Syyskuun tulokkaat 2010 **** Elokuussa **** (Päivityspyynnöt yksityisviestillä, kiitos!) 1 vauva syntynyt!

[/b]LAHOPÄÄ-LIISA[/b] : Mulla laskettuaika 14.9. Ennestään mulla on kaksi poikaa 2003 ja 2005 syntyneet. Synnäri on TYKS niinkuin aijemmissakin. Nyt lupaili tyttöä. Itse olen kolmekymmentä.

Laitoin noita tietoja aijemminkin, mutta taisi mennä ohi, joten koitetaan nyt uudestaan. Lukemassa olen käynyt koko kesän ja kirjoitellut olen kolmatta odottavien pinoon.

Voinnit on aika samat kuin monella muulla täällä. Nukuttua saan vaihtelevasti eli välillä ei yhtään ja esim. viime yönä 11 h heräämättä kertaakaan, nyt tosin on sitten sen takia väsynyt kun nukkui liikaa. Eilen suppaili oikein tosissaan noin kymmenen minuutin välein ja ajattelinkin että joko nyt, mutta yön aikana loppuivat. Turvotukset lähtivät kun helteetkin, joten voisin sanoa jopa olon hieman helpottaneen. Flunssa iski viikko sitten eikä tahdo hellittää. Sitä on ilmeisesti liikkeellä enemmänkin.

Sikapiikin otin viime talvena, enkä sillä hetkellä tiennyt odottavani, en olisi ottanut jos olisin tiennyt. Turha sitä nyt on enää murehtia.

Huomenna poksuu "täydet viikot", mutta synnytystä on turha vielä odotella, kun molemmat pojat syntyneet lähes kaksi viikkoa jälkeen lasketun.

VicHo 36+6 (LA 14.9)
 
Ihana lääkäri ollu Laralla. :LOL: Mutta hyvä, että vaavilla kaikki kunnossa.

Martta, tervetuloa pinoon! :wave:

VicHo, sun varmaan kannattaa laittaa Liisalle yksityisviestiä, ni menee tiedot perille. :)

ON: Kävin lenkillä ja harpoin suht kovaa vauhtia, koko kävelyn ajan suppaili ja senkin jälkeen on tullut epäsäännöllisesti supisteluja, mutta eivät oo kovin kipeitä. Jynssäsin myös kylppärin puhtaaksi ja sain keittiökalusteiden maalausprojektin vihdoin valmiiksi, jee. Kiva ku ei oo ollu niin saamaton olo tänään. Nyt ruoanlaittoon ja iltapäivällä tulee pari kaveria ja kaverin 2,5-vuotias tyttö kylään. Täällä on aina paikat uudessa uskossa ja lattiat keksinmuruissa, ku tuo pikku pimu käy eli illalla tai huomenna pääsee imurointihommiin, mikä ei kerrankin elämässä mua haittaa vaan siihen imurin varteen tarttuu jopa mielellään ni pääsee kypsytteleen paikkoja. :LOL:

Huomenna taas neuvolaan. Tuntuu että siellä istuu nykyään koko ajan ku kerran viikossa pitää käydä. Mutta ihan kiva vaan, varsinkin ku mun kohdalla ollu sitä epäilyä raskausmyrkytyksestä ja verenpaineet olleet nousussa niin hyvä käydä tarkistuttamassa mahdollisimman usein ne ja pissa.

mt & poika 36+0
 
PONI06;No ei sulla enää varmasti kauaa mene kun vauveli sieltä puskee ittensä maailmaan =) !

LARA, ei oo totta...hyvä tietty että vauvalla kaikki ok, mutta toi on just ärsyttävää kun toinen lkääkäri puhuu ihan eriä kun mitä on aikasemmin ollu...mutta kyllä se vauva sieltä sitte tulee ennemmin tai myöhemmin!!
 
Vai oli Laralla tilanteet vähän muuttuneet :D . Kai se periaatteessa on mahdollista, että kohdunsuu kuroutuu kiinnikin päin, mutta mä en kyllä kans ihan noihin tk lääkäreihin luottaisi.

Monella alkaa olla jo sellaiset viikot, että kohta alkaa vauvoja syntymään ihan urakalla tähän pinoon...

Minä odottelen hermostuksensekaisin tuntein perjantaita. Synnytys jännittää aina ja melkein vielä jopa enemmän kerta kerralta. Kyllä se vaan niin on, että tieto lisää tuskaa! Endotar totesi jotenkin niin, että kun nyt vaan saisi vauvan turvallisesti maailmaan ja syliin. Juuri niin ajattelen minäkin. Sattukoon sitten vaikka kuinka saakelisti, kunhan kaikki selviäisivät hengissä ja terveinä :) .

-Seawind rv 37+3
 
Tervetuloa uusille! :flower:

Pikaisesti neuvolakuulumisia - kaikki kunnossa, pissa puhdas, verenpaine ok, sf-mitta pysynyt samana kuin viimeksi (33), sykkeet ok, vauvan pää jo tosi alhaalla mutta ei kuitenkaan kiinnittynyt vielä. Seuraava neuvolakäynti ens maanantaina, neuvolan täti kovasti veikkaili että sillon vielä nähdään :) Tällä kertaa olikin enemmän aikaa jutella synnytyksestä ja sen käynnistymisestä, kivunlievityksestä ym. Jäi kyllä tosi hyvä ja luottavainen fiilis. Kerroin myös että vauvan koko vähän pelottaa, mut terkkarin mukaan on kasvanut tasaista tahtia, ei tarvii pelätä että sieltä mikään jättiläinen tulis :) Sf-mittakin on tosiaan jo laskemaan päin, joten nou hätä. Tämänhetkiseksi painoksi arvioi käsikopelolla n. 3200g, mikä varmaan aika lähelle pitääkin paikkaansa kun viime viikolla ultralla arvioitiin 3000g.

Kiva kuulla että Laralla ja pojalla kaikki ok, vaikka vähän epämääräinen lääkärikäynti olikin.

Seawind, onko mulla menny nyt jotain ohi, käynnistetäänkö sulla perjantaina vai? :eek:

Nyt kokkailemaan ja siivoamaan - mistä tätä energiaa oikein piisaa! :D

Hyviä vointeja ja fiiliksiä kaikille, ja paljon supistuksia turvallisilla viikoilla oleville B)

Endotar & poitsu 37+0 :heart: POKS!
 
Endotar, pe menen sairaalaan "tyrkylle", mutta käynnistys saattaa mennä ensi viikon alkuun, jos sairaalassa on pe täyttä tai kohdunsuu ei ole kypsä.
Jotenkin itse veikkailen, että en sinne kyllä vielä pe jää. Edellisen tutkimuksen (jolloin kohdunsuu oli epäkypsä) jälkeen ei ole juurikaan supistellut ja niitä suppareita ilman kai ei tuolla alakerrassa mitään tapahdu :) !
 
Kiitoksia toivotuksista.

En tiedä onko tätä asiaa täällä jo puitu mutta mä alan olla aika kypsä näihin: "Sä taidat jo ihan kohta synnyttää... koskas sun vauva syntyy... onpas sulla jo iso maha / pieni masu... koska sun laskettu aika on jne." kyselyihin. Eilen teki tiukkaa hymyillä ja olla ystävällinen kaikille kyselijöille kun lapsen kaverin äidit kysy samaa asiaa vuoronperään futiskentän laidalla.

Täytyy varmaan laittaa joku teippi otsaan, jossa lukee laskettu aika ;)

Mua ei vielä synnytys kauheasti jännitä - lähinnä se kuinka nopea se tulee olemaan kun on jo kolmas tulossa. Kaksi edellistä synnytystä mennyt nopeasti ja mukavasti (mä kuulun niihin omituisiin ihmisiin, jotka pitävät synnyttämisestä ;)
Mua mietityttää enemmänkin ehkä sitten se jälkeisaika ja jälkisupparit sekä jälkivuoto. Onko jollain hyviä vinkkejä hyvistä siteistä (vai pitääkö siirtyä suoraan housuvaippoihin??), jotka imis hyvin?Äitiyspakkauksessa oli niitä vuokkosetteja mutta vaikuttivat aika ohuilta. Vai kokeilisko sitä suoraan Tena-ladyja?

Synnytyksestä ja odotuksesta puhutaan aina kauheasti mutta näistä synnytyksen jälkeisistä pienistä "epämiellyttävistä" asioista ei niinkään, ainakaan meidän neuvolassa. Mutta jos jollain jotain vinkkiä niin kertokaahan.

Martta
 
Voi jösses Lara, kävi sitten sullakin tuuri sen lääkärin suhteen! :LOL: :hug: Musta nuo sun paineet kuulostaa kyllä aika korkeilta, mut toivottavasti on kaikki hyvin.

Me on kolmesta ässästä saunaa ja seksiä kokeiltu, mut niin kiire ei mulla vielä ole, että siivoamaan oisin alkanu :LOL: Eikä seksikään kyllä mitään ihan kunnon seksiä ole ollut, kun jotenkin on kumpaakin alkanut vaivaamaan ajatus siitä, että tökitään vauvaa päähän... :ashamed: Jos kerta lääkärikin pysty jo sormella kokeilemaan vauvan kalloa...

Tervetuloa Martta ja VicHo :wave:

Shuri ja Onni-Ilona 38+1 (voi jestas kuin aika vierii... Äkkiäkös tässä ollaan la 5.9 saavutettu! :eek: )
 
Vautsi täällähän oli oikein vauvantuoksuisia uutisia :heart: niin se vaan hiljalleen alkaa tämäkin pino täyttyä vauvauutisista .... Ihanaa loppuodotusta kaikille ja tsemppejä sitten sinne tositoimiin :heart:

unikeiju + sisu 36+2
 
tervetuloa vielä uudetkin mukaan kirjoittelemaan :flower:

Laralla myös ollut aika mielenkiintoinen lääkäri-kokemus :kieh: Uskomatonta lueskella, että mistä näitä tapauksia oikeesti riittää!! Käsittämätöntä :headwall:

Täällä tänään vuorossa sauna häätökeinoista, siivous on jo saatu päätökseen...

mp ja kirppunen 37+4

p.s. en uskalla mennä enää vaa´alle ollenkaan :ashamed:
 
täällä taas,ja kovasti sapettaa :kieh: tämän päivän supistellut ihan vähän väliä :kieh: hermot menee,kun ei ole oikein mitään saanut aikaseksi tehtyä :(
nyt voisin kuvitella tämän olevan "alkusoittoa" :p mutta,en usko kuitenkaan,mun kohdalla,se antaa odotuttaa... :/ niin kuin aina.
anteeksi,olen raivoissani täällä,lapset lisäksi sotkevat paikkoja,eivätkä raivaa :headwall:
toivoisin että tulisi sairaalalle lähtö,saisi siten siellä pari yötä levätä,tai sitten ei.nyt olisi kyllä sellanen tilanne,etten joutaisi sairaalaan tällä viikolla lainkaan,mutta heti ensi viikolla joutaisi :D ...taas sellanen kestokovotus päällä...tuntuu myös ihan alhaalla..paineen tunnetta.
taidan lähteä suihkuun ja sitten nukkumaan,jos saisi tämän hatutuksen pois..

huomiseen..

typy ja mie 38 :heart:
 
Onnea kaikille vauvan saaneille! :heart: :flower:

Olen kyllä kovasti lueskellut teidän juttuja ja itse kirjoitellut varmaankin viimeksi joskus toukokuussa kun vaavin kanssa käytiin siellä munuaiskontrolleissa. No, kuitenkin kaikki nyt näyttäisi olevan kunnossa ja sittenhän ne selviävät kun vaavi maailmaan saapuu.
Meille ei näiden kolmen lapsen sairastelujen ja helteistä nauttimisten lisäksi koko kesänä oikein ole sen ihmeempiä kuulunut niin olen vaan käynyt kurkkimassa teidän muiden juttuja

Huomaa juu hyvin että äippälomat on alkaneet kun ei meinaa ehtiä kaikkea lukemaan ja sitten vielä sisäistämäänkin :)

Jospa tässä nyt koulujen alettua vähän enemmän ehtisi tännekin kirjoitella. Huomenna olis neuvola ja samalla reissulla pitäis keskimmäinen viedä hammaslääkärille muottien ottamista varten, oikomishoidot alkaa tytöllä, JEE :/ Itellä hirveä hammanlääkärikammo joten käyn tämän kerran kuuntelemassa ja katsomassa muottien ottamista ja sitten päätän menenkö enää mukan kun varsinaiset hoidot alkaa, kunhan tiedän mitä ovat tekemässä. Ei viitsi mennä mukaan pelkäämään ja kauhistelemaan ettei turhaan pelottele tyttöä. Mies saa sitten mennä jos ite enpysty. Se vaan aina tarkoittaa poissaoloa töistä kun matkaa on niin paljon kotoa töihin ( 120km suunta...) ja jos hampitohtori on keskellä päivää niin ei kannata töihin ajella...

Mutta palataan taas ja tervetuloa vauvat jo kohta muillekin!

Mirkkuli ja vaavi 38+1 (la 5.9) ...Tai ainakin sinnepäin :)
 
Yvi
Alkuperäinen kirjoittaja Shuri:
Me on kolmesta ässästä saunaa ja seksiä kokeiltu, mut niin kiire ei mulla vielä ole, että siivoamaan oisin alkanu :LOL: Eikä seksikään kyllä mitään ihan kunnon seksiä ole ollut, kun jotenkin on kumpaakin alkanut vaivaamaan ajatus siitä, että tökitään vauvaa päähän... :ashamed: Jos kerta lääkärikin pysty jo sormella kokeilemaan vauvan kalloa...
Mun on pakko kommentoida tähän, että itse olen jo vähän aikaa tuntenut tuon päälaen alakautta. Oon yrittänyt tunnustella kohdunsuuta mielenkiinnosta mutta en tunne sitä enää ollenkaan, tuon kovan kallon kyllä tuntee. Seksin harrastamiseen se ei ole vaikuttanut meillä yhtään mitenkään. Edelleen mennään kerran päivässä-tahdilla... :ashamed: Kai molemmat alitajuisesti haluaa nyt nauttia paljon ennen kuin tulee pakollinen rauhallisempi kausi...

Viime yönä olin höpissyt synnytyksestä ja lapsesta vaikka mitä, kun en unta saanut, ja sitten alkoi supistella kipeästi noitten puheitten päätteeksi. Tuntui nipistävältä ja pistävältä kivulta koko mahan alueella. Huomasin että vaikkei kipu mitään sietämätöntä ollutkaan, aloin heti huomaamattani pidättää hengitystä.. Sitten muistin heti kyllä hengittää ja helpotti. Tänään on pitkin päivää tullut noita supistuksia ja jännittää toden teolla koska mulla ei näitä oikein kunnolla ole aikaisemmin ollut, ainakaan näin tuntuvia. Mahakin tuntuu yhtäkkiä pudonneen alas ja näyttää vähän "roikkuvalta". Jotenkin on sellainen olo että ei tämä kauheasti ainakaan yli lasketun ajan mene. Olen juonut runsaasti kohtua vahvistavaa ja valmistavaa vadelmanlehtiteetä, siivonnut jatkuvasti (meillä on koiranpentu joka ei vielä oikein ole sisäsiisti...), tehnyt kävelylenkkejä, harrastanut ahkeraan seksiä... :D :D
Mutta jos kuitenkin menee yli, houkutus kokeilla risiiniöljyä käynnistämiseen on suuri.. Mutta siitä kun on niin ristiriitaista tietoa saatavilla. Meille on kuitenkin tulossa kaikesta päätellen iso lapsi, joten saisi tulla ajoissa ulos niin synnytys olisi helpompi.. Pelottaa ja jännittää muutenkin tarpeeksi. Pääosin se on kuitenkin positiivista jännitystä.

yvi 37+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Shuri:
Me on kolmesta ässästä saunaa ja seksiä kokeiltu, mut niin kiire ei mulla vielä ole, että siivoamaan oisin alkanu :LOL: Eikä seksikään kyllä mitään ihan kunnon seksiä ole ollut, kun jotenkin on kumpaakin alkanut vaivaamaan ajatus siitä, että tökitään vauvaa päähän... :ashamed: Jos kerta lääkärikin pysty jo sormella kokeilemaan vauvan kalloa...
Meillä kans oli ton kuopuksen aikaan sama ajatus. Mulla oli pitkään ollut vauva tosi alhaalla ja neuvolassa tehtiin joka kerta sisätutkimus, kun loppuajasta kävin siellä ja aina sanottiin että vauvan kallon luut tuntuu selvästi sormiin :LOL:

Tosi monella on tuntunut tulevan limatulppaa. Mullakin on tullu verensekaista limaa, kun oltiin lomalla päälle pari viikkoa sitten. Kipeitä suppareitakin on ollut tänään ja melkein joka ilta vauva varmaan porautuu alaspäin. Ainakin tuntuu ihan siltä ja sattuu :kieh: Mitään muita tuntemuksia ei kyllä oo ollut. Ihan varmasti menee yliaikaiseksi :kieh: Onneks keskiviikkona on neuvola. Saa kyllä katsoa alapään tilanteen, että tiedetään missä mennään. Toivottavasti jotain on alkanut tapahtumaan. Mieluiten synnytystä edistävään suuntaan :D

smur-ffi ja papu 36+5
 
Tuhannesti onnea kaikille vauvan saaneille!

tekstiä oli tullut taas muutamassa päivässä niin monta sivua että kesti tovi kahlata sivut läpi. :LOL:

Possupiikkiä en itse ottanut ja olen päätökseeni enemmän kun tyytyväinen. Sen sijaan kaduttaa ihan sairaasti että annettiin rokotuttaa lapset. :( Miehen kanssa oltiin molemmat rokotetta vastaan, mutta lopulta ympäristön painostuksesta päätettiin antaa lapsille rokotteet. Olis pitänyt vaan luottaa omaan intuitioon. Mutta tehty mikä tehty. Täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä ettei lapsille tule rokotteesta mitään nyt eikä tulevaisuudessa.

Limatulpasta sen verran että esikoista odottaessa en missään vaiheessa huomannut koko tulppaa, mutta kakkosen ssynnytyksen alkaessa limatulppa irtos samoihin aikoihin kun ekat supistukset tuli.

Martta, mua kans rasittaa kun koko ajan joku on kyselemässä koska on laskettu aika yms... Oon kans harkinnut tuota että laitan lapun otsaan missä LA lukee, niin ei tarvitse kenenkään udella. :LOL:

Seksin harrastamisesta, vauvallehan tulee vaan nätit hymykuopat kun sitä on vähän pokitty päähän. :LOL: :D No ei vaan. Täällä on kans nyt tahti vähän rauhottunut, kun ei oikein tunnu löytyvän sopivaa asentoa... :eek: Ja pari kertaa on käynyt niinkin että on ollut pakko lopettaa homma kesken kun mua on alkanut saattuun niin paljon.

Neuvolassa piipahdin tänään. Kaikki ok ja kuulemma aika pieneltä vauva tuntuu mahan päältä käsikopelolla. Sf-mitta 30 cm, verenpaineet 134/90 ja vauvan syke 140. Kahden viikon päästä seurava aika, joka onkin sit vika lääkäri.

marza ja onnianni rv 34+3
 
Yvi, älä risiiniöljyä ainakaan käytä. Massiivinen ripuli yhdistettynä synnytykseen ei kuulosta ainakaan minusta mitenkään hyvältä ajatukselta :x Minulle Kättärillä yliaikakontrollissa esikoisen kohdalla vielä erikseen varoiteltiin risiiniöljystä ja sen käyttämisestä. Itse en ollut sitä aikaisemmin edes tiennyt kyseisestä aineesta mitään. Ymmärtääkseni risiiniöljyn aiheuttama ripuli on usein niin voimakas, että esim. kuivumisen vaara on todellinen.

Tiinuliini ja Vompatti 35+6
 
Smurffi kuulostaa HUIPPU ärsyttävältä sun anoppisi! Huh.. Miten joku voi edes käyttäytyä noin ikävästi?! Kiitti myötätunnoista kaikki :heart: Suku tosiaan voi olla joskus pahin.. Nooh, Onneks on mahdollisuus näin aikuisena valita, kuinka paljon ketäki näkee...

Sannimarja Sä oot ihana, ku aina täällä vaan jaksat niin positiivisena kirjotella :) Sun kirjotuksestakin "kuulee" että voit hyvin! :) Toivotaan nyt että ei ihan jouluun asti tarttis ootella :p
Mutta onneks tähän forumiin mahtuu kaikki hyvät, iloiset ja surulliset,pahat asiat/päivät/hetket.. Siks tänne onkin niin mukava aina tulla kirjottelee, kun saa tukea ja tajuu, että ei ole ainoa maailmassa eri tuntemusten kanssa :) ja monesti jonkun muun teksti vaan saa hyvälle mielelle, esim. jos on jotain hassua tapahtunut :)

Laralla olikin aika kiva lekurikäynti.. Joskus eri maalaisten lääkärien kanssa on outoa keskustella, koska ne käyttäytyy sen oman kulttuurinsa omaisesti.. ja joskus voi olla vähän kielimuuria jne. Sit ne saattaa myös kuulostaa vihaisilta, kun puhuvat suomea, vaikka näin ei olisi. No toivottavasti kaikki on OIKEESTI hyvin sulla ja vauvalla :heart:

Martta 2010 tervetuloa! Jengillä kyllä riittää kysymyksiä ja vielä niitä samoja!! :D Multa kysytään KOKO ajan kanssa no koskas se nyt tulee ja onko nimi tiedossa jne jne jne. Kyllästymiseen saakka. Vielä olen jaksanut vastailla näihin.. mut kaverit jotka on saanut muksut sanoo, että kun ollaan menty la:n yli, niin SITTEN se vasta onkin ärsyttävää, kun ihmiset soittelee ja kyselee "no JOKOS??" Silloin kuulemma itelläänkin saattaa olla hermot jo ihan hajalla odottamisesta :) Mä oon alkanut miettimään tätä odotusta niin, että 6viikkoa niin meillä on vauva, eli siinä olis +2vkoa la:n yli :) ja sekin tuntuu että on TOSI vähän aikaa enää :) hih! =)

Itsekin kyselyihin syyllistyy tosin välillä.. varsinkin ennen raskautta, kun en vielä tiennyt mitä tämä on! Mut sit taas tossa heinäkuussa kun yhelle kaverille soittelin, ja tiesin, että sillä on kohta LA, niin se ITE vastas mulle joskus puhelimeen, että "joo ei vieläkään mitään" ja päivitteli ku kaikki soittaa ja kyselee. Ja me oltiin sovittu aikasemmin, että se laittaa mulle viestiä kun jotain alkaa tapahtua.. Sanoinkin sille sitten, että on mulla sulle muutakin asiaa, kun että kyttään sun synnytystä, koska tiedän sen heti ilmottavan ku alkaa tapahtua :) Mutta sillä oli hermot niin niin tiukalla La;n jälkeen, että ymmärrän sen ärhentelyt ;) Nyt sillä on ihana pieni poika (joka kohta saa kaverin täältä) :heart:
Täytyy varmaan sitten vaikka FB:n statukseen laittaa, että MINÄ ILMOITAN KYLLÄ, kun jotain alkaa tapahtua, jos alkaa liikaa käydä hermoon! ;)

Shuri kyllä muakin varmaan vaivais seksin aikana jos lääkärikin tosiaan tuntee vauvan pään jo :) Muutenkin tossa on aina yks "kolmaspyörä" seksin aikana :LOL: Pitää vaan koittaa olla miettimättä sitä ja keskittyä olennaiseen ;) Pikkasen muuten alkanut taas seksi intous palata.. jos jotain kiinnostaa, haha! Mut siis pitkään ollut niin että ei tee oikein yhtään mieli.

Mulla on huomenna neuvolalääkäri jolloin saa tietää vähän kohdun suun tilannetta.. kivaa :) Toivottavasti olisi hyvä lääkäri.. ;)
Mä aloin miettiä sitä, että toisaalta mitä ihmeen järkeä on mitata sitä sf-mittaa, kun jos se aina riippuu mittaajasta minkä pituuden sen saa. Mun th sano, että th:ille opetetaan tietty mittaustapa ja lääkäreille toinen.. siis HÄH?! Miks sit ei aina se sama ja yks vois vaik mittaa sen, vaik just se th, niin tietäs missä se käyrä oikeesti menee. Eikä aina hypi, niin kuin mulla.. Viimeks ku kävin neuvolassa, niin th sanoi, että "katoppas, jos mä oisin joka kerta mitannut tämän sf-mitan niin olisi pysynyt keskikäyrällä.." ku lääkärin mittaamana se oli ylä- ja keskiviivan välissä ja kun mun th:n sijainen mittas ni olin melkein alakäyrällä ja mun OMA Th mittas sen aina keskikäyrälle.. Tuntuu vaan, että ei se kauheen totuuden mukaisia juttuja kerro toi mittaus..

SEAWINDILLE paljon tsemppiä!! :hug: mä kuolisin jännitykseen, jos tietäisin millon synnytän :LOL: Siks toivonkin, että käynnistyis yllättäen mun synnytys.. Mutta toisaalta HAUSKAA olis myös tietyllä tavalla, että tietäs millon se on menoo :) Puolensa ja puolensa tälläkin!

Oukki doukki, kirjotinpa taas romaanin :LOL: Öitä! (katotaan vaan niin oon puole yön jälkeen taas täällä kirjottelemassa..) Mä piristyn aina iltaa kohti :)

Lätäkkö + bebe edelleen 36+2 (la 18.9) :heart:
 
Limatulpasta Mulla ei aikaisemmissa raskauksissa ole tullut mitään erikseen havaittavaa limatulppaa. Tässäkin raskaudessa erilaisia limaklontteja on tullut jo rv 20 asti, mutta nyt lauantaina ja sunnuntaina limatulppaa tuli ihan kourakaupalla, josta osa verensekaista. Vielä tänäänkin limaa on tullut, mutta ei niin paljoa.
 
Moikka kaikille :attn:

Yhdessä osassa edelleen. Tänään on tasan KUUKAUSI laskettuun päivään. HYVÄNEN AIKA MIHIN NÄMÄ PÄIVÄT KATOAA!!!!! :eek: Esikoinen syntyi juuri laskettuna päivänä mutta eihän sitä tiedä tästä toisesta tulokkaasta mitä keksii....

Täällä tullut nyt iltasella erittäin kipeitä vihlaisuja tuonne emättimen suunnalle.....häijyjä. Hikka on kanssa sellainen joka tuntuu inhottavalle. Mulla aina tuntunut hikka myös esikoisesta tuolla ihan alhaalla kun kerran pikkuiset ovat olleet pitkän aikaa jo raivotarjonnassa. En siis odota kahta vaan tarkoitan että esikoinenkin oli kauan raivotarjonnassa.

Possupiikistä: Kukaan meidän perheestä ei sitä ottanut. Pahimpaan paniikki aikaan olin kyllä hyvin epätoivoinen kun en tiennyt että mikä olisi ollut oikea ratkaisu mutta onneksi päädyimme ettemme ota piikkiä. Esikoinen MAHDOLLISESTI sairasti taudin joulunaikaan mutta siitä nyt sitten ei ole varmuutta. Raskauden alussa nauvolassa kysyttiin otanko ja sanoin etten ja sillä siisti.

Verinen limatulppa: veristä vuotoa tuli mulla esikoisesta yöllä, päivän kärvistelin kotona suppareiden kanssa ja tyttö syntyi ennen puoltayötä. Tämäkin on varmaan hyvin yksilöllistä.

Ninnananna ja Sintti 35+4 (la 23.9)

 
Piti tulla onnittelemaan vauvautuneita! :flower: :hug:

Voi, kumpa sitä kohta itekkin!:) Joku muukin täällä taisi kirjoitella, että olo tuntuu vaan paranevan loppua kohti! Mulla on vähän sama juttu.. eilen ja tänään jaksoin koirien kanssakin kävellä tuplasti kovempaa ja liitoskivut on helpottaneet huomattavasti! Tänään kyllä supisteli lenkin jälkeen vähän ja nyt on selkä tulessa... mutta muuten paljon parempi olo. Saattaa kyllä johtua siitäkin, että ulkona on vihdoin viileämpää!Tällä hetkellä ärsyttävintä on ehkä se valvominen ja siitä aiheutunut väsymys ja rytmin epäsäännöllisyys... ja viel jos pääsis turvotuksista eroon ja paino ei nousis niin kaik olis hyvin!:D

Vitsi kun sitä onkin malttamaton ton synnytyksen suhteen! Tai siis jos joku sanois mulle, että kuuden viikon päästä synnytät terveen vauvan ja synnytys yms. menee hyvin, niin ei mulla olis mitään onglemaa odotella sinne saakka... Vaikeinta on se epätietoisuus ja uteliaisuus ja siksi toivois kaiken jo olevan ohi! Joka päivä sitä miettii meneekö kaikki hyvin, ja koskahan se synnytys käynnistyy ja onkohan se lapsi terve jne. jne. jne. aivan alkaa kyllästyttää pyörittää päässä näitä kaikkia... :ashamed: Kun kuitenkin ainut vaihtoehto on odottaa odottaa ja odottaa!

Tänään haettiin kaupasta vaippoja ja muuta käyttötavaraa pikkuiselle valmiiksi... huomenna ajattelin taas vähän laitella lastenhuonetta!:) :heart:

Nyt rymyän kohti sohvaa ja odottelen, että alkaa Diili!
Öitä teille kaikille!:)

Nasunaskali ja Nasu 36+1
 
lätäkkö huippuärsyttävä mun anoppi onkin :D Sen takia en sen kanssa enää olekaan missään tekemisissä :D Hyvin ollaan tultu toimeen ilmankin kohta kaksi vuotta. Ei kaduta välien pilaantuminen. Parempi vaan näin, saa ainakin olla rauhassa :D

Martta2010 tervetuloa joukkoon munkin puolesta :wave:

Nasunaskali ihan kiva, että kirjoitit noista vauvan tavaroista. Meillä ei ole ainuttakaan vaippaa vielä hankittu :ashamed: Rintapumppu, puhdistuspyyhkeet, amme ja kaikkee muutakin olennaista puuttuu :ashamed: Miten mä oon voinut unohtaa?! :eek: Heti huomenna kauppaan ostamaan ainakin nuo tavarat valmiiks :D

seawind paljon :hug: sulle =)

Nyt nukkumaan. Jos vaikka sais pari tuntia taas nukuttua tänä yönä ihanasta suonenvedosta huolimatta :whistle:

smur-ffi ja papu 36+5
 
seawind, muistelinkin että sulla tosiaan se käynnistys nyt lähiaikoina. Tsemppiä siihen. :) Mä luulen, että nyt kuun lopussa alkaa vaaveja syntyä tässäkin pinossa ihan urakalla.

visitor nro 39, jaksuja sinne. :hug: Toivottavasti olo ois sulla tänään jo parempi.

Yvi, älä tosiaan sitä risiiniöljyä kokeile. Kuulemma lääkärit varoitelleet sen käytöstä synnytyksen käynnistäjänä. On kuulemma niin tujua tavaraa, että vauvakin saattaa kakata lapsiveteen ja sitten ei oo asiat hyvin. :|

roosamaria, mulla on tullut limatulppaa jo parisen viikkoa ja edelleen ollaan yhessä kasassa. Lääkärikin totes, että ei välttämättä kerro siitä, että synnytys ois lähellä.

Täällä suppaili eilen illalla oikein urakalla ja ihan säännöllisesti, ajattelin jo että nytkö se on menoo. Nukahdin siis jo seiskan aikoihin, mutta kaheksan maissa heräsin siihen että supisteli tosi kipeästi, alakerrassa tuntui viiltokipuja ja alavatsaa jomotti ihan kamalasti. Otin sitten muutaman Panadolin ja pyörin ympäri kämppää ja puuskuttelin ja pyörittelin lantiota. Pari tuntia noi kesti, mutta sitten alkoivat muuttua kivuttomiksi ja pääsin takaisin nukkumaan. Yöllä heräsin veskiin neljä kertaa ja joka kerralla kiristeli mahaa ihan pirusti. Tiedä sitten oliko eilisellä siivouksella, maalaamisella ja lenkillä jotain vaikutusta asiaan. Nyt on taas suht normi olo.

mt & aamujumppaileva poitsu 36+1
 
HEIPS!

Outo tää uus ulkoasu:)!
Lääkäri oli sitte tänään ja kuten arvata saatto ni tosiaan taas oli eri lekuri! Tilanne hänen mukaansa sama kuin viime käynnilläkin eli kanavaa n.2cm jäljellä ja pehmentynyt!!!Eli mitään ei siis olisi tapahtunut näillä mun supistuksilla sen jälkeen. No sen nyt tiesinkin aikasemmista raskauksista että paikat aukee tosi huonosti, mutta että näin huonosti:O. lisäks sano ettei se vauva nyt ihan mitenkään mielettömän alhaaalla ole, tuntee kuulemma kyllä kallon sormilla...terkka saonut jo pitkään että alhaalla ja kiinnittynyt ja kohta synnytät:) että näin. mene ja tiedä....noi ultraläitteet ois kyllä siitä hyviä että niihin voi hiukan paremmin luottaa kun tohon käsikopeloon!!! Kaikin puolin oli muutenki niin nuiva lääkäri etten mitään ylimäärästä hänen kanssaan keskustellut!!! Ei kysellyt mitään aikasemmista synnytyksistäni jotka siis pysähtyneet ja jouduttu sectioon joten ite piti kaikki yrittää lypsää!!! ARGHHH!!!
No mutta tuomio siis se että en byt ainakaan minä kaiketi ihan just synnytä:D!!! sori tää oma napaisuus huomenna ehkä muuta kun on hiukan rauhottunu tästä ketutuksesta:kieh:

lennilokinpoika 35+4
 

Yhteistyössä