Noniin, jos nyt kerkeiskin vähän synnytyksestä kertoilla. Esikoinen isin kanssa päikkäreillä ja tais vauvakin tuohon viereen simahtaa...
Elikkäs mun kohalla se limatulppa nyt sitten ennakoi kuin ennakoikin lähellä olevaa synnytystä. Sitä alkoi tulemaan torstaiaamusta ja viimeiset palaset tuli perjantaiaamuna. Mulla ei ollut siinä verta, mutta selkeää sellasta sitkeää limaa se oli. Muita ennakkovaroituksia ei ollut mitään. Ei edes niitä harjoitussupistuksia, jotka olivat monena yönä mua valvoittaneet. Juttelinki aamulla vielä muutaman kaverin kanssa, et ei sitten mitään tuntemuksia, että varmasti menee sinne keskiviikkoon asti kun käynnistetään. Sain likan päikkäreille siinä vähän yli 11 ja kävin itsekin lepäilemään. Taisin jopa saada unen päästä kiinnikin, mutta sit olin jossain vaiheessa taas hereillä kun kuului "poks". Siinä sitten hetken mietin, et mikä toi oli, oliko se nyt sitä. Kun en ollu ihan varma vaik esikoisesta meni samal tavalla. Siinä sitten hipsin vessaa ja kyllähän sieltä valui, mutta aika hillitysti kuitenkin. Äkkiä sen jälkeen sitä alkoikin sitten tulla aika tahtiin, monta sidettä meni märäksi hetkessä. Soitin sitten miehelle eikä vastaa..Sitten meijän äitille, joka oli varattu lapsenlikaksi, ja ei sekää vastaa
. no, siinä vaiheessa ei tullut vielä supistuksia, niin aattelin, ettei kiirettä eikä paniikkia. Ja kyllähän ne molemmat sit ihan heti soittivatkin. Sanoin miehelle, et ei paniikkia, mut se lähti töistä kuitenkin heti pois. Enempi se tuntu olevan hermostuksissaan kun minä
.
Vedet meni siis 12.15. Yhden jälkeen meidän äiti tuli paikalle ja lähdettiin siitä sitten pikkuhiljaa sairaalaan päin. Alkoi siinä vaiheessa tulla jo kipeämpiä supistuksia. Tosin, mä oisin varmaa ollu viel kotona, jollei nää ois hoputtanu menemään. Noin varttii vaille kaksi oltiin synnärillä ja supistukset kokoajan muuttuivat kipeämmäksi. Kätilö rauhalliseen tahtiin pisti käyrälle ja tarkisti että lapsivettä tihkuu. Ei ollu epäilystäkään, kun sitä tuli kokoajan aika runsaasti. Siinä käyrällä ollessa alkoi olla jo aika tuskaista oleminen. Meidät kuitenkin pistettiin vielä lepohuoneeseen ja sain suun kautta otettavia kipulääkkeitä. Samalla laitettiin antibioottitippa kun mulla oli se streptokokkibakteeri. Ihan hetkessä siinä ollessa kivut muuttui niin sietämättömäksi , että oli pakko soittaa kelloa. Mulla tuli jo siinä kohtaa hurja ponnistamisen tarve. Kello oli noin kolme siinä vaiheessa. Kätilö sanoi, että vauva tulee nyt niin rytinällä alas ja se pistää ponnistuttamaan niin aikaisin. Auki vasta 4 cm. Sairaalaan tullessa noin 3cm.
Pääsin tuon jälkeen synnytyssaliin. Vihdoin. Supistuksia tuli hurjaan tahtiin ja ponnistutti. Oikeastaan tuntui, että hengähdystaukoja ei juuri ollut. Esikoisen kohdalla oli mun mielest helpompaa kun oli selkeet supistukset ja sit tauko. Nyt tuntui, et oli yhtä supistusta kaiken aikaa. Ilokaasulla sitten koitin pärjätä. Kätilö rupesi jossain vaiheessa kuttumaan lääkäriä antamaan puudutetta, mutta lääkäri ei päässyt heti paikalle kun oli joku päivystystapaus just samanaikaisesti ja niin siinä sitten kävi, että eihän siin keritty antaa minkäänlaista puudutetta. Ilokaasua vedin kyllä senkin eestä. Ponnistamisen tarve kasvoi entisestään ja oli aika kauheeta pidätellä vaan koko ajan , vaikka elimistö käskee ponnistamaan.
Noin 5 vaille neljä sain vihdoin luvan alkaa ponnistamaan kun auki jo kokonaan. Tulipahan koettua nyt sitten ponnistusvaihe ilman epiduraalia, ja voin sanoa, että oli kyllä eroa kuin yöllä ja päivällä. Edellisessä ponnistusvaihe ei tuntunut juuri missään. Nyt tuntui, niin kovasti, että ajattelin repeäväni tosi pahasti. Lisäksi vauva vielä päään tultua jumitti hartoiden kohdalla hetken. Mutta nopeastihan tup ponnistusvaihe oli sit ohi ja vauva ulkona 16.00. Ja kipu hellitti siihen paikkaan ja olihan siinä maailman paras palkinto
.
Synnytyksen kokonaiskesto oli siis 3 h 45 min. Minut yllätti nopeus. Yli puolet nopeampi synnytys kuin esikoisen kohdalla. Toisaalta hyvä, että oli nopeaa, kun ei joutunut sen kauemmin kivun kanssa taistelemaan, mutta toisaalta sen epiduraalin kanssa olis voinu olla ns. pehmeämpää. Mutta ihanaa, että on ohi ja vauva vihdoin sylissä.
Vaikka vauva olikin suht iso, niin ei tullut kuin pari pientä nirhaumaa. Ei onneksi yhtään tikkiäkään tällä kertaa.
Oma olotila tosi pirteä synnytyksen jäljiltä. Ja tunteetkaan eivät ole heittelehtineet nyt samalla lailla kun esikoisen synnyttyä. Ehkä se muutos ei nyt toisen kohdalla enää ole niin suuri .
Me päästiin pois maanantaina. Lääkärintarkastus oli jo sunnuntaina,ja kaikki muuten ok, mutta pikkuisen paino laskenu liikaa kotiinlähdölle ja maitokaan ei ollut kunnolla noussut, niin pitivät vielä päivän. Siinä kohtaa harmitti, mutta kyllähän se on hyvä et tarkkailevat.
Huh, mitä romaania kirjotinkaan.. Hyvä jos jaksoitte edes lueskella.
Ja paljon Onnea Hassuli!
primrose ja pikkuneiti 4vrk
