Tammikuun tuikkeet 2016 *joulu-helmikuussa*
- Viestiketjun aloittaja Bons
- Ensimmäinen viesti
Heippa kaikille ja onnittelut jo synnyttäneille!
Täällä yhtenä palana odotellaan malttamattomana, että synnytys käynnistyisi. Itsellä vaan sellainen olo, ettei tuolla kyytiläisellä ole aikomustakaan ulos tulla. No, kukapa sitä tällaisiin pakkasiin tuppaisi, kun on lämmin ja turvallinen pesä.
Mymmeliinille erityisesti tsemppiä, tiiän miltä tuo tuntuu, koska oma beibi on ollut perätilassa koko ajan ja on siis edelleen eikä kääntymisestä enää näillä viikoilla ole toivoakaan. Ulkokäännöstäkin yritettiin, mutta se ei tuottanut tulosta. Sain itse valita, haluanko suunnitellun sektion vai yritänkö synnyttää alateitse ja päädyin alatiesynnytykseen. Siispä pieni extrajännitysmomentti tässä on matkassa mukana, mutta ei auta kuin luottaa, että kaikki menee hyvin. Kunhan nyt vaan sitten alkaisi tapahtua, ettei vauva ehdi kasvaa liian isoksi! Sitten ei muu auta kuin suunnata leikkauspöydälle ja sitä en tahtoisi.
OdessaK 38+6
Täällä yhtenä palana odotellaan malttamattomana, että synnytys käynnistyisi. Itsellä vaan sellainen olo, ettei tuolla kyytiläisellä ole aikomustakaan ulos tulla. No, kukapa sitä tällaisiin pakkasiin tuppaisi, kun on lämmin ja turvallinen pesä.
Mymmeliinille erityisesti tsemppiä, tiiän miltä tuo tuntuu, koska oma beibi on ollut perätilassa koko ajan ja on siis edelleen eikä kääntymisestä enää näillä viikoilla ole toivoakaan. Ulkokäännöstäkin yritettiin, mutta se ei tuottanut tulosta. Sain itse valita, haluanko suunnitellun sektion vai yritänkö synnyttää alateitse ja päädyin alatiesynnytykseen. Siispä pieni extrajännitysmomentti tässä on matkassa mukana, mutta ei auta kuin luottaa, että kaikki menee hyvin. Kunhan nyt vaan sitten alkaisi tapahtua, ettei vauva ehdi kasvaa liian isoksi! Sitten ei muu auta kuin suunnata leikkauspöydälle ja sitä en tahtoisi.
OdessaK 38+6
Onnittelut vauvoista!
Tsemppiä OdessaK hurjasti! Kuulisin mielelläni, miten teillä kaikki sujuu, jos jaksat käydä tänne kuulumisia kirjottelemassa
Itse olen ehkä kallistumassa leikkauksen puoleen, koska ensikertalaisena perätilasynnytys jännittää kovasti. Leikkaus jännittää myös paljon, mutta jotenkin tuntuu luotettavammalta.. Lopullisen päätöksen teen kuitenkin ens viikon uuden ultran jälkeen.. Paras uutinen olisi, että kyytiläinen olisikin kääntynyt itsestään, koska ilmeisesti kokonsa puolesta vielä pystyisi. Sitten olisi kiva synnyttää "pieni" vauva normaalisti. Toiseksi toivon, että jos hän siellä vielä istuu, olisi lihonut tarvittavan paljon kääntämiseen ja kääntö onnistuisi. Pahin pelko on, että tilanne on sama ja joudun oikeesti päättämään alatiesynnytyksen ja leikkauksen välillä!
Kunhan nyt pysyisi vielä kyydissä ainakin ensi viikon loppuun, että ehdittäis siihen ultraan. Jos hän olis fiksu, kannattais pysytellä lämpimässä Hirvittää myös, että jos tapahtumat alkaa miehen ollessa töissä! Vesien mennessä täytyy toki se ambulanssi soittaa oli mies missä vaan, mutta supistusten alkaessa pitää myös päästä melko nopeasti sairaalaan ja sit on turvauduttava taksiin :/
Onko muilla ollut tässä loppuvaiheessa millaiset mielialat? Mulla nyt varmaan vaikuttaa tää tietämättömyys, mutta oon ollut tosi väsynyt ja itkuinen.. Ihan pienetkin asiat itkettää enkä jaksaisi oikeen mitään. Ja olokin on ihan hyödytön, kun ei enää edes oikein pysty tekemään mitään. Jopa auton kyydissä istuminen on epämukavaa ja sekin itkettää
Mymmeliini 38+4
Tsemppiä OdessaK hurjasti! Kuulisin mielelläni, miten teillä kaikki sujuu, jos jaksat käydä tänne kuulumisia kirjottelemassa
Itse olen ehkä kallistumassa leikkauksen puoleen, koska ensikertalaisena perätilasynnytys jännittää kovasti. Leikkaus jännittää myös paljon, mutta jotenkin tuntuu luotettavammalta.. Lopullisen päätöksen teen kuitenkin ens viikon uuden ultran jälkeen.. Paras uutinen olisi, että kyytiläinen olisikin kääntynyt itsestään, koska ilmeisesti kokonsa puolesta vielä pystyisi. Sitten olisi kiva synnyttää "pieni" vauva normaalisti. Toiseksi toivon, että jos hän siellä vielä istuu, olisi lihonut tarvittavan paljon kääntämiseen ja kääntö onnistuisi. Pahin pelko on, että tilanne on sama ja joudun oikeesti päättämään alatiesynnytyksen ja leikkauksen välillä!
Kunhan nyt pysyisi vielä kyydissä ainakin ensi viikon loppuun, että ehdittäis siihen ultraan. Jos hän olis fiksu, kannattais pysytellä lämpimässä
Hirvittää myös, että jos tapahtumat alkaa miehen ollessa töissä! Vesien mennessä täytyy toki se ambulanssi soittaa oli mies missä vaan, mutta supistusten alkaessa pitää myös päästä melko nopeasti sairaalaan ja sit on turvauduttava taksiin :/Onko muilla ollut tässä loppuvaiheessa millaiset mielialat? Mulla nyt varmaan vaikuttaa tää tietämättömyys, mutta oon ollut tosi väsynyt ja itkuinen.. Ihan pienetkin asiat itkettää enkä jaksaisi oikeen mitään. Ja olokin on ihan hyödytön, kun ei enää edes oikein pysty tekemään mitään. Jopa auton kyydissä istuminen on epämukavaa ja sekin itkettää
Mymmeliini 38+4
Onnea kaikille jakaantuneille täällä myös vauva päätti rv 36 kääntyä perätilaan, viikottain ultrattu, magneettikuvat otettu ja lupa alatiesynnytykseen jos syntyy ennen tulevaa maanantaita ettei kasva liian isoksi... itselle leikkaus on viimeisin vaihtoehto ja tietysti hätätilassa mutta pienen pieni toivo vielä on että käynnistyisi ennen maanantaita kun silloin lluultavasti päätetään sektiosta. tänään tuntunu pari kovaa vihlaisua alamahas ja lunta tullu senverran että yritetään tosissaan saada vaikka lumitöillä käyntiin vaikka eipä siihen itte voi vaikuttaa...
Annina___ ja rv 39+4
täällä myös vauva päätti rv 36 kääntyä perätilaan, viikottain ultrattu, magneettikuvat otettu ja lupa alatiesynnytykseen jos syntyy ennen tulevaa maanantaita ettei kasva liian isoksi... itselle leikkaus on viimeisin vaihtoehto ja tietysti hätätilassa mutta pienen pieni toivo vielä on että käynnistyisi ennen maanantaita kun silloin lluultavasti päätetään sektiosta. tänään tuntunu pari kovaa vihlaisua alamahas ja lunta tullu senverran että yritetään tosissaan saada vaikka lumitöillä käyntiin vaikka eipä siihen itte voi vaikuttaa... Annina___ ja rv 39+4
Meille syntyi 11.1. tyttö rv 38+1 kiireellisellä sektiolla. 3730g ja 50cm. Raskausmyrkytyksen vuoksi käynnistettiin synnytys ballongilla lauantaina, sunnuntaina meni vedet spontaanisti ja synnytystä vauhditettiin oksitosiinilla. Sunnuntai oli ihan hirveä päivä, maanantai aamuna selvisi vauvan olevan virhetarjonnassa ja alatiesynnytyksen olevan mahdotonta. Oli muuten siinä kohin helpotus saada tieto sektiosta. Päästiin torstaina kotiin ja nyt ihmetellään vauvan kans elämistä.
Minutkin leikattiin torstaina 14.1. ja nyt on pikkuinen poika kainalossa<3 Toipuminen ottaa näköjään aikansa, tänään toiveissa päästä pyörtymättä ylös, jotta voisi osallistua enemmän vauvan hoitoon ja pääsisi edes vessaan ja saisi katetrin pois. Kerron myöhemmin lisää tapahtumista ja vauvasta. Mutta kuinka voikaan omaa vauvaa rakastaa jo näin paljon!! Onnittelut vauvan saaneille ja tsempit vauvaa vielä mahassaan kantaville!
Mymmeliini, poika syntyi rv 39+1
Mymmeliini, poika syntyi rv 39+1
Noniin nyt ehtii ja jaksaa kirjoittaa vähän pidemmän selityksen
Menimme siis torstaina 14.1. kasvukontrolliultraan ja samalla katsottaisiin onko kyytiläinen vielä perätilassa. Kasvu oli ok ja perätilassa, peppu hyvin kiinni lantiossa. Olin myös jo hieman aloitellut avautumista, jota en ollut huomannut kotona.. Kyytiläisen arveltiin olevan pieni, joten alatiesynnytystä oltaisiin voitu harkita. Kääntämään lääkäri ei alkanut, koska vauva oli jo niin alhaalla ja viikkojakin reilusti. Hän ei uskonut sen onnistuvan.
Itkuhan siinä sitten tuli kun vaihtoehtoja pohdimme, mutta päädyimme sektioon loppujen lopuksi. Yllätyksenä tuli se, että näkisimme kyytiläisen jo samana päivänä! Rv oli jo 39+1, joten lääkäri ei halunnut ottaa riskiä synnytyksen käynnistymisestä.
Pelkäsin hirveästi, mutta kaikki sujui hyvin. Henkilökunta oli hyvin ymmärtäväinen minua kohtaan ja toimenpiteestä jäi hyvä maku - jos näin voi sanoa Puudutteet ei tuntuneet pahoilta, toki ikäviltä, paha olo tuli hetkellisesti verenpaineiden laskiessa, mutta tämäkin oli anestesialääkärillä jo hoidossa ennenkuin ehdin mainita asiasta. Vauva oli ulkona nopeasti ja ilmoitti tulostaan itkulla leikkaus kesti noin puoli tuntia ja heräämössä olin noin 1,5 tuntia (poika vietti tämän ajan isillä ihokontaktissa).
Kaikki tapahtui niin nopeasti ja hämmennyksessä, että pian olinkin jo vauva kainalossa osastolla. Eka yö meni ihmetellessä ja tutustuessa. Eilen olo oli kurja, kun en kyennyt oikein nousemaan. Pyörrytti kovasti. Tänään olo on ollut parempi ja olen saanut kaikki kanyylit ja katetrit pois. Pääsen jo itse vessaan ja suihkussakin kävin. Kipuun tosin on otettava vielä vahvoja kipulääkkeitä eli en odota pääseväni vielä muutamaan päivään kotiin.
Poika on ihaninta maailmassa enkä ikinä ole ollut onnellisempi! Hän nukkuu hyvin, välillä syöminen kiukuttaa kun maitoa ei ehkä tule heti niin paljon kuin haluaisi. Ja kun aluksi ajattelin imetyksestäkin etten välttämättä edes halua imettää, nyt haluan! Hormonit
Se tässä on ikävää, etten pysty vielä osallistumaan muuhun kuin syöttämiseen. Tänään ekan kerran pystyin pitämään poikaa sylissä seisoen (voi sitä onnellisuuden määrää!) Jos kuntoutuminen menee näin, joka päivä tapahtuu edistystä ja onneksi on loistava iskä, joka hoitaa.
Mymmeliini, pienen pojan äiti <3
Menimme siis torstaina 14.1. kasvukontrolliultraan ja samalla katsottaisiin onko kyytiläinen vielä perätilassa. Kasvu oli ok ja perätilassa, peppu hyvin kiinni lantiossa. Olin myös jo hieman aloitellut avautumista, jota en ollut huomannut kotona.. Kyytiläisen arveltiin olevan pieni, joten alatiesynnytystä oltaisiin voitu harkita. Kääntämään lääkäri ei alkanut, koska vauva oli jo niin alhaalla ja viikkojakin reilusti. Hän ei uskonut sen onnistuvan.
Itkuhan siinä sitten tuli kun vaihtoehtoja pohdimme, mutta päädyimme sektioon loppujen lopuksi. Yllätyksenä tuli se, että näkisimme kyytiläisen jo samana päivänä! Rv oli jo 39+1, joten lääkäri ei halunnut ottaa riskiä synnytyksen käynnistymisestä.
Pelkäsin hirveästi, mutta kaikki sujui hyvin. Henkilökunta oli hyvin ymmärtäväinen minua kohtaan ja toimenpiteestä jäi hyvä maku - jos näin voi sanoa
Puudutteet ei tuntuneet pahoilta, toki ikäviltä, paha olo tuli hetkellisesti verenpaineiden laskiessa, mutta tämäkin oli anestesialääkärillä jo hoidossa ennenkuin ehdin mainita asiasta. Vauva oli ulkona nopeasti ja ilmoitti tulostaan itkulla leikkaus kesti noin puoli tuntia ja heräämössä olin noin 1,5 tuntia (poika vietti tämän ajan isillä ihokontaktissa).Kaikki tapahtui niin nopeasti ja hämmennyksessä, että pian olinkin jo vauva kainalossa osastolla. Eka yö meni ihmetellessä ja tutustuessa. Eilen olo oli kurja, kun en kyennyt oikein nousemaan. Pyörrytti kovasti. Tänään olo on ollut parempi ja olen saanut kaikki kanyylit ja katetrit pois. Pääsen jo itse vessaan ja suihkussakin kävin. Kipuun tosin on otettava vielä vahvoja kipulääkkeitä eli en odota pääseväni vielä muutamaan päivään kotiin.
Poika on ihaninta maailmassa enkä ikinä ole ollut onnellisempi! Hän nukkuu hyvin, välillä syöminen kiukuttaa kun maitoa ei ehkä tule heti niin paljon kuin haluaisi. Ja kun aluksi ajattelin imetyksestäkin etten välttämättä edes halua imettää, nyt haluan! Hormonit
Se tässä on ikävää, etten pysty vielä osallistumaan muuhun kuin syöttämiseen. Tänään ekan kerran pystyin pitämään poikaa sylissä seisoen (voi sitä onnellisuuden määrää!) Jos kuntoutuminen menee näin, joka päivä tapahtuu edistystä
ja onneksi on loistava iskä, joka hoitaa.Mymmeliini, pienen pojan äiti <3
Onnea kaikille teille tammikuisille jotka olette jo saaneet pienen syliin <3 Minä käyn täältä kurkkimassa teitä aina Täällä porskutellaan kans melko tuhdisti jo, mutta huhtikuun alkuun pitäis vielä odottaa. Meille on tulossa toinen poika.Kaikki on kuitenkin nyt hyvin -Katjuska rv 28+2
Täällä porskutellaan kans melko tuhdisti jo, mutta huhtikuun alkuun pitäis vielä odottaa. Meille on tulossa toinen poika.Kaikki on kuitenkin nyt hyvin -Katjuska rv 28+2Mukava kuulla, että Katjuskallakin menee hyvin! Tsemppiä vaan loppurutistukseen
Me kotiudutaan tänään.. Vähän (aika paljon) jännittää, kuinka alkaa sujumaan ilman sairaalan osaavaa henkilökuntaa!
Mymmeliini ja poika <3
Me kotiudutaan tänään.. Vähän (aika paljon) jännittää, kuinka alkaa sujumaan ilman sairaalan osaavaa henkilökuntaa!
Mymmeliini ja poika <3
Onnea hienoa että kaikki menneet hyvin. Täälä myös joudutaan sektioon totorstaina.. inhottavaa kun henkisesti valmistu alatiehen ja nyt joutuu uudestaan valmistautumaan sektioon. Minkä kokoinen mymmeliini teidän pieni oli ? Tai oliko puhetta olisiko alatiesynnytys onnistunut koon puolesta jos olisitte siihen päätyneet itsellä kokoarvio oli nyt 3,8kg jonka vuoksi alatiesynnytyksen kriteerit tyssäsivät ja harmittaa sitten jos vauva onkin ultrattu liian isoksi ja olisi onnistunutkin alatiesynnytys leikkauksen jälkeen ei saa nostella edes tuota meidän vuoden ikäistä ainakaan 5 viikkoon.
hienoa että kaikki menneet hyvin. Täälä myös joudutaan sektioon totorstaina.. inhottavaa kun henkisesti valmistu alatiehen ja nyt joutuu uudestaan valmistautumaan sektioon. Minkä kokoinen mymmeliini teidän pieni oli ? Tai oliko puhetta olisiko alatiesynnytys onnistunut koon puolesta jos olisitte siihen päätyneet itsellä kokoarvio oli nyt 3,8kg jonka vuoksi alatiesynnytyksen kriteerit tyssäsivät ja harmittaa sitten jos vauva onkin ultrattu liian isoksi ja olisi onnistunutkin alatiesynnytys leikkauksen jälkeen ei saa nostella edes tuota meidän vuoden ikäistä ainakaan 5 viikkoon. Onnea kaikille uusille vauvoille ja äideille!
Ollut aika hektiset kaksi viikkoa, yöt ja päivät menneet sekaisin kun tuo pallero muutaman tunnin välein vaatii tissiä/huomiota
***
Tässä synnytyskertomusta:
Sunnuntaina 3.1 ensimmäinen supistus tuli n. klo 5.00. Olin tuohon mennessä vähän epäillyt, että tunnistanko oikeita synnytyssupistuksia, vaikka joka puolella toitotetaan että "kyllä sää sitten tiedät kun ne alkaa". Hmph, alkoi jo kyllästyttää tuo mantra. Mutta joo... ei kai siihen voi nyt itsekään muuta sanoa kuin: kyllä sen sitten tietää ;D
Olin ladannut pari päivää aiemmin luuriini supistuslaskurin, joten ryhdyin kellottamaan. Aluksi supisti n. 7-9 min välein. Nousin, kävin suihkussa, tein aamupalaa, mies heräili, pakkailtiin viime hetken kamoja sairaalakassiin. Tässä vaiheessa olo oli hyvin siedettävä, vaikka nopeasti supistukset kovenivat ja tihenivät.
Olin henkisesti varautunut siihen, että ollaan kotona vielä tuntikaupalla ennen kuin kannattaa lähteä sairaalaan. Katsos jos nämä vaikka vielä loppuvat, tai ehkä sairaalasta lähetetään vielä kotiin jos nyt mennään, turha kiirehtiä, tässä varmasti vielä kestää! Ensisynnyttäjä ja sillee... Klo 8-9 välillä supisteli 4-5 min välein ja kipu alkoi jo oikeasti tuntua (tässä vaiheessa syksyllä käydystä mammajoogakurssista oli apua, rentoutuminen ja lantion keinuttelut tulivat aika luonnostaan). Mutta en oikein edelleenkään ollut vakuuttunut lähdöstä, vaikka mies oli toista mieltä. Kompromissina soitin synnärille ja sieltä kehottivat tulemaan näytille. Automatka kesti onneksi vain viisi minuuttia ja roikuin takapenkillä kontallani naama takalasiin päin.
Synnärillä laitettiin käyrille 20 minuutiksi ja oli ikävää maata paikallaan supistusten aikana, liikkuminen kuitenkin oli ollut se helpottava tekijä joka vie ajatuksetkin pois kivusta. Kätilö tutki tilanteen ja totesi hieman hämmästyneenä, että olen jo 5 cm auki. Vaatteet vaihtoon ja synnytyssaliin siis.
Salissa menin lämpimään suihkuun ja supistukset yltyivät ja yltyivät. Lopulta pyysin ilokaasua ja se tuntuikin aluksi auttavan, terävimmät kipupiikit tylsistyivät. Istuskelin jumppapallon päällä, hengittelin kaasua ja mies hieroi alaselkää. Ehkä 11 aikoihin kivut alkoivat olla niin kovia, että hakkasin säkkituolia ja olin jonkinlaisessa kivun ja ilokaasun hourutilassa, oli vaikea keskittyä mihinkään mitä ympärillä tapahtui tai kätilö sanoi. Jos nyt tekisin jotain toisin, niin ehkä tässä vaiheessa heivaisin kaasumaskin helvettiin: oli ikävää olla pää sekaisin myös supistusten välissä, ei päässyt kunnolla nauttimaan kivuttomasta välitilasta. Ja kaasusta ei juurikaan enää ollut apua.
Pyysin kätilöä antamaan jotain, ihan sama mitä, ja pienen neuvottelun jälkeen hän tilasi lääkärin ja hoitajat epiduraalia varten. Jännitin kovasti epiduraalin laittoa, koska ajatus kokonaisesta puolesta tunnista sängyssä makuultaan tuntui mahdottomalta. Kuinka ollakaan, supistukset hieman harvenivat kun menin makuulleen, ja piikkien laitot sujuivat onnistuneesti. Klo 12 siis sain epiduraalin ja mikä autuus siitä aukenikaan, en tuntenut enää tämän jälkeen pienintäkään kipua koko loppusynnytyksen aikana!!
Epiduraali tosin teki sen, että luulin supistusten loppuneen, sillä en tuntenut enää kerrassaan mitään. Hengailin sängyllä hilpein mielin, juttelin miehelle ja söin suklaata. Mutta käyrät kuitenkin osoittivat, että supistuksia tuli edelleen 5 min välein. Jossain vaiheessa kätilö päätti muistaakseni vähentää kipulääkityksen määrää ja lisäsi rinnalle tipan jolla voimistetaan supistuksia. Joskus 14.30 hujakoilla olin 10 cm auki ja pystyin erottamaan supistukset pienenä paineen tunteena. Sain luvan ryhtyä ponnistamaan ja tämä oli oikein mukava vaihe. Jossain vaiheessa tunsin, että jotain isohkoa työntyi ulos, mutta ei edelleenkään sattunut. Tyttö pullahti maailmaan klo 15.10. En kyllä ikinä unohda sitä näkyä, kun kurkistin haarojen välistä ja siellä se tyllerö sätki sairaalasängyllä terveen punakkana <3
Ollut aika hektiset kaksi viikkoa, yöt ja päivät menneet sekaisin kun tuo pallero muutaman tunnin välein vaatii tissiä/huomiota
***
Tässä synnytyskertomusta:
Sunnuntaina 3.1 ensimmäinen supistus tuli n. klo 5.00. Olin tuohon mennessä vähän epäillyt, että tunnistanko oikeita synnytyssupistuksia, vaikka joka puolella toitotetaan että "kyllä sää sitten tiedät kun ne alkaa". Hmph, alkoi jo kyllästyttää tuo mantra. Mutta joo... ei kai siihen voi nyt itsekään muuta sanoa kuin: kyllä sen sitten tietää ;D
Olin ladannut pari päivää aiemmin luuriini supistuslaskurin, joten ryhdyin kellottamaan. Aluksi supisti n. 7-9 min välein. Nousin, kävin suihkussa, tein aamupalaa, mies heräili, pakkailtiin viime hetken kamoja sairaalakassiin. Tässä vaiheessa olo oli hyvin siedettävä, vaikka nopeasti supistukset kovenivat ja tihenivät.
Olin henkisesti varautunut siihen, että ollaan kotona vielä tuntikaupalla ennen kuin kannattaa lähteä sairaalaan. Katsos jos nämä vaikka vielä loppuvat, tai ehkä sairaalasta lähetetään vielä kotiin jos nyt mennään, turha kiirehtiä, tässä varmasti vielä kestää! Ensisynnyttäjä ja sillee... Klo 8-9 välillä supisteli 4-5 min välein ja kipu alkoi jo oikeasti tuntua (tässä vaiheessa syksyllä käydystä mammajoogakurssista oli apua, rentoutuminen ja lantion keinuttelut tulivat aika luonnostaan). Mutta en oikein edelleenkään ollut vakuuttunut lähdöstä, vaikka mies oli toista mieltä. Kompromissina soitin synnärille ja sieltä kehottivat tulemaan näytille. Automatka kesti onneksi vain viisi minuuttia ja roikuin takapenkillä kontallani naama takalasiin päin.
Synnärillä laitettiin käyrille 20 minuutiksi ja oli ikävää maata paikallaan supistusten aikana, liikkuminen kuitenkin oli ollut se helpottava tekijä joka vie ajatuksetkin pois kivusta. Kätilö tutki tilanteen ja totesi hieman hämmästyneenä, että olen jo 5 cm auki. Vaatteet vaihtoon ja synnytyssaliin siis.
Salissa menin lämpimään suihkuun ja supistukset yltyivät ja yltyivät. Lopulta pyysin ilokaasua ja se tuntuikin aluksi auttavan, terävimmät kipupiikit tylsistyivät. Istuskelin jumppapallon päällä, hengittelin kaasua ja mies hieroi alaselkää. Ehkä 11 aikoihin kivut alkoivat olla niin kovia, että hakkasin säkkituolia ja olin jonkinlaisessa kivun ja ilokaasun hourutilassa, oli vaikea keskittyä mihinkään mitä ympärillä tapahtui tai kätilö sanoi. Jos nyt tekisin jotain toisin, niin ehkä tässä vaiheessa heivaisin kaasumaskin helvettiin: oli ikävää olla pää sekaisin myös supistusten välissä, ei päässyt kunnolla nauttimaan kivuttomasta välitilasta. Ja kaasusta ei juurikaan enää ollut apua.
Pyysin kätilöä antamaan jotain, ihan sama mitä, ja pienen neuvottelun jälkeen hän tilasi lääkärin ja hoitajat epiduraalia varten. Jännitin kovasti epiduraalin laittoa, koska ajatus kokonaisesta puolesta tunnista sängyssä makuultaan tuntui mahdottomalta. Kuinka ollakaan, supistukset hieman harvenivat kun menin makuulleen, ja piikkien laitot sujuivat onnistuneesti. Klo 12 siis sain epiduraalin ja mikä autuus siitä aukenikaan, en tuntenut enää tämän jälkeen pienintäkään kipua koko loppusynnytyksen aikana!!
Epiduraali tosin teki sen, että luulin supistusten loppuneen, sillä en tuntenut enää kerrassaan mitään. Hengailin sängyllä hilpein mielin, juttelin miehelle ja söin suklaata. Mutta käyrät kuitenkin osoittivat, että supistuksia tuli edelleen 5 min välein. Jossain vaiheessa kätilö päätti muistaakseni vähentää kipulääkityksen määrää ja lisäsi rinnalle tipan jolla voimistetaan supistuksia. Joskus 14.30 hujakoilla olin 10 cm auki ja pystyin erottamaan supistukset pienenä paineen tunteena. Sain luvan ryhtyä ponnistamaan ja tämä oli oikein mukava vaihe. Jossain vaiheessa tunsin, että jotain isohkoa työntyi ulos, mutta ei edelleenkään sattunut. Tyttö pullahti maailmaan klo 15.10. En kyllä ikinä unohda sitä näkyä, kun kurkistin haarojen välistä ja siellä se tyllerö sätki sairaalasängyllä terveen punakkana <3
Ihana synnytyskertomus Bons!
Anniina0: Tsemppiä ihan tosi paljon sektioon! Kaikki menee varmasti hyvin. Meidän poika painoi 2,9 kg, joten kokonsa puolesta alateitse synnyttäminen olisi ollut mahdollinen, mikäli lantion mitta olisi ollut sopiva. Mieheni kanssa kuitenkin päädyttiin sektioon eikä lähdetty kuvaamaan lantiota. Tätä päätöstä tuki myös se, että olin alkanut avautumaan vähän ja synnytyksen alkamisen odotelu olisi ollut pelottavaa kotona koska sitten olisi ollut kiire sairaalaan. Lääkäri tuki myös meidän päätöstä ja sanoikin, että tilanne on vähän 50/50%, molemmissa puolensa. Ja tosiaan kun olen ensikertalainen.
Vähän jäi harmittamaan, etten saanut kokea alatiesynnytystä, mutta olen silti sitä mieltä että teimme oikean ratkaisun. Kyllä tämäkin oli kivuliasta vaikka itse vauva tulikin "helposti" maailmaan. Toipuminen on ollut kurjaa ja se, etten kyennyt sairaalassa osallistumaan täysipainoisesti pojan hoitamiseen. Myös imetysasentojen kanssa on ollut hankalaa haavan takia :/
Itse sektiota pelkäsin hirvittävästi, mutta turhaan niin paljon. Puudutuksen ja katetrin laittaminen (katetri laitettiin kylläkin puudutuksessa) sekä itse sektio eivät sattuneet, lähinnä tuntuivat epämukavilta. Ja ihan ihmisestä riippuu tuo toipuminenkin, ei kaikilla välttämättä ota niin koville kuin minulla
Mymmeliini ja (juuri syötetty sekä koko yön valvottanut) poika ...jospa herra nyt jäisi kehtoonsa nukkumaan, jotta äiti pääsisi viimein sänkyyn sohvalla istuen vietetyn yön jälkeen...
Anniina0: Tsemppiä ihan tosi paljon sektioon! Kaikki menee varmasti hyvin. Meidän poika painoi 2,9 kg, joten kokonsa puolesta alateitse synnyttäminen olisi ollut mahdollinen, mikäli lantion mitta olisi ollut sopiva. Mieheni kanssa kuitenkin päädyttiin sektioon eikä lähdetty kuvaamaan lantiota. Tätä päätöstä tuki myös se, että olin alkanut avautumaan vähän ja synnytyksen alkamisen odotelu olisi ollut pelottavaa kotona koska sitten olisi ollut kiire sairaalaan. Lääkäri tuki myös meidän päätöstä ja sanoikin, että tilanne on vähän 50/50%, molemmissa puolensa. Ja tosiaan kun olen ensikertalainen.
Vähän jäi harmittamaan, etten saanut kokea alatiesynnytystä, mutta olen silti sitä mieltä että teimme oikean ratkaisun. Kyllä tämäkin oli kivuliasta vaikka itse vauva tulikin "helposti" maailmaan. Toipuminen on ollut kurjaa ja se, etten kyennyt sairaalassa osallistumaan täysipainoisesti pojan hoitamiseen. Myös imetysasentojen kanssa on ollut hankalaa haavan takia :/
Itse sektiota pelkäsin hirvittävästi, mutta turhaan niin paljon. Puudutuksen ja katetrin laittaminen (katetri laitettiin kylläkin puudutuksessa) sekä itse sektio eivät sattuneet, lähinnä tuntuivat epämukavilta. Ja ihan ihmisestä riippuu tuo toipuminenkin, ei kaikilla välttämättä ota niin koville kuin minulla
Mymmeliini ja (juuri syötetty sekä koko yön valvottanut) poika
...jospa herra nyt jäisi kehtoonsa nukkumaan, jotta äiti pääsisi viimein sänkyyn sohvalla istuen vietetyn yön jälkeen...Äskeiseen vielä lisäys. Meidän vauva ultrattiin parisataa grammaa pienemmäksi, mitä sitten todellisuudessa painoi synnyttyään. Toivotaan siis, ettei Anniina0 teidän vauvan painoarvio heitä paljon.
Heippa!
Valtavasti taas onnea uusille tammikuisille beibeille ja äideille! Meille myös syntyi 15.1. tyttönen alatiesynnytyksellä. Kaikki meni suht nappiin ja voimme hyvin! <3 En ole hetkeäkään katunut päätöstäni ensikertalaisena ryhtyä alateitse synnyttämään, vaikka kyllä tässäkin omat kipunsa toden totta nyt episiotomiahaavoineen jne. on. Mutta pieni haava se on sektiohaavaan verrattuna.
Voin kirjoitella myöhemmin tarkempia kertomuksia, nyt vauvelin viereen. <3
Valtavasti taas onnea uusille tammikuisille beibeille ja äideille! Meille myös syntyi 15.1. tyttönen alatiesynnytyksellä. Kaikki meni suht nappiin ja voimme hyvin! <3 En ole hetkeäkään katunut päätöstäni ensikertalaisena ryhtyä alateitse synnyttämään, vaikka kyllä tässäkin omat kipunsa toden totta nyt episiotomiahaavoineen jne. on. Mutta pieni haava se on sektiohaavaan verrattuna.
Voin kirjoitella myöhemmin tarkempia kertomuksia, nyt vauvelin viereen.
<3Onnea taas kaikille vauvan saaneille! Täällä viikkoja vasta 38+2 ja mitään synnytystuntemuksia ei vielä ole. Ihan hyvä vaan kun edes pinnasänkyä ei olla vielä koottu Vaatteita olen sentään käynyt läpi ja ilokseni todennut ettei meidän esikoistytön vaatteet olleetkaan kaikki niin supertyttömäisiä kuin muistin.Vaipanvaihto-, imetys- ja jälkivuototuotteet odottaa paikkaansa muovikasseissa. Sitten vielä jos sitä sairaalakassin sisältöä vähän miettisi. Täällä täytyy vauvalle ottaa mukaan kaikki kamat mutta itse saan sentään sieltä jotain siteitä ja sairaalavaatteet. Normaalisti sujuneen synnytyksen jälkeen meitä ollaan jo 24 tunnin päästä häätämässä kotiin. Täällä neuvolantäti (yleensä kätilö) tulee monta kertaa kotikäynnille synnytyksen jälkeen.
Neuvolassa kävin 38+0 ja poika on kuulemma aivan jossain yläilmoissa eikä lähelläkään kiinnittymistä. Siksi kai elo on edelleen helppoa kun ei ole kenenkään päätä haarovälissä Ihan pikkuinen murhe on se että mitä jos poika kääntyykin perätilaan ja synnytys käynnistyy. Monella oli perätilavauvoja täällä. Ihan raivotarjonnassa tulleen vauvan ulosväkertäminen oli jo ihan tarpeeksi hankalaa mutta en kyllä mitenkään voisi olla viikkotolkulla nostelematta ja viemättä meidän hihnassa riehuvia koiria ulos. Täytyy vain toivoa, että kiinnittyy pian ja siitä "oikeasta" päästä.
OdessaK:n synnytyskertomuksen kuulisin kyllä mielelläni. Nostan hattua että uskalsit ekakertalaisena synnyttää alateitse.
Täällä viikkoja vasta 38+2 ja mitään synnytystuntemuksia ei vielä ole. Ihan hyvä vaan kun edes pinnasänkyä ei olla vielä koottu Vaatteita olen sentään käynyt läpi ja ilokseni todennut ettei meidän esikoistytön vaatteet olleetkaan kaikki niin supertyttömäisiä kuin muistin.Vaipanvaihto-, imetys- ja jälkivuototuotteet odottaa paikkaansa muovikasseissa. Sitten vielä jos sitä sairaalakassin sisältöä vähän miettisi. Täällä täytyy vauvalle ottaa mukaan kaikki kamat mutta itse saan sentään sieltä jotain siteitä ja sairaalavaatteet. Normaalisti sujuneen synnytyksen jälkeen meitä ollaan jo 24 tunnin päästä häätämässä kotiin. Täällä neuvolantäti (yleensä kätilö) tulee monta kertaa kotikäynnille synnytyksen jälkeen.Neuvolassa kävin 38+0 ja poika on kuulemma aivan jossain yläilmoissa eikä lähelläkään kiinnittymistä. Siksi kai elo on edelleen helppoa kun ei ole kenenkään päätä haarovälissä
Ihan pikkuinen murhe on se että mitä jos poika kääntyykin perätilaan ja synnytys käynnistyy. Monella oli perätilavauvoja täällä. Ihan raivotarjonnassa tulleen vauvan ulosväkertäminen oli jo ihan tarpeeksi hankalaa mutta en kyllä mitenkään voisi olla viikkotolkulla nostelematta ja viemättä meidän hihnassa riehuvia koiria ulos. Täytyy vain toivoa, että kiinnittyy pian ja siitä "oikeasta" päästä.OdessaK:n synnytyskertomuksen kuulisin kyllä mielelläni. Nostan hattua että uskalsit ekakertalaisena synnyttää alateitse.
Meille syntyi sektiolla tyttö mitoilla 52cm ja 4 286g ( 2pvää aiemmin ultrattu 3,8kg kokoarvio) sektio onnistui teknisesti mutta muu menikin pieleen kun tunto palautu takaisin jo siinä vaiheessa kun vauva oli nostettu ulos. silti leikkaus oli parempi päätös kuin alatie vaikka itsestä tuntuukin ettei ole synnyttänyt vaan nähnyt jonkun unen, vauva ja haava kuitenkin todistaa muuta
Onnea vauvasta Anniina0!
Kuulostaa hurjalta, että tunto palautui liian aikaisin kesken leikkauksen. :/ osaan samaistua hyvin siihen, ettei tunne synnyttäneensä vaikka kyllähän sektiovauvatkin syntyvät. Itseä ainakin harmittaa, että se normaali synnytys jäi kokematta, vaikka tiedän edelleen meidän tehneen oikean ratkaisun. Teidän vauva oli kyllä sen verran iso, että leikkaus oli ilmeisesti välttämätön. Tsemppiä kovasti toipumiseen! Täällä kohta kaksi viikkoa mennyt ja liikkuminen on joka päivä helpompaa. Kipua tuntuu oikeestaan enää joskus, kun nousee ylös sängystä. Särkylääkkeitä kannattaa syödä, jotta pääsee liikkeelle. Sen kyllä huomaa, kun niitä pystyy vähentämään
Mites vauva-arki on lähtenyt muilla sujumaan? Meillä suht ok. Imetys tökki aluksi, mutta nyt on alkanut sujumaan. Poika vaan viihtyy rinnalla tosi paljon. Etenkin iltaisin ei meinaa päästä nukkumaan, kun pikkunen vaan söisi ja nukkuisi rinnalla ja on sitten levoton, kun yritetään nukkumaan. Kokeiltiin eilen lisämaitoa illalla ja poika oli hyvin tyytyväinen eli täytyy varmaan yötä vasten antaa, jotta pääsee itsekin vähän lepäämään. Alkaa nämä 1-2h unenpätkät tuntumaan jo kropassa.. Meidän täytyy vielä herättääkin vauva 3-4h välein syömään ja jos hän on rinnalla 1-2h niin ei siinä itselle kovin paljon unta jää.. Mutta on se äitinä oleminen silti ihanaa ja vauva on niin rakas!
Mymmeliini ja vauveli
Kuulostaa hurjalta, että tunto palautui liian aikaisin kesken leikkauksen. :/ osaan samaistua hyvin siihen, ettei tunne synnyttäneensä vaikka kyllähän sektiovauvatkin syntyvät. Itseä ainakin harmittaa, että se normaali synnytys jäi kokematta, vaikka tiedän edelleen meidän tehneen oikean ratkaisun. Teidän vauva oli kyllä sen verran iso, että leikkaus oli ilmeisesti välttämätön. Tsemppiä kovasti toipumiseen! Täällä kohta kaksi viikkoa mennyt ja liikkuminen on joka päivä helpompaa. Kipua tuntuu oikeestaan enää joskus, kun nousee ylös sängystä. Särkylääkkeitä kannattaa syödä, jotta pääsee liikkeelle. Sen kyllä huomaa, kun niitä pystyy vähentämään
Mites vauva-arki on lähtenyt muilla sujumaan? Meillä suht ok. Imetys tökki aluksi, mutta nyt on alkanut sujumaan. Poika vaan viihtyy rinnalla tosi paljon. Etenkin iltaisin ei meinaa päästä nukkumaan, kun pikkunen vaan söisi ja nukkuisi rinnalla ja on sitten levoton, kun yritetään nukkumaan. Kokeiltiin eilen lisämaitoa illalla ja poika oli hyvin tyytyväinen eli täytyy varmaan yötä vasten antaa, jotta pääsee itsekin vähän lepäämään. Alkaa nämä 1-2h unenpätkät tuntumaan jo kropassa.. Meidän täytyy vielä herättääkin vauva 3-4h välein syömään ja jos hän on rinnalla 1-2h niin ei siinä itselle kovin paljon unta jää.. Mutta on se äitinä oleminen silti ihanaa ja vauva on niin rakas!
Mymmeliini ja vauveli
Oon vähän kahden vaiheilla imettämisen suhteen kun nyt ollut täysin korvikkeella vauva kun sain vahvat antibiootit-haava näytti tulehtumisen merkkejä ja vauva sai kovat vatsavaivat rintamaidosta, toisaalta haluais mut toisaalta ei jaksa stressata siitä.
Lisämaito yötä vasten on hyvä antaa jos vauva on tyytyväisempi ja heti kannattaa pyrkiä eroon pakkoherättelystä öisin kun vaan on kasvanu tarpeeksi ettei omaksu sitä rytmiä ja joutuu myöhemmin johonkin unikouluun jos ei muuten opi enää uutta rytmiä
Lisämaito yötä vasten on hyvä antaa jos vauva on tyytyväisempi ja heti kannattaa pyrkiä eroon pakkoherättelystä öisin kun vaan on kasvanu tarpeeksi ettei omaksu sitä rytmiä ja joutuu myöhemmin johonkin unikouluun jos ei muuten opi enää uutta rytmiä