Tän takia en halua viedä lastani päiväkotiin vanhempainvapaan päätyttä

  • Viestiketjun aloittaja "TeeTee"
  • Ensimmäinen viesti
helunakeijo
Joo plaapplaap, oliko tuossa jotain uutta?
pph on keksitty, yksityiset päiväkodit kanssa.
Joissain päiväkodeissa on asiat paremmin kuin toisissa. Ei voi mitään, mutta onneksi on mahdollisuus tehdä edes vähän valintaa.
 
On päiväkodin henkilökunnalla silti enemmän pedagogista koulutusta kuin perhepäivähoitajilla (jos tässä nyt meinattiin että vie lapset jonnekin kodin ulkopuolelle hoitoon).
Onhsn tuo kurja juttu kumminkin.
 
Meillä onneksi ryhmässä kaikki vakkarihoitajia eikä yhtään paikkaa ole täytetty sijaisella. Kaikki myös koulutettuja ja asiansa hyvin hoitavia, meillä tyttö tykkää kaikista hoitajistaan.
 
Ei tänne kannata linkittää tuollaista, kun ei se palstan mukaan voi olla totta, heidän palleronsa ainakin ovat turvassa vaikka päiväkodissa ovatkin.
Ja joo, lapseni ovat olleet tarhassa jonkin verran (mahdollisimman vähän) ja olen ollut tietoinen tuosta.
Ryhmäkokojen pienennys lisäisi sekä lasten hyvinvointia ja henkilökunnan jaksamista, mutta kun se vaatisi rahaa, ja Suomessa ei pidetä sen puolia joka ei itse sitä osaa (lapset, vanhukset ja vammaiset mm)
 
"..."
Itse en usko, että se koulutus on tässä asiassa oleellisin puute, vaan väärän tyyppiset henkilöt. Kuka tahansa osaa olla lasten kanssa ja hoitaa heitä kunnolla, jos on sen tyyppinen ihminen. Sen sijaan koulutuskaan ei pelasta, jos ei muuten paljon kiinnosta lasten kanssa olo, eikä osaa huomioida lapsia.
 
"vieras"
No eipä valtaosalla äideistäkään taida olla pedagogista taustaa ;)

Meillä on ollut lapsilla hyvät hoitopaikat. Mun mielestä Suomessa suurin ongelma on hoitopäivien pituus, täällä on hyvin jäykät ja vanhanaikaiset rakenteet työaikojen joustoja ja lyhyempää työaikaa ajatellen. Myös asenteet.
 
eiköhän tätä ole jauhettu jo päivittäin tällä palstalla. Kauhistellaan nyt kaikki yhdessä tätä kurjaa suomen järkyttävän hintaista päivähoitoa. Miten voikin olla yksi maa missä päivähoito on näin kamalaa ja hirveää,ja ahdistavaa ja lapset masentuu, ja tulevat väkivaltaisiksi psykoiksi ja vähintään itsetuhoisiksi, kun joutuvat siellä ryhmässä olemaan SÄILÖSSÄ.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lilya
"Vieras"
Kyllä sen henkilökuntavajeen heti huomaa, meillä lapset ryhmiksessä, jossa on yleensä 3 hoitajaa, heistä 2 tällä viikolla sairaslomalla ja tilalla 1sijainen. Laonvastainen tilanne siis mutta minkäs teet. Tyttöni kertoi eilen että hoidossa oli lyöty ja läimitty, hoitajat oli kai jossain vaiheessa siihen puuttuneet, mutta ilmeisesti melko myöhään. Vakkarihoitajilla tuom yhden lapsen väkivaltaisuus on tiedossa, mutta ilmeisesti hoitaja joka ei tunne lasta ei osaa riittävästi valvoa
 
wer
On päiväkodin henkilökunnalla silti enemmän pedagogista koulutusta kuin perhepäivähoitajilla (jos tässä nyt meinattiin että vie lapset jonnekin kodin ulkopuolelle hoitoon).
Onhsn tuo kurja juttu kumminkin.
Yleensä kyllä pph:t ovat vähemmän koulutettuja (harvoin kuitenkaan enää kouluttamattomia), mutta esim. minulla on nimenomaan pedagoginen koulutus ja olen pph.
 
"TeeTee"
Ja siis lisäänpä nyt tähän että olen itsekin ollut päiväkodissa töissä,(tosin työmarkkinatuella aikaa sitten eli en minäkään ollut saanut koulutusta,mutta silti) niin nämä alle vuoden ikäiset isketään matkasänkyihin ja niskaan kaadetaan korillinen leluja ja toivotaan lapsen viihtyvän,koska siellä ei yksinkertaisesti riitä hoitajia kun juostaan isompien lasten perässä, jotka eivät usko mitään tai ketään. Okei,onhan niitäkin ryhmiä jossa lapset suht samanikäisiä mutta kun hoitsuja ei silti ole tarpeeksi ja niihinkään ei niin vaan lasta viedä. Onhan näitä uutisoitu viimeaikoina kuinka lapset karkailee päiväkodeista jne. Ja kun päivähoitomaksutkin on ihan älyttömät hoidon laatuun nähden.
Jos valitset sen tien että haluat hoitaa lapsesi kotona,niin siitä saatava raha on ihan ala-arvoinen siihen nähden että kuinka kulut vaan koko ajan kasvaa. Miks se on niin väärin että äiti haluaa hoitaa lapsensa itse? Miksi lapset pitäis viedä jonkun tuntemattoman nobodyn hoitoon kun itse osaat taatusti paremmin lapsen hoitaa,olkoot kyse päiväkodista,yksityisestä tai julkisesta tai perhepäivähoitajasta!
Kotona ei kuitenkaan voi olla jos ukko ei ole joku saamarin Kroisos Pennonen tai Roope Ankka ja tienaa monta tonnia kuussa ja kun kaikki puljut pistä porukat pihalle ja otetaan Virosta ukkoja tilalle ja suomalaiset sit korjaa näiden jäljet.. En tajua..Ihan hanurista tää Suomen valtio :(
 
"Jeera"
En ymmärrä miksi lasten hoitamiseen tarvitaan lastentarhanopettajan tutkinto, joka on korkeakoulupohjainen teoreettinen tutkinto? Eikö joku erittäin tehtävä- ja työharjoittelupohjainen tutkinto olisi parempi? Jossa konkreettisesti oltaisiin lasten kanssa tekemisissä?
 

Yhteistyössä