Taas persu kansanedustaja riehuu sekopäisenä aseen kanssa. Aina noita persuja saa hävetä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Senhän koko toiminta perustuu tuollaiseen porukkaan ja sen käytökseen.

Miksi esim. rauhallisen ja (persuksi) fiksun oloista Sakari Puistoa ei ole asetettu merkittävämpään asemaan? Miksi pitkän linjan edustajaa Arja Juvosta ei valittu sosiaali- ja terveysministeriksi? Hän vaikuttaa jopa ihan mukavalta ja empaattiselta.

Vastaukseni: koska näistä riehujista on enemmän hyötyä tietyn kansanosan villitsemisessä.
Eikö tuo Puisto jaa jonkun ministerisalkun eli 2 vuotta toinen ja 2 vuotta Sakari
 
vierailija
Joko Riikka on paukuttanut näppistään X:ssä aiheesta? Ruotsi ja Norja ovat kuulema uutisoineet aiheesta näyttävästi.
Kiva kun palstalle saatiin uusi Sanna Sanna-jankkaajalle. Sanna-Sairaanhoitaja harrastanee baarilaulamista. Mikäpä mahtaa olla hänen bravuuribiisi? Veikkaan Aikuista naista.
Ei ole, ainoastaan uudelleenjulkaisi puoluesihteerinsä julkaisun. STT:lle on sanonut olevansa järkyttynyt.

Sanna-jankkaajalla on totisesti hankala päivä. Sen näkee jo hänen kirjoituksiaan, kopioi joka ketjuun omat "tietonsa".
 
Toivottavasti jankutijankutin loistonpäivät tällä palstalla ovat menneisyyttä. Jotain hyvääkin poikii Ihku-episodissa. Asuin aikoinaan samoilla huudeilla, kun edesmennyt kansanedustaja Halme räiski kodissaan.
Liikuin ennen työmatkalla Ihkun kulmilla. Ehkä pitää ostaa luotiliivit ennen seuraavaa citykäyntiäni.
 
vierailija
Jaa mut Riikka taitaakin pelätä, että taas paukkuu..

"PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran tämän päivän yleisötilaisuudet on peruttu. Puolue kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.
Purra kertoo syystä lyhyesti Ilta-Sanomille.
– Omaan turvallisuuteen liittyvä kokonaisarvio, Purra viestittää."

Melkoista persujen kaksoisstandardia taas. Puolue, joka eniten vinkuu kaksoisstandardeista taitaa niitä soveltaa omassa toiminnassaan eniten. Toki olen sitä mieltä itsekkin, että ensin tutkitaan, sitten hutkitaan. Mutta yleensä jos on epäilyjä esim. mamujen rikoksista, hutkinta tehty netissä etukäteen. Jos taustalla ei mamuja, poistutaan paikalta hiljalleen. Tällä tavalla saadaan lisää veilä nostettua mielikuvaa, että mamut raiskailee koko ajan siellä täällä.

Nyt tosiaan Jani Mäkelät on hiljaa ja vaatii poliisille tyuörauhaa.
 
Vasemmiston ääriaineksia on aina syytä varoa.
 
Jep, just näin.
 
Lainaus toiselta keskustelupalstalta. Nauratti vaan tämä. Täällä ei varmaan naurata:

"Aitosuomalaista värinää taas. Savipassilla tullaan ja rikostilastoja paisutetaan. Toivoisi, että pikkuhiljaa silmät avautuisi ja nähtäisiin nämä maaltamuuton ongelmat. 1960-luvulta asti tätä on yritetty ja ei ole toiminut. Ei ole toiminut missään länsimaisessa maassa, miksi Helsinki olisi poikkeus. Täällä on rötöstelijöitä omastakin takaa ihan tarpeeksi, ei tarvisi yhtään enempää tänne veronmaksajien rahoilla roudata. Kuinkahan paljon tämänkin kunniakansalaisen kultamuninta helsinkiläisille maksaa. Ja jos lasketaan kaikki kustannukset, kuten esimerkiksi asuntojen hintojen nousu, kun nämä nämä tänne tulvivat, ollaan miljardeissa. Mutta sanopa tämä ääneen, niin olet rasisti."
 
Sinä hutkit nyt netissä mitään mistään tietämättä etukäteen ja et anna poliisille työrauhaa.
 
vierailija
Lainaus toiselta keskustelupalstalta. Nauratti vaan tämä. Täällä ei varmaan naurata:

"Aitosuomalaista värinää taas. Savipassilla tullaan ja rikostilastoja paisutetaan. Toivoisi, että pikkuhiljaa silmät avautuisi ja nähtäisiin nämä maaltamuuton ongelmat. 1960-luvulta asti tätä on yritetty ja ei ole toiminut. Ei ole toiminut missään länsimaisessa maassa, miksi Helsinki olisi poikkeus. Täällä on rötöstelijöitä omastakin takaa ihan tarpeeksi, ei tarvisi yhtään enempää tänne veronmaksajien rahoilla roudata. Kuinkahan paljon tämänkin kunniakansalaisen kultamuninta helsinkiläisille maksaa. Ja jos lasketaan kaikki kustannukset, kuten esimerkiksi asuntojen hintojen nousu, kun nämä nämä tänne tulvivat, ollaan miljardeissa. Mutta sanopa tämä ääneen, niin olet rasisti."
👍🤣
 
kyllä mulla ainaski alko nakrattaa
 
Joo, parempi kun sinäkin juntti vaan pysyt siellä böndellä elellen tukien varassa.
 
Melkoista persujen kaksoisstandardia taas. Puolue, joka eniten vinkuu kaksoisstandardeista taitaa niitä soveltaa omassa toiminnassaan eniten. Toki olen sitä mieltä itsekkin, että ensin tutkitaan, sitten hutkitaan. Mutta yleensä jos on epäilyjä esim. mamujen rikoksista, hutkinta tehty netissä etukäteen. Jos taustalla ei mamuja, poistutaan paikalta hiljalleen. Tällä tavalla saadaan lisää veilä nostettua mielikuvaa, että mamut raiskailee koko ajan siellä täällä.

Nyt tosiaan Jani Mäkelät on hiljaa ja vaatii poliisille tyuörauhaa.
Kyllä tilastot puhuvat lähi-Idästä ja Somaliasta roudattujen mamu-jen moninkertaisesta raiskaustaipumuksesta kantiksiin nähden.
Puhumattakaan perheväkivallan ja parisuhderaiskausten määrästä, joista irakkivaimot vaikenevat.

On hyvä, että persut ovat vaatimassa sitä lintukotoa takaisin, jollainen Suomi oli 20-30 vuotta sitten, ja puhuvat isänmaallisuudesta.

Mutta heidän pitää itsekin olla suomalaisia: rauhallisia ja harkitsevia, ja sitä eivät nyt ole.
 
Joo, parempi kun sinäkin juntti vaan pysyt siellä böndellä elellen tukien varassa.
Juu mä menin Hesaan (vaikka suurimman osan ajasta opiskelinkin Espoossa, mutta juntille se on se ja sama EspooVantaaHelsinki) opiskelemaan verorahoilla ja en siellä montaa vuotta töissä ollut. Ja sitten muutin takas böndelle. Ja nyt väliaikaisesti vieläpä ulkomailla.

Ja tukea oon todella paljon saanut etenkin yksityisiltä yrityksiltä. Ja kaikki tämä pääosin turhanpäiväisten laskelmien tekemisestä.
 
vierailija
Puhumattakaan perheväkivallan ja parisuhderaiskausten määrästä, joista irakkivaimot vaikenevat.

On hyvä, että persut ovat vaatimassa sitä lintukotoa takaisin, jollainen Suomi oli 20-30 vuotta sitten, ja puhuvat isänmaallisuudesta.

Mutta heidän pitää itsekin olla suomalaisia: rauhallisia ja harkitsevia, ja sitä eivät nyt ole.
Mikä ihmeen lintukoto? On hirvittävää, että nämä mainitsemasi naiset kärsivät, mutta älä unohda ihan perisuomalaista perheväkivaltaa, josta kovin moni vaikenee.
 
Yhteistyössä