Syyskuun Söpöliinit 2012 *Toukokuussa*

Sf-mitat: Sf-mitta mitattiin miulta ekan kerran vasta sillon rv 22+, joten siksi osalta ei varmaan oo vielä mitattu. Mutta oho, onpa vaihtelevia eri neuvolojen käytännöt! Jännä että Krumeluulla ja meillä ihan eri tavalla, kun täällä pääsi/joutui heti kontrolliin, kun meni yläkäyrien yläpuolella. Mutta helpottavaa kuulla, että ei haittaa! Tänään kävin kontrollissa, ja edelleen sf-mitta huitelee ylhäällä, mutta menee suhteessa käyrän mukaisesti vaikka yläpuolella onkin, joten ei huolta, vaan seuraillaan rauhassa tilannetta. Eri mittaaja mittasi tänään rv 23+5 tulokseksi 25 cm, joten nopeasti kasvaa ja iso masu loppuvaiheille odotettavissa. Bongasi myös supistuksia, joten seuraavassa neuvolassa kahden viikon päästä tutkitaan luultavasti kohdunkaulan tilanne.

Mahan koosta: Miullekin kommentoidaan tosi usein, että onpa iso maha! Vielä ei oo ruvennut ärsyttämään, mutta katotaan vaan miten pitkään tää tyyneys säilyy. Siihen ei kuitenkaan voi ite vaikuttaa, toisaalta vielä tässä vaiheessa on ihanaa vaan, että masu jo näkyy, loppuvaiheessa sit varmaan eri mieltä kun lyllertää jättimasun kanssa. :D Mutta nyt kaikki nautitaan vaan masuistamme, pienistä ja isoista yhtä lailla. Varmasti pienetkin mahat pompsahtaa jossain vaiheessa esille. :)

Mammahousuista: mie oon tykännyt paljon siitä mahan päälle tulevasta jutusta. Pitää housut hyvin ylhäällä eikä haittaa, vaikka paita vähän nousisi masun mukana. Mutta varmasti riippuu mahan ja housujen mallista, että miten istuu! Miulla on yhdet Mamalicious-merkin housut ja ne on ainakin tosi hyvät! Oon kyllä tykännyt H&M:n äitiysfarkuistakin.

Elämäntilanteesta: Me ollaan oltu naimisissa vuoden verran ja aika sekava elämätilanne on tällä hetkellä muuten. Tarkat tiedot jääköön salaisuudeksi, mutta mie oon valmistunut nyt alkutalvesta ja vakipaikkaa täältä seudulta on turha haaveilla moneen vuoteen. Mieheltä loppuu työt ensi vuonna jossakin vaiheessa ja uuden uran valinta on edessä. Asutaan vuokralla edullisesti, mutta joudutaan muuttamaan tästä ensi vuoden loppupuolella, mutta omaakaan ei oo järkevää ostaa vielä, koska työtilanteet on ihan auki molemmilla. Mutta vauvaa on toivottu ja odotettu niin pitkään, että mikään epävarmaan elämäntilanteeseen liittyen ei voisi pilata tätä onnea. Rakkautta riittää, ja se on tärkeintä. <3 Kaikki muu järjestyy ajallaan. :)

Wasabi: Onpa hauskaa kun mennään ihan samoissa päivissä, hihi :)

Oliviaa 23+5
 
Kiitos kaktuspiikki infosta. :)

Saas nährä mitataanko se seuraavassa käynnissä, kun on se laajatutkimus johon miehen on pakko tulla myös. :)

Ylihuomenna on sitten se perhevalmennus osa yksi. Meillä on ne kaikki 3 kertaa 2h. Meillä mies on tulossa kaikkiin kolmeen, ehdottomasti. Hänen mielestä myös tulevien isien pitää perhevalmennus käydä. :) Jänskättää! ^^
 
  • Tykkää
Reactions: kaktuspiikki
Elämäntilanteesta: Ollaan oltu yhdessä 13 vuotta ja asutaan tällähetkellä omassa rivari asunnossa, joka on kyllä tällaiselle suurperheelle aivan liian pieni. Omakotitalot on niin kalliita mutta ehkä myöhemmin sitten sellainen :) Meille on tosiaan tulossa nyt sitten neljäs lapsi, ennestään on kolme poikaa :D Kumpikin ollaan vakkari paikoissa töissä ja on kyllä taas niin mukavaa jäädä vähäksi aikaa pyörittämään tätä perhettä kotiin :)
Housut: Minä olen tykästynyt näihin H&M:n mammahousuihin, Ohuet mustat joissa on narut lahkeensuissa, jotta saa kiristettyä. Mahapussi ylettää ison mahan ylös asti :) Rennot kotihousut, mutta minä kyllä menen näillä melkein jokapaikkaan ;)

Nyt vielä iltapalalle, ja sitten voi mennä nukkumaan pois tätä kamalaa viikon univelkaa, mikä kertyi viime viikolla.

Minttura 22+5
 
Ihan pikapikaa, kun peli taas jo pian jatkuu :)

Ihan mieletöntä ranskis! Paljon paljon onnea teille, todella toivotaan et kaikki menee nyt hyvin =)

Tillun kuulumisia täälläkin kovasti mietitään, toivottavasti kaikki hyvin siellä <3
 
Tillu79 kirjottaa keskenmenon jälkeen plussanneissa:

ei voi tukilankaa laittaa,kun on alkanu kohdunpuolelta paikat aukenemaan(reilut 2cm). Ulkosuu on kiinni ja kanavaa ainaki eilen se 2,1cm jäljellä. 24+0 viikolle kajaanissa maattava ja sit ouluun makaamaan. Sängynjalkopää nostettu ylös,et pikkasen pää alaspäin tässä maataan
Toivottavasti et tillu nyt pahastu kun kopsasin sun teksit tänne,täällä vaan ollaan huolissaan susta!! ajattelin että et varmaan joka paikkaan jaksa erikseen kirjottaa...
Jaksamisia sinne sairaalaan! :hug: toivotaan että vauva viihtys vielä tovin masussa,jokainen päiväkin on lisää,viikot vielä parempia!

mahan koosta eipä ole muut sanonu kun mies aina,että on se kasvanu. Ulkopuolisista ei ole kukaan kommentoinu vielä mitään,kun eivät tiedäkkään! :) Perhettä (äiti,isä,siskot) näen usein niin he eivät ainakaan vielä ole kommentoineet,taisi kerran yksi siskoista sanoa että näkyy jo selvästi. Eivät muutenkaan ole sellaisia ihmisiä että päivän selvää asiaa alkaisivat päivitellä!
Luulen että ulkopuoliset ei kehtaa tulla kyselemään tai kommentoimaan,ainakaan ne jotka tietää meijän historian. Pikkasen on kyllä kaupassa käynti alkanu jännittää kun takin alta paistaa jo maha selvästi...
Parempi vaan etteivät tule kommentoimaan ja lääppimään,en voi sietää jos joku ulkopuolinen alkasi silitellä minun mahaa ja lässyttämään!

iskias tykkäs hyvää pihamaan laitosta..mahtaa olla ihana yö edessä! : /
 
Enpä ole aikoihin kirjoitellut, nyt palaan taas.

Ollaan käyty ultrassa jo sairaalassakin viime viikolla ja kaikki edelleen hyvin. Yksityiseltä saatiin tieto, että poikaa meille odotetaan. Eli juuri päinvastoin kuin UuMamalla: meillä ensin tyttö, sitten poika, tyttö ja taas tulossa poika :heart: Ensin ajattelin, että tytöt olisivat harmissaan, kun tyttövauvan olisivat halunneet, mutta kyllä pikkuvelikin on tervetullut. Nuorimmainen, viisivuotias muistaa halata ja pussata aina vauvaakin samalla kuin äitiä :) Meillä siis ei enää edes vauvan sukupuoli ole salaisuus, lapsille kun kerrottiin, tietää siitä koko päiväkoti ja koulu myös. Itse en sitä tietoa kyllä jakele muuten.

Ikpi 22+2
 
Mulle ei oo kukaan paitsi mies sanonu mahan koosta :D ja sekin vaan että alkaahan se jo vähän näkyä :D Ei kukaan ulkopuolinen varmaan uskalla kysyy et ootsä taas raskaana...

Sf-mitta on mitattu multa viime raskaudessa 21+0 ekan kerran(17cm) ja muistaki joskus 20 jälkeen. Nyt oli siis 18+4 ja 16cm eli isompi kuin edelliskerralla. Nyt sitä kasvattaa toki sekin kun edellisestä raskaudesta oli tän alkaessa suht vähän aikaa ja 5. kuitenki jo. No, eipä sitä kannata etukäteen miettiä mikä gorilla tällä kertaa tulee.Kyllähän se jotain kauttaa ulos saadaan :LOL:

NeliApina ja 19+5
 
Iinastiina kyseli elämäntilanteesta. Meillä on hyvä tilanne. Ens kuussa oltu 6 vuotta naimisissakin (yhdesä pian 14 vuotta) ja kolmas lapsi tulossa. Ennestään tytöt 11/07 ja 2/10. Omassa luhtitalokolmiossa asutaan. Neliöitä on tosin vain 79.5 ja pari koiraakin jaloissa pyörii. Parin vuoden päästä voidaan muuttaa isompaan, kun palaan syksyllä takas työelämään. Molemmilla on vakityöt. Mun tulothan nousee kun tällä hetkellä saan vaan kotihoidontuen. Niin myöhemmin saan ansiosidonnaisen äitiyspäivärahan ja työnantaja maksaa palkan ekalta 72 päivältä. Kesäksi meistä tulee jälleen palstaviljelijöitä. =)

Tillulle
jaksamista henkisesti raskaaseen tilanteeseen ja vauvalle tarrasukkia, että pysyis masussa turvallisemmille viikoille. :hug:

Esikoinen kuulutti kans eilen mummulle ja vaarille kuinka meille tulee POIKAvauva! :x En tiedä kyllä uskoivatko. Mies halusi pitää asian heiltä salassa...

Oletteko muuten tunteneet jo vauvan hikan? Olen muutaman kerran tuntenut. Viimeksi tänään kun join cokista. Makea saa vauvalle aikaan hikan.

Yeppee ja Pikkuinen 23+3
 
Miltä se hikka tuntuu?! :)
potkuja täällä vaan satelee ihan tuhottomasti ja kovaa tonne alas,rakkoon. eilen ei meinannu tulla nukkumisesta mitään kun tyyppi päätti jammailla ennen nukkumaan menoa. sain sen sitten vihdoinkin rauhoitettua heiluttelemalla ihteeni sängyssä,tästähän ei mies hirveesti riemastunu kun koko sänky hytkyi! :D

Mulla jää toi 72 päivän palkka saamatta kun työsopimus loppuu 30.7 ja äippäloma alkaa 6.8....muutamasta päivästä jää siis kiinni. Tympäsee!

Nyt sitä sitten ollaan pidemmällä raskaana kuin ikinä! enpä ois uskonu että tämäkin päivä vielä joskus nähdään!

kaktuspiikki 22+4 :heart:
 
Hellou!

En oo aikoihin kirjotellu. Yrittänyt vältellä ettei Itellä tulis pelkoa tulevaan ultraan. Ja siitä pitikin kysyä. Käskettiinkö teitä käymään tyhjentämässä rakko juuri ennen ultrausta? Itse aloin miettii että mulle taidettiin sanoa näin viime ultran yhteydessä. Ultra vasta siis ensiviikolla.


Väsymyksestä minä en pysy hereillä yli kymppiin asti. Paitsi töissä pakko olla 01 asti. Kävin mittauttaa hemoglobiinin kun aina vaan väsyttää ja se näytti 140! Parempi kun ekalla kerralla. Tiiä mistä tuo väsymys sitten johtuu :/

Myllerryksiä tuntuu useasti päivässä <3 vois vaan nähdä pikkuisen vaikka joka päivä.

Kusma ja hattivatti 19+2
 
Minä oon aina käyny vessassa ennen ultraa,kerran menin ultraan kun oli vähä pissiä rakossa niin käski käydä tyhjentää,huononti näkyvyyttä. MUTTA varhaisultrassa piti olla rakko täysi,se taas paransi vissiin näkyvyyttä! :O
 
Onko tosiaan jollain että miehen pitää mennä mukaan neuvolaan/valmennukseen/tai muualle, tai täyttää lappusia? Mulle vaan sanottiin että saa tulla ja saa täyttää.

Ja mikä ihmeen laaja terveystarkastus? Täällä käydään nyt vaan 4 vkon välein neuvolassa, pari lääkärikäyntiä ja neljä perhevalmennuskertaa kesällä. Kaverilla valmennus alkoi jo ja on varmaan 10 kertaa. Huh!

Elämäntilanteesta: Oma talo, avomies, oon vapaa työntekijä, eli töitä silloin kun huvittaa tehdä ( :D ), mies vakiduunissa, perhe molemmilla lähellä ja tukena, paljon serkkuja lapselle.. Ja mitä parasta, mä oon päässy stressaavasta elämästä seesteiseen ja leppoisaan elämään, joka mahdollistaa runsaan lenkkeilyn ja itsensä ja mahan huomioimisen. Elämä on ihanaa <3

KoKo ja pieni 22+
 
Kutsumme teidät laajaan terveystarkastukseen, joka sisältää terveydenhoitajan ja lääkärin tarkastuksen. Laajoja terveystarkastuksia ovat odottavan perheen, 4 kuukauden, 1 1/2-vuotiaan ja 4-vuotiaan lapsen neuvolatarkastukset.

Tarkastuksessa keskustelemme yhdessä teidän perheenne kannalta keskeisistä asioista. Toivomme, että valmistaudutte neuvolakäyntiin tutustumalla mm. voimavara- ja päihdeasioihin. Vastaanotolla voimme keskittyä juuri teitä askarruttaviin asioihin, vahvistaa voimavarojanne ja pohtia yhdessä mahdollista tuen tarvettanne.
Ja miulle sanoi, että tohon täytyy miehen tulla. Et pitää se jossaki vaihees käydä ni sanoin, et tullaan sit seuraaval käynnil yhressä. :) 2 vkoa tohon aikaan. ^^
 
Ärsyttävää! Kirjoitin pitkän tekstin ja kadotin bittiavaruuteen. :|
Eli oltiin rakenneultrassa eilen. Kaikki oli niinkuin pitikin. Painoarvo viikolla 20+6 oli 376g. Laskettu aika pysyi ennallaan, päivän nuorempi oli jälkeläinen sitä tämän mittauksen mukaan. Ja poikaa kätilö "ennusti" "89%:n varmuudella". Onneksi olen jo tottunut ajatukseen, että poika tulee, kun on ollut niin vahva tunne asiasta.
Elämäntilanteeseemme vauvan tulo vaikuttaa varmaankin penniä venyttävästi ainakin! Tämähän oli meille täysi yllätys, että hän on tulossa, joten alkuraskaus meni hyvinkin järkyttyneitä merkeissä. Asumme omassa talossa ja mies on yrittäjä. Tällä hetkellä yrityksellä ei mene ihan vahvasti, joten sekin lisää tietysti huolta tulevasta. Itse olen sosiaalialan koulutettu ja tehnyt viime vuodet töitä erityisluokanopettajasta lastensuojeluun. Olen tarkoituksella ollut kahlitsematta itseäni mihinkään työpaikkaan muutamaa vuotta pidemmäksi aikaa. Täällä pääkaupunkiseudulla se onnistuu hyvin, koska töitä on koko ajan tarjolla. Kolme vanhinta lasta ovat edellisestä avioliitostani - tosin heidän isänsä on esiintynyt heidän elämässään sen verran satunnaisesti, että enemmän mieheni on heidän isänsä. Kolmonen on jopa ehdottanut adoptiota miehelleni, joka ei kuitenkaan sopinut biologiselle isälle, joten se siitä sitten. Alle kouluikäisestä ovat siis olleet nykyisen mieheni kanssa. Vanhin asuu jo omillaan, opiskelee toisella paikkakunnalla. Seuraava aloittaa viimeistä vuotta ammattikoulussa syksyllä ja kolmonen aloittaa opiskelun syksyllä (mikäli pääsee opiskelemaan tietenkin). Ensimmäinen yhteinen lapsemme menee kolmannelle luokalle syksyllä. Nykyinen työsuhteeni loppuu heinäkuun lopussa, ja äitiyslomalle jään elokuun puolivälissä. Jos siinä sitten hiukan lomaillaan lasten kanssa ennen koulujen alkua.
Taas muuten on pakko ihmetellä noita neuvolakäyntejä! Muilla palstalaisilla tuntuu olevan jatkuvasti jos jonkinlaista käyntiä. Minä en edelleenkään viikolle 21 mennessä ole käynyt kuin kerran neuvolassa, kerran neuvolalääkärillä, ja kahdesti ultrassa. Kaikki on mennyt pääsääntöisesti ihan hyvin, mutta ihmettelen edelleen, etteivät tämän ikäistä ja ylipainoisia ihmistä tarkemmin syynää.
Se ihmettelystä, nyt vapaapäivän kunniaksi ryhdyn istuttelemaan kurkkuja isompiin astioihin, kun ovat kasvaneet tehokkaasti ohi taimipottien koosta. Vielä ei uskalla kasvihuoneeseen viedä...
 
Elämäntilanteesta: Tämä on minun esikoinen mutta mieheni 4:s lapsi eli meillä asuaa jo ennestään kaksi pientä prinsessaa ja poika käy noin joka toinen viikonloppu,Olen täys-päiväisesti töissä siihen saakka kun jään mammalomalle ja samoin mies on täys-päiväsesti töis,asumme omakotitalossa,kaksi koiraa...Elokuussa tulee 2 vuotta yhteiseloa täyteen :heart: Monista meidän tilanne on ihan omituinen vaikka minusta tämä on ihan normaalia ja välillä tuntuu että olen tytöille enemmän äiti kuin niiden oma äiti on(jaksaa aina silloin tällöin huolehtia lapsistaan tai kun pitää esitellä tyttöjäomilleen sukulaisille niin silloin hän haluaa lapsia pitää) :( Meillä kutsutaan minua mammaksi ja välillä omalla nimellä ja välillä tulee tyttöjen suusta myös äiti ja ollaankin naurettu tässä et milläköhän nimellä tytöt sitten kutsuu minua kun tämä vauva alkaa puhua ja kutsua minua äidiksi vai mammaksi...Ei olla koskaan pakotettu tyttöjä kutsumaan minua mammaksi vaan ne ovat matkineet isäänsä joka kutsuu minua mammaksi ja olen päättänyt että tytöt saavat ihan itse päättää millä nimellä haluat minua kutsua :) Mutta siinä hieman meidän sekaista perhe-elämää :heart:

Mammavaatteista:Olen tykännyt niistä missä tulee mahan päälle se trikoo koska mielestäni ne samalla tukee mahaa...Olen joutunut käyttämään jo kauan niitä...

En ole pystynyt makaamaan mahallani enään moneen kuukauteen koska painaa niin ikävästi kohtu muuten virtsarakkoa ja kun olen hierojalla käynyt niin jo kaks viimeistä kertaa olen ollut joko kyljelläni tai sitten istualteni :)

Norppali ja pikkukaveri 20+2 Voi kauheeta ollaan jo puoles välis vaik tuntuu et justhan sain vasta tietää et olen raskaana :heart:
 
Heipä hei mamit :wave:

Täälä olis nyt poksu päivä =) eli 22+0 täyteen ja PO-PO-POKS 23 viikko voipi alkaa :D
Tänään juhlistetaan myös kummilikkani 6-vuotis synttäreitä (virallisesti)! mennään syömään jotain "todella terveellistä" ruokaa :p ja sitten vietetään aikaa pomppulassa :D

Mahankasvusta: äitini joka ei aluksi eres pahemmin noteeranut raskauteen millään tavalla niin nyt on ruvennut sitten kuuluttamaan heti jotta vooi voi kattokaa nyt kyllä sielä vauvamasu näkyy jo ja kasvaa!! ja on ruvennu mahaa hipelöömään. viimeksi lauantaina kun mentiin kummiflikan synttäreille niin huusi kovaan ääneen jotta kattokaa tuon mahaa ja sitten mun mummalle jotta ookko sä jo nähny vauvamasua vielä. Vähän ehkä hitusen tuli vaivaantunu olo siinä vaiheessa kun kaikki tuijottaa :/ Vielä ei oo onneksi kukaan tuntematon tullu säheltämään mutta vapputorilla ainakin huomasin jotta kaikkien katseet meni mahaan kun ohi käveli =)

Nyt vois mennä laittamaan naamaa vähän kondikseen ja kutrit ojennukseen jotta kehtaa lähteä täältä talosta tuonne ulkomaailmaan :D

Kakaa ja Toukka 22+0
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
tuosta mahan koosta: Minulle osa sanoo et se on kauhean pieni maha ja toiset sit sanoo et kauheen iso...Sehän voi näyttää jokaisen katsojan silmiin erilaiselta ja eihän mahoja voi verrata vaikka olis samalla viikoilla koska kaikilla niin monia asia vaikuttaa siihen minkä mallinen/kokonen maha on ja myöskin se miten esim turvottaa tai misä asennossa kohtu on...

Minusta minulla on välillä kauhean iso maha ja sitten taas välillä tuntuu että mitään ei ole mut se riittää et pikkukaverilla on siellä tilaa ja hyvä olla eikä se kuinka iso maha on :)
 
Kumiankka jännä kyllä ettei sulla ole mitään "erikoistarkkailua" iän puolesta. Mä olen myös 40 ja mä oon käyny nyt 3 kertaa neuvolassa ja kaks kertaa ultrassa ja molemmat ultrakäynnit on samalla ollu lääkärikäyntejä. Seuraava neuvolakäynti on tän kuun lopulla ja seuraava ultra on kesäkuun lopulla, sekin on lääkärikäynti. Mulla tosin on noita polikäyntejä ultrassa vähintään neljä raskauden aikana johtuen verenpainetaudista. Mut kyllä mä sain neuvolasta sen käsityksen että meidän ikäisiä tarkkailtas himpun useammin... Nähtävästi kuitenkin on sitten paikkakuntakohtaisia eroja riskiryhmäluokitteluissa.

Elämäntilanteesta meillä uusioperhe ja aviomiehen mukana tuli yksi teinipoika oman teinipojan ja eskarilaisen lisäks. Vanhin tyttö jo omillaan on asunut pari vuotta. Oma koti on järven rannalla n. 15 kilsan päässä kaupugista.

Mahan kasvun kommentoinnista joo eilen oli se ärripurripäivä siitä asiasta :) ja päätin jatkossa vastata töksis-kommenteille, että eikai sitä mukulaa voi selkärangassa kasvattaa ja että tässä vaiheessa raskautta sen kuuluukin jo näkyä, koska jossainhan sen mukulan tosiaan on kasvettava! Mun vauvamaha on ihana ja varsinkin se mitä siellä sisällä on :heart:

Tillulle jaksamisia ja toivotaan että pikkunen vielä pysyy monta viikkoa masussa!

Koski ja Jäppinen 21+3
 
Kaktuspiikki, tiedätkö varhaistetusta äitiyslomasta? Itse jäin sellaiselle edellisessä raskaudessa. Eli äitiysloman saa aloittaa 30-50 arkipäivää ennen laskettua aikaa. Sun laskettu aika on vissiin 8.9, joten mun laskujeni mukaan sä voisit aloittaa äitiysloman vaikka 28.7. Se kannattaa, mikäli siihen 72 päivän rahaan ei vaikuta se, että sulla ei ole työsopimusta enää elokuulle. Riippuu varmaan siitä TES:stä ,joka sun alalla on käytössä. Mulla on sellainen käsitys, että pitää olla työsuhde voimassa, mutta en tiedä. Itse oon vakituisena, niin voin muistaa väärinkin. Sen sijaan en yhtään tiedä, mitä rahaa mä saan, kun keskeytän hoitovapaan ja siirryn takaisin äitiyslomalle. Saakohan siitä täyden palkan vaiko sitten sen Kelan madalletun, en tiedä. Pitäisikin rohjeta ottamaan yhteyttä työnantajaan ja kertoa iloiset uutiset, jotka ei siellä välttämättä kuulosta niin iloisilta... huoh. Tällä kertaa se on varmaan kuitenkin helpompaa, ensimmäinen kerta oli ihan kamalaa ja jännitin sitä tosi paljon. Nyt meinaan vaan laittaa sähköpostia pomolle ja sitten ottaa palkkatoimistoon yhteyttä. Vai mitenköhän olisi järkevä toimia?
Elämäntilanne on muuten kunnossa, mutta kämppä voi jäädä vähän pieneksi, tämä on passelin kokoinen kolmihenkiselle perheelle, joten pitää toivoa, että sisarukset ovat sitten sopuisia. Harmittaa jo nyt edessä oleva muutto sitten jonkun vuoden päästä, kun jotenkin omakotitalo (joka todennäköisesti on järkevin vaihtoehto) kuulostaa järkevältä, mutta niin kovin aikuiselta… No, siihen on vielä aikaa.
Maha pullistelee ja tuntuu, että vanhat raskausarvet ovat tulleet jotenkin pintaan. Pitäisi varmaan rasvailla mahaa perusvoiteella, jos se vaikka auttaisi venymiseen. Pelottaa myös tuo sektioarpi, mitä se mahtaa tuumata, kun toimenpiteestä ei kuitenkaan ole kahta vuottakaan pikkuisen syntyessä. Liikkeitä tuntuu päivän mittaan usein, erityisesti, jos menee selälleen ja nostaa jalat ylös. Harmi vaan, ettei mies ole ollut sopivilla hetkillä kotona tai hereillä.
Santra ja masuvauva n.20+5
 
VinkVink: Tuosta rautalisästä voin myös Rafaelin enkelin tavoin suositella tuota Floradixin Kräuterblut-Saft-juomaa, mun mielestä oli aika maukasta (suorastaan teki sitä mieli viime raskaudessa) ja tehokkaammin nosti hb:n kuin nuo tabletit, lisäksi ei vaikuttanut ainakaan omaan vatsaan yhtään mitenkään! Ja muistakaapa ylipäätänsä raudan kanssa nauttia sitä c-vitamiinia! Esim. rautatabletti lasillisen tuoremehun kanssa alas! Imeytyy paljon paremmin näin! Itse tein viimeksi niin, että aina aamuyöstä kun nousin wc-reissulle, nautin samalla tuon rauta + mehuannoksen! Helppo muistaa ja tulepahan otettua tyhjään mahaan, kuten usein neuvotaan raudan suhteen!

Meilläkin melko tasainen elämäntilanne; Tavattiin tuon miehen kanssa v. -04, kihloihin v-06, noihin aikoihin jätettiin ehkäisy pois, itse valmistuin AMK:sta keväällä -07, naimisiin mentiin myös v-07, työelämässä olin, kunnes jäin äitiyslomalle esikoisesta v-10 ja hoitovapaalla olin tuosta hetkestä aina viime syksyyn asti. Syksystä -11 nyt tulevaan äitiyslomaan olen tehnyt vain 50% töitä, esikoinen kotihoidossa edelleen. Mies on vakityössä ollut v-05 alkaen, työssä, jossa viikko iltavuoroa, viikko aamuvuoroa ja muutamia viikonloppuja silloin tällöin, tulot ei mitkään huimat ole, kun koulutusta hällä ei sen kummemmin oo. Pärjäillään kai taloudellisesti ihan ok, vaikka aina voisi olla paremmin ja vähän tulevaisuus (varsinkin talousasiat) välillä mietityttää. Toisaalta omassa (lue: pankin) omistamassa rivitalonkaltaisessa asumuksessa asutaan, asuntovelallisia ollaan oltu tuosta v-06 vuodesta lähtien. Nyt tässä nykyisessä neliöitä n. 90 kolmessa kerroksessa, omaa pihaa löytyy 500 neliön edestä ja mukava asuinalue hyvällä sijainnilla on. Lemmikkejäkin löytyy 2 kissaa. Lähellä molempien vanhemmat ja miehen sisko. Näistä paljon lapsenvahtiapuja ollut ja ollaan päästy kahdestaankin aikaa viettämään tarpeen mukaan, tosin useamminkin oltaisiin varmaan voitu, jos oltaisiin raaskittu enemmän jättää esikoista hoitoon :)

Äitiyslomalle jään 40 vrk ennen laskettua aikaa, koska en jaksa keksiä mitään muuta lapsenvahtikuviota parille hankalalle heinäkuun viikolle, niin jäänpä sitten itse jo kotiin esikoisen kanssa. Haen äitiys- ja vanhempainpäivärahoja sen säännön " 2-lasta 3 vuodessa" -mukaan (olikohan noin), nykyinen työsopimus päättyy minulla kanssa 30.8, joten tuskin myöskään saan sitä palkkaa 3kk ajalta...

Sf-mitta oli tuossa viime neuvolassa rv 22+5 n. 19,5cm. Ei sitä yleensä aiemmin mitatakaan, vasta kun kohdun pohja alkaa olemaan navan yläpuolella. Kyllä tuntuu, että iltaisin tämä vatsa on järkky iso pallo! Aamulla taas kutistunut ihan pieneksi!

Ultrauksesta ja rakosta; ihmettelin, kun ennen rakenneultraa piti rakko tyhjentää ja sitten ultran aikana hoitaja kertoi, että täytyy hetki odotella, että rakkoon tulee virtsaa niin näkee jonkin vauvan rakenteen sitten paremmin... Eli mitäs järkeä oli se rakko sitten tyhjentää? En ymmärrä!

Hienoa, että mintturan vauvalla oli kaikki kunnossa, onnea ranskis! Paljon muutakin piti kommentoida, muttei muistu nyt mieleen!

Nyt miettimään meidän 2-v. synttäritarjoiluja ja puunaamaan keittiötä!

Terkuin Bastet + tyyppi rv 23+
 
Vauvan hikka tuntuu sellaisena nykimisenä ja se voi alkaa tuntua jo puolivälin jälkeen. Vauva nytkähtelee aika tiheään tahtiin, kun on ensin hotkinut makeaa lapsivettä. Hengitysharjoituksia. Siinäpä ne keuhkot vahvistuu. =)

Elämäntilanteesta
vielä sen verran, että meillä asuu samassa kaupungissa miehen vanhemmat ja vaari on jo eläkkeellä. Mummu jää tässä kuussa kesälomalle ja sen jälkeen myös eläkkeelle. On sit isovanhemmat enemmän auttelemassa. =)

Yeppee ja Pikkuinen 23+3
 
Viimeksi muokattu:
Rakenneultra takana ja pieni POIKAnenhan siellä oli :heart: Eli ei yllätyksiä, poikaolo ollut vahva kokoajan :) Muutenkin kaikki ok, ei mitään poikkeavaa. Painoksi arvio 340gr. Vauhtia oli pojulla mahottomasti, pyöri ja hyöri, oli ultraajalla hommaa saada kaikki mitattua :D
Loppupäivän on nyt ollut jotenkin herkkä fiilis, tuli taas vähän todellisemmaksi tämä raskaus ja se että meille on OIKEASTI tulossa vauva. Ja vielä poikavauva! Hurjaa.
Muuta ei nyt päässä olekaan tällä hetkellä, joten eipä tällä erää muuta..

hawwe & minipapu 20+4
 

Yhteistyössä