Syyskuun Söpöliinit 2012 *Kesäkuussa*

Iltoja!

Nyt tulee vaan omaa napaa,väsyttää sen verran etten jaksa keskittyä muiden kirjotuksiin,sori!

Viime yönä pääsin nukkumaan vasta 4 aikoihin,supisteli koko illan ja yölläkin.Poitsukin piti sellasta jyskettä että vessassa sai ravata koko ajan.
Aamull kävin terv.hoitajan luona korvahuuhtelussa,oli melkein viikon lukossa,ei ollu kovin kiva kokemus! :|
Onnes sain nukuttua päikkärit,mutta edelleen väsyttää. Ei passaa kyllä nyt rueta enää sohvalle tai hyydyn siihen ja yöllä ei taas nukuta.
Nyt sitten tuntuu että taitaa hiiva tulla! Ei ole nyt pitkään aikaan ollukkaan,viime vuioden puolella tais viimeksi olla. Yleensä se tulee jos joutuu jonkun lääkekuurin syömään,mutta nyt vissii ihan raskaudesta johtuvaa.
Pitääkö käydä erikseen lääkärissä vai pystynkö hakemaan sen voiteen ja puikon apteekista niin kuin ennenkin?
Huomenna ois kyllä äippäpoli,pitänee varmaan mainita siellä.

Tsemppiä kaikille,palaan paremmalla ajalla ja mielellä!

kaktuspiikki 26+4
 
Hei!

Eilen oli lääkärineuvola. Vauva on viikkoihin nähden melko pieni, nyt arvio oli 804 g ja viikot 26+2. Myös sf-mitta menee alakäyrillä 21 cm. Tämä ilmeisesti on geneettistä, sillä itse olen kasvanut käyrien alapuolella ja suvussa on pieniä paljon vauvoja. Lääkärin mukaan tästä ei tarvi olla huolissaan, mutta kyllä vähän pisti miettimään.

Lisäksi ne sokerit oli koholla eli joudun nyt tarkkailemaan arvoja kotona. Minkälaisia arvoja te muut ootte siitä saanu? Mulla oh =5,7 1h=11,2 ja 2h= 8,0 eli kaksi ensimmäistä lukemaan meni rajojen yli. Nyt oon kotona tarkkaillu ja arvot on ollu yllättävän matalat, lounasta ennen oli vain 2,9. Muuten ollut siinä 3,5-6,3. Tämäkin ilmeisesti on suvulta perittyä, sillä oon normaalipainoinen, mutta sekä siskolla että äidillä ollut ongelmia sokerien kanssa.. :(

Täällä ois vielä 3 viikkoa töitä ja sitten kesäloman kautta äippälomalle. Ei kyllä tule yhtään liian aikaisin, sillä tuo selkä alkaa olla aika kovilla. Mutta muuten kaikki ok ja poika potkii kovasti! :)
 
Viimeksi muokattu:
Kaktuspiikille: Hiivasta. Voit aloittaa Canesten kuurin ihan ilman lääkärin määräystä. Puikko pitää vaan raskausaikana laittaa ilman sitä asetinta. Itse olen kans välillä joutunut käyttämään sitä voidetta. Sitten kannattaa tarkistaa oma ruokavalio. Vältä sokeripitoisia syötäviä ja juotavia sekä vaaleita jauhoja sisältäviä valmisteita kuten pullaa, leipää jne. Tilalle sitten hapanmaitotuotteita piimää, viiliä, ruisleipää, verigreippiä, puolukkaa ym.

_massy
: Sokereista. Olin myöskin rasituksessa (normaali BMI, sukurasite ja löytyi yllättäen RD. Paastoarvo oli 5.0, tunnin päästä 11.0 ja 2 tunnin päästä 8.5. Nyt kotimittaukset olleet ok, paitsi tänään oli ennen iltaruokaa 6.1, kun pitäis olla alle 5.5. On tosin flunssaa ja olin ottanut tänään välipalaksi vähän jäätelöä ja pullasiivun. :x Huomaa ettei kestä herkutella yhtään ja on myps vähän flunssaa, joka voi vaikuttaa...

Yeppee 27+3
 
Viimeksi muokattu:
Tillulle jaksamista ja toivotaan nyt, että vauva viihtyisi vielä masussa kasvamassa. Jokainen päivä on aina eteenpäin ja arvokas kehityksen kannalta! :)

kaktuspiikki Kyllä minä ainakin hain ihan omatoimisesti apteekista hiivalääkkeet kun tunnistin oireet heti. Ekalla kerralla vaan lääkärin kautta...esikon aikaan hiiva oli 3 kertaa, mutta nyt vielä selvitty ilman :)

Kävin kuin kävinkin tänään salilla!! Ja tuntui ihan hyvältä, kun muisti tehdä rauhassa eikä liian suurilla painoilla :) Hyvä fiilis kyllä :)
Töissä tänään supisteli jonkin verran, mutta onneksi työ on sellaista että pääsee välillä hetkeksi huilaamaan. Meidän toimiston taukotilassa on joku vanha sohva missä käyn hetken kyljellään lepäämässä ja sit taas jaksaa :)

Noh, nyt salkkareiden pariin! Pärjäilkää mammat :)

Biba ja tytsky 23+6 (huomenna poksuu :) )
 
Luulen, että täällä myös vedellä viimeisiä päiviä töissä. Kesäloma alkaisi 9.7. mutta ilmoitin tänään, että aion perjantain lääkärissä pyytää sairaslomaa. Mut siirrettiin jo pari kuukautta sitten seisomahommiin kun istuminen alkaa vihlomaan mahaa ja supistuksia aikaan. Nyt kun painoa on tullut reilut 13kg ja olen muutenkin jalkavaivanen, niin vasen polvi ei jaksa enää, että seisoin pitkiä pätkiä. Eli en voi istua enkä seistä. Ei jää enää vaihtoehdoksi muuta kuin saikku. Lisäksi olen nyt useamman yön nukkunut huonesti (tehnyt "töitä") ja töissä kamala kiire ja stressi, niin eiköhän tuo saikku ole oikea ratkaisu. Eli mahdollisesti huomenna viimeinen työpäivä edessä.
 
Yeppee: onnittelut vuosipäivien johdosta :) Teillä onkin pitkä historia takana, me ollaan aika tuore pari teihin verrattuna - ollaan miehen kanssa oltu yhdessä vasta vajaat neljä vuotta :)

Pyydän huomenna lähetteen sokerirasitukseen ja pyydän myös ottamaan sen sf-mitan. Mieluiten menisin ultraan, mutta eipä sinne taida päästä..

Tillulle paljon tsemppiä! Tule kertomaan taas kuulumisia.
Vanilla Whip (24+2)
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Äitiyspakkaus on kyllä loistava juttu.. :) Vaikka vaatetta onkin paljon hankittu jo etukäteen, oli toi paketti mieluisa kesän joululahja :p Pesukone pyykkäämään ja muutama kuukausi odottelua :)

Ihania vointeja kaikille ja tsemppiä teille, jotka oletta vastoinkäymisiä kohdanneet. :hug:

KoKo ja pieni 26+
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Äippäpolilta kotiuduttu! Kaikki jälleen hyvin,poitsu kasvanu ihan normaalisti,950g paino,alkaa siis kilo mennä rikki kohta! Keskikäyrillä mennään. Valkuaista edelleen pissassa kuten odotettiinkin,mutta kun ei edelleenkään muita oireita niin ei mitään hätää! Lääkäri kehui että hyvillä viikoilla jo mennään ja ei mitään syytä hätäillä. Poitsu alko taas jytistelemään saman tien,kunnon kuvaa ei saatu kun ei toinen malttanu olla paikoillaan,kasvoista aina vilaus nähtiin mutta sitten käänsi pään tai laittoi kädet eteen! Posket oli jo ruennu pyöristymään
Nyt oli kääntyny,on raivotarjonnassa,olo ei ole ollukkaan niin tukala kun ennemmin oli poikittain,meinas kylet heltyä.
Kahen viikon päästä taas,pitää siinä välissä kerätä sitä pissaa ja käydä neuvolassakin tarkkailtavana. Loppu aika meneekin niin että 2-3viikon välein äippäpoli ja välissä neuvola.

Apteekista hain hiivalääkkeet. En sitten muistanu mainita siitä äippäpolilla,mutta tuskin on haittaa.
Vaaleeta leipää,pullia ym en syö enkä mitään sokeripitoisia juomiakaan juo. Taitaa ihan vaan raskaudesta johtua,kun ei lääkekuuriakaan ole ollut mikä tämän ois laukassu. Teininä tuli usein ennen menkkoja hiiva,mutta nyt ei tosiaan ole pitkään aikaan ollu.Mutta oireet kyllä tuttuja ja ruoka-aineet mitä vältellä.

Että semmosta tänne. Nyt vois ottaa pienet päikkärit!

kaktuspiikki ja tyyppi 26+5
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Moi kaikille :)

Heti alkuun tsemppiä supisteleville tai muuten jännityksessä oleville äideille (joskus muinoin toivoteltiin palstalla tällöin tarrasukkia ;)).

Sitten hieman omia kuulumisia...Kaikki hyvin. Iltaöklötyksen takia jäi salitreenit välistä peräti 4kk ajaksi ja nyt sitten I'm back in bussiness :D Kaksi treeniä takana (totuttelua) ja olo on vallan mainio! Edellisten raskauksien aikana treenasin alusta loppuun asti, kun mitään huonovointisuutta ei ollut. Kyllä pääsi sitten keväällä välillä ahdistamaan, kun ei voinu/jaksanutkaan treenata...Tässähän ehtii vielä kivasti pumpata rautaa syksyyn mennessä ;)

Siitäpä sitten toiseen asiaani...aloin ottamaan ihan varmuuden vuoksi nestemäistä rautaa, vaikka hemppa olikin viime neuvolareissulla vähän päälle 110. Sen verran pistää välillä hengästyttämään, että se riittää mulle lisäraudan ottamiseen, normiarvo kun on kuitenkin 130-140 välillä. Matala RR yhdistettynä huonontuneeseen hemppaan tuntuu kyllä kropassa, vaikka viitearvoissa mennäänkin.

Sitten vielä vähän kesäfiilistelyä...Ihanaa nukkua päikkäreitä silloin kun huvittaa! Vielä ei oikein tajua, että on lomalla, kun odottelen vielä paria tenttitulosta koulusta ja ilmatkin ovat olleet, no, ei nyt niin kesäiset kuin voisivat olla (en valita silti!). Ehkä parhaiten lomailun tunnistaa sittä, että kotityöt jakantuvat tipoitellen - ei isoja pyykkivuoria, keittiö pysyy koko ajan siistinä ym. eikä muutenkaan tarvi tehdä mitään pakolla ("kun ei muulloin kerkeä" -meiningillä) Sitten viimeistään, kun helteet paukahtaa päälle, uskon että olen jo henkisestikin asettunut lomatunnelmiin:D

Mukavaa odotuksen jatkoa kaikille tasapuolisesti :heart:

-UuMama ja Rimppana rv 25+2-
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Täälläkin ois vielä 3 viikkoa töitä ja sit alkais kesäloma :) Sen jälkeen pitäis vielä palata töihin muutamaksi viikoksi, mutta katsotaan sitä sitte. työn laatu on kuitenkin sellainen, että masu ja selkä on välillä aika kovilla. Ja kun iltavuorossa ollaan yksikseen niin ei voi oikein raskaita hommia muille siirrellä..: /

Eilen tosiaan kävin salilla ja ei tuntunu missään..mutta tänä aamuna olikin selkä kipeä ja supisteli jonkin verran..onneksi hellitti nopeesti ja työpäiväkin sujui ihan hyvin.
Tänään poksuu 25+0 ja laitanpa sen kunniaksi kuvan pallosta :D Eräs papparainen sano töissä, että ihan selvästi tyttö siellä kasvaa :)

 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Neuvolajutuista sen verran, että mulla otettu nyt kolme kertaa sf-mitta, kai se on vähän tädistä/paikasta kiinni? Sokerirasitukseen jouduin tässä vaiheessa koska lähtöpainon mukaan painoindeksi oli rajan yli, eli meillä vissiin joutuu rasitukseen jos se on 25 tai yli. Aikasemmin tehään jos on jokin sukurasite tms. Varmaan myös jos painoindeksi on huomattavan suuri niin tehdään aikasemmin. Tämäkin ilmeisesti paikkakuntakohtainen.

kaktuspiikki: Täälläkin supistellaan koko ajan enemmän, eilinen Oulun reissu kostaantui kun siellä kävellessä supisteli jatkuvasti ja nukkumaan meno oli jotenkin tuskallista. Tänäänkin on vielä supistellut ihan riittävästi. Onneks 19. päivä on lääkäri niin näkee onko paikat pysyny kiinni..

Yeppee: Meilläkin tulossa 6-vuotishääpäivä, tosin vasta elokuun lopulla :) samalla sitten tulee 12-vuotta yhteistä tallustelua :D

Täällä yritetään masun kans huilailla ja jos jaksais mennä laittamaan kukat laatikoihin vielä kun on nätti ilma. Haaveilen vähän jos käytäis vuokraamassa elokuva tälle illalle :D

lemonade & mangusti 26+5
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Kylläpäs on ollut omituinen viikko, kun lapset, kaikki kolme, ovat olleet mummun ja papan kanssa lapissa lomailemassa :) Jotenkin ollut sellainen olo, ettei ole mitään tekemistä... ja jotenkin tarpeeton :O Mutta onpahan ainakin saanut levähtää mahan kanssa kunnolla :D
Maha-asukki on kyllä ihan tosi kova potkimaan, tuntuu että tulee läpi ;)

Sf-mittaa ei ole mullakaan otettu vielä kertaakaan, sokerirasitus on ens viikolla ja neuvolakin taas pitkästä aikaa :) Mulla on paino vaan laskenut raskausaikana yhteensä nyt noin 4kg, mutta mulla kyllä lähtöpainoa on ollutkin vähän liikaa, että ei kuulemma haittaa ;)

Oon nyt ollut sairauslomalla ja soittelin Kelaan, että voiskohan mulle olla tulossa kohta puolin rahaa... mutta sieltä miesääni kertoi, että käsittely ajat on 6 viikkoa :O
Että ei sitten ihan heti tarvi rahoja odotella.... taitaa äitiysloma-ajan palkaa alkaa tulemaan ennemmin... ?!?

Ei kai se auta, kun sonnustautua tuonne sängyn pohjalle vaikka tietää taas, että kädet puutuu heti makuuasennossa :(

Jaksuja kaikille supistuksista ja huolista kärsiville ja mukavaa loppu viikkoa!

Minttura Poksui tänään 27+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
huomenta!

Hyvin nukuttu yö takana,pari vessaherätystä vaan tällä kertaa! Tosin nukkumaan pääsin vasta puolen yön jälkeen,mutta kuitenkin!
Äippäpakkaus odottaa postissa,kuumottas jo hakea mutta pakko antaa miehen vielä nukkua kun oli yövuorossa :D
Sitten kaupungille ja sitä lipastoa hakemaan,josko ois jo tullu sinne liikkeeseen. Sais alkaa noita vaatteita pestä ja lajitella sinne pienimmät ja isommat johonkin toiseen kaappiin,ei hajuakaan minne ne mahtuu! :O

Mulla oli onnes paikat kiinni,ei tosin alakautta ultrannu,mutta kuulema suht hyvin näkyi mahan päältäkin...sano vaan että näyttäs olevan vielä kohdunkaulaa jäljellä. Kyseli tosin onko supistukset ollu kipeitä ja onko tullu mitään limasta vuotoa. Ei sitten vissiin niin hyvin nähnykkään,mutta kaipa sitä kaulaa vielä siellä on...

Aamu on kyllä aivan mahtava! Aurinko paistaa,itelle maistui jopa 2 kuppia kahvia ja olo on muutenkin tosi hyvä! :)

Meiläkin on 6-vuotishääpäivä edessä heinäkuussa! ja juhannuksena ollaan oltu 12 vuotta kihloissa! :O Tuntuu että oisin jo tosi vanha,vaikka oon "vasta" 28 :LOL: apuva,3kymppiset lähestyy!!! Kauhee,oonpa menny muutes nuorena kihloihin,ei ihme että äiti naureskeli sillon,sano että siinähän kokeilette! Mies kysykin äitiltä sillon kun meillä tuli 10v kihloissa täyteen että jokohan se kokeilujakso ois päättyny! :D

No joo,meni ihan höpöttelyksi!

Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille!! Voikaa hyvin! :wave:

kaktuspiikki ja tyyppi 26+6
 
Huomentapäivää,

Neuvolakuulumisia tulin kertoilemaan, joten omanapaista ja pitkäveteistä tekstiä tiedossa. Kyseessä oli lääkärineuvola, joten vapaamuotoiset keskustelut ym. jäivät aika vähälle. Sain ne sokeriarvot muuten neuvolakorttiin, joten tässä tulevat niitä täällä kyselleelle: paastoarvo 4.3, 1h arvo 4.9 ja 2h arvo 6.3.

Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kaulan pituus 3 cm ja antoivat Flagyl-emätinpuikkokuurin bakteerivaginoosiin...?? Onko kellään ollut vastaavaa? En muista itselläni koskaan todetun mitään tulehduksia/hiivaa, joten olen ihan pihalla näiden kanssa. Hieman jännää ottaa mitään lääkitystä kesken raskauden ja tosiaan en itse osannut edes epäillä mitään tulehduksia :O

Painoa oli tullut hurjat 640g/vko ja nyt mennään jo 9 kilon lisäyksissä lähtöpainoon! Apua, edellisessä raskaudessa tuli kaikkiaan vain 12 kg, joten taidetaan mennä reippaasti yli tämän. On tosin tullut syötyäkin mitä sattuu, joten kaipa tämä on ansaittua :ashamed:

RR oli 118/62, ei juuri muutosta viimekertaiseen, hemoglobiini oli rautakuurin aloituksesta huolimatta laskenut (!) 110 -> 107, joten annostusta tulee nyt nostaa 2 tablettiin/vrk. Lapsiveden määrä normaali, sf-mitta ensimittauksella 20 ja lopulta 22 cm (huom., huomenna poksuu 27+0) joten hyvin alakäyrällä tai sen alla mennään... Mihin tämän paino sitten on mennyt kun en huomaa turvotustakaan missään?? Hieman tuli lääkärin toiminnasta epäluotettava olo, oli vähän epävarma mittauksien ym. diagnoosien osalta. Kirjoitti neuvolakorttiin vauvan olevan poikkitilassa, jota itse kyllä epäilen, en tunne että kyljet olisivat mitenkään poksahtamaisillaan. Liikkeitä tunnen navan yläpuolella sekä melko alhaalla. Sykkeet olivat 140-150. Ja seuraava käynti taas vasta kk päästä. Jotenkin ihan orpo olo tämän raskauden seurannan suhteen eikä mietteisiini ja pelkooni uudesta sektiosta sen kummemmin kommentoitu mitään :/

Sori omanapaisuus. Hyvää viikonloppua kaikille!

syksyn taimi ja tyttö 26+6
 
  • Tykkää
Reactions: Minttura
Tulin poksumaan, tänään 24+0 :heart:
Tuosta hiivasta tuli mieleen, joudúin yhden kuurin syömään alkuraskaudessa. Nla täti sanoi että kannattaa ottaa se pakkaus missä enemmän niitä puikkoja, niin auttaa varmasti.

Tänään tuli ilmoitus että äippäpaketti olis postissa. Meilläkin niitä jo kaksi on ennestään, mutta viimesimmästä on jo kuitenkin melkein 8v aikaa niin oli ihanaa taas se ottaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee ja Minttura
Pikaisesti vaan hehkuttamaan tätä ihanan energistä oloa :D
Eilen tyhjennetty Ikea (illal kyl vähän oli paikat jumissa kun punnersin niit isoi pakettei ja istuin lattial kasailemas), nyt kasailu ja lasten huoneitten osalta myllerrys jatkuu. Sitä mukaa kun saan hyllyjä kasaan ni siivoilen ja lajittelen tavarat (tuskimpa ne kauan niin pysyy mutta kuiteski) =)
Nyt jatkamaan ettei lösähdä tähän ;)
 
  • Tykkää
Reactions: SyyskuunOnni
Kiitos viesteistä isoon sf-mittaan liittyen, nyt vähän huoli pieneni :) Kovasti jo odotan juhannuksen jälkeistä ultraa, ehkä siellä saa vielä lisää selvyyttä tilanteeseen. Nyt yritän jaksaa vielä viimeisen työviikon, sitten alkaa LOMA!

Äitiyspakkaus haettiin eilen postista. Ihana oli hypistellä tavaroita. :) Yllätyin vähän siitä, miten paljon isoja vaatteita paketissa on. Kunhan ensi viikon töistä vielä selviän, niin sit pääsee etsimään täysipäiväisenä lomalaisena lipastoa/hoitopöytää ja voi aloittaa vihdoin pienten vaatteiden pesun. <3 Se on varmasti ihanaa! Näkeepähän sitten mitä vielä puuttuu.

Oliviaa 28+2
 
poks!

Täällä just koneellinen pikku vaatetta pesty ja samalla inventaariota tehty mitä on ja mitä uupuu!
Äippäpakkauksessa oli tosiaan aika isoa vaatetta,eilen myös me haettiin se! Aivan ihana tunne tuli niitä vaatteita pyykätessä! Poitsulle tuli höpistyä kaikenlaista siinä samalla,ihan veti herkäksi! :heart: Tuli jo ihan ikävä poitsua vaikka ei tuon kauempana olekkaan! =)

Isäntä meni työpaikan kesäjuhliin,oon sitten yksinäni kotona,tai kaksin siis ;) pesasin yhen ikkunankin,mutta sitten iski hyytyminen ja otin parin tunnin päikkärit! Nyt tuntuu taas että vois jotakin hommailla,mutta taidanpa vaan keittää kahvit ja tehä kunnon voileivän,tai kaksi!

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

kaktuspiikki ja tyyppi 27+0!
 
Mä aloitin perjantaina saikun ja saikulla aion olla loppuun asti. Tämä tilanne siirtää sitten kesäloman ensi vuoteen. Ei haittaa. :whistle:


Perjantaina lääkärissä oli kaikki ihan ok. Paikat jo pehmenneet, normaalia uudelleen synnyttävälle. Pikkuinen oli kasvanut huimasti, painoarvio 1148g (n. 4 viikkoa sitten oli 560g). Lääkäri epäili, että viimeksi olisi ollut hiukan alakanttiin ja nyt yläkanttiin. Toki ihan mahdollista tuo painon nousu on. Kokoarvio vastasi noin viikkoa suurempaa yksilöä, mitä viikot olisi.

Pesänrakennusvietti alkaa pukkaamaan päälle. Paljon on ajatuksissa mitä pitäisi tehdä ja mitä teksisi mieli tehdä. Jospa nyt aloitan kaappien ja laatikoiden siivoamisen rauhallisella tahdilla. Ensimmäisenä on työnalla työpöytä makkarissa ympäristöineen. Tuon kun saa kuosiin, niin pöydän voi siirtää olkkariin ja sitten ostaa se pinnasänky.

Ja painosta vielä. Älkää murehtiko sitä painoa. Mäkin yritän olla murehtimatta, vaikka painoa tullut jo 14kg (edellisissä 15kg ja 17kg).
 
Viimeksi muokattu:
Moikka :wave:

Jospa mäkin jotain saisin pitkästä aikaa pikaseen kirjotettuu :) Huomenna alkaa sitten virallisesti viimeinen kolmannes.. Hui, miten pelottavaa.. Mut vähän alkaa oleen kyllä näitä loppuraskauden oireitakin.. Tähän asti oon viipottanu mennä, lenkkeilly ym. ihan samaan tahtiin ku ennenkin, mut nyt huomaa et ei pystykään enää niin lujasti esim. käveleen, kun alkaa pistään vatsaan. Lisäks syömisen jälkeen on helposti todella kurja fiilis, vatsa on kivikova ja kipeä. Ja nyt täs viime päivinä tullu näitä "hengästymisiä", tai siis, vaikka seison ihan paikallaan, niin yhtäkkiä tulee vaikea hengittää hetken. Mut silti mulla ei oo kyllä syytä valittaa sen enempää :) Nää nyt ihan normaaleja, ja tähän asti kuitenkin päästy tosi helpolla!
Mulla tää aika vierii vaan vieläkin ihan mieletöntä kyytiä, ja mä en vaan kertakaikkiaan yhtään osaa vieläkään aatella et meil tulee (taas) vauva. Mut onhan täs viel kuitenkin melkeen kolme kuukautta aikaa, josko mullekin se "pesänrakennusvietti" viel iskis :)

Syksyn taimi: Mulla oli toi bakteeritulehdus viime raskaudessa ja nyt itseasiassa epäilen et on varmaan taas. Aion mainita asiasta keskiviikon lääkärineuvolassa. Mulle ainakin neuvolantäti sanos sen kuurin jälkeen viimeks (harmi ettei lääkäri sanonu, koska sillon kans vähän itseä epäilytti se lääke) et oikeestaan ois tosi hyvä, et kaikki raskaana olevat ottas sen kuurin, ku se kuulemma puhdistaa niin hyvin (mulla jo vanhempi, erittäin kokenut neuvolantäti). Joten ihan rauhassa voit olla :)

Painoa on täälläkin tullut LIIKAA, 12kg.. Välillä koitan aatella, et älä stressaa, kyl se lähtee ja koita nyt nauttia viimistä kertaa tässä tilassa, mut silti se sit kuitenkin aina harmittaa et tullu niin paljon :/ Mut siis mä todella syön mitä sattuu, ja alkuraskauden jälkeen alkanu taas ihan liian hyvin maistuun kaikki makee.. Eli peiliin voi taas katsoa.

Nyt taidan mennä lököileen sohval :) Mukavaa viikonlopun loppua!

kaarja 27+6
 
kaktuspiikki mekin mentiin kihloihin aika nuorena, olin 17v. Alettiin seurustella kun olin 16! Herranjumala! :D Tuntuu että sitä on ollu ihan lapsi vasta sillon. Mutta nyt tänä vuonna tulee 6 vuotta yhteiseloa ja ne häät heinäkuussa. :) Ja toinen lapsi tulossa niin eiköhän tääkin oo muuta kun sitä kokeilua. :D Muistan kyllä itekki kun kerroin isälle kihloista, meinas ajaa ojaan vissiin samalla ja äitille meni heti naljailemaan että katos mitä nuo nyt on tehny. :D Voi sitä aikaa.. Nyt myöhemmin on äitikin sanonu että mun tuleva mies on sille kun oma poika ja mun veljetkin on niin kiintyneitä häneen, varsinkin nuorempi (nuorempi veli vasta 14v.), ihan semmonen olo että ois ollu yhessä aina. :) Mutta onhan se ihanaa että perhe tulee toimeen oman puolison kanssa. :)

Noh, vähän meni jo aiheen vierestä. :D Intouduin nyt muistelemaan juttuja. :D

Joo ja viime yönä tuli jo suppareita n. 3 minuutin välein ehkä puolen tunnin ajan. Ei onneks ollu kipeitä. Säikähin jo mutta toivotaan etteivät oo vaikuttanu mitenkään. Lääkäri ois viikon päästä maanantaina.

Mies lähtee namin ostoon ja sitten telkkarin ääreen. :)

Riikka&Niisku 25+5
 
Huh, iltavuorosta kotiuduttu ja kylläpä yks työvuoro voi väsyttää :( Ja aamulla taas puoli seiskaan töihin...Selkä alkanut nyt kipuilemaan..tuo iskias nimittäin. Jos esim kumartuu, niin ilman kipua siitä ei noustakkaan ylös. Joissakin asennoissa tuntuu tosi ilkeelle..Jalkojakin alkanut turvottaa..tulee ehkä juotua nesteitä liian vähän.

Tein tänään huvikseen sormustestin ja tyttöä se povas niinkuin ultrassakin :) Onko muut testannu sitä? Eihän nuihin tarvii uskoo :D

Me on miehen kanssa oltu 7,5vuotta yhdessä..kihoissa pian 3vuotta ja viime viikonloppuna mentiin naimisiin :) Kyllä tuo mies tuntuu edelleen siltä oikeelta ja rakastan niin paljon <3 Kun alettiin seurustelee niin mä olin 19v ja mies 21. Voih, niitä aikoja :heart:
Höpinäksi meni täälläkin..Join tuossa kupposen lämmintä kaakaota kera näkkärin ja juuston :p Nyt unten maille niin taas jaksaa huomenna töihin!

Biba ja tytön tyllerö 25+2
 
  • Tykkää
Reactions: tinttamaaria
Oih kaakaota!! kiitos biba :) Ja miten mulla on menny ohi että te ootte menny naimisiin?!? ONNEA KAUHEESTI!! :flower:

Minä oli 16v kun alettiin seurustella ja mies 20v,oli siinä hiukka äitillä sulattelemista... :D Sittemmin on kyllä sanonu että on se vaan hyvä kun alettiin,minäkin rauhoituin kummasti! Ja isä on pojitellu jo monta vuotta,pitää ihan omana poikanaan niin kun pitää mieskin omana isänään,hänen oma isä kuoli 7v sitten. Eli hyvin tuleevat toimeen! :heart:

Joo,yö meni taas ihan pyllylleen! Viimesen kerran kävin vessassa ja katoin kelloa 2.05,sen jälkeen oon nukahtanu ja kasilta ylös. Mies nukkuu vielä,ei ollu tuollon kahen jälkeen vielä kotiutunu niistä työpaikan juhlista,lie ollu mukavaa! :D
Toinen koneellinen pikku pyykkiä pyörii! On ne vaan niin syötävän sulosia! :heart:
Näin muutes unta että imetin meijän poitsua ja yllätys,yllätys,kun heräsin oli yöpaidan rinnus märkä...ei muuta kun suihkun kautta! :) Pitänee rueta käyttämään niitä suojuksia päivisin,nekin kuulema harjottaa nännejä tulevaan,kai ne hankaa jotenkin,en tiijä! :confused:

Nyt lisää kahvia ja pyykin levitykseen! Aurinkoista sunnuntaita! :wave:

kaktuspiikki ja tyyppi 27+1
 
kiitos kaktuspiikki Joo ei meillä mitkään isot pirskeet ollu ja maistraatissa meidät vihittiin :) Mut hyvältä tuntuu olla nyt rouva ;)

Tänään olin työpäivän jälkeen taas niin väsyny..suoraan rojahdin sänkyyn kotiin tullessa ja otin ihan pienet torkut..Mies tokas, että pitäiskö sun kohta lopettaa työt kun oot aina töiden jälkeen niin väsyny ja kipee :( Mut koitan nyt sinnitellä vielä kesälomaan asti..vielä 3 viikkoa..Nuo viikonloput on vaan töissä niiin raskaita..Nyt onkin 3 viikonloppua töitä :(

Mu aihan hirvittää miten nuo herkut maistuu...:p Voisin joka päivä päivä syödä jotain hyvää ja niin olen tehnytkin :ashamed: Nyt on sitten painokin lähtenyt nousuun. Miten ihmeessä tuota herkuttelua saisi hillittyä niin ,että vain max pari kertaa viikkossa söisi jotain hyvää? Hedelmistä ym ei oo apua kun hetkeksi ja kohta taas tekee mieli jotain namia :D Sitä itsekuria pitäis vaan kehittää ja olla ostamatta mitään kaupasta!
 
Biba: Sormustestistä sen verran että meillehän lupailtiin tyttöä mutta sormus näytti meille ainakin poikaa :D Jännityksellä odotellaan sitä lopputulosta vielä.

Ja niistä herkuista.. Paino on tässä raskaudessa pysynyt hyvin kurissa ihme kyllä.. mutta tää on niin ärsyttävää että olen kaiken aikaa ollut kipeänä :( Flunssaa, hammassärkyä, korvatulehdus, hiivatulehdus.... Kyllä kaikkea mahdollista troppia ollaan saatu doctorilta. Ja nyt vielä poskiontelotulehdus tässä kyntää.. UULALA!

Pipsa 28+1
 

Yhteistyössä