***SYYSMASSUKOIDEN 2008 MUSSUKAT***

Heippa kaikki. Onnea kaikile 1 vee täyttäneille mussukoille!!!
Mä tuun tänne kans, vaikka Nikihän tulee vasta 11k tällä viikolla.
Ollaan taas kipeenä....ehdittiin vähän aikaa olla terveinä. Tällasta räkätautia, Niki valvoo yöt läpeensä...olen tosi uupunut. Eli ei mitään uutta.
Niksu kävelee pitkät pätkät joka päivä. Mutta on yhä horjuva ja alati vaarassa ja nyt pyrkimys on koko ajan ylöspäin. On tuo orava, just kun jaloillaan oppii siinä ja siinä pysymään niin pitää lähtä ylöspäin. Keittiön laatikkoon kiipeäminen on nyt suosiossa, ja siitä yrittää kiivetä ylempien laatikoiden avulla keittiön tasolle. Kirjahyllyyn myös nostelee koipiaan. Muutama viikko sit oppi vlkuttaan, jotenkin tosi suloista. Mitään ei sano paitsi EN!!EN!!!EN!! ja EI!!EI!!EI!!!. Luulen ettei tarkoituksella...paitsi monesti tilanteessa "syötkö puuroa" tai "pantaisko lakki päähän" :D

Täältä tähän mustin silmin.
 
vuh
Morjensta kaikille täältäkin toooooosi pitkästä aikaa, toivottavasti joku edes muistaisi meitä vielä =) Oli kiva lukea teidän kuulumisia, kamalasti kyllä ehtii tapahtua vuoden aikana. Meillä vuosikas voi hirveän hyvin, vauvarokon on vain sairastanut vuoden aikana, ei muuta. Seisoo tukea vasten ja sanoo "äiti". (Hienon sanan on valinnut ekakseen hän!) 1-vuotisneuvolaa ei ole vielä ollut, mutta lähempänä 12 kiloa taitaa poika olla nyt! Pulskuus alkoi jo täysimetyksestä ja tasehtii varmaan sitten, kun alkaa enemmän liikkua - niin kävi isoveljellekin.

Elämä on kyllä aika häsellystä täällä. Alan tehdä kolmena päivänä puolipäivätyötä lokakuussa, joten mitenkään superkiire mulla ei ole ollut töihin. Vauvakuume vaivaa ihan sikamaisesti, mutta ollaan miehen kanssa jo niin vanhoja, että nämä kaksi jäävät meidän lapsiksi nyt. Eikä se mikään kamalan huono saldo ole sekään... =)

Ihania 1-vuotispäiviä kaikille tässä ketjussa. Voikaa ihanasti ja pusutelkaa pikkukultianne vuhinkin puolesta :flower:
 
Poika päikkäreillä ja itsellä hetki aikaa!

Täällä taitanee imetys olla lopuillaan. Muuton myötä väheni yhteen kertaan päivässä koko imetys ja nyt ei enää ota iltaisin sitä viimeistäkään kertaa :/
Pikkasen haikea olo, varsinkin kun ei oikein ota maitoa sitten pullosta/nokkikestakaan. Pitää syöttää jugurttia ja yrittää tehdä puurot maitoon. Onneksi kohta voi jo antaa ihan normaalia maitoa, ja siihen ollaankin pikkuhiljaa totuttauduttu sen mitä nyt maitoa suostuu juomaan.

Meillä olis lokakuussa kahdet häät perättäisinä viikonloppuina! Ihan yllättäviä kutsuja oli molemmat. Kummatkaan ei ole mitään läheisiä kavereita, mutta ilmeisesti on isot häät sitten molemmilla tiedossa kun meidätkin kutsuttiin! Ihan kiva päästä viettämään miehen kanssa kahdenkeskeistä aikaa =)

Pikkukakkosta yritellään ja jännäillään tuleeko kuukautiset vai ei! Pikkasen kyllä jänskättää!! Huh!

Marraskuussa mies jää isäkuukautta viettämään ja minä pidän sitten lomia pois sen ajan. Ei tee mieli mennä töihin, kun siellä on pari liikettä lopetettu ja ihmiset synkkänä irtisanomisien takia. Onko muilla mieheet olleet isäkuukautta pitämässä?

Eilen käytiin pojan kanssa syvällinen keskustelu tyyliin;

Poika sanoi: "tyhjä".
Minä siihen: "mikä on tyhjä?"
Poika: "äiti!"

:LOL: Pikkasen nauratti! Liikkumisesta sen verran, että kontataan, noustaan seisomaan, kiivetään rappusia, liikutaan tukea vasten, kävellään taluttamalla.

Ja sitten pitääkin mennä :wave:
Voimia kaikille!!!
 
Meillä oli tänään 1v neuvola. 76 cm pituutta ja 9 kg painoa. :) Sosetta menee noin 100 ml päivässä ja tänään vielä melkein kaks nakkia päälle. Ja muffinsseja.

Nyt ollaan sitten räkiksessä. Esikko aloitti viime viikon lopussa ja me Liipe-diipen kanssa on kärsitty nyt toista päivää. Lapsilla ei ole ollut kuumetta mutta mä sain vähän tiristettyä. Ja saikkulapun neuvolasta. Öisin Piipe haluaa 10 min välein tissiä. Mun olis hyvä nukkua vain mahallani mutta hän ei suostu siihen kun ei saa tissiä suuhun tai käsiinsä.

Mizy: Etelä-Afrikka on upein maa, missä koskaan olen ollut. Sinne tekee mieli päästä uudestaan, ehdottomasti. Mutta vielä ei meillä ole rahaa tai lomia. :( Ehkä joskus parin vuoden päästä? Kun esikkokin alkais saada siitä vähän enemmän irti. Kolmården oli nyt tämän vuoden safari..

Neuvolan täti sanoi, että kyllä tuo Piipe pia liikkeelle lähtee. Epäilen kovasti kun ei suostu yhtään seisomaan ilman tukea. Meillä on niin ahtaat oltavat ettei varmaan tosiaankan olla kohta liikkeelle lähdössä. Toissapäivänä pikkuneiti suorastaan närkästyi kun jätin hänet seisomaan ilman tukea keskelle lattiaa. Neiti laskeutui alas ja mä olin boikotissa monta minuuttia!
Hexa ja Pipeteemus
 
Heippa!
Tulin itekin tänne pitkästä aikaa kirjoittamaan, kiva kun ollaan jo taaperopuolella :D

Meillä otettiin ensiaskeleet lauantaina ja nyt treenaillaan kovaa, tänään meni jo suht pitkiä matkoja itekseen ja ilme on mahtava kun tajuaa kävelevänsä ihan itse! :LOL:

Meillä neiti täyttää vuoden vasta 2vkon kuluttua ja sillon pitäis jaksaa kemutella 2 pvän ajan, kun ei kaikki vieraat mahdu samana päivänä..

Meillä yöt on kanssa veilä levottomia, voi johtua hampaiden tulosta (hammaslääkäri sanoi viime viikolla, että alhaalla kulmissa pullottaa sen verran että voi pian puhjeta) tai sitten uusien taitojen oppimisesta, en tiedä, välillä rauhoittuu itekseen sänkyynsä ja välillä vain maidon anto rauhoittaa, tänään laitoin supon, joten katsellaan johtuiko viime yön kitinät hampaiden tulosta..eli siis meillä ei vielä nukuta öitä läpeensä...sitä vieläkin odotellessa, töihin palaan marraskuussa ja toivon että yöt rauhottuis siihen mennessä :/

Niin ja sanoista puhuitte..meillä tulee "haloo" ja neiti laittaa leikkipuhelimensa korvaansa ja kun kysyy miten haukku sanoo niin tulee "hai, hai" (joku päivä opetin että haukku sanoo hauhau) :D

Mites muilla päiväunet, ollaankos siirrytty yksiin?? meillä mennään n. 10.30 nukkumaan ja heräillään siinä 12-12.30 ja välillä pärjää niillä, välillä nukkuu kahdet, tai toiset vaikka autossa kun käydään kaupassa...ihmettelen vaan kun monella tutulla joilla mennään yksillä päikkäreillä, niin menee nukkumaan 12 aikaan ja nukutaan 2h, kun meillä ei neiti jaksa millään olla hereillä siihen asti, 8 aikaan heräillään ja on jo ihan tattis-moro siinä 10 jälkeen....kun ois kivempi että nukkuis selkeesti yhdet unet eli just puolen pvän aikaan...Mihin aikaan teillä muilla päikkärit menee??


Syksyjä kaikille..
:wave:

jkoo + Nella 11,5kk :heart:
 
Jospa itsekin kirjoittelisi tänne taaperopuolelle. Meillä on 1v syndet vasta kahden viikon kuluttua, mutta niitä jo kovasti odotellaan.

Poika kävelee päivät pitkät sisällä ja ulkona. Olen vähän odotellut, että milloin tuon kävelyn viehätys vähenee ja voitaisiin taas istuskella leikkimään ;) Taitaa olla turha toivo. Nyt yrittää kiivetä joka paikkaan ja kävely tuntuu muuttuvan juoksuksi, ei ole mikään rauhallinen pikkukaveri täällä.

Päiväunia nukutaan edelleen kahdet kappaleet. Meillä on sama ongelma kuin jkoo:lla, että heräämisen jälkeen jaksaa max olla 3 tuntia hereillä joten senkään takia ei pärjää yksillä päiväunilla. Herätään aamulla n. klo 8, ekat päiväunet 10.30-12 ja tokat 15.30-17 noin suunnilleen. Yöunet ovat aina olleet rikkonaiset ja parempaa tuskin on tiedossa :( Meillä on kiusana atooppinen ihottuma, joka varsinkin yöaikaan kutisee. Huoh, ehkäpä sitä joskus saisi vielä nukkuakin.

Sanoja ei ole vielä ollut muuta kuin satunnaisesti äittää huutelee :heart: Aivan ihana pikku persoona on kuoriutumassa tosta pojasta. Nyt hän on alkanut tulemaan halailemaan ja pussaamaan kesken leikkien, ihanaa!

Onkos teille tullut eroahdistusta? Meidän poika ei ole ennen vierastanut ketään, mutta nyt on alkanut ujostelemaan. Menee piiloon mun jalkojen taa ja kurkistaa sieltä "vieraita". Äiti ei sais myöskään mennä minnekään esim. vessan taakse jäädään itkemään vaikka isä olisi pojan kanssa. Tämä on ihan uutta ja kummallista, mutta kaipa se kuuluu tähän kehitysvaiheeseen....

Katti ja Elias 11,5kk
 
Syyspäivää!
Josko minäkin jotain kertoilisin. Poikanen täyttää vuoden kahden viikon päästä ja synttäreitä juhlitaan reilun kahden viikon päästä viikonloppuna. Emme ole kutsuneet kuin omat sisaruksemme, vanhemmat ja kummit eli ei mitään hehtojuhlia. "Vieraita" tosin on koko viikonlopun, koska minun suku asuu 300km päässä ja siksi heidän on mukavampi tulla koko viikonlopuksi, kuin ajella eestaas yhtenä päivänä.

Poju konttaa, kävelee tukea vasten, kiipeää rappuset ylös ja alas, tulee sängyltä ja soffalta itse oikealla tyylillä alas, tekee tarpeensa pottaan aina kun potalle laittaa - ei olla viititty kyllästyttää häntä asialla, joten säännöllisesti potatamme vain aamulla ja illalla sekä joskus päiväruoan jälkeen (aamulla tulee aina kakka ja muulloin aina ainakin pissa )- toistelee joskus sanoja perässä, mutta enimmäkseen juttelee omaa kieltään. Ja paljon. Tunnistettuja sanoja on olleet äiti, ikkä (iskä ), pappa, kakka ja ei. Usein toistaa ainakun ekan tavun sanoista, esim. lamppu --> la, kissa --> ki, eli yritystä oikeeseen puheeseen on. Sanoja ei vielä osoita kuitenkaan tunnistavansa kovinkaan paljoa eli jos kysyn, missä koira (pehmokoira ), ei reagoi mitenkään. (Keittiön ) lamppu, (pehmo )pallo ja tissi ovat asioita, joihin reagoi siten, että huomaa hänen tunnistavan jo sanasta asian. Tänä aamuna herätessä tuli todistettua tuo tissi-asia, kun poju heräsi vierestä kitisten ja vääntelehtien ja sanoin vain unisena, että otatko tissiä, niin kitinä loppui välittömästi ja poika ryömi tissille tyytyväisenä.

Tuetta ei vielä seiso, eikä luonnollisestikaan siis vielä kävele tuetta.

Syöminen on aina ollut pojulla helppoa eli tosi moniruokainen ja hyvä syömään. Ei ongelmia sillä saralla. Yötissistä vierottelimme hänet, kun aloin väsymään yöheräämisiin ja samalla otimme tutinkin pois, koska se oli ehkä pahempi juttu kuin syömiset, kadotessaan aina yön pimeinä tunteina tuhottoman monia kertoja. Tutti jäi sitten kokonaan päivältäkin pois, koska hän ei ole tuttia sen koonta kaivannut, kun sitä ei yöllä enää saanut. Tissiä luttuuttelee n. yhdeksän aikaa illalla viimeisen kerran ja aamulla sitten noin puoli kuusi on seuraavan kerran nälkä. Yleensä herää kerran tai kaksi siinä välissä, mutta rauhoittuu silityksellä. Omassa sängyssään aina aloittaa unet, mutta joskus puolen yön jälkeen herää ja on otettu viereen, koska nukahtaa siten helpommin uudelleen ja -mikä tärkeämpää- meistä on ihanaa nukkua osa yöstä pojun vieressä. Ja aamulla on ihana herätä pusuihin ja jutteluun!

Päiväunia hän nukkuu kahdet. Aamupäivällä ja iltapäivällä. Aikataulut on ihan väsymystilan mukaiset. Ja yöunille lähtee viimeisten päiväunien heräämisajankohdasta riippuen klo 19-20.30. Päikkäreitä nukkuu yleensä 1-2h kerrallaan. Unirytmit eivät ole siis mitenkään kellon tarkat ja meidän perheelle sellainen sopii. Aamuherätys on kyllä melko tarkka 6.30 aina.

Eroahdistus oli pahimmillaan reilu kuukausi, ehkä kaksi kk sitten. Nyt jo hivenen helpompi. Vierastaa yleensä vain hetken uusia ihmisiä ja on kovin seurallinen ja sosiaalinen. Toisista lapsista, kaiken ikäisistä, pitää tosi paljon. Ja koirista.

Nuha on nyt vaivannut parisen viikkoa. Sitkeä, mutta tosi kevyt versio eli ei haittaa pojun eloa mitenkään.

Siinäpä päälimmäiset kuulumiset. Muiden juttuja en osaa näin pitkän ajan jälkeen juurikaan kommentoida. Meripihkalla oli ollut hauska keskustelu :D , Hexan tyttö kasvaa tosi hienosti, vaikka syöminen on niin heikkoa! Nikin emon tilanne on varmasti usein melko sietämätön! Todella todella paljon voimia sinne! Ja DD :tä jaksan ihmetellä: yöheräämiset, kaksi pientä lasta, opiskelut, harjoittelujaksot, miehen osallistumattomuus ainakin välillä ja sitten vielä voimia kiinnittää huomiota painon pudotukseen. Superwoman!

Nyt sorvin ääreen, kun murunen heräsi aamu-uniltansa!

Lizard ja poikanen n.11,5kk
 
Hei taas pitkästä aikaa!
Meni tovi ku hokasin täältä taaperopuolelta poppoon hakia...
Meillä Janiina tänään 1v :heart: :heart: :heart:
Aika on mennyt lentäen....liian nopeaa toisaalta.... Synttäreitä juhlittiin lauantaina: Kumpikin neiti juhli yhtä aikaa...oli pirtti täynnä....kahtena päivänä kävi vieraita ja vielä loput jotka ei silloin päässy niin käyvät nyt viikon aikana...huh..
Neiti osaa muutamia sanoja: äiti, äijä (isi), aatu (meidän koiran nimi), hätä (huutelee ku haluaa juotavaa), anna ja mamma (maito)
Sitten tieten huutelee heehee (hei hei) kun vilkuttaa....ja jos joku sanoo terve niin neitin käsi on heti tervehdys asennossa. Ja sitten kaiken huippu on se kun mummi (minu äiti)
opetti neitille sen vanhan lorun "paka paka pullaa jne jne..." niin neiti taputtaa ja lopuksi laittaa suun eteen kädet niinkuin pitääkin....ja kun haluaa jonkun laulavan lorua niin huutelee paa paa ja taputtaa käsiään.... :LOL: :LOL:
Ilmeisesti neiti tykkää musiikista kun autossakin istuessa radiosta kuuluu musiikkia niin neitillä jalat vispaa...ja seisoessaan tanssii...
Vielä ei kävellä ilman tukea eikä oikeastaan seistäkään kuin vahingossa vain. Tuen kanssa kyllä kävellään ja konttaillaan oikein vauhdikkaasti.

Ninnipo ja Janiina :heart: 1v :heart:
 
Kovasti oli tullit juttua ja vanhoja tuttuja kiva!!!

Päikkäreistä ja unista jkoo tais kysellä. Mä olen pitänyt nyt pari viikkoa päiväunikoulua ja se alkaa tuottaa tulosta eli niinä päivinä kun ei automatkoja mennään yksillä yleensä noin klo 13-17 välillä nukutuilla 2-3h päikkäreillä. Myös meillä aina joku yö on tosi levoton, viime yönä esmes klo 3 heräs ja huus tosi kovaa ja vasta maitopullolla suostu meneen takas unille. En tiedä onko myös flunssaa ilmassa (pikkasen pojalla nenä vuotaa) vai mikä väsyttää, mutta meillä on nukuttu 21.30 - 9.30 parina päivänä!!!

Eilen kun Jimillä oli varjoainekuvaus kannoin siis nukkuvana autoon 9.30... hmm, tuskin kuitenkaan kovin pitkäaikanen ilo ;)

Varjoainekuvaus meni muuten ok ja takaisinvirtausta virtsateistä munuaisiin ei havaittu, mutta tietenkään tuohon meidän jäpikkään se rauhottava lääke ei tehonnut! Joten katetria asetettaessa ja kuvausta tehdessä mieslekuri piteli hiki otsalta valuen poikaa jaloista, minä makasin ylävartalon päällä ja röntgenlääkäri teki tutkimusta. Ainoa vaikutus lääkkeellä oli, että silmät oli koko päivän puolitangossa ja kotiin tultua vetäs 3,5h päikkärit. Ystäväni Norjasta (sairaanhoitaja) kertoi, että siellä tuon ikäsillä miktiokystografiat tehdään aina nukutuksessa, no eipä ihme, mutta Suomessa ei tietenkään ole varaa siihen, mrrr...!!!

Saatiin samalla myös pätevät 1v mitat sairaalasta:
Pituus: 81cm
Paino 12 750g
Hattu: 49cm

Eli todistettavasti iso jäpikkä. Pitää ens viikolla kysellä millä käyrillä vaiko ulkopuolella mennään kun neuvola Hkissä.

Hexa - ai sä oot ollu E-Afrikassa!! Laitan yksäriä, niin saat kertoa tarkemmin!!! Kyllä pikkasen jännittää lähtö, mutta mulla on ollut se periaate matkustelussa, että takasinhan aina pääsee jos elo käy liian tukalaksi...

Meillä kävelysarjat pidentyy ja askel tiuhenee päivä päivältä. Tänään oltiin yliopiston ruokalassa ja siellä oli niin mukava lattia, että juoksenteli kymmeniä metrejä ympäriinsä, tosin aina välillä pyllähti. Epätasaisella esim. puiston hietikolla pyllähdyksiä sattuu useammin. Sanoja ei tule yhtään tiedostettua oikeassa asiayhteydessä. Äiti-äittää hokee, mutta se saattaa tarkoittaa ihan mitä vain.

Rasittavuuteen asti aiemmin ns. helppo lapseni roikkuu nyt jalassani, ei antas mun olla yhtään tietokoneella tai lukea tai katsoa tv:tä tai syödä... eli eroahdistusta taitaa olla. Kun tuttu täti oli pari viikkoa sit hoitamassa 1,5h, niin lähes koko ajan oli poika huutanut aivan valtoimenaan. Aiemmin ei siis mitää tällasta esiintynyt meillä. Ei edelleenkään ujosteli minuuttia kauempaa ketään, jos mä oon paikalla, mut vieraiden syliin ei helpolla suostu. Ja siihen eroahdistukseen lisättynä oman tahdon ja voimakkaan sellasen esiin tulo, joka ilmenee kaarella jännittyneessä jousiasennossa naama punasena huutamisena! Että aika rasittavaa aikaa on välillä... toisaalta hauskaa on tietty seurata kun lapsi oppii kaikkea uutta ja iloitsee siitä. En tiedä mikä ihmeen oma vartti just on menossa, kun lapselleni riittää seuraksi keittiölaatikon kauhat
 

pitää hehkuttaa, esikko teki tänään korun joululahjaksi hoitajalle tarhaan.. *muoks* ja äiti sai auttaa vain puristamalla pihdeillä lukon kiinni..


Ja tuossahan he ovat.. Nyt on nukkumattiaika..

*muoks* Esikolla on nyt 37/38 astetta kuumetta. Toivottavasti ei sika iskenyt. Luultavasti vain hilluminen pihalla liian vähissä vaatteissa nuhaisena sai lämmöt nousemaan. Nyt tirriäiset leikkivät 'yhdessä' lastenhuoneessa autoilla ja pikkuväellä. Hyvä, että molempia innostavat yhtälailla autot ja nuket.
 
Meillä päiväunet vaihtelee, on ollut jo päiviä kun vain yhdet unet ja sit välillä kahdet lyhköset. Päiväunille menoaika vaihtelee sen mukaan moneltako noustaan aamulla ylös. Luojalle kiitos ei enä nousta klo 5. Yöunille meno on myöhäistynyt eli nyk.n.20.30-22 ja aamulla noustaan 6-8. jos kaheksaan saa nukkua niin aivan ihanaa. mut siis yhtään yötä ei ola vielä nukuttu putkeen. Joskus yöuni on vain esim 8.5h ja siihen mahtuu heräilyt. Ihmeellisen lyhytuninen. Mut jos on vain yhden päiväunet, niin ne on parikin tuntia, joskus erittäin harvoin lähemmäs 3h. Tänään oli yhdet päiväunet 12.30-13.45. Illalla 3h kävelylenkki mut ei nkahtanut kärryihin :eek: Yöunille sammahti sit n 20 eli huomisaamuna ihan varmasti klo 6 ylös viimeistään.
Mä en ole kyllä ikinä voinut syödä,lukea,katsoa TV:tä,olla tietsikalla....en voi edes avata tätä tietsikkaa jos Niki on hereillä.Ei Niki ikinä istu paikoillaan leikkimässä....en edes kuvittele että voisin tehdä noista asioista jotain kun ukkeli on hereillä, että tervetuloa kerhoon Mitzy =) paitsi tietty mun on pako jotain syödä, mut mä syön lattiala istuen tai sit seisaaltaan ja juoksen Nkin perässä samalla.Tai sit otan ulos eväitä mukaan kuten banaania ja keksejä. Se on luksusta kun saa istua alas ja syödä rauhassa, eli just päiväunien aikan yritän sit ehtiä tehdä kaiken plus syödä rauhassa.

Niki kans on laulajamiehiä! Laulaa ja tanssii hienosti ja soittaa bongorumpuja. Ihan mahtavaa että jotkut vaavit sanoo jo noin paljon sanoja!!Itte ootan tosi paljon kans.Uskomatonta kuvitella että kohta Nikikin puhuu. Paitsi jotkut lapset on mykkiä vielä 2-vuotiaanakin....että saa nähhä. Nomut jos ei puhu niin pussaa, Niksu kans pussailee ja tulee ja painaa pään mun syliin tai rintaa vasten. Se on ehkä ihaninta maailmassa, kestää sekunnin murto-osan ja sit se taas starttaa siitä hirveellä vauhdilla menemään.

Mä lopetin tuon potta-yrityksen.Kokeilen sitten myöhemmin. Kun ei Niki suostu sekuntiakaan siinä istumaan. Neuvolastakin sanoi että ei asiala ole todellakaan kiire. En tiedä, ? Että pitäiskö siinä yrittää istuttaa vai ei.

Meil ei ole mitään eroahdistusta havaittu vieläkään, vilkuttaa iloisesti kun lähtee hoitajan kans ovesta. Ja kun tulee kotiin,otan sylin niin alkaa vilkuttaa samantien hoitajalle. viimeks kun mun äiti hois yön yli ja tulin aamulla kotiin niin Niki aivan hihkui ja nauroi ääneen ja hyökkäs syliin ja halas. Että oli vissiin kaivannut kuitenkin, vaikka ei osoita mitään eroahdistus merkkejä.

Emo ja Niki tällä viikolla 11kk
 
Nikin emolle tulin vain potta-asiaan kommentoimaan: unohdat koko pottatouhun, jos ei Nikiä kiinnosta! Ei kannata ottaa paineita. Se onnistuu ajallaan, vaikka sitten kolme vuotiaana. Se on aihe, josta ei missään nimessä kannata stressata! Jos rupeaa lasta painostamaan, nin varmasti saapi ongelmia. Aina silloin tällöin voip kokeilla, mutta jos osoittaa vastustusta, potatus heti unholaan joksikin aikaa. Tämä minun painava sana aiheeseen.

Viestisi kuulosti jotenkin positiivisemmalta, kuin pitkään aikaan! Toivottavasti olotilakin on sitä, risaisista öistä ja vilkkaasta, seuraa vaativasta pojusta huolimati. Tai juuri siksi =)
 
Joo, näin mäkin Lizard aattelin. Enkä ressaa mist'än potasta, on tässä parempiakin aiheita :D
Olin vaan jotenkin luullut että nyt sitä kuuluu ja pitää aloitella. Ja just toi on pahinta jos painostetaan, pottaan asioinnin pitää perustua vapaa-ehtoisuudelle :D

Tota noin, mehän parannuttiin flunssasta. Mut nyt mulla on selkä todella kipeä,oli viikon mut nyt meni totaalisesti. Lääkkeillä mennään, yöksi relaksantit,päivällä vähän miedommat relaksantit ja 800mg-tuhat millisiä särkylääkkeitä.Plus voiteet. Ja silti kipee.
Tänään olisin päässyt reeneihin.Kerran olen aiemmin kans päässyt. Mutta uskaltaako näin kipeellä selällä, en tiedä.

Mut kiva jos kuulostan positiiviselta!!Olenkin positiivinen, ainakin joka toinen päivä. Ei kait tässä muu auta?

Rikkinäinen emo ja Niki huomenna 11kk.
 
Nikin emo mahtavaa, jos yöt menee vähän kivemmin. Mul kans tuo selkä nyt taas niin paskana, et oli tiistaina pakko hakea Sirdaludit ja Mofinet käyttöön, et pienes tokkuras taitaa mennä tää viikko...

Me ollaan nyt vietetty leikkipuistos pari viimestä aamupäivää ja siel on pojan aika kulunut huomattavasti paremmin kuin omalla takapihalla vaik sielkin on leluja, muttei seuraa. Vaikkei toi nyt muiden kans leiki, mut seurailee vanhempien touhuja ja kiipeilee kiipeilytelineissä ja laskee hurjan korkeista liukumäistä intona. Ainut on vaan sit se et meinaa väkisin nukahtaa autossa tullessa ja siin menis yhdet päikkärit pipariks. Huomenna on toka muskari-kerta, vähän liikaa Jesse-beattiä mun makuun mut kai sen taas kestää...

Kyllä on todella hankala saada mitään kotihommia tehtyä pojan ollessa hereillä! Mun äitinkin on ulkomailla tän viikon eikä ketään apuna. Esimerkiks tänään onnistuin tekeen pastaa valmiskastikkeesta ja vihanneksista, niin että kurkin ikkunasta että poika pysyy pihassa ja toivoin parasta ettei juokse pihalle. Sisällä ollessa sen on absoluuttisesti oltava hellan ja mun välissä tai tiskikoneessa tai jääkaappin tunkemassa, mitä nyt satunkin tarvitseen että keittiöhommat on tosi vaikeita... välillä paan sen siihen ns. leikkikehäänsä, no siel se viihtyy parhaimpien lelujensa kans max 15 min. Nyt kun kummitäti kyseli myöh synttärilahjatoivetta, sanoin että semmonen musiikkiaparaatti, josta lähtee mahd paljon ääntä ja kilinää ja kolinaa ja valot vilkkuu, kun nappeja painelee, semmosella vois ees jotenkin pärjäillä...

Hexalle yksäriä! En pystynykkään, ohjelmas joku häikkä...
 
Meillä tänään tämä suuri päivä kun Nemo täyttää 1 vuoden :heart:

Sen kunniaksi sitten nää 1 vee mitat eli
pituus 79,6 cm
paino 10kg490g

tasaisesti ollaan kasvettu koko ajan.

Meillähän juhlittiin jo aikaisemmin synttäreitä, joten tänään ei mitään sen suurempaa sitten. Ihan omalla porukalla vaan. Muutenkin rauhallista biletystä, kun oon taas vaihteeksi kuumeessa, yskässä ja nuhassa :kieh:
 
Joo-o. Menin sit reeneihin kun oli mukamas selkä parempana. Eikä tuntunut kipua reeneissä. Tulin kotiin ja nostin kaverin lapsen lattialta; tipahdin polvilleni.Selkä meni. Onneks lapselle ei käynyt mitään.
En pystynyt kumartumaan ollenkaan, jouduin tipauttamaan Nikin sänkyynsä reunalta.En myöskään saa Nikiä ylös sängystä jos hän ei nouse seisomaan että yletyn kainaloihin. Tuttia en pysty antamaan siis jos makaa sängyssä. Yöllä itki enkä yltränyt tekemään mitään, ei raukka ymmärtänyt nousta seisomaan....onneks sit loppujen lopuksi nousi. Tää on siis ihan kamalaa. Menin tietty heti perjantaina lääkäriin, tällä selällä Nikin kanssa julkisissa kaatosateessa. Olin ottanut 4 sirdaludia yöllä mikä on ihan liikaa.Kädet tärisi ja kamala olo.Enkä ehtinyt syödä mitään. Lääkäri määräs samoja lääkkeitä joista ei o ollu apua.Kaks piikkiä sain persuksiin jotka vähän autto. Nyt niiden vaikutus on lakannut, mut en jaksa lähtä hakemaan uusia. Pystyn vähän jo kumartumaan. Mutta kun nostan Nikiä tuntuu että katkean. Kyselin apua mutta sitä ei saa kun on viikonloppu.Eli jos yksinhuoltaja katkaisee selkänsä niin se pitää ajoittaa viikolle! Tai sitten yksinhuoltajalla pitää olla rahaa.
Sanoin kyllä perjantaina lääkärille että Niki on täysin vaarassa mun kanssa. Kun Nikiä ei vi jättää hetkeksikään ja pitää saada nopeaa kiinni kun kaatuu tai kiipeää ja tippuu. Ja mä tärisin niistä lääkkeistä ja kivusta ja hikoilin, silmissä musteni koko ajan. Mutta meni se päivä jotenkin sitten. Kotipalvelu kysyi "No sä kuitenkin pääsit sinne lääkäriin ja pystyit ottamaan Nikin mukaasi?". Vittu. Niin pystyin ja pääsin kun on pakko.En kai mä kotiinkaan sitä voi jättää.

En valita ikinä enää mistään kunhan tää selkä vaan paranee.
 
Nikin emo: voi kauhistus!
Muuta ei voi sanoa, kuin että yritä parantua. Ja jos jostain saisit rahaa niin menisit 'niksauttajan' luokse. Multa lähti 15 v selkäkivut kun pääsin hyvälle selkälääkärille niksautettavaksi. Sen jälkeen mulla on ollut vain yhtenä päivänä kuukaudessa selkä kipeä, ekana vuotopäivänä. Sillon kun selkä oli kipeä tai kun noi menkat alkaa jouduin vetämään särkylääkettä (panadol ei auta yhtään..) järkyttäviä määriä ja silti jalat putos alta. Alkoi jo sisäelimet kärsiä siitä lääkemäärästä..
Oliskohan kellään lainata sulle korsettia..? En muista, olenko omani jo heittänyt pois vai missä se voisi olla. Ja kun sitä ei ole 10 v käytetty niin kuminauhat on varmaan jo ihan kuoleentuneet. Olisikohan tuolla terveyskeskuksessa vaikka apulaitelainaamossa sellaista..? Siitä oli hyvät kokemukset sillä kun se oli päällä, tasasivat ne 'luut' puristusta niin ettei selkää juurikaan tarvinnut käyttää, vatsalihaksilla vain tasas painetta korsettiin ja sitten nosti jaloilla sen mitä piti nostaa.
Tuo, että lasta ei voi nostaa ja pelkää koko ajan pudottavansa on tuttua nykytilanteesta kun ranteet ei kestä nostamisia..

Nyt taidetaan meillä jo herätä. Viime yönä vain kolme syöttöä kun tuo Piipeliäinen söi ilalla desin puuroa! Puuro oli tehty lehmänmaitoon, siinä oli lisäksi korvikejauhetta ja sitten puurojauhe oli puoliks korviketta sisältävää. Eipä sitten päivällä oltukaan syöty kuin kaksi palasta makkaraa ja kolme maissinaksua. Ja ne makkaranpalaset oli sellaisia pieniä haarukkapaloja, jotka ryöstin esikon lautaselta. Puhuttakoon mediassa vaikka kuinka paljon siitä, että isät pitäis saada kotiin hoitamaa lapsia.. Pyh, sanon minä. Isät ei imetä. Kiellettäköön mieluummin pienten lasten isiltä sitten sählytreenit iltaisin ja äideille pakolliset iltamenot jos halutaan tasata kotihommia..

Saatiin neuvolasta ravintoterapeutin ohjeet 1v ruokailusta. Olis pitänyt silloin kysyä terkkarilta että minkä näistä ehdotetuista ruoista lapsi päivässä syö.. Syökö hän päiväsoseen vai välipalan vai iltapuuron (mitä sitten siinä paperissa olikaan... )? Ihan ei ole kivaa antaa annosta ruokaa eteen niin, että hän saa heittää sen lattialle. Eilenkin siis oli ruoaksi makkaraa, ranskalaisia ja ruisleipää. Ihanaa sormiruokaa, mutta.. ne kaks makkaranpalaa meni suuhun ja tuli puoliksi ulos, kaikki ranskalaiset lennätettiin koiralle samoin kuin ruisleivät. Grillattuja katkarapuja vähän mukellettiin suussa ennen kuin ne syljettiin ulos. Toissapäivänä kaikki riisinauhamakaroonit viskottiin koiralle lattialle. Koiraahan ei siis ruokita päivällä vaan se saa nämä lapsilta pudonneet tähteet.. Kinkkua tai juustoa ei mene.. aamupalaa ei mene..

Onko kukaan jo siirtämässä / siirtänyt 'vauvaa' pois pinnasängystä? Meilä esikko siirtyi 1v iässä pois pinniksestä mutta kun tuo Pipeteemus ei vieläkään nuku muuten kuin tississä kiinni niin en tiedä voisiko sitä isompaa sänkyä alkaa miettimään. Meidä pinnis on vain 100 cm pitkä eli vanhanmallinen ja kohta ahdas.. Vaikka siis ei siinä nukutakaan...
 
Moikka!

Taas kuulumisia on käyty lukemassa, mutta omia ei juurikaan ehtinyt kirjoitella..
Täällä yritän orientoitua huomiseen töihinpaluuseen - apua! |O Vähän hirvittää miten tulee menemään, kun öisin heräillään vieläkin vähintään kolme kertaa 21-08 välillä. Sisu nukkunut nyt reilun viikon omassa huoneessaan. Sinne siirto sujui ilman sen kummempia mutinoita tai huutoja, mut tietysti on eri asia ravata yöllä toiseen päähän taloa rauhoittamaan huutavaa poikaa, kuin et sen tekis vieressä olevassa pinniksessä. Mut pakko oli siirtää, koska muuten en pääsis heräämään ennen poikaa ja valmistautumaan töihin. Kelan laskureilla jo laskin, että seuraava äitiysloma alkaa 14.tammikuuta ja sitä ennen olis tarkoitus pitää vielä pari viikkoa palkallista lomaa. Eli maks. neljä kuukautta töitä tiedossa. Luultavasti vähemmän, koska Sisustakin jäin jo pari kuukautta ennen äippälomaa saikulle. Mutta toisaalta ihan kiva mennä vähäksi aikaa haistelmaan työilmaa ennen seuraavan lapsen syntymää. Ja Sisuhan menee mun äidille hoitoon, joten sen puoleen meillähän on aivan luksus-tilanne!

Pottailua ei meilläkään olla aloitettu. Muutamia kertoja treenattu vaatteet päällä, mut toi meidän ukkeli on kans sellanen ikiliikkuja, et pysyy just kolme sekuntia paikoillaan. Ilman vaippaa pari kertaa testattu ja huutoa tuli. Jätin kans pottatreenit toistaiseksi ja annan mummin sitten treenailla Sisun kanssa päivisin, kun hänellä ehkä enemmän energiaa siihen hommaan... :ashamed:

Päikkäreitä meillä nukutaan kahdet. Nyt on alettu heräämään siis klo 8 ja jo kymmenen maissa menee ekoille unille, nukkuu 40min-reilun tunnin. Tokat unet siinä iltapäivästä klo 14-15 ja kans noin tunnin mittaiset.

Eroahdistusta on meilläkin liikkeellä ollut jo pitkään. En voi mennä vessaan, suihkuun tai edes toiseen huoneeseen niin, ettei poika alkais huutaa. Ja roikkuu jalassa kiinni koko ajan. Täällä muutenkin vähän samanlaista kuin Nikin emolla, eli turha kuvitellakaan katselevansa telkkaria, lukevansa, syövänsä tai tekevänsä yhtään mitään itekseen, kun poika on hereillä. Kaikki tekeminen ajoitettava noihin tunnin pätkiin kun nukkuu, tai silloin kun mies on kotona ja viihdyttää poikaa. Eilen käytiin syömässä ravintolassa kolmisteen ja toinen sai koko ajan viihdyttää Sisua, ei toivoakaan, et olis esim. 10 minuuttia istunut syöttötuolissa paikoillaan. Tämä siis kirjoista, leluista, maissinaksuista ja leivänpaloista huolimatta... Ei vaan viihdy paikoillaan. Onneks on kuitenkin iloinen ja nauravainen luonteeltaan, ettei itke ja kitise ihan mahdottomasti.

Viikon verran on muuten otettu askeleita, neljä askelta on mennyt jo pariin kertaan! On jotenkin tosi varovainen ton kävelyn kanssa. Jos huomaa, et ote irrotetaan, tiputtautuu heti konttausasentoon, mut jos on huomio kiinnittynyt johonkin ja kävelee kädestä pitäen, ei huomaa et otteen irrottaa ja jatkaa teputtelua itekseen. Hirmuisesti toistelee sanoja ja sanojen ekoja tavuja perässä, mut itekseen parhaiten luonnistuu äittä ja kakka. Meillä siis noita synttäreitä vietetään muuten kahden viikon kuluttua! :D

Hyvää alkavaa viikkoa & tsemppiä ja jaksamista kaikille!

Zucchero + Sisu (2vkoa vaille 1v) + masukki rv 16
 
Heippa pitkästä aikaa!

Viimeksi kun kirjoittelin, oli pino vielä vauvapuolella, ja meillä oli edessä poitsun halkionkorjausleikkaus. Nyt leikkaus ja toipumisajat ovat jo onnellisesti takanapäin, ihanaa! Ensimmäiset pari viikkoa oli aika raskaita... pojalle puhkesi raju eroahdistus sairaalareissun jälkeen, en saanut paria metriä kauemmas poistua ja pääasiassa roikkui jalassa päivät pitkät. Välillä yritin paljon sylitellä ja antaa hellyyttä, mutta päivittäisten askareiden ajan roikkui silti kiinni. sitten se helpotti ja hetki elettiin seesteisemmin, kunnes nyt on jonkin sortin esiuhma tms. alkanut! kovasti koitellaan omaa tahtoa ja äidin hermoja. mutta muutoin ei kummempaa. kävellyt on kuukauden päivät ja konttaus jäi kokonaan kolmisen viikkoa sitten. ihana näköistä on tuo tepsutus! mutta samalla tulee äidin sydämeen pieni haikeuden murunen... vauva-aika on ohi.. :'( mutta ihanassa iässä poika on, ei voi muuta sanoa! nyt nautitaan tästä hetkestä. sanoja ei meillä tule ollenkaan, mutta ei taida kaukana olla, kun äänensävyjä sitten apinoi paljonkin.
Tulevana perjantaina juhlitaan meilläkin sitten synttäreitä! :heart: ja samana päivänä saa rokotukset, saa nähdä kuinka meitin käy..:) synttäreitä juhlitaan kahtena päivänä, juurikin perjanataina äiti-lapsi-kavereiden kanssa, ja lauantaina sukulaisten voimin.

Ruoka maistuu pojalle enemmän kuin hyvin, tohon jätemyllyyn uppoaa kaikki :D syö yleensä päivän toisen lämpimän aterian samaa kuin me ja toisen purkkiruokaa. Me kun ei vielä ainakaan tehdä kuin yksi lämmin ateria. Mutta täytynee sitä vähän muuttaa jatkossa tai sitten väsätä poitsulle oma. mutta kyllä on mukavaa, kun saa jo antaa ihan mitä vaan!

paljon onnea kaikkien pienokaisille, jo syntymäpäiviään juhlineille ja vielä niitä odottaville! :flower:
 
Moroo!!!

Nyt sitä ollaan jo taapero-puolella :D ihan hirveetä kyytiä meni vuosi et huhhuh.

Meille tuli 1 vuosi täyteen 7.9 ja yksivuotis bileet pidettiin viime vloppuna kolmena päivänä jopa...vaikka ei isoja juhlia pidetty..meillä on niin pieni tää kämppä niin piti vuorotellen kutsua kylään, mummi+pappa, mummu, kummit ja yksi kaveripariskunta eli sopivasti semmoset 15 hengen juhulat B) .
Lahjoiksi poika sai sadetakin+kurahousut+kurakinttaat, toppahaalarin+kinttaat, bodeja ja oloasuja ja AUTOJA...poika on ihan hulluna autoihin =) missä vaan on auton kuva niin se päristelee ja hokee auto auto... isänsä kanssa kattelevat netistä rekka-autojen kuvia...

Tiistaina meillä oli sitten 1v neuvola ja rokotus ja mitat saatiin: Pituus 76cm ja paino 10030g päästiin mekin sitten jopa kymppikerhoon :D .

Ensiaskeleita otetaan mutta ei kyllä varmaan vähään aikaan lähetä oikeesti kävelee, ilman tukea seisotaan ja noustaan seisomaan, taaperokärryn kanssa kävelee ja ku este tulee vastan niin nostaa kärryjä ja siirtää..

Hammashygienistilllä käytiin elokuun loppupuolella ja ens vuonna uudelleen, täällä meillä pitää varata ensimmäinen aika itse jos meinaa käyttää hammaslääkärissä..

Unet: Ollaan siirrytty nyt melkein kokonaan yksiin päiväuniin, joita mennään nukkumaan n. klo 11-12 ja nukutaan tunti-kaksi, mut yleensä vain tunti. Tuntuu vähältä määrältä, mut tuo ei nuku niin se ei nuku enempää...ja illalla mennään nukkumaan seittemään mennessä ja nukutaan aamu 7-8 ja yöllä jonku kerran öhistelee, heräilee - vieläki :( ...millonkohan sitä kokonaisen yön saadaan nukkua...sit ku ollaan eri huoneissa...? meillä kaksio niin pitäs itellä siirtyä olkkariin ja pojalle huone...entiiä...
Nyt nukahetaan omaan sänkyyn tutti ja unirääsy mukana...jos tuo yö rauhottuis jos pääsis tutista eroon...? Unirääsystä ei varmasti luovu..on se niin tärkee :heart:

Katjuska: Minäki oon Kiloklubissa, mut mulla on ihan alkutaipaleella se...minusta se on hirveen vaikea kirjata kaikki päivän aikana syödyt ruoat ylös ku eihän sieltä listasta etes kaikkia löydy ja hirveen hankalan kuulonen muutenki käyttää...mut muuten ois ihan hyvä varmasti ku jaksais/joutais siihen perehtymään...

Onnea kaikille jo 1 vee täyttäneille ja myös joilla synttärit on vielä edessä!!! :flower: :heart:

Syysterveisin
Hille+poika 1v
 
Siinä sankarit Niki ja Jimi! Piti laittaa kundit samaan sänkyyn että sai heidät samaan kuvaan kun juoksivat ja kovaa mut eri suuntiin. Mitzy ja J kävivät siis kylässä. Noi ukkelit vallan sit vauhkoontui tuolla matkasängyssä, molemmat rynkytti tota reunaa ja pomppi tasajalkaa ja mölisi :LOL: Ihan hullua menoa! Sänky nitisi ja natisi, pitää ihan karseeta meteliä kun reunaa ryskyttää.Ihme että pysyi kasassa! Me Mitzyn kans istuttiin sängynreunalla ja naurettiin sitä touhua ihan täysillä.
No sit Jimiä kun M yritti ottaa sängystä vek niin Jimi ei olisi millään halunnut pois! Pisti oikein maate sinne Nikin sänkyyn ja oli oikein onnellisen oloinen siellä.
Selkä täällä jo parempana. Eipä muuta nyt ehdi, palataan teemoihin taas.
 

Yhteistyössä