(lähetin juuri tämän viestin helmikuun odottajiin, mutta kopion nyt tänne ja kerron omia kuulumisiani...)
....ja aurinkoista päivää. Täytyy yrittää lähteä kävelemään, se tuntuu jo aikamoiselta urakalta tässä vaiheessa. Ihanaa toisaalta ajatella, että kevät ja kesä on pian ja jotenkin minusta tämä on ollut ihanteellinen loppuraskauden aika. Kesällä olisi aika tukalaa , itse hikoilen todella paljon ja meillä on aina ikkunat auki. Muut palelee, minä en.....
:heart: Minä en ole vielä edes ajatellut, että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa ja olen jotenkin henkisesti valmistautunut helmikuun loppuun ja ei tiedä vaikka helmipojasta tulisikin maalispoika! En ole ollenkaan edes odottanut, että mitään tapahtuisi, kun edelliset vauvat (22v ja 15v) olivat molemmat niin paljon myöhässä lasketusta ajasta eli jotenkin oma jännitykseni alkaa varmaan vasta viikolla 41. Kaikkia mahdollisia vaivoja riittää ja unettomuus on niistä pahin. Eilen olin täysin zombie ja univelkainen ja nyt huomaan, että alkuajan pahoinvointikin on palannut. En jaksaisi tehdä mitään ja välillä ahdistaa ,että olen niin kiinni töissä, kun mieheni sijaistaa minua ja päädyn hänen kanssaan valmistelemaan tunnit, korjaamaan kokeita, tekemään matskuja....Opetan ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajille kieliä ja teen kaiken opetusmateriaalin itse. Toisaalta on välillä ihanaakin, että on muuta ajateltavaa ja tekemistä ja oikeasti nautinkin työstä todella paljon!
Viime viikolla ainakaan ei vielä ollut mitään merkkejä synnytyksen lähenemisestä...kohdunsuu täysin kiinni ja jäljellä 2-3cm, mitään limatulppaa en ole huomannut enkä supistuksiakaan....Vauvan koko arvioitiin viime viikolla, 3600gr.....Tässä loppuvaiheessa ilmeisesti kasvua voi tulla vielä aika reippaastikin vai voiko?
Minun mielialat ovat olleet yhtä vuoristorataa ja "melo"dramatiikkaa on riittänyt. Välillä on ihania, rauhallisia ja onnellisia päiviä ja sitten taas iskee epävarmuus ja pelot ja vähän masentunutkin olo. Mies on ollut aivan ihana ja huolehtivainen koko ajan, mutta välillä olen aivan älyttömän epävarma meidän parisuhteesta, vaikka mitään syytä siihen ei ole. Olo on kyllä välillä todella epäviehättävä, painoa on tullut kunnioitettava määrä ja turvotusta riittää...
Tällä viikolla on alkanut nyt ystävien taholta kova pommitus ja puhelin on soinut todella paljon. Minun ultran perusteella laskettu aika olisi ollut jo tällä viikolla. Meiltä varmasti olisi lähtenyt heti "tiedotetta", jos jotain olisi tapahtunut, mutta uteliaisuus on kova. Meillä on paljon aivan ihania ystäviä, mutta nyt olen ollut hyvin sisäänpäinkääntynyt tämän loppuraskauden aikana enkä jaksaisi tapailla ihmisiä. Kovasti ystävät ovat kutsuneet itseänsä tänne loppupäiviksi seurakseni, toisaalta liikuttavaakin. Paras ystäväni(miespuolinen) ja vauvan tuleva kummi soitteli Saksasta ja hänen kanssaan oli kyllä aivan ihana puhua. Me olemme valinneet neljä kummia ja kaikki ovat lapsettomia ja jollain lailla sinkkujakin ja tajusin yhtäkkiä, että aika kansainvälinen kummiryhmä on kasassa. Kaikki kummit ovat äärettömän läheisiä ystäviä ja he ovat todella innoissaan odotuksessa mukana ja luulen, että heille lapsettomina tämä kummilapsi tulee olemaan todella tärkeä.
Ystävänpäivänä riitti draamaa, kun tyttäreni(15v) lähti nyt ensimmäistä kertaa yksin ilman saattaja-apua isänsä luo San Franciscoon ja sieltä sitten isoäidin luo San Diegoon. Hän on matkustanut Amerikkaan viisivuotiaasta asti, mutta nyt ajattelin, että hän ei enää tarvitse "lappua kaulaan". Hän halusi ihan itse mennä lentokentällekin. Kaikki ei mennytkään sitten ihan niin hyvin, mutta toisaalta hän kyllä oppi lyhyessä ajassa pärjäämään itsenäisesti. Lento New Yorkiin oli peruttu ja ehdotin, että hän tulisi kotiin. Hänelle kuitenkin annettiin lento Munchenin kautta San Franciscoon ja vaihtoaikaa kentällä olisi tunti. Lento olikin 40 minuuttia myöhässä ja hänellä 10 minuuttia aikaa vaihtaa konetta. Oli juossut aivan hullun lailla eikä häntä tietenkään päästy portista läpi, vaikka kone ei vielä ollut lähtenyt. Sitten sainkin aivan hysteerisen soiton ja tyttö oli todella hädissään ja itkuinen eikä tiennyt mitä tehdä, kukaan ei auttanut häntä kentällä, vaikka tuijottivatkin, kun tyttö itki suoraa huutoa. Minä aloin itkemään ja hätäännyin täällä päässäkin. Onneksi joku kiltti siivoojamies oli tullut tytön seuraan ja yrittänyt small-talkilla pitää tunnelmaa yllä(How is the weather in Finland?) ja tyttö oli mennyt infotiskiltä toiselle. Hän ei suostunut antamaan puhelinta minulle tai kenellekään virkailijalle, että olisin voinut puhua ja yrittää olla avuksi. Monen tunnin odotuksen jälkeen oli itse pystynyt saamaan hotellihuoneen Lufthansalta ja lähtenyt sinne ihan yksin. Siinä vaiheessa hän oli jo todella helpottunut ja onnellinen ja nautti hotellielämästä....Seuraavana aamuna hän otti bussin kentälle ja lento oli nyt Lontoon kautta San Franciscoon ja taas olisi vaihtoaikaa tunti...ja taas tuli soitto, kun kone oli laskeutunut, että lento myöhässä...Nyt hänellä oli 25 minuuttia aikaa juosta portille ja oli taas juossut hullun lailla, mutta ehti kuin ehtikin aivan viimeisenä!
Lento oli alunperin Finnairin ja sieltä ei tullut koko aikana mitään tukea. Lufthansan mukaan oli täysin vastuutonta, että tyttö oli lähetetty alunperin Munchenin kautta, jossa vaihtoaikaa vain tunti...kuitenkin nuori tyttö ja yksin matkustava. Mutta.....tyttö on nyt kaiken jälkeen todella onnellinen ja ylpeä itsestään. Halusi ehdottomasti hoitaa kaiken yksin, vaikka minä olin aivan hermorauniona kotona.....Nyt hän onkin jo San Diegossa ja nauttii Kalifornian lämmöstä ja varoitti, etten synnyttäisi ennen kuin hän on takaisin kotona 24 päivä. Huomasin tämän draaman keskellä kuinka äärettömän paljon rakastan tätä isoa lastakin...olen ollut niin kiinni tässä omassa raskaudessa ja kyllähän näinkin isot lapset vielä kaipaavat huomiota.....
Itse tiedostan, että tämä on hyvin todennäköisesti näin vanhana jo viimeinen vauva...joten nämä odotuspäivätkin ovat niitä viimeisiä...
Olen ollut todella pahoillani keskenmenouutisista ja seurannut myös niitä palstoja, kun itselläni on liuta...seitsemän...keskenmenoa takana. En voi olla ihailematta sinua niin kuin moni muukin täällä Rouva Pikkumyy kuinka paljon sinulle riittää positiivista ja valoisaa elämänasennetta. Itse en kyllä ollenkaan pystynyt siihen aikoinaan! Nyt myös alan ymmärtää kuinka tavallisia kaiketi keskenmenot meillä yli nelikymppisillä on! En jotenkin ollut siitä tietoinen, kun ensimmäisen keskenmenon sain ja sitten niitä tulikin järkyttävän paljon. Me menimme sitten viime keväänä tutkimuksiin keskenmenojen johdosta ja tällä iällä sitä on mentävä yksityiselle. Järkyttävää oli, että Väestöliitossa eivät suostuneet edes tutkimaan vain sanoivat, että ikää on liian paljon ja se on se mikä luultavasti aiheuttaa nämä keskenmenot. Päädyimme sitten Felicitakseen ja maksoimme todellla paljon ns. "keskenmenopaketista" ja miehen spermakin tutkittiin. Se oli erinomainen ja minullakin kaikki kunnossa...Meille suositeltiin if:ää syksyksi, mutta sitten tämä raskaus jatkuikin...ja ehkä juuri Lugesteronin ansioista, kun ekan kerran sitä kokeilin ja vaatimalla vaadin jotain hormonia. Lääkärin mukaan siitä ei mitään hyötyä olisi. Olen paljon pohtinut, että johtuivatko tosiaan seitsemän keskenmenoani aina "vanhasta munasolusta" vaikka oliko muitakin syitä...sitä en tiedä. Mutta aivan ehdottomasti sinnikäs yrittäminen saattaa johtaa hyvään lopputulokseen!! Me vain yritimme ja yritimme! Kieltämättä näin monen keskenmenon jälkeen on ollut äärettömän hermostunut ja huolestunut olo koko raskauden ajan, eivät nämä kokemukset ole voineet olla vaikuttamatta. Ja nyt vain rukoilen, että kaikki menisi hyvin loppuun asti, hermostuttaa....Sekin hermostuttaa, että olen ollut niin vähällä seurannalla, ei ultria niin kuin monella muilla täällä 16 viikon jälkeen, olisi tosiaan varmaan pitänyt käydä yksityiselläkin....
Meillä Rosaehin kanssa lähestyy kovasti tämä tärkeä päivä....jännittävää! Paljon tsemppiä kaikille ja erityisen paljon toivon onnea uuteen yritykseen niille, joiden odotus on päättynyt pettymykseen! Olette niin paljon olleet ajatuksissani omien kokemustenikin kautta! Olen ollut niin paljon töissä kiinni mieheni kautta, etten aina ole ehtinyt kommentoimaan tai kirjoittelemaan täällä.....
