Tammikuun Vauvat 2012

^Pitää olla sen 30 tai 3 lasta, kovin herkästi sterilisaatiota ei ilman noita ehtoja saa.. Tai ainakaan tuttuni ei ole saanut ja hänelle on jopa lääkäri sanonut ettei kohtu välttämättä kestä uutta raskautta..Ja silti se anomus koko ajan hylätään vaikka hän on asiasta valittanutkin..Ja hän raskautuu todella herkästi vielä kaiken hyvän lisäks..
 
Mulle piti tehdä sterilisaatio kolmannen lapsen jälkeen ja ne silloinkin puhui eri vaihtoehdoista eikä kovin mielellään olisi sitä lähteneen 28vuotiaalle tekemään, mutta kun se kolmen lapsenehto oli täytetty niin sain lähetteen. Noh, sitähän ei sitten tehty ja tuli se neljäskin lapsi hankittua :D


Jahas, pikkuneiti taas päätti herätä kun tulin tänne kirjoittamaan, joten noudan hänet sisään.
 
Heissan!

Meillä ollut yhtä hulinaa tää elämä viime aikoina, koko ajan jotaki menoa sun muuta ni ei oo ehtiny koneelle istahtaa.. sunnuntaina oli meijän vauvan ristiäiset, onneks nekin on nyt ohi ni ei tarvi niitäkää enää ressata. :D

Mahavaivoista on jonku verran ollu puhetta. meilläkin nyt ruvennut ilmenemään aina toisinaan mahakipuja. viikonloppuna vauva itki joka ilta mahavaivojen takia mut nyt on ollut taas kivuttomia päiviä. tuli varmaan itse syötyä jotain semmosta joka aiheutti mahakipuja vauvalle (ainaki kahvia tuli juotua monta kuppia enempi entä mitä yleensä juon.)

Neuvolastakin soitettiin tänään ja aikoi tulla huomenna neuvolantäti kotikäynnille, punnitteen vauvan. mukava saaha tietää et paljon meijän neiti on kasvanu nyt kuukauden aikana. :D pitää tulla sit ilmoittelemaan mittoja tännekki. :D

mut nyt pitää taas mennä...

an-ri ja Saana 4vk
 
Heips!

Täällä kans meleko kiireistä ku hiihtolomaki menneillään:)joka aamu kuskattu yx lapsista uimakouluun,huomenna onnex mummu ja pappa kuskaa niin ei oo kiirusta.

An-rin pikkuiselle onnea kauniista nimestä:flower:meillä ristiäiset kans lähestyy:heart:poika on kyl niin nimensä näköinen ja puhuttelenki jo nimellä vaikka muille pysyykin vielä hetken salaisuutena:D!

Ihana hiljasuus ku kaikki 4 kotona olijaa nukkumassa,2 vanhinta yökyläilee:)Hartiat meinaa olla pikkasen jumissa,pääki sen takia kipeenä ja kaapissa ei tietenkään ollu panadolia:kieh:

Nyt koivet ylös ja telkun ääreen:wave:

hemuliina ja pikku tyyppi pian jo 2kk:heart:
 
Heippa pitkästä aikaa,kiirettä on ollut kovasti.Edelleenkin joudutaan asumaan äidin luona.Toiveissa oli jo muutto parin viikon sisällä mutta asuntoon tuli vesivahinko:headwall:joten nyt sitten joutuvat repimään uudet laminaatit irti ja kuivattamaan lattian.Remonttiin varatut rahatkin alkavat olla loppu joten saa nähdä...mutta tavaroita olen laittanut paikoilleen ja se onkin kinkkinen homma kun hankala on niille kaikille se oma paikka löytää,lisäksi pitää miettiä turvallisuutta koska pikkukakkonen koskee joka paikkaan ja rikkoo kaiken.Meidän asunnossa on lisäksi vähemmän säilytystilaa joten ylimääräisistä pitäs luopua.Jokainen äiti jolla on pieni vauva tietää varmasti kuinka hankalaa muutto ja tavaroiden paikoilleen laittaminen on,mulla kun on vauva samalla mukana ja pitäis sitäkin syöttää ja viihdyttää.Mutta näillä näkymin mun ei tartte kauheeta kiirettä pitää kun noissa lattioissa menee taas varmaan muutama viikko lisää.

Meidän pikkunen on jo aikamoinen jätti.Kaksi viikkoa sitten paino oli lähes 6kg ja pituus 58,5.Joten taas lähti pikkuvaatteita varastoon,nyt sitten otan 62cm käyttöön.

Maisa kannattaa kokeilla kaulan putsaamista vanulapulla ja perusvoiteella,meilläkin vauvalla kaksoisleuka ja lisäksi maitoa valuu välillä kaulaan niin sinne helposti kertyy töhnää.

Mulla sitten ehkäsyasia selvä.Tiistai aamuna laittoivat ehkäsykapselit käteen.Meillä kyllä ehkäsynä toiminut se että tällä hetkellä ei edes saman katon alla olla ja jatkossa noi pienet hoitaa ehkäsypuolta,tilanteita kun ei ole eikä mua kyllä huvita yöllä touhuta jos saa nukkua mutta enpä ota riskiä.

Täälläkin sylissä nukkuja,hankalaa on kun toi pikkukakkonenkin syliä kaipaa mutta tää vauva alkaa heti itkemään ja kitisemään kun sen sänkyyn laskee.Vaunuissa meilläkin uni maistuu jos ne on liikkeellä.

Onko muiden vauveleilla alkanut hiukset lähteä?En muista että edellisillä olis näin ollu.

Kevään odotusta kaikille
 
Neuvolasta kävivät tänään kotikäynnillä. Hyvin oli vauva kasvanut ja muutenkin hyvät kehut tyttö sai. :) Painoa oli nyt 4450g päänympärys 37cm. Ei mitattu pituutta mut se mitataan sit 2kk:n neuvolassa. Ihana seurata miten nuo vauvat kehittyy... Nyt meillä on jo alettu hirveesti seurailemaan katseella ja äitiä pitää kattoa tosi tarkasti. ;) ja hymyjäki ollaan saatu. niin suloinen näky et sulattaa kyllä äidin sydämen täysin.:heart:
Melko hyvä tuuri ku sunnuntaina oli ristiäiset ni heti maanantai aamuna ilmeni sit niitä hormooninäppyjä/herkkyysnäppyjä (niilläkö on niin monta nimeä) ja nyt niitä on posket täynnä. onneks ei vielä ristiäisissä ollut. Kauan muuten teillä muilla on kestäny ne näpyt ennen ku on hävinny? :)

An-ri ja Saana-tyttö reilu 4vk.
 
Näpyistä: oliskohan "pahin" vaihe meillä kestänyt noin viikon päivät... just lähti punoitus ennen viime sunnuntaisia ristiäisiä =D vielä on pientä epätasaisuutta havaittavissa kädellä silittäessä, mutta ainakin neuvolassa saa aina kehuja hyvästä ihosta..

Tukasta: Jep, meidän typyllä on selkeästi harventunut hiukset tuosta ohimolta.. ja äitini alusta asti sanoi, että tämä vauvatukka lähtisi pois ja tilalle kasvaisi sitten "oikea" tukka...

Ihan luksusta, että tuo typy on ruvennut viihtymään lattialla/ sitterissä jo hiukan itsekseenkin kun lelut alkavat vähitellen kiinnostamaan.. Ei tarvita äiskää ihan jatkuvasti. vielä pari viikkoa sitten piti koko ajan olla sylissä tai ainakin ihan vieressä, muuten tuli parku. Kunnon päikkärit nukkuu tosin vain vaunuissa, yleensä liikkeellä ollessa, mutta joskus hyvällä tuurilla jatkaa vielä tunnin ajan lenkin jälkeen. Noh, tuleepahan lähdettyä itsekin liikkeelle, tekee vain hyvää kun ovat nuo herkut maistuneet vähän liian hyvin =D

Marlau ja Sara-typy 8vko
 
Pikapäivitystä, kun isommat tytöt ulkoilee ja pienin nukkuu parvekkeella (ennätyksellisesti jo 2h nukkunut siellä).

Meillä oli jo pari parempaa yötä, jolloin vaan syötiin ja nukuttiin. Herättiin vissiin vaan kolme kertaa! Se oli aikamoista luxusta. Nyt tämä homma on kuitenkin kääntynyt takaisin siihen entiseen. Mutta toivoa siis on :)

Meillä on kakilla tytöillä ollut tukkaa syntyessään, ja kaikki on sanoneet, että lähtee pois, mutta jokaisella se on pysynyt. Toivotaan siis samaa tämän nuorimmaisen kohdalla :)

Meillä myös huomattavissa tuota Marlaun mainitsemaa itsekseen viihtymistä, ihanaa! meillähän isot tytöt oli reissussa, niin kun sieltä kotiutuivat, niin eihän tuo pienin mitään muuta tekisikään, kuin seuraisi isosiskojen puuhia :) Ja teeveen ääressä tuo tuntuisi viihtyvän myös.. :ashamed:

1kk mitat eiliseltä 5060g ja 55cm. Mutta nyt kuuluu huuto parvekkeelta..

Pinuski ja pikku-P 1kk
 
Kiitos Mairalle vastauksesta. Toivon saavani lähetteen essurea varten, saa nähdä.. Tosin olen kuullut, että jotkut ovat saaneet vaatimalla sen steriilisaation jo parikymppisenä.

Tuosta kaulatöhnästä, meillä oli esikoisella aikoinaan samaa ja se sitten aina putsattiin kosteuspyyhkeellä, kuivattiin ja laitettiin talkkia. Suosittelen siihen rasvatalkkia (apteekista) ja samoin kainaloihin, kun sinnekin sitä töhnää tulee..

Meillä tuo pikkuneiti kanssa jo kovasti kattelee ja hymyilee, mahallaankin välillä on ja hiukan päätä nostelee, jumppamatolla viihtyy satunnaisesti :) Pituutta mitattiin tällä viikolla 1kk neuvolassa huimat 55,1cm ja paino oli 4750g. Aikamoisesti venynyt kuukaudessa.

Mukavaa aurinkoista päivää kaikille :)
 
Heips!

Neuvolassa käyty paino 5805g ja pituus 59,5cm:heart:hyvin oli painoa tullut lisää:)
Ristiäiset on nyt tulevana lauantaina ja niitä oonki täs järkkäilly.Viime hetken muutos tuli eilen tehtyä ku rupesin tosiaan laskeen et meitä ois sellaset 40 henkee ja meillä kotona piti ne pitää,mut meidän yläkertaan jossa siis olohuone ei kyl mahu ton vertaa porukkaa..miehen äiti ehdotti niitten kotia,et pidetään ne nyt sit siellä:)Kakut tilasin ja kimpun valmiiksi,vielä ku muistais hakia ne:Dsiitäkin on kokemusta ku vietettiin meidän 6v ristiäisiä niin kakut unohtu hakee sillon:whistle:onneks siitäkin sillon selvittiin ja saatiin kakkua kuitenki:D

hemuliina ja pikku mies ihanuus
 
Heips!

Meillä menikin sitten mukavasti helmikuun loppu vatsataudissa, ehdittiin viikko olla terveenä ja sitten alkoikin oksentelu. Tehokkaasti kiersi koko perheen lukuunottamatta Juusoa.
Sen takia on ollut hiljaisempaa tää miun kirjoittelukin.

Nytkin vaan nopsaan kuulumisia ajattelin laitella, kommentteja sit kun pääsen koneelle. Juuso on alkanut nukkua tosi hyvin. :) Ensimmäisen kerran herää yleensä viideltä kun kympiltä menee nukkumaan, joten melkein kokonaisia öitä meillä nukutaan. Kovasti toinen jo juttelee ja ensimmäiset nauruyrityksetkin on saatu nähdä.
Päätä pitää jo hyvin pystyssä ja mahalla ollessa jaksaa hetken katsella ympärilleenkin. Nopeasti nuo vaan kasvaa, Juuso ei enää tunnu ollenkaan ihan pikkuiselta.
 
MLM mä oon niin kade!! No joo, meilläkin tyttö nukkuu ihan hyvin (viime yönä eka pätkä 23-04 mutta kun hän tosiaan menee yöunille vasta silloin kun minäkin. Päikkärit nukkuu ihan hyvin yksinään, mut yöunia ei, joten neiti valvoo tasan yhtä pitkään kuin minäkin!! Kun mä just kaipaisin iltaisin sitä "omaa" aikaa niin tuo vähän syö naista.
Onneksi neiti siis kuitenkin nukkuu ihan hyvin niin jaksaa kuitenkin.

Kävin sitten lopputarkastuksessa ja oli neidin 2kk neuvola samalla, kovasti taas neitiä kehuttiin ja hienosti on kasvanut :) niin ja sain kadoksissa olleen äitiyskorttini vihdoin huomaani
 
Tatomira, sama juttu täällä. Pikku-P menee nukkumaan kympiltä, samaan aikaan mun kanssa, ja kaipaisin jo tosi paljon sitä omaa aikaa, ja nimenomaan iltaisin. Ja silloinkin, kun neiti sattumalta nukahtaa esim. ysiltä, niin itsellä on kova kiire nukkumaan myös. Meillä kun se ensimmäinen pätkä on yleensä myös pisin, mutta sekin vain max. 3,5h.

Miten teillä muilla parisuhde jaksaa? Meillä ei erityisen ruusuista ole. Tympii tuo miehen naama koko ajan, vaikka toisaalta tiedän, että tämä on vain ohimenevä vaihe. Parempaa miestä en voisi toivoa, enkä tasan tarkkaan ketään muutakaan jaksaisi yhtään paremmin :D Noiden öiden takia olen aika poikki, ja tuntuu että mies saa tästä perhekakusta muutenkin vain kirsikat ja kermavaahdot päältä.. Meillä mies osallistuu kyllä tosi hyvin, ja viettää lasten kanssa aikaa, eikä minulla kai pitäisi olla mitään valittamista, mutta etenkin öisin on alkanut ahdistaa tämä "eriarvoisuus". Mutta nyt suu suppuun, ennen kuin ihan kunnolla aloitan valituksen.

Hyvää viikonloppua mammat!

Pinuski ja pikku-P melkein 6 viikkoa
 
Heissan

Taas on mennyt niin hulinalla nää päivät ettei paljon oo tietokoneella kerenny olla. jos sitä nyt jotain kerkiää kirjottaa. ja nyt esikoinen on kovassa kuumeessa. :/ voi pikku reppanaa ku päälle 39 on kuumetta ja ei taho särkylääkkeelläkään laskea alle 38 asteen. :( mut juo onneksi hyvin nestettä!!

Yöunet on täälläkin perheessä ollut melko katkonaiset viime aikoina. Yleensä vauva on nukkunt melko hyvin yöt 2-3 kertaa heränny syömään yössä, mut nyt muutama yö jo peräkkäin ollut melko huonoa. Viime yönä vartin välein tyttö alkoi kitiseen ja tutti ei oikeen kelvannu ni ei se auttanu ku ottaa tissille. puoli 5 jälkeen se sit kuitenki lopulta nukahti ja nukkui 8 asti ni sai ees muutaman tunnin itekki kunnolla nukkua. mut nyt kyllä on iha zompi olo. :O Onneks vauva silti nukkuu hyvästi päivällä ni on vähä omaaki aikaa kun laittaa esikoisenki samoihin aikoihin päiväunille.

iteki pitäs kohta puolin alkaa jälkitarkastus aikaa soitteleen, mut en oo vielä kiirehtiny sen kans ku haluaisin et jälkivuoto ois loppunut ennen ku meen jälkitarkastukseen. Onko teillä muilla vielä jälkivuotoa ja kauan teillä kesti vuoto?? Mulla kohta 6 viikkoo tulee täyteen synnytyksestä ja vielä sillon tällöin tulee semmosta ruskeaa vuotoa.

Parisuhteesta, Meillä parisuhde voi melko hyvin. Tai tuntuu et päivä päivältä vaan paremmaksi muuttuu. varmaan hormoonitoiminnalla on osuutta asiaan. :) vaikka välillä itelle tulee semmosia hetkiä milloin tarvitsisin enempi huomiota niinku ihan arkiasioiden keskellä. esim halia tai kosketusta.

Paljon aina asiaa mitä pitäs kirjoittaa ja kommentoida mut sit puolet tahtoo silti unohtua ku se on tullut tämä dementia imetyksen myötä... :/

An-ri ja Saana (kohta 6viikkoa)
 
Pinuski kyseli parisuhteesta meillä se voi hyvin :) välillä oikein nolottaa, että kuinka hyvässä suhteessa sitä elääkään, mutta toisaalta, tuskin meillä olisi neljää lasta, jollei parisuhde voisi hyvin :)

Neuvolassa odotusaikana piti täyttää sellainen parisuhde lomake, jossa eka kysymys oli "kuinka kuvailisit parisuhdettasi" ja mua oikeasti hävetti kirjoittaa siihen, että "erinomainen" mä vaan en voi ajatellakaan, että parisuhde voisi olla parempi kuin minulla ja miehelläni. Mä vaan rakastan tuota miestä enemmän kuin mitään muuta. Hän on minulle kaikki kaikessa. Anoppi kysyi minulta kerran, että olisinko mieheni kanssa, mikäli meillä ei olisi lapsia ja vastasin hänelle, että kyllä. Mieheni olen valinnut olemaan rinnallani koko minun loppuelämäni, lapset ovat vain lainassa. Mua välillä ihmetyttää, että miten minun kohdalleni on osunut näin suuri onni! Sillä ihan oikeasti ja tosissani voin sanoa, että rakastan miestäni tänään enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna ja noh... meillä on takana 12 yhteistä vuotta ja itse en ole vielä täyttänyt 30 joten voin mielestäni sanoa, että olen löytänyt elämäni rakkauden :heart:

meillä ei koskaan lasten syntyminen oo aiheuttanut mitään ihmeellistä parisuhteessa vaan molemmat on tienneet, että se toinen edelleen on siinä, vaikka onkin syntynyt lapsi. Lapset on vain luonnollinen jatkumo parisuhteessa ja vaikka lapsia onkin on edelleen olemassa me kaksi ja se kaikki, johon rakastuimme toisissamme ja jota edelleen rakastamme. Mä en yksinkertaisesti voisi kuvitella parempaa parisuhdetta kuin se, jossa saan elää!

Ja joo, kuten alussa sanoin, välillä nolottaa, kun tää on niiiiiiin siirappista :D
 
Rokotuksista kysyisin, että miten olette lapsianne rokottaneet? Minä jätin rotan vauvalle ottamatta ja myös pneumolle ajattelin sanoa ei kiitos, eli pelkällä viitosrokotteella mennään. Hirvittää nämä valinnat, kun toisen parasta haluaa ajatella, mutta tavallaan hirvittää myös se määrä rokotteita mitä pieneen ihmisen alkuun pumpataan.. Postista tuli lappu mahdollisuudesta osallistua rokotetutkimukseen, jossa viitosrokoitteen sijaan vauva saisi kuutosrokoitteen (hepatiitti-B tais olla se kuudes). Kiitos ei.
 
Piisi kyseli rokotuksista ihanaa etten oo ainoa, joka kieltäytyy osasta rokotuksia :) meilläkään ei rotaa annettu/anneta ja tosiaan myös pneumo jää myös antamatta, muut rokoteohjelmaan kuuluvat rokotteet annetaan.
 
Täällä myös kieltäydyttiin rota rokotteesta ja syynä oli kakkosen sivuoireet samaisesta rokotteesta.Mä en tälle pienelle samaa riskiä ota.Meille tuli kakkoselle jokaisen rokotuksen jälkeen kammottavan hajunen pitkään jatkunut ripuli.Kaiken lisäksi samasena syksynä esikoisen toi tarhatuliaisina rotan meille eikä rokote kerennyt silloin vielä pientä suojaamaan,sairastettiin sitten kaikki sama tauti ja yök sitä lemua.Pneumokokki rokote aiheutti korkean kuumeen.Sen nyt kuitenkin pienelle otan vaikka sitäkin mietin.Huomenna olisi 3kk neuvola ja ekat piikit,varulta olen lääkettä jo ostanut jos kuume taas tulee.
 
Hejssan!
Mä en olekaan ehtinyt lueskelemaan saati kirjoittelemaan mitään pitkään aikaan. Ollaan nimittäin muutettu ulkomaille tässä välissä miehen työn perässä. Ja sitä ennen piti hoitaa ristiäiset ja kaikenlaista muuttoon liittyvää. Ja esikoinen kaikenkeskellä sairasti influenssan. Jotenkin on tuntunut hektiseltä tää meno. Saa nähdä millainen arki meillä täällä alkaa.

Muuton takia käytiin neuvolassa 7 vkon ikäisenä. Mitat oli 61 cm ja 5,5 kg! Hurjaa vauhtia kasvaa! Mä en myös ottanut rotaroketetta, mutta lähinnä sen vuoksi, että se olis jäänyt kesken tai olis ollut hankala muuton takia ajoittaa seuraavat rokotukset. Täällä on aikalailla muuten samanlainen rokotusohjelma, ja ne aion ottaa. En tiedä vielä, kuuluuko pnemokokkirokote myös, mutta otan kyllä, jos on tarjolla. Esikoiselle ei tullut mitään sivuoireita ja ainakin toistaiseksi on vältytty myös korvatulehduksilta.

jaa jaa... kun yrittää varastaa itselle rauhallisen hetken koneen äärellä, niin tuolta kuuluukin jo itkua... joten paremmalla ajalla taas kirjoittelemaan...

Muoks. Olikin vähän ilmavaivaa ja pieni nälkä. Joten takaisin koneen ääreen :)

Tatomira
Wau! Eikä mitenkään liian siirappista :). On tosi hienoa ja tärkeää, että omasta kumppanista ja parisuhteesta puhuu noin kauniisti! Välillä tulee itse kotona väsyneenä räyskittyä mitä sattuu ja ollaan oltu kyllä aika kireitä kumpikin muuton vuoksi. Vaikka oma mies on sellainen, että pois en antaisi enkä toiseen vaihtaisi. Mutta meidän suhde on mun mielestä niin vankalla pohjalla, että huonommatkin ajat kestää.

MLM Voi kun ihanaa, että Juuso vetelee jo noin hienosti yöunia! Meidän poju on nyt onneksi alkanut edes alkuyön nukkumaan pidemmässä pätkässä, eli 4-5 h ja sitten melkein 2 h välein herää syömään. Mutta ei onneks öisin itke, vaan nukahtaa heti syötön jälkeen uudestaan.

Ja nyt vielä muuttolaatikoiden kimppuun :) Aurinkoista kevättä!
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Nyt alkaa vauva-arki olla siinä mallissa, että voisin tulla tännekin kirjoittelemaan. Tyttö täyttää tänään 2 kuukautta ja pakko vain ihmetellä, että mihin se kaikki aika oikein on mennyt!

Meidän tyttö siis syntyi 20.1. (rv 39+6) ja mittoja oli 50 cm ja 2870 grammaa. Viimeisimmässä neuvolassa vajaan 8 viikon iässä mitat oli 57 cm ja 4350 grammaa. Hienosti hän siis kasvaa, vaikka onkin kamalan pieni vieläkin :)

Elo vauvan kanssa on alkanut aivan mahtavasti! Hän itkee aikas vähän ja sen lisäksi itku on aika vaimeaa. Rytmiäkin on selkeesti alkanut jo muodostumaan. Yöt nukutaan, aamupäivä torkutaan, sit keskellä päivää on virkeä hetki, iltapäivä torkutaan ja illalla on vielä virkeä hetki ennen kuin aloitetaan torkkuminen ennen yöunia.

Yöllä hän syö vaihtelevasti, mutta yleensä selvitään 2-3 syötöllä. Mä rakastan nukkumista, etenkin yöllä, ja oon ollut vähän ihmeissäni siitä, että jaksan yösyötöt niin hyvin. Alussa oli vähän raskasta kun syömiseen ja röyhtäyttämiseen meni yleensä kerralla tunnin verran aikaa ja sit vielä valvoin niin kauan, että hän varmasti nukahti kehtoonsa. Nyt syömiseen ja röyhtäsemiseen menee kerralla aikaa enää vartti ja sen jälkeen laitan tytön kehtoon ja alan ite nukkua vaikka hän ei nukkuiskaan vielä.Olo on ollut paljon virkeämpi viime aikoina :)

Sosiaalinen elämä ei oo "kärsinyt" ihan niin paljoa kun pelkäsin. Mä kuljetan toisaalta tytsyä mukana aika paljon kaikenlaisissa paikoissa ja oon kokeillu jo junareissaamistakin. Mutta kotona oleminenkin on kyllä ihanaa...Vihdoin on aikaa tehdä kaikkia niitä asioita, joita ei oo ollut aikaa edellisessä hektisessä elämänvaiheessa.

Parisuhde voi meillä ihan älyttömän hyvin. Mies ottaa paljon enemmän osaa kodinhoitoon nykyään ja se helpottaa tietty mun oloa ihan kauheasti. Ja meillä pussataan ihan kauheasti, vauvaa ja toisiamme :)En ois voinu parempaa miestä valita itelleni :)

Ihanaa kevään alkua kaikille!

Anskutin ja Pinja 2kk
 
Heips

Jospas nyt itsekkin ehtisi pari riviä kirjottaman kun kummatkin muksut nukkuu...

Anskutin hyvinhän tuo teidän neiti tosiaan kasvaa, vaikka pikkuinen onkin :) meidän neidin 2kk mitat olivat 4165g ja 54,5cm eli tällä on myöskin pikkuinen tytteli :) Syntymämitat tosiaan olivat 2845g ja 47cm joten on kuitenkin myös kasvanut hyvin omalla käyrällään.

Olis kiva kuulla minkä nimisiä tammikuun vauvoista tuli, monella kuitenkin ristiäiset/ nimiäiset takana jo. Meidän tytöstä tuli Pihla Kiira Matilda, olen sen aiemminkin kertonut jo :)

Meillä myös arki rullaa mukavasti nyt kun tytöllekkin alkaa rytmiä tulemaan. Parisuhde voi tällä hetkellä myös erinomaisesti. Me aletaan tekemään remonttia parinviikon päästä ja joudutaan siks aikaa evakkoon toisten nurkkiin.. Se vähän jännittää kuinka mahtaa sujua, mutta onneks tuota aikaa on toivottavasti vain pari viikkoa!

Oikein mukavaa kevättä kaikille!

Ellen ja Pihla (ens viikolla jo 3kk!!)
 
Heips mammat

Jos kans pari riviä rustais tulemaan, varmaan kohta kuuluu ääniä parvekkeelta kun jotain yritän kirjoittaa :)

Meillä tyttö nyt 2kk vanha ja huomenna ois neuvola. Mietin vielä että otanko sitä rotarokotetta ollenkaan, mites te muut ootte tehny?? Meillä tytöllä noita vatsavaivoja ollut eli muutenkin nukkuu aika huonosti ja itkeskelee, niin saattaa olla etten sitä tytölle ota. Ei esikoinenkaan oo sitä saanu..
Meillä oli ristiäisetkin jo ja nimeksi tuli Aada Matilda :heart:

Täällä jo hymyillään oikein kovasti ja jotain yrittää aada jutellakin, mutta ääntä ei oikeen vielä tule hirveesti :D Rintamaidolla mennään ja hyvin tuntuu kasvavan, kun kanniskelu alkaa olemaan välillä työlästä :) noh, huomenna saa tietää painon ja pituuden.
Meillä on jo 62cm bodyt kätössä, pienemmät koot on niin tiukkoja ettei niitä saa oikeen päälle puettua.

Hormoninäpytkin alkaa vähitellen häviämään, epätasaisuutta on ihossa jonkun verran vielä ja karstaa näyttäis tulevan tuohon hiusrajaan jo.. öljyä oonkin siihen laittanut ennen kylpyyn menoa niin hieman auttaa.

Yöt nukkuu aika hyvin.. illalla nukahtaa siinä 21.00 aikoihin ja nukkuu sellaset 4-6 ensin. Sit syödään 15-30min yleensä. Nukahtaa aika hyvin sänkyynsä kun nostan hänet takaisin jatkamaan unia. Sit heräileekin 2-3 tunnin välein loppuyön syömään. Yleensä noustaan sitten 7-8 aikoihin ylös. Riippuu miten esikoinen heräilee aamulla ja onko tarhaan menoa. Päivisin nukkuu vaunuissa yhdet pidemmät unet, n. 2-4 tuntia, muuten nukkuu pieniä pätkiä pitkin päivää.

Mutta nyt alkoi kuuluun huuto eli palailen huomenna kertomaan mittoja neuvolareissun jälkeen.

Aurinkoista päivää kaikille!

Nuhmuliini ja Aada- neiti
 
nuhmuliini kyseli rota-rokotteesta (josta jo aiemmin ollut juttua) . Meillä ei sitä otettu ja tosiaan pneumokin jää ottamatta. Muitakin syitä on, mut vahvin on se, kun THL ton pneumorokotetutkimuksen jälkeen (mihin valitettavasti meidänkin vauveli osallistui) totesi, että ko. rokote on tehoton/hyödytön niin ihmetyttää kovin, että miksi ihmeessä se on rokoteohjelmassa... tai no, money talks... rahahan sen possunuharokotteen vaikuttimenakin oli...

voi kun kateellisena... tai kateellisena ja kateellisena, lueskelen kuinka vauvat nukkuvat omissa sängyissään :D mä tässä eilen miehelle puhuin, että laitan pinnasängyn myyntiin, kun ei sillä tee mitään. Edellinen ei nukkunut ainuttakaan yötä pinnasängyssä eikä neitikään siinä nuku, mut se tykkää katella mobilea, joka on kiinni pinnasängyssä, joten pinnasänky pysyy meillä jatkossakin mobile telineenä.
Mulle on tosi tärkeää se, et vauva nukkuu mun vieressä enkä varmaan pystyis nukahtamaankaan ilman omaa lämpöpatteriani :) meillä on kaikki vauvat nukkuneet vähintään ekat 4kk mun kainalossa ja oppineet kyllä sitten nukkumaan omassakin sängyssä, joten en nytkään kiirehdi perhepedistä pois.

Mut tosiaan kun neiti ei nuku jollen mä nuku... joten eilenkin hän seurusteli kovin pirteänä vielä puolenyön jälkeen, tosin eka unipätkä on yleensä n. 6h ja kun aletaan yhtä aikaa nukkumaan niin tuo on myös mun unipätkäni, tyttö syö, siihen menee ehkä 1-2min ja sitten jatketaan unia 3-4h ja taas syödään ja joskus mä herään tuolloin, toisinaan jatkan neidin vieressä vielä seuraavat 2-3h. Päivällä tyttö nukkuu yhdet pitkät päikkärit vaunuissa n. 3-5h ja sitten lyhempiä torkkuja.

Tyttö on alkanut juttelemaan ihan hirmuisesti :) jokeltaa ja koko ajan tulee uudenlaisia "sanoja" :) lisäksi hymyileekin jo entistä enemmän.



tuossa kuva neidistä parin viikon takaa, kun sai niin kovin kehuja 2kk neuvolalääkäriltä kuinka hienosti pitää päätään ylhäällä :)
niin ja meillä käännyttiin ekaa kertaa selältä mahalleen aika tarkkaan viikko sitten!!

Hih, mä päätin, ettei mulla oo tarpeeksi tekemistä niin laitoin valmistumiseni kunniaksi paperit sitten yliopistoon :D hih, tuskin mä sisälle pääsen, mutta siis kevään ohjelmassa on pääsykokeisiin lukemista.

Ihan älyttömän kauniita nimiä ootte lapsillenne antaneet :) itse en tykkää täällä kertoa tytön nimeä, joku suljettu juttu olisi siihen kivampi.

tatomira ja neiti ensi viikolla jo 3kk!!!
 
Carcas, ajattelen omasta parisuhteestani samalla tavalla kuin sinä. Sen verran vahvalla pohjalla ollaan ja pitkään jo yhdessä oltu (kohta 11v, vaikka ikävuosia on alle 30 vielä molemmilla), että nämä huonommatkin ajat menee ohi ja sitten ollaan taas entistä vahvempia niin yhdessä kuin erikseenkin :heart: :)

Meille laitetaan rota-rokote, vaikka kahden vaiheilla sen kanssa olenkin ollut. Kuitenkin meillä isommat lapset käy n. 8pv/kk päiväkodissa ja muutenkin liikutaan ympäriinsä, joten riski kaiken maailman tartuntoihin on aika suuri. Ja rotaripuli on sellainen tauti, jota en varsinkaan tuolle pienimmälle halua. Myös pneumokokkirokote varmaankin tulee (sitä emme ole vielä suuremmin miettineet), vaikka isommillakaan tytöillä ei korvatulehduksia ole ollut kuin molemmilla kerran, ja nekin vasta vähän isompana.

Tatomira, myös meillä pikkuinen nukkuu vieressä, eikä kiire omaan sänkyyn ole. Itse nukun paremmin, kun vauva on vieressä, eikä tarvi jäädä kuuntelemaan, nukahtaako toinen uudelleen jne. Eiköhän hänkin omaan sänkyynsä opi, kun aika on kypsä. Josko sitten kesän jälkeen. Kesä- ja heinäkuu kun me ollaan perinteisesti pois kotoa ja vietetään matkalaukkuelämää, niin silloin taidetaan muut suuret muutokset (kuten yksin nukkumisen opetteleminen) unohtaa. Ja tatomira, onpa teillä pikkuinen oppinut aikaisin kääntymään, wau!

Kauniita nimiä olette pikkuisillenne antaneet :) Meillä pikku-P:llä on sen verran harvinainen nimi, etten halua sitä täällä jakaa.

Meillä pikku-P seurustelee jo kovasti, ja on todella hyväntuulinen pikkuneiti. Viikonloppuna käytiin mieheni mummolassa, jossa sukulaiset olivat sitä mieltä, että vauva on ihan isänsä näköinen ja luontoinen. Samanlaisia hymyhuulia kuulemma molemmat :) Samalla reissulla yövyttiin ensimmäiset kerrat pikkuisen kanssa asuntoautossa, ja hyvinhän se meni. Nuorena tuo karavaanarin ura on aloitettava :)

Mutta nyt päivän puuhiin!

Pinuski ja pikku-P 7viikkoa :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä