Syyskuun Söpöliinit 2012 *Helmikuussa*

Eilen tuli ruskeaa vuotoa, säikäytti kyllä kovasti! Varsinkin, kun joulukuussa oli km. Ei ollut tarkoitus heti tulla raskaaksi uudelleen, mutta luonto päätti näköjään toisin. Nyt pelkään, että on tuulimunaraskaus.. Mutta senpä näkee sitten keskiviikkona. Rauhoitti kyllä kovasti, kun luki täältä muillakin olleen vuotoa.

Syssylle lämpimät onnittelut :heart:

Väsy painaa täälläkin, vaikka aina oon väsynyt ollut, niin tuntuu että nyt vielä enempi. On tutkittu ja hutkittu, miks mua aina väsyttää, mut eipä oo löytyny syytä. Itse epäilen tota ikuisesti tukkoista nenää.. Toki mulla on aina ollut heikohko hemoglobiini ja rautavarastot on varmaan nyt jo tyhjänä..

Mahaa turvottaa ihan hulluna aina iltaisin.. Siinäpä onkin tekemistä peitellä mahaa, kun ei vielä haluaisi tutuille kertoa.. Varsinkin kun on näin epävarma tilanne.

Villaruusu ja Mušu 7+jotaki (viikot ihan hukassa)
 
Nyt en jaksanut lukea kirjoituksia. Niitä oli todella paljon tullut lisää viikonlopun aikana.

Itsellä mennyt koko viikonloppu nukkuessa. Toivottavasti huomenna pysyy hereillä. Tarvii jaksaa nuorempi kuskata eskariin. En tiedä mikä tälläin vetänyt vedon pois. Nukun päivässä 1-2 päiväunet. Mutta silti olen ihan väsynyt. Nukun silti öisin vaikka nukun päivälläkin paljon.
Toivottavasti väsymys ja kuvotus loppuisivat pian. Olen ihan naatti kohta.

6+5
 
Tervetuloa uusille! :) Mukavaa että meitä on näin paljon. :)

Kotityöt on täälläkin jäänyt tekemättä.. :/ Ruokaa olen laittanut ja pyykkiä pessy niin sepä onkin riittäny.. Onneksi mies on ollut ahkerana.. :) Odottelen sitä pesänrakennusviettiä.. :D

Kahvia en voi enää juoda vaikka ennen meni viisi kuppia päivässä, nyt hajukin ällöttää.. :/ Esikoista odottaessa ei tehnyt kahvi pahaa..

Sukupuolen selvittämisestä aiotaan kysyä, näkyy jos näkyy. Esikoista odottaessa kysyttiin myös mutta ei nähnyt kun tyttö istui kintut ristissä..

Ikäeroa lasten välille tulee n.3v5kk. :)

Turvotus on täälläkin jotain ihan kamalaa.. Aamulla on kevyt olo kun herää mutta iltapäivään mennessä alkaa tuntumaan ihan kamalalle, turvottaa niin että ei kaikki housut mahdu kiinni.. :/

Pahaolo on vähän helpottanut. Inhottaa vaan kun suussa on koko ajan paha maku. :/ Pitäis varmaan alkaa jotain pastilleja syödä..
Alamahaan koskee vieläkin menkkamaisesti. :/ Tulee silloin tällöin ja kestää hetken. Myös vihlontaa on välillä mutta luulen sen johtuvan kasvavasta kohdusta..

Inskun 8+1
 
Tervehdys

Ikäeroa me haluttiinkin mahdollisimman vähän ja tuossa kun ensimmäiset kuukautiset tuli niin aateltiin että yritetään, hyvinhän siinä kävi :) Helppoa se ei varmasti alku tule olemaan, mutta ei haittaa. Mä nään siinä lyhyellä ikäerolla niin paljon muita positiivisempia asioita :)

Tuplavaunuista. Lupasin miehelle että en hösöttäis hankinnois ennen kuin ekassa ultrassa on käyty. No mutta eihän se täällä ole lukemassa :) Mä niin ja himoitsisin niitä bogaboon donkey ( duo ) kärryjä, mutta mulla tai ystävilläni ei oo mitään kokemuksia tuosta bugaboosta. Miksi nämä kärryt,siksi koska haluan vierekkäin ja mahdollisuuden myös yhden vauvan/ taaperon kuljetettavaksi. Ellamae olitko sinä hankkimassa kyseisä merkkiä olevat vaunut? Jos jollain on ylipäätänsä tuplista jotain ajatuksia ja suosituksia niin mielelläni otan vastaan tuon tiedon :)

Vilu on kova vieläkin. Tänään tuli sit käytyy ulkonakin ihan kaupassa ja äänestämässä asti, menihän siihen VIIKKO!!!!kävin mä yks päivä roskat heittää :) . Hahhahahahhahaha pitäiskö sitä ottaa eka masukuva kun niin nätisti pömpöttää!!

Ranskis ja herne 7+6 huomen poksuu :)
 
Heippa, voisin liittyä joukkoon :) Täällä toista odotellaan, esikoinen tässä kuussa 10kk ja sitten mukava yllätys tuli testiin. Meillä menkkojen mukaan viikkoja olisi 9+3. Eka neuvola oli tiistaina ja Hb jo nytten 106. Kyllä väsyttää ja lisärautaa ei saa ennen kuin on selvitetty mistä johtuu ja lääkärin kanssa neuvoteltu aloituksesta. Noh jos jotain positiivista niin nyt selvitetään mistä johtuu, kun mulla ollut pienestä asti anemia. Vähän meinaa vaan jo olla vaarallista, kun kolme kertaa jo olen nukahtanut sohvalle niin että esikoinenkin on ollut hereillä :(
Täällä kanssa siis väsymys on ollut todella kova. Ja pahoinvointia on myös ollut, mutta ei onneksi niin pahaa kun esikoista odottaessa !

Masuilija ja nöppönen 9+3 <3
 
Raskausarvista.. Mulla ei esikoisen aikaan mitkään voiteet auttaneet vaan arpia tuli ja paljon :whistle: Oli käytössä se kaakaopuikko ja sitten ihan tavan rasvallakin rasvasin, mut ei ollut hyötyä. Itsellä tosin muutenkin atooppinen ja todella kuiva iho, että sekin varmaan vaikuttaa.

Masuilijalle
tervetuloa! toivottavasti Hb satais paremmaksi. Jaksuja väsymyksen kanssa kamppailuun.

Itse odottelen vaan sitä torstaita. Uskon vakaasti, että jos siellä vielä pikkuinen sydän sykkii, niin sitten kaikki menisi loppuun asti hyvin. Turvotusta täällä ei kamalasti ole (ehkä johtunee tuosta muutenki jo venyneestä mahanahasta) mutta erilaisia kohtu tuntemuksia on ja ainakin haluaisin uskoa, että ne on normaaleja ja pikkuinen siellä kasvaa.
 
Huhhuh että oli lukemista. Puoltoista tuntia meni puolentoista viikon kirjotusten lukemiseen! Loma on lusittu ja olipas jännä tunne tulla sieltä +20 lämmöstä tänne -30 asteeseen :kieh:

Doppleria olen itekkin miettinyt hankkivani, en oo siitä vielä ihan varma. Bola-korun olen joka tapauksessa hankkimassa, semmoisen mustan missä on pienet jalan kuvat :)

Sokerirasitustesti on mulle laitettu viikoille 12-16 ja toinen viikoille 24-28. Tämä menee siis tosiaan ensin sillä 12 tunnin paastolla ja sitten sokerilitkua juomalla. Toivottavasti en narahda :x

Sukupuolesta oli kysytty, miehen kanssa ollaan molemmat samalla linjalla, että kyllä se sukupuoli haluttaisiin tietoon jos vain mahdollista.

Ultrista sen verta, että kävin ekassa varhaisultrassa yksityisen kautta 19.1 ja silloin oli 7+3 ja alkio vastasi 7+3 (11,8mm). Eka neuvola oli sitten 23.1 ja sieltä sainkin ajan ekaan lääkäriin seuraavalle päivälle. Siellä ultrattiin sitten uudestaan kun oli 8+0 ja alkio vastasi 8+3 (17,4mm). Joten meillä on nyt testattuna että kasvua on ollut ja molemmilla kerroilla kuului syke :) Nt-ultraankin tuli aika, se on 23.2 eli 12+2.
Neuvolasta sain myös lähetteen alkuraskauden verinäytteeseen (liittyen sikiöseulontaan) ja pissatestikupit. Pitäisi aamulla soitella sitten labraan aikaa milloin saa viedä pissatestin sinne ja milloin on tuo verikoe. Sokerin testaamiseen on vielä muutama viikko. Seuraava neuvola on sitten 1.3 eli 13+2.

Oireista
, vielä jyllääväät melko pahana. Varsinkin iltaisin ja etelässä kun oltiin niin illallinen meinasi kyllä tulla ylös useammin kuin kerran :( Mutta en kertaakaan oksentanut ja loma oli kyllä aivan mahtava! Kyllä tuli niin tarpeeseen!

Ihanaa lauhentuvaa talvea kaikille :)

Lintetsa 9+5
 
Iltaa vielä kaikille!

Itsellä alkanu nousta pelon tunteet pintaan kun to on varhaisultra. Jännittää ihan hirveesti. Muutaman kerran sillon tällöin on tullut rusehtavaa paperiin pyyhittäessä. Mutta ei enempää. Ja tuohan on ilmeisesti siis vanhaa verta että ei kai pitäs olla huolissaan? Mitään nippailuja ja vihlaisuja kovempia kipuja ei ole ollut. Täytyy yrittää asennoitua ettei siellävälttämättä mitään olis ni ei tule sit mahdollisesti hirveätä pettymystä.

Sellasta piti vielä kysellä, että kuinka te noudatatte "kiellettyjen ruoka-aineiden" syömistä? Itellä vielä hakusessa mitä sais syödä ja mitä ei, mut tuskin tulen katsomaan jokaisen ruoka-aineen kohdalla mitä laitan suuhuni. Syön mikä menee alas :) Ja hiuksia aijon värjätä mutta harvemmin kun normaalisti :)

Jee huomenna taas uusi päivä ja pääsee koirakouluun <3

Kusma ja hattivatti tunnin päästä :D 6+5
 
Tervetuloa uusille! Syssylle ekstra onnittelut, todella hienoa :flower:

Kotityöt yhtä laiska niiden suhteen kuin ennenkin :ashamed: eli ei voi juuri hommia vähentää, pyykit ja osan ruuanlaitosta hoidan, mutta siivouksen suhteen oon ollut tähänkin asti tosi laiska... Tavarat kyllä laittelen päivittäin paikoilleen, että ei silleen oo sekaista, mutta mies yleensä kerran viikkoon imuroi ja muu siivous tapahtuu harvemmin.

Ikäero 4v 5kk tulee suunnilleen esikoiselle ja tällä toiselle ikäeroksi. Ei oo yritetty raskautua aiemmin.

Turvotus on kyllä iltapäivästä iltaan ihan kauheaa, aamuksi aina palautuu maha normaaliksi.

Kahvi Aamulla pystyn juomaan kupillisen kun samalla syön jotain, mutta toinen kupillinen jää aina kesken, kun rupee tekee pahaa. Aiemmin oon siis juonut aamuisin pari kuppia ja päivällä-illalla pari kuppia, nyt vain aamuisin tuon yhden.

Huomenna ois eka neuvola sitten edessä ja oikeestaan vasta ihan äsken rupes jännittämään. Menee tietysti yö valvoessa ja miettiessä, vaikka periaatteessa kaiken pitäs olla tuttua esikoisen ajalta.

Tsemppiä kaikille tuhruttelijoille, täälläkin oli vaaleanpunaista/beigeä/oranssia vuotoa viikoilla 5-8 nyt on noin viikon verran ollut ettei oo kuin ehkä pari kertaa paperissa näkynyt ja nekin on saattanut olla vaan tumman keltaista vuotoa, kun on tuo vessapaperi meillä keltaista niin ei niin tarkkaan erota... Ja siis olen saanut dopplerilla sydänäänet kuuluviin useampaan kertaan, viimeksi perjantaina.

Nyt iltapalalle ja nukkumaan (toivottavasti vaan saan unta).

Teeu 9+1
 
Täällä ollaan pahoinvoivia. Viime viikolla se sitten alkoi, mutta onneksi ei ole ihan mahdotonta kuten edellisillä kerroilla. Ainakaan vielä. Melkein koko ajan saa olla syömässä jotain, ettei mene oksentamiseen asti. Aamuisin joutuu kyllä kumartelemaan pöntöön pariinkin kertaan.:$ Raikkaat hedelmät ja jugurtit maistuu parhaiten ja välillä voi olla että joku ruuan haju tekee tosi pahaa. Eilen just uunista leijaili lasagnen haju ja kyllä teki pahaa. Mutta jos ei tämä tän pahemmaksi mene niin hyvin tämän kestää.

Ikäerosta, meillä tulis kuopuksen ja tämän tulokkaan ikäeroksi noin 2 vuotta. Sitten meillä on jo kaksi isompaa lasta eli 7v ja 11v. Olis kiva jos nyt saatais kuopuksellekin leikkikaveri, sitten meillä olis kaks isompaa lasta ja kaks pienempää.

Doppleri on kuopuksen ajoilta valmiina odottamassa käyttöä ja viimeksi sain sillä ekan kerran äänet kuuluviin 8+5 viikolla.

Sukupuoli aiotaan selvittää tälläkin kertaa, jos vaan mahdollista.

Pitäis yrittää nyt saada aikaseksi varattua se varhaisultra vielä tälle viikolle. Oon ollut koko viikonlopun ihan kauheessa flunssassa ja siihen pahoinvointi vielä päälle niin ei pystynyt muuta tekee ku makaamaan. Tänään oli pakko raahautua töihin, mutta jos koittais iltapäivästä lähtee ajoissa kotii.

Hyviä vointeja kaikille!

Billabee 6+5
 
Viimeksi muokattu:
Pajon onnea Syssy plussasta! :flower::heart:

Täälläkin saatiin eilen sydänäänet kuuluviin dopplerilla :heart: Jumpsutti 170 kerta minuutissa eli melko tahti! Mutta ainaki vau:n raskauskalenterin mukaan syke on korkeimmillaan juuri näillä viikoilla =)

Raskausarvista mulle ei ole tullut kummassakaan raskaudessa arpia, enkä ole mitenkään erityisemmin rasvannut mahaa odotusaikana, sillon tällön normi kosteusvoiteella, ehkä kerran viikossa.

Ikäerosta: Vanhimman ja vauvan välille tulee ikäeroa 4v10kk ja nuorimman ja vauvan välille 1v3kk =)

Sukupuolen selvittämisestä ei olla vielä varmoja, aikaisemmista on kysytty mutta nyt melkeen tekis mieli olla kysymättä mutta mies on varma etten mä kuitenkaan voi olla kysymättä :D

Mutta paremmalla ajalla lisää =)

ilon lapsi ja minimii 9+2:heart:
 
Voi että kun väsyttää.. Ja hieman etova olo muttei yhtä voimakasta kuin viikko takaperin. Mieli seikkailee missä lie, mutta luinkin neuvolasta saamastamme oppaasta että kaikki raskauden tuomat muutokset tulevat yleensä yllätyksenä, etenkin psyykkiset. Yleensä olen äänessä paljon ja naureskelen, nyt mies eilen huolissaan kysyi jo mikä vaivaa kun olen kuulema niin hiljaa koko ajan..

Mutta mutta, pokspoks!

Pipsis rv 8+0 :heart:
 
Olo pysyttelee vieläkin vaan ihmeen hyvänä. Päätettiin mennä varaamaamme varhaisultraan huomenna, silläkin uhalla että np- ultra aika tulisi jo viikon-parin päähän. Nythän viikkoja pitäisi olla 9+4.. Väsymys on ainut mikä muistuttaa siitä että olen raskaana. Jos joudutaan kuitenkin odottaa kolme viikkoa, niin kyllä se kiristää hermoja huomattavasti : /

Tervetuloa uudet :wave: Ihana yllätys tuo luomuplussa varmasti syssy! Suuret onnittelut :heart:

Kotityöt ovat täälläkin ajoittain työn ja tuskan takana. Onneksi mies auttelee sen minkä työpäivien jälkeen kerkeää/jaksaa eikä valita sotkusta :) Tosian en koskaan ole ollutkaan mikään kodinhengetär :LOL:

Turvotusta minulla on aamuisin sormissa ja iltaa kohden maha vähän turpoaa. Olen kyllä vähän ihmeissäni miten vähän olen turvonnut ja tosiaan siitä miten paino ei ole noussut juuri yhtään. Tosiaan kun edellisissä on tässä vaiheessa tullut jo se 3-4kg.

LittleStar: Tuplarattaat hommataan tännekin jos kaikki menee hyvin. Ja ikäeroa tulee meille tasan 2v. En mitenkään usko että 2v jaksaisi/haluaisi seisoskella seisomalaudalla pitkiä aikoja : / Ja kaverillani oli joskus seisomalauta rattaissa, niin tuli huomattua että etenkin pitkäjalkaisena se oli todella epämukava kun jalat osui koko ajan siihen ja rattaat olivat sen kanssa todella raskaat ja huonot työntää. Rattaita tulee käytettyä kuitenkin reiluun 3v asti, niin mietiskelin tässä että vuosi on kyllä pitkä aika.. Pakko ne on ostaa :) Ja meille tulee vierekkäin istuttavat, koska molemmat lapseni ovat olleet niin huonoja istumaan rattaissa, etten laskisi sen varaan että seuraavakaan nauttii siellä olostaan ainakaan jos ei näe mitään. Siksi en ikinä ostaisi peräkkäin istuttavia. Mutta niissä on kyllä se etu että sisaristuimen voi irrottaa ja käyttää sitten yhdellekin kun toinen ei enää tarvitse rattaita. Mutta me säilytämme joka tapauksessa nuo nykyiset rattaat, niin myydään ne tuplat sitten vaan pois kun niitä ei enää tarvita :)

murmeli: HUS:in ohjeistuksen mukaan np-ultra tehdään viimeistään rv13+6. Jos osallistuu downin syndrooma tutkimuksiin, niin 12+6.

Pipsanpippuri: Raskausarpia tuli ensimmäisessä raskaudessa paljon reisiin :( mutta ihan muutama pieni vatsaan. Rasvailin vasta loppuvaiheessa olikohan 60 vai 80% rasvalla (locobase tms?). Toisessa vatsaan jo tulleet arvet venyivät vähän lisää ja tuli muutama ihan pieni uusi arpi masuun, muttei muualle. Tässä raskaudessa rasvailin ja öljysin todella paljon. Olen myös sitä mieltä että rasvaus ei ikävä kyllä paljoa auta, vaan iho repeää jos on revetäkseen : / Mutta suosittelen silti rasvausta, kyllä se varmasti ainakin kutinaa vähän lievittää eikä ainakaan jälkikäteen tarvitse itseään syytellä jos siihen on taipumusta (minulla ainakin on) :)

Guitar: Sukupuolen saa selville rakenneultrassa mikä tehdään n. rv19-21. Tai saa selville jos kätilö näkee ja suostuu kertomaan sen :) Ja niinkun aiemmin kerroin, se ei tietenkään ole täysin varma. Nim. kokemusta on :D

kusma: Minä olen todella tarkka noiden kiellettyjen ruoka-aineiden kanssa. Raskausaika on kuitenkin niin lyhyt aika elämästäni, että olen ihan hyvin pystynyt olemaan ilman niitä mitä ei suositella. Toki muutamat (esim. sulatejuustot, homejuustot, rooibos tee, kylmäsavulohi) harmittavat, mutta on niin paljon kaikkea muuta kuitenkin mitä voi laittaa suuhunsa :) Minulla suurin syy tiukkaan noudattamiseen on se, etten ikinä antaisi anteeksi itselleni jos tästä syystä aiheutuisi keskenmeno. Olen kova syyllistämään itseäni.. : /

Nyt salille purkamaan stressiä :) Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
 
Heippa!

Täällä varovaisesti ilmottaaudutaan, alkuun taustalle seuraamaan ja jos kaikki menee hyvin niin ehkä hieman aktiivisemmin keskustelemaan..

Tosiaan, sain keskenemenon marraskuun lopulla, viikkoja oli kasassa jo melkein 17. Joku tulehdus aiheutti sen, koskaan ei varmuudella saada tietää mikä tuli. Tai en tiedä sanoisinko sitä keskenmenoksi, pieni enkeli syntyi liian aikaisin.
Joten minä en usko riskirajoihin, en siihen että 12. viikon jälkeen ollaan turvallisilla vesillä. Minä uskon sen vasta kun vauva on ulkona ja turvallisesti sylissä.
Yhdet minikuukautiset kerkesivät tulla tässä välissä, itse en olisi uskonut että näin nopeasti tulisi uudestaan raskaaksi. Ja nytkin täytyy odotelle rauhassa ensimmäiset neuvolat ja ultrat ennen kuin antaa sen pienen toivon herätä :) Se suru ja epätoivo ovat vieläkin liian tuoreessa muistissa.

Olo on huono koko ajan ja etoo kaikki, että oireet ovat ainakin kohdillaan :)

Masu12 ja Menninkäinen 6+2
 
täällä on tänään hieman huonot fiilikset :( Eilen kauppareissulla alkoi tosi kovaa sattuu mahaan ja oksettamaan ja illasta sitten tuli ruskeaa möhnää vähän oli sellasta ruskean valkovuodun tyylistä ja tänä aamuna vihloi kohtuun, varasin sitten lääkäri ajan ja peruinkin jo kun tuntemukset loppuivat. Jotenkin vaan oon ollut tänään taas niin väsynyt etten halua liikkua minnekkään "turhaan". Meillä keskussairaala parin kilometrin päässä joten sinne pääsen sitten nopeesti jos tarve vaatii. Neuvolasta sanoi että seuraile mutta tuo möhnä on normaalia, mutta nuo kivut voivat viitata kohdunulkopuoliseen. Ja jos kipu jatkuu tai kovenee niin sitten lääkäriin näytille. Mutta minä hätähousu panikoija varasin ajan heti ja sitten ne loppuikin.
 
Täällä se kotona oleskelu jatkuu. Kuopus ollut kipeä reilun viikon, enemmän ja vähemmän. Alkoi yskällä (kurkunpääntulehduksen kuuloinen, niitä kuopukselle tulee edelleen muutaman kerran vuodessa). Oli tosi lievä ja olikin viime viikolla 2 pvä päiväkodissa, kunnes nousi kuume ja ihottuma/näppylöitä jalkoihin ja käsivarsiin, joista ne sitten on levinneet ympäri kehoa ja suuhun. Diagnoosiksi annettiin enterorokko : / Meillä on se kerran aikaisemminkin ollut. Tänään ei ole enää kuumetta ollut, ainakaan vielä.

inskun, mullakin on koko ajan paha maku suussa :x Tosi epämiellyttävää. Sitten kun hampaiden pesukin saa mulla tosi helposti yökin/oksennusrefleksin/oksennuksen aikaan, niin ei ole helppoa. Mä kun pesen normaalisti kieltäkin joka pesukerralla, nyt se on hyvin haastavaa :D Suuvesiä yms. on tästä samasta syystä myös tosi vaikea kurluttaa. Viime viikolla ostinkin semmosia raikkaita mynthon pastilleja. Purkkaakaan en oikein pysty syödä :kieh: Vali vali! :D

Ranskis, noin mäkin ajattelin, kun halusin ensimmäiset lapset pienellä ikäerolla. Mulla ja mun isoveljellä on ikäeroa 1v9kk ja muistan kyllä itsekin, miten oli kiva, kun oli aina kaveri, kenen kanssa leikkiä ja keksiä tekemistä. Ja nyt aikuisiälläkin se on ihan huippujuttu, ollaan tosi läheisiä mun veljen kanssa. Oon kyllä läheinen mun pikkuveljenkin kanssa, vaikka meillä onkin ikäeroa 10v. Ootko ajatellut hankkia, tai onko sulla jo, kantoliinaa/reppua? Meillä oli kantoliina ja se oli kyllä ihan huippuhyvä. Oli jatkuvassa/päivittäisessä käytössä meillä. Mä muistan, miten oli rankkaa just tässä raskaudenvaiheessa, kun oli kovat pahoinvoinnit ja kuitenkin hoidettavana pieni, n. 6kk vanha, vauva. Huh huh!

Tervetuloa kaikille uusille!

Salainen 8+0.
 
Meillä on tänään varhaisultra neljän jälkeen... jännittää ja hirvittääkin vähän.. pelottaa jos sieltä tuleekin huonoja uutisia. Vaikka kaikkeen tietysti pitää varautua niin jotenkin tähän raskausajatukseen jo niin tottunut, että jos se nyt otettaisiin pois niin.. kyllähän se hirveältä tuntuisi. Toivokaa meille onnea, jooko.. Huomenna soitan neuvolaan jos kaikki on ok ultrassa.

raskis: Sinäpä sen sanoit, miksei ihan tavallinen kalenteri ajaisi samaa asiaa - jos siinä vaan on riittävästi kirjoitustilaa. Ihan totta, käynkin heti tänään kalenterikaupoilla :)

ei vielä: Mulla menee myös litratolkulla vettä, vissyä ja kaikkea raikasta kuten hedelmämehua, joten voisin kuvitella että sun sitruunaveden "himo" on samanlainen. Sitruunassa on paljon c-vitamiinia, ehkä sinulla on tarvetta sille ja kroppa kertoo sen himoamalla sitruunoita? :)

Paljon on taas tullut tekstiä, kivaa :) Mukavaa viikkoa kaikille!

Vanilla Whip (6+6)
 
Minut saa poistella listalta :'( La-su yönä alkoi mielettömät vuodot, ja edelleen vuotaa paljon ja maha on mielettömän kipeä...

Tsemppiä teille muille, toivotaan että hyvin menee loppuun asti :heart:

Mimianna
Mimianna kävi laittamassa tälläisen uutisen lokakuisten pinoon, mutta näyttää olevan teidän listoilla :( Varmaan surullisena katsonut paikan väärin :(
 
Vanilla Whip: Tsemppiä varhaisultraan!

Masu 12: Tervetuloa mukaan ja osanottoni marraskuisesta keskenmenosta. Niinhän se ikävä kyllä on, ettei mikään ole varmaa ennenkuin vauva on sylissä. :( Toivotaan, että tällä kerralla pikkuinen pysyy kyydissä!

Masuilija: Toivottavasti kaikki on hyvin ja kivut liittyivät vaan kohdunkasvuun tms. Toivottavasti saat pian selvyyden.

Mimianne: Osanottoni. :(

Ikäeroista: Ihanaa kun täällä on muitakin joille on tulossa lapset pienellä ikäeroja ja niitä joilla jo onlapsia pienillä ikäeroilla ja ovat vielä järjissään! :) Vaikka tätä kolmatta ei oltu suunniteltu niin toki odotamme tulokasta innolla ja samalla myös mietin kuinka tulen selviämään.. Kuopus kun on erittäin tempperamenttinen joten mustasukkaisuutta tulee varmast löytymään.

ON: Torstainen uusi ultra-aika jännittää. Väsymys on liittynyt oireisiin joten toivottavasti se on merkki siitä, että kaikki onkin hyvin. Toisaalta menkkakipuja on myös jatkuvasti..vaikka voivathan ne olla kohdun kasvamisesta johtuvia. Kun ei ole kokemusta näin pian synnytyksen jälkeen alkaneesta raskaudesta.
Kiva kuulla kokemuksianne tuplarattaista, niiden hankinta kun taitaa olla edessä.

Kaunista talvipäivän jatkoa!
T:Sanmoc
 
Hei kaikille!

Mun on pitänyt monena päivänä kirjoittaa, mutta en ole saanutkaan aikaiseksi. Jospas nyt... Tiedossa siis romaania, hän lukekoon ken jaksaa! Kommentoitavaakin olisi vaikka kuinka paljon, mutta kommentoin vaan päällimmäisenä mielessä olevat asiat, kaikkien jutut on kyllä tullut luettua! :)

masu tervetuloa! todella ikävä ja surullinen tapahtuma sinulla taustalla, ja varmasti suru on ollut valtava. :hug: Toivotaan, että kaikki menee nyt hyvin ja saat pienen hyvinvoivana syliin asti!

Syssylle myös erityisen paljon onnea ylläriluomuplussasta! Ihan loistavaa! :D

Muillekin uusille onnittelut ja tervetulotoivotukset yhtä lailla! :flower:

Moonchaser meinasinkin huhuilla kuulumisiasi aiemmin, ja sitten tulitkin hyvien uutisten kanssa :) Mahtijuttu, ihanaa että pieni siellä kasvaa ja näyttää voivan hyvin!

NeliApina kiva kuulla myös sinulla, että pikkuinen oikeassa paikassa. Tulehan taas kertomaan kuulumisia!

Taas oli tullut kaksosuutisia, voi vitsit sentään! :LOL: Murguko se oli, jolla oli kaksoset massussa (mulla on tosi huono nimimuisti, anteeksi jos meni väärin...)? Tuplasti onnea!

Voimia kaikille vuotoja seuraaville tai kivuista kärsiville! Toivottavasti kaikki on kunnossa, vuodot kun tuntuvat olevan tosi yleisiä, joskin säikäyttävät pahanpäiväisesti!

salainen: paranemisia kuopukselle! En halua pelotella, mutta eikös enterorokossa ollut omat riskitekijänsä raskaanaoleville, oletko tarkastanut asiaa neuvolasta? Voi hyvinkin olla, että muistan aivan väärin... Toivottavasti en nyt pelottele!

Mimianna voi ei... Olen tosi pahoillani :'(

Vanilla Whip onnea ultraan! Eiköhän kaikki ole kunnossa, ja tulet sitten kertomaan meille hyviä uutisia! Jokos olet palannut töihin, ja mikäs siellä tilanne?

Influenssarokotteesta kysyit, siitä olikin jo vähän puhetta tuolla fb:n puolella. Mulle sitä neuvolatäti tarjosi, ja sitä suositellaan kuulemma otettavaksi vieläkin, koska influenssakausi ei ole vielä alkanut. Itse kuitenkin kieltäydyin ja sanoin, että harkitsen asiaa uudelleen, kun riskiviikot on ohi, mutta voi olla, että silloin rokotteesta ei edes olisi mitään hyötyä. Tiedä näistä sitten, miten kannattaisi tehdä - toiset ovat jyrkästi rokotetta vastaan, ja toiset ottavat sen välittömästi raskauduttuaan. Muistan esikkoa odottaessa sikainfluenssan jyllätessä, kuinka ahdistunut olin miettiessäni, pitäisikö rokote ottaa vai ei, kun tuntui, että nteki miten vain, niin suo siellä, vetelä täällä. Jokaisen on kuitenkin se oma ratkaisu tehtävä.

Väsymys on ollut täällä ihan älyvapaata: tuntuu, että hönötän päivät vaan sohvalla nuokkuen, nukun joka päivä tytön kanssa ainakin puolentoista tunnin päikkärit ja mieleltänikin olen jotenkin - kröhöm - tylsistynyt ja tyhmentynyt. Esikon odotusajalta tutut yövalvomiset ovat väsymyksestä huolimatta alkaneet jo nyt, ja jos herään yöllä, en tahdo saada unenpäästä uudelleen kiinni. Illalla myös piristyn kummasti, tai vaikka väsyttää, ei uni tahdo tulla. Ärsyttävää! Olen kokeillut, josko vaivaan auttaisi, ettei nukkuisi päiväunia, mutta mitä vielä: sillä ei ole mitään vaikutusta unen laatuun tai nukahtamiseen, vaan ilman päikkäreitä olen illat tosi huonovointinen ja melkein toimintakyvytön. :kieh: Odotan innolla kevään tuloa ja väsymyksen loppumista!

Ruoista ja pahasta olosta: etova olo on ehkä helpottumaan päin, mutta enemmän on taas sellaista ällötystä ja todella valikoivaa syömistä. Kahviahan en ole pystynyt juomaan sitten jostain viikolta 5+, ja nyt kana alkoi ällöttämään (esikkoa odottaessa oli ihan sama homma). Sitten esikon raskausajan olen myös löytänyt uudelleen Elovena-välipalajuomat, joka on helppo ja nopea huitaista naamariin huonon olon ja pikkunälän yllättäessä, ja vie tosiaan pahimman terän nälältä ja etomiselta. Leipä on taas alkanut vähän maistumaan, en syönyt sitäkään pariin viikkoon ollenkaan.

Ummetus ja vatsa kovalla on nyt oikein vaivana, olen alkanut syömään vauvansoseluumuja vaivan helpottamiseksi. Ja tissit on niin kipeät ja turvonneet, erityisesti iltaisin, auts. (Mies tosin on innoissaan, kun imetyksen jäljiltä "tyhjentynyt ilmapallo" -efektin rinnat ovat taas aikamoiset :LOL:)

Vaunuista en oikein tiedä, pitäisikö ostaa jotkut käytetyt ja halvat tuplat vai menisikö seisomalauta... Ikäeroa tulee lapsille 2 v 4 kk, meillä ei ole autoa ja käytetään paljon julkisia, lähikauppaankin on noin kahden kilometrin matka, joten tuplat voisi olla siinä mielessä aika hyvät. Ikäerosta vielä, että aloitettiin vauvahaaveilut esikon ollessa noin puolivuotias, mutta kaikki ei mene aina niinkuin olisi suunnitellut, ja ikäeroa tuli enemmän kuin oltaisiin toivottu. Mutta tosi hyvä näin! =)

Olen myös huomannut alkaneeni miettimään esikon synnytystä melkein joka päivä... Onko muilla samaa, että synnytysasiat pyörivät mielessä jo nyt?

Varhaisultrasta on nyt kaksi viikkoa, ja nt-ultraan aikaa toiset kaksi. Noin viikon ajan varhaisultran jälkeen olin niin onnellinen ja rauhallisin mielin, mutta nyt on taas alkanut hiipiä epäluulo mieleen: entä jos kaikki ei olekaan enää kunnossa? Kai nämä on ihan normaaleja ajatuksia, kun raskaus ei kuitenkaan ole vielä kovin konkreettinen ennen kuin liikkeet tuntuvat ja vatsa kasvaa.

Mitähän vielä? On tullut aikamoinen kasa tekstiä jo nyt... Ehkäpä on aika lopettaa :)

Krumeluu rv 9+3
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille onnittelijoille tasapuolisesti. Tuntee olevansa tervetullut - kivaa porukkaa täällä :)

masuilija. ainakin tuossa taisi liittyä ryhmään jälkeeni, niin pääsenpä sanomaan, että tervetuloa :) Tekstiä tulee niin paljon, että jos joku toinenkin ilmoittautui joukkoon, niin hänelle myös tervetuloa.

Kummasti teettää työtä tämä raskautuminen. Pitää soitella joka paikkaan. Varasin juuri ar-ultran yksityiseltä, kun kuntamme ei moisia kustanna ja julkisen puolen lapsettomuuspolilta sanoivat vaan onnittelut ja hyvää jatkoa.

Torstaina siis katsomaan, onko siellä kohdussa mitään ja jos on, niin onko oikeassa paikassa. Alkoi heti jännittää, kun olin saanut puhelun lopetettua :D Olemme lähdössä pariksi parhaaksi oksenteluviikoksi matkustelemaan hieman epämääräisiin olosuhteiisin. En halua ko. maassa sairaalaan vaikka kohdunulkoisen takia.. Jotkut pitävät kai näitä ar-ultria turhana hömpötyksenä - mutta minä saan siitä mielenrauhan toivottavasti hetkeksi.

Vanilla Whip: En ole ajatellut ottaa influenssarokotetta. Olen ottanut sen kerran ja juuri sinä talvena olin tavallista sairaampi. Ajattelin luottaa D-vitamiinin voimaan ja puhtaisiin käsiin.
 
Nyt käyn vaan nopsaan neuvala kuulumiset kirjoittelemassa, kun lähdettävä tyttöä hakemaan hoidosta.

Eli hirveesti tuli lippusia ja lappusia ja kirjasia yms... Mutta mikä ihaninta neuvolantäti ehdotti ultrausta (mahan päältä, ei osaa käyttää laitetta muuten), suostuin tietysti :) Pikkuinen siellä makoili ja vähän liikkui ja vilkuttikin, sydän löi myös kovasti. Mittoja ei osannut ottaa, eikä sanoa koosta muuta kuin että silmämääräisesti näyttää ihan oikean kokoiselta. Tässä kuva:
(toivottavasti toimii)

Teeu 9+2
 

Yhteistyössä