Taisin juuri pilata lapseni psyyken tai ainakin itsetunnon koko hänen loppuelämäksi :(

Minulla on viisivuotias ja kaksi vanhempaa lasta. Nyt illalla tämä viisivuotias teki jotain alapäähän liittyvää (ihan hirveä pyllypimppi-kausi menossa!) jonka isosisko näki. Isosisko kertoi isoon ääneen meille vanhemmille ja toiselle isosisarukselle, jotka räjähtävät nauramaan. Jopa minä, äiti!!! Isä sai pokan pidettyä luojan kiitos, mutta viisivuotias häpesi niin hirveästi. enkä minä voinut lopettaa nauramista, se oli ihan kamalaa! Nauraa räkätin kippurassa isompien lasten kanssa.
Nyt ihan itkettää kun lapsi nukkuu ja tuli niin paha mieli hänen puolesta. Mikä helvetti muhun meni, etten voinut lopettaa nauramista vaan jatkoin sitä lapsen nähden! pyysin lapselta nukkumaanmennessä anteeksi nauramistani, ja kovasti se halasi ja pussaili ja tuntui unohtaneen koko asian. Mutta mä tiedän millaiset jäljet tuollainen voi jättää.
Pitäisikö mun vielä huomenna ottaa asia lapsen kans puheeksi vai antaa olla? Keittiöpsykologit auttakaa! Ja kivittäkää vaan, olen varmasti maailman kamalin äiti. ;(

 

Semmosta se välillä on. Pokka ei pidä lasten kanssa vaikka pitäis. Missään nimessä et ota itse puheeksi asiaa, se vaan pahentaa tilannetta. Todennäköisesti poika ei parin päivän päästä edes muista koko asiaa. Jos kyselet, se suurentaa asiaa ja lapsi alkaa miettimään ja mielessään suurentelemaan vielä enemmän.

 

Ei saa muistuttaa uudestaan. Lapsille tulee paha mieli vaan, jos tilanne loppuu huonosti. Nyt kaikki oli ok ja lapsi ei harmitellut nauramista illalla. Lapsi ei joutunut olemaan yksin nolouden kanssa ja se hoidettiin pois. Jos muistuttaa taas, niin se on sama kuin alkaisi aikuisille muistuttelemaan. "Tunnetko olosi noloksi, kun vessapaperi juuttui housujen kaulukseesi eilen? Haluatko puhua asiasta?" Juu ei.

 

Nukuin yön yli ja tosiaan, eipä tuota kannata mennä muistuttelemaan. Mutta kyllä on paha mieli vieläkin ja oon niin vihainen itselleni!

 

Sellaista välillä sattuu, mut pääasia että ap huomasi itse mokanneensa!
Lapset ovat niin herkkiä, se on uskomatonta miten pienillä asioilla voi lapsen mieleen vaikuttaa.

Meillä lapsemme isä joskus leikillään kiusoittelee meidän lasta, ja joskus on siitä tullut jopa itku. Mä aina toistelenkin miehelleni, että "meidän X on herkkä, noin ei voi sanoa"!! Kerran yksi lapsemme isovanhemmista torui lasta jostain syystä jota en muista, ja uhkasi leikillään soittaa joulupukille, että tänä jouluna ei tänne tarvitse tullakkaan.
Meidän pieni meni lähes paniikkiin ja alkoi itkeä ihan hulluna. Arvatkaa, oliko pappa vähän hiljainen ko. episodin jälkeen? (ja minä tietysti kihisin raivosta, että meidän tyttöähän ei kiusata!!)

 

Kirjoituksesta huomaa, että olet hyvä äiti. Ja vastaisuuden varalta, näin 20-vuotiaan äitinä, voin sanoa sinun joutuvan vastaavaan tilanteeseen vielä useita kertoja. Elämä vain on sellaista. Älä ole itseäsi kohtaan turhan ankara.

 

Sen verran lisäisin vielä, että tilanteesta teki kiusallisen pienelle myös sisarusten läsnäolo ja nauru...itse ottaisin asian puheeksi koko perheen läsnäollessa. Pyytäisin anteeksi ja kertoisin, että sellainen on normaalia, mutta kaikille on mukavampaa jos se tutustuminen itseensä tehdään omissa oloissa. Painottaisin myös sisaruksille, että nauraminen sai pikkusen nolostumaan asiasta jota hän ei vielä ymmärrä. Näin asia olisi kaikin puolin käsitelty...