieli vielä muuttua monta kertaa.

Oletteko muuten ajatelleet mennä seerumiseulaan? Mä olen vähän kahden vaiheilla... Esikosta sitä ei otettu.

Hyviä vointeja, naiset! Ihanaa, kun paistaa aurinko! :heart: Se olisi kohta kevät!

Krumeluu rv 9+6

Muoks: Tillulle hirmuisesti voimia! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja hematooma olisi vaaraton!

Hei kellä oli se ylimääräinen doppleri, olisin kiinnnostunut ostamaan sen?
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
Sellaista kyselisin että onko teillä ollut alkuraskaudessa (itse olen nyt 7+2) rajuja alavatsa kipuja? Minulla on ja ne tulevat tuplasti rajumpana kuin menkkakivut. Laskettu aikani on 25.9.2012.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan ensiksi, Tillu79, toivotaan, että pieni pysyisi kyydissä!! Jaksamisia, toivottavasti vuoto pian loppuu :hug:

Tervetuloa uusille :flower:

Meillä oli tänään ensimmäinen neuvola :heart: Oltiin siellä melkein 2h :O Oli vaan niin paljon asiaa, heh. Enimmäkseen puhuttiin siitä rd:stä, pääsen siihen sokerirasitukseen sitten joskus puolivälissä. Ja kerroin avoimesti, että oli yllätys ja tunteet olleet ihan alussa sekavia jne. Meillä on niin ihana neuvolantäti, tosi mukava :) Arvot olivat kohdillaan, hb 124. Sanoin sitten siitä, että itseä jännittää, että toivottavasti ei ole kaksoset tulossa, kun suvussakin niitä on. Kun kerroin, että molemmat vanhemmistani on kaksosia ja miehen siskotkin on kaksosia niin meni neuvolantäti vähän hiljaiseksi :D No, se nähdään sitten ensimmäisessä ultrassa, johon tulee varmaan ensi viikon aikana kutsu. Mitähän muuta? No, laskettu aika nyt sitten muuttui yhdellä päivällä ja onkin nyt sitten 16.9.. Eli sillä mennään nyt, ainakin ensimmäiseen ultraan asti. Siellä sitten katsotaan uudestaan (mulla on kuukautiset aina välillä 3vko välein, enkä 100% varma ole tuosta viime menkkojen alkamispäivämäärästä).

Mies oli mukana tällä ensimmäisellä neuvolakerralla, mikä oli kiva. Tulee ultriinkin mukaan, mutta ei varmaan muille neuvolakäynneille. Ehkä sitten, kun vauva on syntynyt. Nyt halusin hänetkin mukaan, että päästiin yhdessä puhumaan tuntemuksista ja fiiliksistä yms. Seuraava neuvola onkin vasta viikoilla 17. Sitä ennen on nt-ultra.

Närästämisestä ollut puhe, mullakin alkoi heti plussattua röyhtäilyttämään, ja edelleen röyhtäilen koko ajan. Eilen ensimmäistä kertaa syömisen jälkeen ihan oikeesti närästi, poltteli ja tuntu epämukavalta. En olisi uskonut, että se näin aikaisin jo alkaisi, jotenkin kuvittelin, että edellisissä se johtui siitä, kun vauva painoi niin pahasti... Eli aiemmin alkanut joskus yli puolivälin jälkeen ja ollut loppuraskauden vaiva. Normaalitilassa mua ei närästä ikinä.

syssy, toivottavasti ensi viikolla näkyisi se sykekin! Jaksamisia ensi viikon odottamiseen, onneksi nyt on jo torstai.

Herkkyydestä sen verran, että täälläkin herkistellään aika monta kertaa päivän aikana! Milloin millekin. Joskus jollekin musiikille, joskus vauvakuville/päivityksille fb:ssä jne. Joskus ihan vain omille ajatuksille :LOL:

No mut, jospa nyt jo lopettelis taas tän kirjottamisen...

Salainen 8+4.
 
Olen tässä ollut vähän taustalla viime aikoina. Lukemassa olen käynyt näitä juttuja, mutta ei sitten ole tullut mitään itse kirjoitettua.

Meillä on eka ultra ensi maanantaina 13.2. Pieni epävarmuus siitäkin on mielessä pyörinyt. Mitä siellä on, ja onko kaikki hyvin.
Oireen on hellittäneet, väsymys yhä vaivaa muttei läheskään niin pahana kuin aikaisemmin. Syömisten kanssa pitää muistaa tarpeeksi tiheät välit, mutta enää en "kuole" jos en heti saa jotain mussutettavaa kun alkaa tuntua nälkä.

Röyhtäilystä olitte puhuneet. Mä olen siitä ehkä outo, etten osaa röyhtäistä. Joskus kauheassa humalassa on saattanut joku pieni röyhtäyksen poikanen päästä, mutta normaalisti ei mitään. Nyt viime viikkoina olen kuitenkin huomannut, että ilmaa tulee toista kautta ihan kauheasti :D. Kauheeta pinnistellä töissä ja muutenkin yleisillä paikoilla, ettei pierut pääsis ilmoille.

Raivoamisesta. Mä olen yleensä melko rauhallinen, enkä ota kipinää juuri mistään. Nyt olen huomannut että varsinkin töissä vitutuskäyrä nousee hetkessä huippuun, jos joku asia ärsyttää tai olen jotain mieltä, en kauheasti suodata sanomisiani, ja muutenkin olen muuttunut ehkä vähän jämäkämmäksi...joka ei kyllä mun töissä ole ollenkaan huono juttu. Huvittaa vaan kun tuntuu että käytän kaiken raivoenergiani töissä, niin kotona olen sitten ihan lauhkea lammas.

Yrityksen kestosta. Lopetin e-pillerit viime toukokuussa ja tarkoituksena oli katsoa miten kroppa monen vuoden hormoniehkäisyn jälkeen alkaa toimimaan. Tarkoitus oli käyttää kondomia ns. varmoina päivinä loppuvuoteen ja tammikuussa 2012 aloittaa yritys. Loppuvuoden kirrot meni kuitenkin sen verran epämääräisen pituisiksi, että päätettiin jättää ehkäisy kokonaan joulukuussa ja antaa luonnolle ns. vapaat kädet. Joulukuussa ei ehditty edes kovin paljon yhteistä aikaa viettämään työkiireiden takia, niin oltiin ihan orientoiduttu siiden että tammikuussa sitten aletaan katsomaan. Yllätys olikin sitten aika suuri kun tammikuun ekoina päivinä tein plussatestin. Tämä kaveri siis sai alkunsa ennen kuin ehdittiin edes varsinaisesti yrittämään.

Palailen varmaan kertomman kuulumisia maanantaina ultran jälkeen.

Piikikäs ja Korak 10+6
 
salainen Useimmiten kaksoset hyppäävät yhden sukupolven ylitse. Meillä on kanssa suvussa paljon kaksosia. Ja meissä sisaruksissa olisi tämän kaavan mukaan pitänyt olla kaksonen, mutta nyt meillä se on hypännyt kaksi sukupolvea joten saa nähdä onko meillä ketju katkennut vai saisiko joku meistä sisaruksista kaksoset. Jos rehellinen olen niin en haluaisi kaksosia, meillä tuo poika 10kk ja kaksi vauvaa siihen päälle niin huh olisin varmaan ihan poikki :D

Noista ultrista onko teidän muiden paikkakunnilla käytäntönä ettei lapsia saa ottaa tutkimushuoneeseen? Meillä siis mies ei pääse ultriin mukaan, kun ei päiväs aikaan viikolla saada lapsenvahtia :'( Kovasti olisin halunnut edes sen ensimmäisen ultran jakaa miehen kanssa. Ja tottakai "turvaksi" sen sinne haluisin. Meillä kun oli noita ylimääräisiä ultria esikoisen kanssa ja jotenkin pelottaa, että jos tämänkin kanssa jotain samanlaista tulee. Vaikka meillä ei nyt niin "vakavia" noi epäilyt esikoisen kanssa olleet, niin oli ne todella stressaavia.

Niin ja pikku myy<3 esikoista odottaessa itestä tuntui että se maha näkyi vasta rv30 vaikka moni muu sanoikin että näky jo paljon aijemmin.
 
Krumeluu (ja muutkin): Mikä on seerumitesti? Mulla ei ole hajuakaan semmoisesta.. :ashamed: Mitä sillä testataan/etsitään ja missä vaiheessa? Voisitteko valaista asiaa vihreälle mammalle :) Niin ja miksi sinä et sitä halunnut jos saa kysyä?

Siis mua etoo... kahvia ei pysty juomaan enää tippaakaan, eikä iltaisin saa mitään muuta alas kuin hedelmiä/hedelmämehua/vissyä... Turha edes haaveilla kunnon ruuasta. Eilen illalla söin väkisin juustoleivän kurkulla, jotta saisin edes vähän ravintoa koneeseen.

Kovasti tsemppiä Tillulle - toivotaan että vuoto oli vaaratonta ja kaikki on kunnossa <3

Vanilla Whip (7+2)
 
Viimeksi muokattu:
Vanilla Whip:n Seerumiseula tarkoittaa rv 10-13 (muistaakseni) otettua verikoetta, josta tutkitaan parin raskaudessa erittyvän "aineen" lukemaa, ja näiden tulosten, sikiön niskaturvotuksen ja äidin iän perusteella lasketaan, kuuluuko hän riskiryhmään, että vauvalla olisi trisomia, yleisimmin Downin syhdrooma. Seerumiseula näyttää lähemmäs 90% trisomioista. Jos seerumiseulassa todetaan kohonnut riski, annetaan äidille mahdollisuus tarkempiin tutkimuksiin lapsivesi- tai istukkanäytteellä, jolla mahdollinen trisomia saadaan varmistettua.

Epäröin seerumiseulan ottamista, koska en halua tietää etukäteen, jos meille olisi Down-vauva tulossa, eikä se olisi minulle syy raskaudenkeskeytykseen. Kuitenkin jos jotain vakavampaa ilmenisi seerumiseulan tuloksena, en tiedä, haluaisinko jatkaa raskautta. Enkä edes ole varma, että jos minulla todettaisiin seerumiseulassa kohonnut riski, menisinkö istukka- tai lapsivesipunktioon, siinä kun on myös oma kohonnut keskenmenoriskinsä. Vaikeita asioita. : / Olen ehkä kuitenkin kääntymässä siihen suuntaan, että seerumiseulaa ei oteta nytkään.
 
Vanilla Whip:n Seerumiseula tarkoittaa rv 10-13 (muistaakseni) otettua verikoetta, josta tutkitaan parin raskaudessa erittyvän "aineen" lukemaa, ja näiden tulosten, sikiön niskaturvotuksen ja äidin iän perusteella lasketaan, kuuluuko hän riskiryhmään, että vauvalla olisi trisomia, yleisimmin Downin syhdrooma. Seerumiseula näyttää lähemmäs 90% trisomioista. Jos seerumiseulassa todetaan kohonnut riski, annetaan äidille mahdollisuus tarkempiin tutkimuksiin lapsivesi- tai istukkanäytteellä, jolla mahdollinen trisomia saadaan varmistettua.

Epäröin seerumiseulan ottamista, koska en halua tietää etukäteen, jos meille olisi Down-vauva tulossa, eikä se olisi minulle syy raskaudenkeskeytykseen. Kuitenkin jos jotain vakavampaa ilmenisi seerumiseulan tuloksena, en tiedä, haluaisinko jatkaa raskautta. Enkä edes ole varma, että jos minulla todettaisiin seerumiseulassa kohonnut riski, menisinkö istukka- tai lapsivesipunktioon, siinä kun on myös oma kohonnut keskenmenoriskinsä. Vaikeita asioita. : / Olen ehkä kuitenkin kääntymässä siihen suuntaan, että seerumiseulaa ei oteta nytkään.
Hmm.. ok.. tuossa onkin sulattelua :( Vaikeita juttuja yhtä kaikki. Kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Itselle olisi ihan hirvittävää tehdä päätös keskeytyksestä, mutta toisaalta jos jotain olisi pahasti pielessä niin mieluummin tietäisin siitä etukäteen.. Luullakseni itse valitsen tuon seulan tai seulat ja menen sitten tilanteen mukaan. Toivottavasti ei koskaan joutuisi niiden vaikeimpien kysymysten eteen :(
 
Minä olen huomenna menossa antamaan verikokeita tuohon sikiöseulontaan :) Esikoisenkin kohalla ne tehtiin ja silloin oli kaikki ok. Meille esikoista odottaessa puhuttiin tuosta lapsivesipunktiosta, kun oli napatyrä epäily ja ehdottomasti siitä kieltäydyin ja jos nyt tuossa seulassa näkyy jotain tai ultrissa miksi pitäisi tuo lapsivesipunktio ottaa niin luultavasti en siihen nyttenkään lähtisi !
 
Tulipas otettua pienet tirsat sohvalla. Huh, kun väsytti!

masuilija: Niin, meillähän noi kaksoset on nyt hypänneet yhden sukupolven yli (isovanhempani saivat, heidän lapsensa eivät ja nyt on tämä meidän sukupolvi) ja just tällä minun sukupolvella olisi suurempi mahdollisuus kaksoset saada. Miehen puolelta se ei muutenkaan varmaan mitenkään periytyisi. Mäkään en kuitenkaan missään tapauksessa kaksosia haluaisi :ashamed: Täälläkään ei saa lapsia ottaa ultriin mukaan. Harmi, kun teillä ei lastenvahtia ole. Pääseekö sun mies synnytykseen mukaan?

salainen 8+4.
 

Yhteistyössä