Syyskuun Söpöliinit 2012 *Maaliskuussa*

Onpas täällä tosiaan ollut keskustelua. Vaikkakin hyvähän se on. Ja mikään tapahan kun ei ole se ainut ja oikea.
Mutta sen verran Millalta kysyisin vielä, että mitä sitten vauvallesi antaisit jos ihan oikeasti tulisi jotain häikkää imetykseen?? Ei tulisi yksinkertaisesti maitoa tai ei vaan onnistuisi? Kiinnostaisi tietää kun noin ehdottomasti sanot, että korvikkeita et omalle lapsellesi juottaisi.

meillä esikoisen imetys loppui hänen ollessa päälle 2kk.. Kuopusta imetin 6kk:n ikään asti, mikä oli ihanaa =)
Ruoka-aine yliherkkyyksiä ollut molemmilla ( onneksi ne jo takana ) ja en tiiä johtuneeko sitten jostain mitä olen raskausaikana "väärin" tehnyt vai mikä.. Aika sairaalloinen sukukin meillä :whistle: Liekkö silläkin asiaan vaikutusta.

Kotona tein soseita jonkun verran ( joihan siitä syystä että kaupan purkeissa oli paljon semmoista mitä eivät voineet syödä) ja tuntuu omatekemät tuoreemmilta. Mutta purkkiruokiakin ovat syöneet, eivätkä ainakaan vielä ole väriä vaihtaneet...
Ja heti kun vaan mahdollista niin samoja ruokia syömään muun perheen kanssa.

Viihteelle ei tee täälläkään mieli pätkän vertaa. Kodin rauha on jotain ihanaa :heart: siis silloin kun täällä on rauhallista :LOL:

Ketjuun kuulumisesta.. Tuleehan tänne tosiaan paljon tekstiä, eikä mitenkään pysy täysin kärryillä, mutta itselle riittää, että käyn lueskelemassa kun siltä tuntuu ja kommentoin minkä muistan.

Piikikäs: onnittelut tuosta seesteisestä olosta :D

Uusiakin mukaan tullut.. tervetuloa =)

Nyt pyykit kuivumaan..

Danjuska ja Manna 14+4
 
Iltaa vaan kaikille tasapuolisesti!

Viime torstaina oli vihdoinkin eka ultra! Jännitti ihan kauheasti sitä ennen, kaikkilla muilla odotushuoneessa olikin jo isot masut ja minä ihan kalpeana jännitin että onkohan mun masussa edes mitään. Ensimmäinen yllätys oli että ultrattiinkin vatsan päältä ja toinen yllätys miten helposti se pieni ihme sieltä löytyi! Aivan uskomaton olo kun kuvaruudussa näkee pienen jumppailevan ja heiluttelevan käsiään sielä vatsassa eikä mikään tunnu! Kaikki oli hyvin, niskaturvotusta 0,9. Vähän jäin miettimään kätilön laskutapaa lasketusta ajasta mutta mikäs siinä. Sanoi että vastaa 11+4, kirjoitti kuitenkin 11+5 (sama kuin oma laskelma) ja muutti lasketun ajan päivällä 22.9 -> 21.9, ei mun mattikapää nyt tähän taivu niin ihan hyvin voidaan pitää sielä listassa se 22.9.

Painosta oli puhetta; ite olen hoikka, 175 cm BMI 19. Raskauden alettua olen laihtunut pari kiloa. Yleensä jos olen näin laihassa kunnossa se näkyy myös olemattomissa rinnoissa ja litteässä vatsassa. Nyt kuitenkin kunnon daisarit ja vaikka vatsaa yrittää vetää sisään niin se pömpöttää ja jos liikaa imasee niin sattuu vatsaan, eli ei todellakaan ole mikään litteä vatsa.

Unista, alussa näin tosi usein unia missä avokki oli ihan paskapää! Yhtenäkin aamuna kun heräsin olin jo ihan valmis pakkaamaan laukkuni ja lähtemään, sit kun rupesin miettimään että mikä se nyt oli miksi mä olisin lähdössä niin ei mitään hajua, unta vaan olin nähny |O

BaByBliss 12+2
 
Tulin poksahtamaan 13+0

Jokseensakkin tympii, vois vaan olla kotona. Alkanut vaan tökkimään ja pahasti.
Alaselkä huutaa hoosiannaa kahdeksan tunnin jaloillaan olon jälkeen,istumaan ei pääse kuin tauoilla.
Ja jos lyhyt 7h päivä, niin niitäkin siunaantuu vain 2kpl ja pituudeltaan huimat 12min kpl. Ei siinä edes kerkeä syömään. Mutta kohtahan se on taas mentävä,
toivottavasti on mukavien asiakkaiden päivä tiedossa...
 
Aurinkoista huomenta kaikille! :) Mikä aamu - aivan erilaista herätä ja puuhastella aamutoimia kun on jo niin valoisaa! Ihanaa :) Olen niin kesäihminen, henkeen ja vereen, että tämä valon lisääntyvä määrä saa ihan pyörälle päästä. Sitä jotenkin tuntee heräävänsä eloon pitkästä talvihorroksesta..

Krumeluu: Täällä täysin sama tunne - epäusko; ollaanko tässä muka raskaana?! Mies nauroi, että no eipä sinulla ainakaan kuukautisia ole ollut kolmeen kuukauteen, että en sitten tiedä ;) Tosiaan, kuvotukset alkaa olla ohitse, väsymyskin tulee enää aaltoina harvemmmin, eikä paino ole noussut grammaakaan (itse asiassa se on laskenut pari kiloa sitten ekan neuvolan..). Samat vaatteet menee päälle, turvotusta ei ole enää nimeksikään. No - tänään on sitten nt-ultra yksityisellä eli siellä nähdään ollaanko tässä raskaana vai eikö olla.

Ultra jännittää, myöhemmin tällä viikolla on vielä neuvolalääkärin tekemä ultra ja ensi viikolla sitten vihdoin saamme yhdistelmäseulan tulokset. Jännittää, pelottaa, hirvittää... ja toisaalta en malta odottaa että näen lapseni.

Ketjun vilkkaudesta: Luullakseni näin alkuvaiheessa ketju on vilkkaampi ja kun aikaa on hieman kulunut ja elämä "tasoittuu" tämän alun tunnemyrskyjen ym. jälkeen, niin varmaan keskustelukin hieman hiljenee? Omasta mielestä on kivaa, että tekstiä tulee paljon ja henkilökohtaisesti ainakin olen saanut monta kullan arvoista vinkkiä jo tässäkin lyhyessä ajassa :) Varmaan privaatimpiakin keskustelufoorumeita löytyy niitä kaipaaville, mutta menkääpä katsomaan tuonne tämän ryhmän suljettuun kerhoon - siellä ei tapahdu mitään.. Olisiko se sitten parempi vaihtoehto..? Ei minusta.

Guitar: Sama täällä - valvomista / biletystä en kaipaa, mutta lasi laadukasta punaviiniä olisi kiva ottaa lauantai-iltana rentoutuessa tai lajitelma sushia kirpeän viileän valkoviinin kera. Mutta joo, näistä haaveillessa ensi talveen.. ;) Kiitos muuten infosta liittyen siihen kemikaalidokumenttiin! Minusta tiedonjako on yksi tämän foorumin tärkeimpiä tehtäviä. Jokainen voi sitten itse miettiä mitä tietoa haluaa hyödyntää ja minkä kokee omalla kohdallaan turhaksi.

Mielipiteiden vaihdosta: Minunkin mielestä erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. En koe, että keskustelu olisi ollut jotenkin "kärkästä" kuten joku tuolla kuvaili. Tuntuu ylipäätään absurdilta, että joku loukkaantuu siitä, ettei joku toinen syö eineksiä tai käyttää/ei käytä kosmetiikkaa raskausaikana. Joku saattaa olla hyvinkin tarkka kaikesta raskausaikana ja sitten taas rennompi vauvan synnyttyä - kun taas joku saattaa juoda vaikka satunnaisen lasin olutta/viiniä raskausaikana ja sen sijaan olla hyvinkin tarkka lapsen ruokavalion ym. suhteen. Mielestäni näistä asioista ei oikein voi loukkaantua.

Milla84: Toivottavasti päätät kuitenkin jäädä ketjuun! Kukaan aikuinen ihminen ei voi suuttua/loukkaantua siitä, että toinen esittää mielipiteensä oli se sitten hieman eriävä omaan nähden tai aivan toiselta planeetalta. Minusta ainakin olisi kurjaa jos päättäisit lähteä.

Vanilla Whip (11+6)
 
Heipä hei!!

Viikonloppu meni että hurahti, vielä olis voinu viikonloppua pirentää mutta jaksoon kumminkin pirteänä töihin. Ja tää työpäivä meneekin aika lepsusti koneen ääressä, kun sain viime viikolla tehtyä niin paljon hommia jotta nyt ei mitään paljoa tartte tehrä aamulla hoidin muutaman paperi homman ja se oli siinä, nyt odotan kieli pitkällä että kello olis 11:00 ja alkaa ruoka tunti niin pääsen syömään savustettua kirjolohta :p nam nam Eihän lohi ole kiellettyjen listalla? en nyt vaan muista, muistan vaan että tokaasin ensimmäisenä että KÄÄK mä en saa syörä haukea (metsästäjän tyttö, ja itse rakastan kalastamista)
Mutta syön kyllä tosi tosi harvoin kalaa, kun on aika arvokasta :/ mutta sitten kesällä kyllä kun vain hyvä kala onni käy niin fisuja tulee syötyä!

Nyt on joka ehtoo iskeny sellaanenkin väsymys jotta huhhuh, ensin on ollut ihan pirteä ja sitten samas rupeaakin silmät menemään ristiin, eilen olis tullut ihan mielenkiintoinen gagen leffakin knowing-tieto mutta mies meni jo sänkyyn niin en uskaltanut yksin jäädä katsomaan, tuli just sellainen hiljainen ärsyttävä hetki missä joku hahmo oli pimeässä metsässä :ashamed: ja toki mua väsyttikin :D

Eilen saatiin ihania pieniä prinsessoja kylään kaksin kappalein toinen täyttää kesäkuussa 6 vuotta ja on kyllä niin fiksu ja nälli likka ikäisekseen, ja sitten lattialla taaperti kissojen perässä 9kk ikäinen Tytön tyllerö :heart:
Sitten illalla kun katsoin telkkaria ja tuli mainostauko niin mainostettiin jotain vauvan ruokaa ja siinä vauva jokelteli, Juuso (koira) heräs kettiössä kuunteleen ääntä ja lähti makkariin katsomaan että onko sielä joku sitten rupes inisemään kun mun päälle katsoi, sanoin vaan että ei sielä vielä ketään ole, niin samas juuso hyppäs sohvalle ja tuli viereeni ja painoi päänsä mahani päälle ja huokaasi :heart::heart: ihana

Voih mulla on kauhea hinku jo kesääääään:flower:!!!! ja MARKKINOILLE tuli niinku yhtäkkiä tuossa aamulla mieleen että tahron niin päästä markkinoille kierteleen :) aaawww jossakin ihanassa hellemekossa maha pystyssä :)

Kakaa ja Toukka 13+5 (piti oikeen miettiä että mikä viikko ny on menos:ashamed:)
 
Voih mulla on kauhea hinku jo kesääääään:flower:!!!! ja MARKKINOILLE tuli niinku yhtäkkiä tuossa aamulla mieleen että tahron niin päästä markkinoille kierteleen :) aaawww jossakin ihanassa hellemekossa maha pystyssä :)
Nyt on pakko kommentoida tätä, niin ihanan kesäfiiliksen onnistuit piirtelemään verkkokalvoille :) Markkinat kuuluu kyllä jotenkin niin kesään.. vaikka muutoin suuresta väenpaljoudesta pidäkään, niin kesäiset markkinat ja lämmin ilma on jotain niin tunnelmallista :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Moikka vaan kaikille!

Tää on täällä hymy korvissa :) Nt-ultra takana ja kaikki oli suorastaan loistavasti! Ihana lääkäri ja hoitaja :) Lääkäri ultras tosi tarkkaan ja pikkusella oli kaikki kohillaan ja niskaturvotus ok. Mitään viitteitä ei ultrassa eikä verikokeissa ollu kehityshäiriöihin eikä siis tarvetta istukka- tai lapsivesipistoihin ole. Trisomia riskiluku oli 1:7200, joka on mun ikäselle ihan loistava luku :) Laskettu aikakin siirty uusille viikoille ja on nyt 16.9. ja mulla on kyllä alkanu muodostumaan ihan tyttöolo.

Koski ja Hattis 13+1
 
Pikkuhiljaa täällä aletaan olla elävien kirjoissa..huomenna jo iltavuoro kutsuu =) Mukava päästä töihin, kun olen viikon vaan maannut!! :O Nyt sitten tyttö on kipeenä ja tänään piti käydä lekurissa kun molemmat silmät on tulehtunut ja kuumetta..mies saa jäädä huomenna kotiin :)

Mulla on alkanu noita nivusia jomottelee ja vihlomaan..paikat venyy ja paukkuu! :D
Niin ja keskiviikkona on se nt-ultra, sitä odottelen ja toivon, että kaikki olis hyvin :heart:

Minäkii haluan , että ois kesä!!! Kesällä on niin paljon enempi tekemistä ku talvella..toki tykkään talvesta, mutta kesä on silti kesä :cool: Toivotaan vaan, että ei ihan kauhean tukala kesä tulis..sellanen 20-25 astetta lämpöö niin on hyvä! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Vanilla Whip, tulehan kertomaan ultratulokset sitten! :)

Koski onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!

Mulla on tän painon kanssa ihan sellainen olo, että mistä näitä kiloja oikein tulee! :confused: Oon BabyBliss kanssa ollut aina hoikka, bmi alle 20 ja pysynyt siinä aika itestään, niin oon jotenkin ihan neuvoton. Ehkä jonkun mielestä pinnallista huolehtia tällaisista, mutta häiritsee kovin... Varsinkin kun muita kuuntelee, ja paino laskenut tai noussut vaan pari sataa grammaa. Alan nyt pitää ruokapäiväkirjaa, mutta en usko sen ihmeitä paljastavan, ei oo syömiset kauheesti muuttunut aiemmasta. Tulee jo mieleen, että onko jotain ongelmaa, raskausdiabeteksen alkua tms., kun paino noussut sen 5-6 kiloa jo nyt... : /

Biba, mullakin toiseen nivuseen tuntuu inhottavasti, kun kävelen, kai paikat sitten alkaa venymään.

Toivottavasti ei kauheen kuuma kesä tosiaan tuu, pari viime kesää on ollu jo aika tukalia ilman mahaakin, niin mitä sit sen kanssa?

Eilen sain ystävän dopplerin lainaan, ja siellähän se jumputteli menemään :heart: siihen sai 2 kuulokkeet, niin miehen kanssa kuunneltiin yhdessä. Eka kuulin varmaan sen istukan sellasen hitaamman rytmikkään suhinan tai virtauksen, mut sitten ihan selvästi vähän sivummasta kuului syke.

Guitar 15+6
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Täällä on yksi mamma typerä virne kasvoillaan, juuri kotiutunut ultrasta :) Kaikki oli todella hienosti, pikkuinen jumppasi kovaa kyytiä ja nt 1.3 joten ei pitäisi olla huolta :) Verikokeiden tulokset tulee vielä 2vk sisällä. Ihana kätilö, ihania kuvia saatiin mukaan ja kaikki on juuri nyt IHANAA!!! Se on rakkautta ensisilmäyksellä <3

Tulin sen vain ilmoittelemaan, nyt ei ehdi sen enempää :)
 
Vielä tunti töitä ja sitte kauppaan ostamaan tykötarpeet ja kotia kokkaileen :p ensin teen muusia ja uunijuustomakkaraa sitte jälkkäriksi kokeelen tehrä suklaapiirakan saa nährä onnistuuko, kun en oo mikään kokki! :D

Kakaa ja Toukka 13+5
 
Enpä taaskaan jaksanut hetkeen kirjoitella, ja voi sentään mitä täällä odottikaan.. : / Jos nuo kommentit eivät olleet kärkkäitä, niin mitkä sitten. Jos voisi jotain käytöstapoja toivoa aikuisilta ihmisiltä, niin olisi varmasti mukavampi keskustella asioista. Asiat voi ilmoittaa asiallisemminkin, eikä tyyliin "minä en moista kuraa antaisi lapselleni". Kyllä alkoi taas mietittää että noinko kommentoisitte täysin vieraalle ihmiselle "normaali elämässäkin"?

Omassa navassa ei kummosempia taaskaan. Liikkeet eivät vieläkään tunnu ilmeisesti edessä olevan istukan takia. Ihan hyvä että nt-ultrassa kerrottiin sen hetkinen istukan sijainti, koska muuten alkaisin kyllä ehkä ihmettelemään pikkuhiljaa. Kuopuksesta tuntui jo näillä viikoilla selvästi, kovasti odottelen niitä nytkin :)

Meikkaan päivittäin, se on minulle itsestäni huolta pitämistä :) Olenkin sanonut miehelleni että siinä vaiheessa patista minut lääkäriin kun lopetan meikkaamisen, sillä silloin asiat ovat huonosti :LOL:

Hiusten värjääminen, raidoitan hiukseni varmaan kerran-pari tämän raskauden aikana. Päänahkani ei enää kestä värjäystä, joten väriä ei laiteta nahkaan asti.

Korviketta annoin muutamat kuukaudet ennen tava maitoon siirtymistä. Molempia imetin 10kk, joista 6kk täysimetystä. Koen olevani äärimmäisen onnekas että tämä onnistui. Toivon kovasti että nytkin onnistuisi ja teen sen eteen kaikkeni, mutta jos ei ole vaihtoehtoa niin tottakai turvaudun korvikkeeseen.

Purkkiruokia ei kuopukselle varsinkaan tullut pahemmin annettua, vaan tein itse. Koin sen melko vaivattomaksi kun valmistin tyyliin viikoksi aina ruokia pakkaseen. Tämäkin tulee saamaan itse tehtyä mikäli vaan rahkeita riittää taas niiden tekemiseen, en ota asiasta paineita :)

Liikuntaa harrastan 2-3krt käymällä salilla. Välillä joutuu kyllä pakottamaan itsensä sinne, mutta kun pääsee treenin makuun, niin ei kyllä kaduta pätkääkään että tuli mentyä. Nyt kyllä parin kerran jälkeen olen väsähtänyt niin kovasti treenien jälkeen että täytyy katsoa pitäisikö tiputtaa yksi kerta/vko pois.

Tervetuloa uusille :wave:

Onnittelut ultrassa käyneille :heart:

Kakaa: Kypsennetty lohi ei ole kielletty, mutta raaka tai vakuumipakattu kyllä :)

Totisesti minäkin nautin auringosta, herääminen on huomattavasti helpompaa kun on valoisaa ja jaksaa touhuillakin paljon enemmän :) Siis aurinkoista loppupäivää ja mieltä kaikille!


Moonchaser 15+2
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Heippa kaikille!
Tänään oli vuorossa neuvola ja kaikki näytti olevan hyvin. Kuunneltiin sydänäänet ja pienen metsästyksen jälkeen syke löytyi ja oli 150. Taisi vauveli olla siellä hereillä ja jotain puuhailla, kun noin korkea oli.

Selvisi tänään neuvolassa mitä tarkoittaa, jos siihen syke sarakkeeseen merkitään +. Se tarkoittaa että kuuluu yhdet sydänäänet :) Enpä ollut tuosta tietoinen, kun nt-ultran jälkeen jäin miettimään, että oliko vauvan syke jotenkin heikko, kun vain yksi plus. No joka päivä oppii uutta näistä odotus asioista.

Koko ajan sitä odottaa jotain, kun ensin odotti nt-ultraa ja nyt kun se on ohi, niin sitä odottaa jo rakenneultraa. Mutta odotukseksihan tätä kutsutaankin :)

murmeli 15+4
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa ja hawwe
Täällä on paniikkia ilmassa! Tänään kävin normaalisti vessassa ja kun pyyhin niin yllätyksekseni paperissa olikin vähintään ruokalusikallisen verran kiinteää kirkasta limaa. Tai no, limaklöntti kuvaa asiaa paremmin kuin se oli yksi kiinteä kasa tavaraa. Ei hajuakaan mistä moinen johtuu tai mikä voisi olla, joku epämääräinen alapäätuotos :LOL:
Oon ollu ihan järkyttynyt ja miettiny jo kaikki pahimmat skenaariot moneen kertaan mielessäni. :( En soitellut minnekään neuvolaan.. tyhmä minä, mutta en jotenkin viitsi "vaivata" henkilökuntaa, eikä siellä varmaan olisi kukaan vastannutkaan kun ei ollut se soittotunti.. se oli jo ohi tältä päivältä. Yritän lohduttautua sillä, että ainakaan mitään kipuja tai muita tuntemuksia ei ole ollut. Pistin myös paniikissa kotidopplerin tilaukseen, ei maksanut kuin sen 32e, se on keskiviikkona viimeistään täällä, niin pääsee itse kuuntelemaan mahd. sydänääniä. Uskon, että koska olen näin neuroottinen niin näitä epäilyjä ehtii vielä tulla monesti ja laite maksaa itsensä takaisin ja eipä tämä toivon mukaan ole viimeinen raskaus meidän osalta, joten käyttöä tulee jatkossakin ja aina sen saa kiertoon.
Toisaalta aion huomenna olla kyllä myös neuvolaan yhteydessä, jos mielenrauha ei palaudu siihen mennessä. Ihanaa kuvailua, toivottavasti kukaan ei ollut juuri syömässä tai syömään menossa - jos niin, niin pahoittelen :D

Muuten aika rauhallisin mielin täällä, tosin olo on edelleen tämän päivän episodia lukuunottamatta edelleen sellainen, etten ole raskaana ollenkaan. Puoliväli tulee reilun kuukauden päästä enkä vieläkään ole sisäistänyt tätä äidiksi tulemista ollenkaan... noh, kunhan liikkeet alkaisi tuntumaan niin asiasta tulee taas todellisempaa ja ensi kuun puolen välissä oleva ultra toivottavasti myös tuo taas lasta konkreettisemmaksi. Että sellaista tänne päin :)

Wasabi ja masukki 15+4
 
(.) Ääh....... Eilen illalla siinä kun katsoin telkkaria tai oikeastaan vaan makasin sohvalla miehen vieressä yhtäkkiä rupesi kyyneleet vierimään poskelle ja aivot valtasivat kaikenlaisia ajatuksia nousin pystyyn ja kiiruhdin vessaan en ehtinyt edes vessan ovea laittamaan kunnolla kii kun itku pörähti oikein kunnolla, itkin niin lujaa että päähän otti kipiää, ajatukset vaan jotenkin vilisi päässä ja oli sellainen pelon tunne kaikkeen, huoh... Pelkäsin kropan muutosta, raskautta ylipäätään, elämää, tulevaa kesää, ja hoin mielessäni että tässäkö se nyt oli, elämäni, tajusin että kohta en ole enään "minä" vaan äiti ja se vain sai kyyneleet vierimään runsaimmin, eilen tuli vain jotenkin niin vahva pelko siitä että kuinka tästä selvitään, ja kaikki negatiiviset ajatukset rupesivat taas jylläämään mitkä olen aikoja sitten saanut pois ajatuksistani.:'( Menin hetkeksi pihalle istumaan koiran kanssa ja katselin tähti taivasta, ja toivoin että kaikki menee hyvin ja selviän tästä ja unohdan kaikki huonot asiat.... sitten menin jo sänkyyn puoli kymmenen aikaan, ja kyyneleet vieläkin valui :/ Plääääähhh... en tierä pitäisikö tätä sanoa mutta jotenkin vain tuntuu siltä että on pakko sanoa, eilen oli jotenkin tunne että voi kun tämä kaikki olisikin vain unta eikä totta siis raskaus, jotenkin olin niin pelokas tähän ja ajattelin että olenko tähän valmis.......

Mutta siis tosiasia on että tahdomme molemmat tämän vauvvan vaikka olikin yllätys, olen nuorempana tehnyt silloisen elämäntilanteen takia abortin ja pelkäsin kuinka se vaikuttaa tulevaisuudessa, viime vuonna sain keskenmenon, aika rajun jossa sanottiin etten välttämättä voi saada lapsia tai että se voi olla hankalaa, ja nyt sitten tässä on tulos, söin pillereitä ja minulle vielä sanottiin että on hankalaa saada lapsia ja nyt masussani kasvaa pieni pieni olento joka syyskuussa astuu kunnolla meidän elämään, apua pelottavaa, tähän asti olen ollut vain karvaisten lapsosten "äiti" ja nyt pian minusta tulee oikea äiti eikä siihen ole enään kuin 6 kuukautta :O

pyydän heti jo anteeksi niille joillekka viestini nostattaa verenpaineet korkeuksiin, tai loukkaantuvat mutta teille on vain helppo puhua ja en pysty kenenkään muun kanssa tälläisestä tunteen purkauksesta puhumaan......

Tunteidensa kanssa kamppaileva :
Kakaa ja Toukka 13+6
 
Aurinkoista tiistaihuomenta kaikille! Täällä se on erityisen aurinkoinen, nimittäin saimme eilen aivan ihania ultrakuulumisia :) Meidän vauva vastasi viikkoja, lääkäri katsoi huolellisesti kaikki rakenteet raajoista aivojen heijastumaan (kaikki olivat symmetrisiä) ja saimme neljä kuvaa muistoksi. Yhdessä vauvan täydellinen, mutta pikkuruinen käsi - peukalokin erottui :) toisessa pienen pieni jalkaterä, pikkuruinen kantapää ja varpaat... Yhdessä kuvassa näkyi sitten virtsarakko ja vatsalaukku, joissa molemmissa nestettä mikä kuulemma tarkoittaa sitä, että munuaiset toimivat kuten pitääkin <3 Niskaturvotusta ei ollut ja lääkäri sanoi jo silmämääräisesti pystyvänsä erottamaan, että kaikki on normaalisti siltä osin. Ensi viikolla saamme sitten yhdistelmäseulan tuloksen, mutta en osaa siitä olla kovin huolissani enää.

Ette usko (tai ihan varmasti uskotte) miten onnellisia olemme :) Vauva nukkui koko ultrauksen ajan, mutta kun sydänääniä alettiin kuunnella hän havahtui ja sätki. Miehen kanssa istuimme illalla ultrakuvat edessämme ja kaikki jotenkin konkretisoitui siinä, meidän pieni perhe <3

Jatkan täällä töitäni erittäin onnellisena ja toivon, että te kaikki loputkin, jotka ette vielä ole ultrassa käyneet, saisitte yhtä onnellisia uutisia!

Vanilla Whip (12+0)

ps. Työaamuja jäljellä 62... ;)
 
Näin kirjottelin Fb.ssä: Tyyppi pomppii mahassa, poing poing, kovat on bileet!kestäny koko aamun:DDD HÄN varmaan suorittaa acropatian kurssiaan siellä?

Voihan hitsi, mä oon ihan seonnu.Kattelen rattaita, hymykorvissa!:D ja sit mä alan nyt rakentaa sitä pesää: lattiohin laminaatit, seinät tapetoin uusiksi, uudet sohvat, pinnansänky, hoitopöytä, istuin riippukeinu imetyksiin katosta roikkumaan...mitä vielä, no vaikka ja mitä!Kukat pitää kohta istuttaa, kaapit siivota ja ja...:LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Voi Kakaa! :hug: Aivan normaaleja tuntemuksia nuo ovat :) Ehkä kaikille ne ei tule yhtä vahvoina, mutta uskaltaisin sanoa että varmaan suurin osa tuntee jossain vaiheessa jonkun näköistä pelkoa/epävarmuutta tulevasta..
Itselle tämä on todella toivottu ja odotettu raskaus, mutta vaikka jo kolmatta odotan, välillä tulee tunne, että mitä on tullut tehtyä ;) Kohta meillä on 3 lasta.. Miten saan ajan riittämään kaikille, miten meillä riittää tila ja ja :D Mut hetkellisiä, ohi meneviä tuntemuksia :)

Vanilla Whip: onnea ihanista ultrakuulumisista =)

Pikku Myy: Mulla ois kans ihan hirvee remppa kuume :D Mut pitänee autolainaa maksella pois.. Sitten kunhan se on saatu maksettua niin lähtee kodinhoitohuone ja keittiö kokonaan uuteen uskoon =)
Yläkerran makkarit on tässä vuoden sisään laitettu, eteiset rempattu jne :)

Täällä ei ole liikkeitä tuntunut sitten viikontakaisten viuhtomisten.. Kohtu selvästi noussut. Mutta reippaat sydänäänet kuitenkin tuntui eilen kun kuuntelin =)

Hui, miten nopsaam kuluu aika! Tuntuu että kohta on taas seuraava neuvola. Ja ennen sitä varailtava rakenneultra aika.

Lenkillä kävin äsken koiran kanssa.. pitkästä aikaa ihan kunnon pitkä lenkki.. ja totesin että minun kunto on romahtanut :ashamed: Väsymykseltä ei ole jaksanut kun pikku lenkkejä tehdä..

danjuska ja manna 14+6
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Kakaa Esikoista odottaessa musta tuntui ihan samalta ja nyt myös tullut tuntemuksia, että miten selviän kahen alle 2vuotiaan kanssa. Meillä ei ole tukiverkostoa oikein lähellä joten hoitoapuakaan ei sormianapsauttamalla tule. En toki ajattele että sukulaisten tulisi lapseni hoitaa, itsehän ne ole tehnyt, mutta kyllä se apu välillä on tarpeen. Mutta siis ajatuksesi ovat ihan normaaleja elä tunne pahaa olo ajatuksistasi. Voisin sanoa että melkein kaikki ajatukset ovat normaaleja raskausaikana, mitä pimeimmätkin ja pelottavimmatkin ajatukset kuuluvat raskauteen ja henkiseen kasvuun.

Täällä tänään uus ultra, meillä se yks jo oli, mutta pikkunen olikin odotettua pienempi.
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa
Siis voi ei!! Äsken tuli kaupasta ostettua riisifrutti, ja useamman lusikan olin jo kerennyt syödä, kun tuli sellainen olo, ettei maistu ihan normaalilta. No, tarkistin parasta ennen päiväyksen, joka oli ollut jo 8.3!! Toivottavasti ei nyt ollut kauheasti haittaa tosta! : /
 
Danjuska ja masuilija kiitos kommenteista :heart:

Nyt on tänään ollut koko aamupäivän outo-olo ns. ihana tunne, jotenkin helpottunut ja kevyt fiilis, ehkä tuo eilinen tunteen purkaus oli hyvä juttu ja sain kaikki asiat paikoilleen pienessä pää nupissani. Ja huomasin tuossa että sivelin masua ihan vaistomaisesti kokoajan =) ja työkaverinikin sanoi että hehkun.

Hohhoh on tää kyllä sellaastaki vuoristorataa ja tunteiden möllerrystä, nyt olen vain suorastaan naureskellut eiliselle tunteenpurkaukselle ja ajatellut että mistä sekin tuli, ihmeellistä, mielenkiintoista ja pelottavaa:p

Kakaa ja Toukka 13+6
 
(.) Nt-ultra oli aamulla, kaikki näytti hyvältä :heart: Vatsan päältä ultrasi, rakko täynnä ja papunen oli aika kiltisti, että täti sai nopsaan mitattua niskaturvotuksen (joka oli 1.6). =) Muutenkin kaikki rankenteet näytti hyvältä, sydän pompotti :heart: Vastasi viikkoja 12+5. Ihanaa!
Piristi flunssaisen ja pahoinvoivan mieltä, menin vielä hurja työharjotteluun ultran jälkeen, mutta äsken kotiuduin kesken päivän- olo on kaikintavoin huono.

hawwe & minipapu 12+3 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: jaana25
Oi että :) Nyt kyllä liityn tänne myös kun löysin vihdoinkin foorumin teistä jotka odotatte ja täällä on keskusteluakin eikä yksin tarvi höpöttää :) YAIH! Mutta tosiaan meillä laskettu 1.9 Ja tämä on kolmas lapsemme. Meillä on kaksi poikaa jo ennestään ja taitaapi kolmas poika tulla =)
 
  • Tykkää
Reactions: Kakaa

Yhteistyössä