Taas on joulu ovella...

En ole yhtään jouluihminen. En yhtään. Inhoan sen kaupallisuutta ja kiirettä. Olen eronnut lapseni isästä ja taas olisi vuorossa joulu lapsen kanssa kun pitää naama näkkärillä juosta mummuloissa ja kestää sitä helvetin hössötystä. Joutuu vierestä katsomaan taas niitä ilmeitä kun oman lapsen pakettikasa on 50 kertaa pienempi kun veljen muksujen kun mulla ei yksinhuoltajana ole varaa ostaa sataa pakettia niinkun veljellä vaimonsa kanssa.
Joulusta on tullu niin painajainen, inhoan sitä ettei enää ole sitä yhdessä olemisen tunnelmaa ja läheisten lämpöä. On teennäistä puhetta onko kinkku mehevää ja perunaloota tarpeeks imeltynyttä, kaikki vilkuilee kelloa ja lahjamäärä on niin järkyttävä ettei siinä ole mitään järkeä enää.
Tuntuu et facebook ja lähipiiri on aivan onnesta soikeena kun on taas joulu ja tiptap ja jippii. Joskus vielä mä vietän jouluni pimeessä kämpässä yksin punkkulasi kädessä ja tuijotan telkkaria. Oon vissiin ainoa maailmassa lajiani.

 

Tuotahan se nykyään on.

Mulle joulu tulee parhaiten yksinollessa, takkatulen ääressä, kynttilänvalossa. Kädessä lasi punkkua ja toisella voi hamuta suklaata.

Lapsuudesta muistan, että pikkujoulutapahtumissa (tyyliä kuulonhuoltoliitto, lähetysseura) minne mummoni mut ja velipojan aina raahasi, oli perinteinen tunnelma. Kellään ei ollut kiire minnekään, ruoka syötiin nautinnolla ja ne pikkupaketit ilahduttivat jokaista.

Joskus joulu voi löytyä muualta kuin lähipiiristä.

 

Et ole. Mekin lähdemme joulua pakoon aurinkoon, sillä lapset ovat jo isoja eikä joulu ole ollut meille muutenkaan "uskonnollinen" juhla koskaan. Lähinnä stressaa ostaa ja vastaanottaa lahjoja, kun nurkat on muutenkin täynnä kaikkea krääsää ja ne ostetut lahjat tuntuvat olevan muillekin yhdentekeviä. Vanhan ajan joulua, jossa mukana oli isovanhemmat ja sisaret ei enää ole mahdollista järjestää välimatkojen ja muiden kiireiden vuoksi.

 

Mä inhoon kans sydämenipohjasta joulua. Kaikki ostaa tavaraa pilvin pimein. Jouluhöpötys alotetaan jo syksyllä, kun maat on vielä vihreet ja kauppoihin tulee joulukrääsä jo lokakuussa. Jouluaamuna itketään, kun ukko ei muistanut, ja se lapsen 400 ekee maksanut tavara on jo rikki. Koulussa sit kehutaan mitä ja miten paljon on saanut, ja tuotetaan pahaa mieltä niille, jotka ei oo saanut kaikkee mahdollista. Ja toisten äitien mielestä oot huono äii, jos et oo sille lapselles hommannut sitä 40 pakettia

 

Mä inhoon kans sydämenipohjasta joulua. Kaikki ostaa tavaraa pilvin pimein. Jouluhöpötys alotetaan jo syksyllä, kun maat on vielä vihreet ja kauppoihin tulee joulukrääsä jo lokakuussa. Jouluaamuna itketään, kun ukko ei muistanut, ja se lapsen 400 ekee maksanut tavara on jo rikki. Koulussa sit kehutaan mitä ja miten paljon on saanut, ja tuotetaan pahaa mieltä niille, jotka ei oo saanut kaikkee mahdollista. Ja toisten äitien mielestä oot huono äiti, jos et oo sille lapselles hommannut sitä 40 pakettiarr

 

Rakastan joulua!

 

Mä inhoon kans sydämenipohjasta joulua. Kaikki ostaa tavaraa pilvin pimein. Jouluhöpötys alotetaan jo syksyllä, kun maat on vielä vihreet ja kauppoihin tulee joulukrääsä jo lokakuussa. Jouluaamuna itketään, kun ukko ei muistanut, ja se lapsen 400 ekee maksanut tavara on jo rikki. Koulussa sit kehutaan mitä ja miten paljon on saanut, ja tuotetaan pahaa mieltä niille, jotka ei oo saanut kaikkee mahdollista. Ja toisten äitien mielestä oot huono äii, jos et oo sille lapselles hommannut sitä 40 pakettia

Mulla on ihan hyvin toimeentulevia äitejä kavereina, mutta en ole törmännyt lahjamäärävertailuihin.

Mun käsittääkseni trendi on ainakin välillä ollut siihen päin että tuskaillaan "kamalasti tuli lapsille lahjoja kun sukulaisetkin lahjoi" ja suunnilleen häpeillään kun kerrotaan että "no ostettiin nyt se pleikkari kun poika on niin iso."

Nykyään mun mielestä hehkutetaan enemmän sitä jos on neulonut sukkia tai annetaan jotain muuta itsetehtyä.