Tammikuun Vauvat 2012

Hei vaan kaikille! Eksyimpä minäkin tänne, tosin kirjoittelen varmasti epäsäännöllisen säännöllisesti, jos se vain käy.

Paljon on tekstiä tänne tullut ja kaikkea en edes lukenut.

Tutista oli ainakin puhetta, meillä sen käyttöä harjoitellaan. Käytän ihan siksikin, että sen on todettu olevan yksi ehkäisevä tekijä kätkytkuolemissa. Ja on tuo auttanutkin.
d-tipat olis meilläkin tarkoitus aloittaa tänään, kun pärähti tuo 2 viikkoa jo neidille ikää :) Ihan pikkuhiljaa tippa kerrallaan aloitellaan, varmaankin mennään niin että aina joka kolmas pv nostan sen tipan määrää.
Imetyksestä, se toisaalta sujuu, mutta vaikka tuo kuinka on tissillä, niin tuntuu ettei maito nouse :/ Eritoten oikea rinta on ihan pehmeä pussukka vaan, vasempaan sentään tulee vähän pingotusta ja tuntuu että maito nousee. Ei kiva. Oisin tahtonut imettää, mutta vaikka tuo kuinka tossa rinnalla on, niin ei mitään tapahdu. Huutaa melkein heti syömisen jälkeen lisää ruokaa.
Vaihtelen myös aina rintaa imetyskerroilla, jotta se tuontanto säilyisi.. Neuvolassa yritin tosta puhua, niin se täti vaan jankutti siitä oksitosiinistä, tiedossa kun on jo miten toi homma toimii. Hohhoijaa. Ei mennyt jakeluun hälle :(

Ristiäiset on meillä ensikuun lopussa. Tässä kovasti pähkäilen tarjottavia. Itse kun teen melkein kaikki, pari kuivakkkua ja pullat tekee miehen äiti :)

Mukavaa päivää kaikille.
 
While other companies found the need representing multiple accelerator pumps, Carter ascetically changed the operating grand total gross of the dither up squirt.
Carter cast-off four distinct diameter accelerator pumps on the contrary AFB carburetors: 9/16, 5/8, 11/16, and 3/4 inch. Additionally, Carter in take advantage of accustomed to a bunch of another lengths of pumps. The operating loudness of the quiz squirt then would be the aggregate of kindling in the pressure good-naturedly displaced earlier the drive with a complete stroke. Indubitably, changing either the diameter of the force warmly or the length of the develop would alter the operating volume.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
Requital when accelerator pumps could be purchased personally, a not varied racers would spear the accelerator bloat prosperously to rig out a larger diameter pump. We up hoe intermittently deplete this tomfoolery when preparing an underlying carburetor in the service of racing. We also notify the proprietor which accoutrements to over recompense in the tomorrow's that resolution persevere back the demure pump. In the main, the depletion loudness can be controlled past the leeway of a shorter pump. When installing a shorter puff out, it is weighty to support in bawl out that the bare PULL SOMEONE'S LEG TO be in mean portion of the expand cylinder that is lower the taper.
The duration (values brilliant and beginning) of the stress squirt is controlled earlier the diameter of the bail out leak nozzles.
The matrix unpredictable is purposes instances fist alone. The aggregate of the swell reconcile fix on valve inclination at the end of the day (in milliseconds) how on the eve of you know it the stimulus from the discharge unquestionably enters the venturi at intervals the increase is actuated. Carter old an aluminum ball, a inure ball, and not too other lengths of to temerity needles. Each of these valves would have a sundry mass. The prank is to even the score instead of the mountain sufficiently chubby such that the valve is not lifted from its chair previously degraded problems in the empty emptying nozzle; but stinting satisfactorily that it whim turn over wellnigh in a up to date with validity in default actuation.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
 
MLM Paino oli noussut viime viikon neuvolassa noin 20 g/päivä. Ensi viikolla on taas uusi neuvola, jossa nähdään sitten tämän hetkinen tilanne. Sain myös varattua neuvolan jälkeen neuvolalääkärin, jonne menen sitten puhumaan tuosta vauvan kurkkuongelmasta. Vauvan nukkuessa tulee kurkusta myös sellaista valittavaa ääntä usein. Vauva hengittää usein myös nopeasti. Miten teillä?

Kuinka kauan teidän vauvelit ovat päivittäin hereillä ja miten hereilläolo jaksottuu päivän kulkuun? Meillä vauva on osoittautunut edelleenkin äärimmäisen pippuriseksi ja omatahtoiseksi. Kärsivällisyys on myös aika tuntematon käsite hänelle :)

Vauvan liikkumisesta. Meillä kannatellaan jo hieman päätä, käännetään päätä esim. hoitopöydällä ja käännellään myös vartaloa hoitopöydällä sivulta sivulle :) Nyt saa kohta tosissaan alkaa varomaan, ettei vaan jätä vauvaa yhtään yksin mihinkään, koska on tuollaista omatoimista liikehdintää jo havaittavissa. Vauvahan oli odotusaikana tosi rauhalline ja vähäeleinen, joten nyt kai sitten kompensoi raskausaikaa :)

Minulla on käsikäyttöinen rintapumppu, mutta nyt olen miettinyt, että pitäisikö vuokrata sänköpumppu. Maitomäärät minulla ovat kuitenkin pieniä. Onko kenelläkään kokemusta sähköisestä versiosta, eli mihin tilanteeseen se olisi kätevä? Meillä siis syötöt menevät niin, että yleensä annan ensin rintaa muutaman minuutin, jonka jälkeen annan pullosta lypsettyä maitoa. Koska vauva siis rupeaa kakomaan helposti, jos syö pullosta liian innokkaasti tai on nukkumisen rajamailla, niin olen kehittänyt tyylin: annan pullosta muutaman sekunnin ajan, pullo pois suusta ja nielaisu. Tällä tavoin jatkuu lypsetyn maidon syöttäminen. Kysyin neuvolasta, että onko huono asia, jos rintamaito tulee pullosta eikä rinnasta, niin terkka tuumasi, että imuotteen kannalta voi olla huono, mutta ei kai muuten. Tietäisikö joku asiasta enemmän?

Vaippoja meillä menee niin, että ennen syöttöä vaippa tarkistetaan/vaihdetaan. Eli vaippoja menee varmaan noin 7-8 / päivä. Kosteuspyyhkeitä kuluu muuten myös hirmuinen määrä, samoin talouspaperia. Meidän vauvan vatsa on nyt ollut varmaan vähän löysällä ilmavaivoista johtuen, koska eilen ja tänään on uloste tullut vaippaan kovan äänen kanssa (sellainen pörähdys). Tuleeko teillä äänettömästi, vaiko myös äänen saattelemana? Oliko ne muuten Muumi-vaippoja, joissa ei ollut kemikaaleja (joku mainitsi tästä jo aiemmin, mutta nyt unohdin?) Kaupassa ei näyttänyt olevan Muumivaippoja new bornille, mutta olikohan vaan kaupan saatavuusongelma?

Olemme kylvettäneet vauvaa nyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla huusi ja nyt toisella kerralla tykkäsi kovasti. Meillä on kohtuamme, mutta ainakin vielä vauvan ollessa pieni ja vetelä, on siitä kylvetys hyvin haasteellista. Onko isommassa ammeessa myös?

Vauvan kasvot ovat olleet tähän mennessä näppylättömät, mutta nyt on ilmaantunut vähän näppyjä. Liekkö hormoninäppyjä? Kauanko kestävät?

Kuinka kauan vauvan silmiä tulee pyyhkiä kostealla + kuivalla? Käytättekö joka vaipanvaihdossa talkkia? Itse olen laittanut sitä.

Pesen tuttipullot, tutit ja rintapumpun käsin ja keitän ne alkuillasta/illalla. Sain kätevän idean; ostin pinkin taikinakulhosetin ja käytän isointa ja toiseksi isointa kulhoa näihin pesuihin. Hygienisempää, kun on oma kulhon vauvan tiskeille :) Äitini sai muuten mielettömän hyvän idean ihan sattumalta. Eli lämmitän lisämaidon pullopussissa, jonka laitan korkeaan lasiin lämpimään veteen seisomaan muutamsksi sekunneksi. Todella nopeaa ja helppoa!!!!

Mimsy Nyt vaan rohkeasti työnnät vauvan miehen syliin, vaikka vessassakäynnin verukkeena, mutta tilanne täytynee saada mahdollisimman pikaisesti korjattua, jotta ei pääse rimakauhu vallan suureksi nousemaan :) Meillä mies meni tänään kahden viikon isyysloman jälkeen töihin eikä olisi millään hennonnut jättää vauvelia kotiin. Oiskohan pitänyt pakata vauva kantoliinaan mukaan :))

Ninnatar + vauveli 20 vrk
 
Viimeksi muokattu:
Ninnatar taisi olla vaan alku jännitystä miehellä. Nyt nimittäin jos pärjää hetkittäin ihan kaksin vauvan kanssa. Esim. tänään aamulla tosi huonosti nukutun yön jälkeen. (minä siis hoidan yösyötöt kokonaan yksin) mies katsoi vauvelia muutaman tunnin jotta minä sain ottaa torkut. Niiden torkkujen voimalla mennään... yöllä kun ei ehdi nukkua kuin hyvin lyhyitä pätkiä kun meillä tuö syöttöjen väli ei ole kuin tunnin tai puolitoista, kaksi hyvällä tuurilla.

Kyselit myös rintapumpusta. Mulla on ainun sähkökäyttöinen pumppu, ja en kyllä vaihtas käsikäyttöiseen millään. Sen verran mukavan tehokas ja yksinkertainen vehje tuo on. Voin vaikka lukea tai katsella tv:tä samalla kun pumppaan. Pumppu kun tekee kaiken työn. Mallia tuolle pumpulleni en nyt äkkiä muista, enkä jaksa käydä kaivelemassa laatikkoa esille katsoakseni. Kätevä mulle ainakin kun maitomäärät joita pumppaan ovat suurimmillaan jopa 250ml ja pienimmilläänkin 50ml. Kun en siis imetä ollenkaan, vaan pumppaan minkä pumppaan ja syötän sitten lisänä korviketta.

Paljonko muilla vauvat ovat syöneet alkupäivinä? Meillä ruokaillaan melkeinpä 12 kertaa vuorokaudessa ja suurimmillaan menee 70ml vähimmilläänkin 30ml... Ja neiti siis 5vrk vanha. Ja minä en imetä, joten siksi nuo määrät aika tarkkaan tiedossa.

Mimsy & Mini ja neidillä ikää 5vrk
 
Ninnatar,mulla oli myös käytössä kakkosen alussa Aventin pumppu sähkökäyttöinen sellainen ja olin tosi tyytyväinen.Maito kun ei millään lähtenyt tulemaan alussa ja kakkonen oli nälkänen kun leijona(leijona on muuten horoskoopissakin).Sen avulla sain maidon tulemaan ja imetyksen kunnolla alkuun.Että minä ainakin suosittelen mutta mun mielestä aika äänekäs vekotin.
Meidän pienellä kakat tulee aikamoisella rytinällä yleensä koska maha saattaa toimia välillä parin kolmen päivän välein niin tavaraa tulee sitten kerralla aikamoinen määrä.Vauvalle ostettiin Ikeasta amme,se on siitä hyvä ettei lähde märällä lattialla alta pois kun on liukuesteet alla mutta kyllä mulle aina toi pesutilanne on jännä paikka kun joutuu pientä käsittelemään märkänä,en usko että se helpompaa olis pienessäkään ammeessa.Pesutilanne helpottaa aina siinä vaiheessa kun pieni pystyy niskaansa itse pitämään näin siis ainaski mulla.
Hormoninäpyt ilmaantu meille noin kuukauden iässä ja nyt alkaa vasta poistumaan,pojalla kohta ikää 2kk.Näppyjä ei kuulemma kannata rasvailla se kun ei niitä helpota eikä poista.Talkkia käytän harvoin koska se on tosi vahvasti hajustettu.Neuvolasta sain tosi hyvän ohjeen laittaa vanulappuun jotain perus tai vauvaniholle sopivaa rasvaa ja sillä putsata ihoa.Varsinkin taipeet kaulan alus ja kainalot on tosi hyvä sillä puhdistaa ja se on hellävarainen keino eikä kuivata ihoa niinkuin jatkuva läträys.Joidenkin vauvojen iho kestää kyllä vettä hyvin mutta yritän meillä varoa kun esikoiselle puhkesi atooppinen ihottuma heti vauvana.
Silmiä en enää pyyhi ellei sitten ole tarvetta eli jos silmät rähmii niin putsaamista pitäis jatkaa.

Olkaa mammat iloisia jokaisesta hetkestä jonka mies vauvan kanssa tai lasten kanssa viettää ja myös niistä isyyslomista.Meillä kun isyyslomaa ei yhdenkään lapsen kanssa ole iskä voinut pitää yrittäjä kun on niin sillon ainut vaihtoehto on laittaa lappu luukulle tai palkata joku omalle tilalle.Nyt mulla helpompaa kun ollaan evakossa äidillä niin on yksi syli ja käsiparit lisää jatkossa saa sitten taas pärjätä yksin.Mies lähtee normipäivinä yhdeksän jälkeen ja tulee illalla kymmenen jälkeen joten apua ei ole.Toivottavasti pystyis nyt tän kolmannen kohdalla ottamaan edes yhden vapaapäivän ja joskus tulemaan edes seitsemältä tai kahdeksalta niin sais apua noihin iltarutiineihin ja pääsis rauhassa suihkuun mutta saa nähdä...
 
Ninnatar- mulla on ihan uusi sähköinen rintapumppu. Ostn sen jo raskausaikana eikä sille ole ollut tarvetta. kokeillut olen kerran. maksoi 69 € ja voisin sen 20 e myydä. siis ihan jos kiinnostaa ja aattelin et ei se vuokrauskaan varmaan halvempaa ole.

Nannu30
 
Rintapumpuista on ollut juttua joten kannan korteni kekoon :) mä oon sitä mieltä, et jos pumppua tarvitsee niin sähköinen on ihan ehdoton! Mulla on ollut käsipumppu ja sähköpumppu ja ei kyllä paluuta käsipumppuun olisi tuon sähköpumpun jäljiltä, aivan loistava vekotin ja niin paljon helpompi kuin käsikäyttöinen. Suosittelen kyllä :)

Vaipan vaihdosta on myös ollut juttua, mä vaihdan suht harvoin, päivässä menee yleensä 3 vaippaa, joskus neljä, mut ei kyllä tuon enempää. En mä koe tarvetta sitä sen useampaa vaihdellakaan.

Ninnatar kyllähän se paino sitten nousee ihan kivasti, et kyllä se vauveli taitaa riittävästi ruokaa saada :)

MLM Onnea pikkumiehelle hienosta nimestä :) :flower:

katapultti kyseli ristijäisistä/nimiäisistä... meillähän juhlallisesti nimi ilmoitettiin tekstiviestillä kun tyttö oli 3vko :D kovasti nuo mummit yritti painostaa nimiäisiä pitämään, mut mua ei voinut vähempää kiinnostaa + se tieto, että vaikka olisi sanonut, että ÄLKÄÄ tuoko MITÄÄN lahjoja niin niitä olisi kuitenkin tullut niin yksi suurimmista syistä noiden juhlien pois jättämiseksi oli se, et mä en yksinkertaisesti halua tähän taloon enää yhtäainutta karvalelua/vauvanvaatetta/valokuvakehystä tmv. turhaketta joita jo löytyy yllin kyllin.

Meillä onkin viikonloppuna jännää, kun mennään neidin kanssa oikein hotelliin yöksi :D ei vaan, tuskin näin pienellä sillä on suurtakaan merkitystä, että missä sitä saa äidin kainalossa nukkua, mut itelle ja miehelle se on vähän vaihtelua arkeen. Saas nähdä kuinka mummilla menee tuon meidän kolmosen kanssa, se kun ei oo koskaan ollut yötä erossa äitistä ja isistä (jos ei lasketa sitä mukaan, kun neiti syntyi... illalla laitettiin se nukkumaan itse ja aamulla mies oli jo kotona ennenkuin pieni heräsi, mut yö oltiin muualla ja mummi oli täällä sen aikaa :D )

Meillä mies on ihan mahtava lasten kanssa ja kun se oli tuon kolmosen kanssa hoitovapaalla liki puolivuotta niin on jo paljon rohkeampi vauvankin kanssa. Vauvan hoito on pääosin mun harteillani, mut niin se minusta on kaikkein helpointakin :) mut mies touhuaa tuon kolmosen kanssa, joka on täysin miehen lellivauva :)
Yösyötöt mä oon aina hoitanut ja eipä mies sitä pystyisikään tekemään, kun ei vauvalle pullo kelpaa ja toisaalta en oo koskaan kaivannutkaan sitä, että mies sitä hoitaisi.

Ens viikolla pitäis mennä töihin... siis sellanen pikanen muutaman tunnin pyrähdys, mut kyllä se vähän jänskättää, et kuinka onnistuu, kun tosiaan neiti ei syö pullosta yhtikäs mitään! Täytyy mennä päiväuni aikaa ja toivoa, ettei vauva herää ennenkuin olen kotona.

Jahas, kolmonen kaivelee tuolla keittiön laatikoita :D se on kyllä yksi täystuho :D

Taas oon katellut kun neidillekin jää pieneksi vaatteita, että mihin ihmeeseen mä tungen kaikki lasten vaatteet? siis pieneksi jääneet?? mulla on varmaan muutama jätesäkillinen lastenvaatteita joille en yksinkertaisesti keksi mitään käyttöä. Huoh!! Ja lisää tulee näiden kahden jäljiltä :( ei ne mahdukaan enää mihinkään!!

Ah, mä vaan en voi sille mitään, et mä rakastan tätä kotona oloa!! On niin ihanaa olla kiireettömästi lasten kanssa ja katsella niiden touhuja :) Elämä ei oo koskaan ollut niin leppoisaa ja helppoa kuin äitiyslomilla :) kauhistuttaa jo, kun tää ihanuus loppuu jo 8 kuukauden päästä :( mut ei voi mitään, pakko se on töihin silloin palata, mut nyt yritän nauttia joka hetkestä täysillä :)

tatomira hyvällä tuulella kera pikkuneidin 7vko ja muutama päivä
 
Viimeksi muokattu:
Meelia,kiitos muutto tsempeistä.Meillä siis onneksi muuttoruljanssi tehty mutta tavarat laittamatta ja ne on siellä remontin keskellä olleet yli kaksi kuukautta joten varmasti pölysiä vaikka ainakin vaatteet olleet suojassa säkeissä vaatekomeroissa.Muutetaan kaksiosta kolmioon mutta jännä kun kaksiossa oli enemmän säilytystilaa niin mietin että miten ihmeessä saa tavarat mahtumaan ja minne.Lisäksi se asunto pitää muutenkin saada toimimaan että olis helppo siellä puuhailla ja löytyis kaikille tavaroille se oma paikkansa eikä tarttis niitä aina etsiä ja vielä se turvallisuus kaiken lisäksi kun toi kakkonen kiipeää joka paikkaan ja koskee kaikkeen.Täällä äidin luonakin se on jo tuhonnut pari vaasia.Mutta on toi kakkonen ihan syötävän söpö,se kun oppi eilen antamaan lentosuukon.Esikoisellekin tullut ihana tapa,illalla antaa suukon koska sanoo että äiti ei näe sillon pahoja unia.Vauveli on nyt muutaman kerran nauranut unissaan ja minua alko myös naurattaa.Nauru oli ihan samanlainen kuin veljellään jolla on tosi tarttuva kikatus.Yöt on meillä nyt menneet imetyksellä ja se on hyvä koska vauva on helpompi pitää hiljaisena kun saa rinnan heti suuhun.Kakkonen kun varmasti jatkossa meidän muutettua omaan kotiin herää vauvan tuhinoihin ja itkuihin helposti.

Koti siis alkaa näyttää aika kivalta kun keittiökin täysrempattu,kylpyhuone on kuitenkin tosi pieni minä kun vaadin sitä että pystyn vauvaa siinä hoitamaan eli vaipan vaihtopaikka ja isompi allas ja joku hylly mihin voi laittaa muutaman vaipan ja pyyhkeen ja vaihtovaatteet.Lisäksi noi tenavien ammeet vaatii tilansa myös.Mutta asia kerrallaan tai siis huone kuntoon kerrallaan niin ehkä tosta urakasta selviän.
 
heippa!

En ole tällä palstalla aiemmin ollutkaan, laskettu aika olisikin ollut vasta 15.2, kaksoset syntyivät 30.1. Ovat nyt siis noin kahden viikon ikäisiä..

imetyksestä kyselisin, onko kellään ongelmana huonoa imuotetta? Meillä molemmilla on huono imuote, ja alkaa jo äitiä itkettämään ajatuskin imettämisestä kun se on niin taistelua.. ja kun aina rinnan jälkeen pullostakin hurahtaa vielä sitä pirullista korviketta melkoiset määrät... Esikoisen kanssa imetys onnistui mahtavasti ja imetin 1v asti.. esikoinen syntyi 2vko yli lasketun ajan ja painoi 3740g, nämä rv:llä 38 ja painoivat 2,9kg ja 3,3kg.. Onko syy "ennenaikaisuudessa" tai pienemmässä koossa vai mikä ihme tässä mättää kun ei onnistu.


Vauvat ovat kovia syömään, meillä ei onnistu "huvitisseily" kun toisenkin on pakko päästä rinnalle.. yhtäaikaa en voi imettää kun eivät tartu oikein kiinni ja päästävät irti jatkuvasti.. Onko kellään kokemusta tai edes tutulla ollut vastaavaa ongelmaa, apua kaivataan.. rintakumi on ollut käytössä ja maitoa tulee, mutta rintakumi ei pysy paikoillaan ja on muutenkin hankala, poitsu saa siinäkin nännin käännettyä vinoon..

help.

nim. turhautunut
 
Hei vaan hei kaikille teille!
Olen seuraillut teidän tammimammojen juonenkäänteitä jo odotuspinon puolelta, kutakuinkin marras-joulukuun huitteilla teidät löysin. En vaan ikinä saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään, hassua että nyt kun aikaa ei enää olisi koneella roikkumiseen niin nyt sitten päätin että vois sitä kirjoitellakin :D Toivottavasti siis sopii liittyä seuraan!

Minulla on keväällä 3 vuotta täyttävä esikoistyttö, ja hänen lisäkseen tämä tammikuussa syntynyt kuopuspoikanen. Laskettu aika oli 30.1., poitsu syntyi 23.1. rv 39+0. Mitat olivat melkoisen miehekkäät, 52 cm ja 3935 grammaa! Rakenneultrasta asti tiesimme että poika on tulossa.

Meillä siis poitsu täyttää maanantaina jo kolme viikkoa. Olemme viikon verran opetelleet arkea lasten kanssa keskenämme, kun mies piti isyyslomaa 2 viikon verran ja palasi töihin. Lisäksi mies viettää illat rakentaen meille uutta kotia, joten päivät venyvät aika pitkiksi niin miehellä kuin meillä kotijoukoillakin... No, onneksi tässä mennään kevättä kohti! Tarkoitus olisi päästä muuttamaan kesän aikana, joten sitä odotellessa.

Synnytyksestä, se oli tällä kertaa helppo ja nopea! Se kesti 3 tuntia ja 50 minuuttia, josta ponnistusvaiheen osuus oli 4 minuuttia. Ei repeämiä, ei tikkejä. Synnytyksestä ei siis ole ollut mitään toipumista. Niinikään imetys lähti hyvin käyntiin, maitoa tulee runsaasti. Poitsun paino tippui 3600:aan grammaan, josta se on jo noussut hitusen yli neljän kilon. Mä käytän kans rintakumia, matalien rinnanpäitten takia, tosin en joka imetyksellä tai aina välttämättä koko imetysperiodin ajan. Mua rintakumi ei häiritse, enkä ole vielä miettinyt siitä eroon pääsemistä. Mun mielestä se on vähän niinkuin silmälasit: toiset tarttee sellasia nähdäkseen paremmin :) Mä tartten rintakumia saadakseni välillä imetettyä paremmin, no big deal!

Tutti on ollut meilläkin vaihtelevalla menestyksellä käytössä. Mä en jaksais erityisesti öisin olla pelkkänä tissinä vaan tykkäisin nukkuakin, joten tutilla olen saanut ostettua itselleni vähän enemmän unitunteja. Esikoisen kanssa tutista luopuminen kävi suht iisisti, joten en jaksa ressailla moista nytkään.

D-vitamiinista, meillä on käytössä (itselle uus tuttavuus) Multitabsin D3-tipat. Annostelu on helppoa sen pipetin ansiosta, tiputan 2 tippaa linnunpoikaseni suusta alas ;) Me tosiaan aloitettiin annostus kahdella tipalla, tarkoitus on ens viikosta alkaen nostaa kolmeen. Neuvolasta kehuivat että tuo multitabsin tuote on ollut hyvin siedetty, ja muistuttivat että usein kaksviikkoset alkavat muutenkin kitistä enempi mahavaivojaan ettei kannata niitä heti laittaa just vitamiinien piikkiin. Niin tai näin, mä aloitin kuitenkin maltillisella annostuksella kun jouduin viiden päivän antibioottikuurille viime maanantaina (syynä ärhäkkä virtsaputkentulehdus). Totesin, että se ja d-tipat on pienen ihmisen masulle ehkä turhan raju setti. Tosin yllättävän vähän vauva on reagoinut antibiootteihini! Olen syönyt 2 idoform-kapselia joka päivä, ja antanut lisäksi pojalle 5 tippaa Rela-tippoja päivittäin. Ehkä noista maitohappobakteereista on siis ollut apua.

Mä kiipesin tänään ekaa kertaa puntarilla synnytyksen jälkeen, ja huomasin ilokseni että painoa on pudonnut 10 kiloa. Mä olen pelkästään tyytyväinen, painoa tuli kuitenkin melkein 18 kiloa raskauden aikana joten pudotettavaa vielä riittää... En ole vartavasten laihduttanut (päinvastoin, syönyt surutta mitä tahansa kun nälkä on ollut aivan valtavaa!), mutta olen helpottunut keventyneestä olemuksesta. On paljon helpompi olla ja touhuta lasten kanssa. Kunhan vauva kasvaa eli maitoa riittää, niin paino saa mun puolesta tippua ihan rauhassa.

Käyttekö muuten kukaan missään kerhoissa tms? Olen esikoisen kanssa ollut kotona koko hänen tähänastisen elämänsä ajan, ja ollaan oltu melko aktiivisia kerhoilijoita. Koitan pitää tuosta aktiivisuudesta kiinni nyt jatkossakin, jotta neiti saa päiviinsä vähän muuta sisältöä kuin vauvahuuruisen kotiarjen ;) Vielä en ole uskaltanut kerhoilla, kun pieni on niin pieni, mutta jospa tossa sitten jo uskaltaisi kun tulee eka kuukausi ikää mittariin...

Tässä öistä löpinää täältä. Hullun hommaa olla hereillä kun kaikki muut nukkuu, joten nyt äkkiä untenmaille painun minäkin! :) Mukavaa sunnuntaita jokaiselle!

Terkkusin,
CallMeMama ja poitsu 2vkoa ja 6 pvää
 
Kuulostaa kätevältä nuo multitabstin D-vitamiinitipat. Mua häiritsee näissä omissa, kun tuntuu että tippoja ei millään meinaa saada pullosta ja sitten niitä holahtaa useampi. Varmaan noita voi vaihtaa lennosta tarvittaessa? Jos on helppokäyttöisempiä olemassa niin vaihdan käyttöön. Ja lusikkaan kun laittaa niin tuntuu että osa jää aina siihen. En ole huomannut vatsaongelmia sen kummemmin, kitinää kyllä enemmän mutta sitä jotenkin osasi odottaa, että sitä tulee enkä miellä sitä osaksi vitamiinitippoja. Minä olin 10 pv:n antibioottikuurilla itse kun haava tulehtui ja vauva ei reagoinut siihenkään mitenkään. Tosin syön itse myös maitohappobakteereja.

Nyt on pari yötä mennyt vähän väliä syöden, olisiko tiheämmän imun kausi päällä, sama on ollut nyt päivälläkin. On nukahtanut vain pieniä pätkiä ja syönyt taas. Heti kyllä tuntuu itselläkin kun on jäänyt vähän pitemmät unipätkät saamatta. Onneksi mies tekee osansa, muuten olisin varmaan ihan zombie. Tänään totesin, että meidän kodissa on saavutettu katu-uskottava vauvaulkoasu: tavaroita hujanhajan siellä täällä kun aika on mennyt vauvan kanssa niin ei ole jäänyt energiaa laittaa kotia kuntoon. No eiköhän sekin aika tule :)

Rintakumista luin vain itse että se saattaa vaikuttaa maidon määrään. En tiedä, ainakin toistaiseksi maitoa on tullut hyvin ja vauva on selvästi tanakoitunut, pulloposket ja vanttera olemus. Itseä häiritsee vain jatkuva venkslailu sen kanssa. Tyttö tykkää kyllä syödä sen kanssa hyvin ja siinä mielessä se on ok. Nyt en ole kauheasti jaksanut edes yrittää ilman kun hän hermostuu heti. Ehkä mä vielä välillä yritän - tai sitten en :)

Ja ne strategiset tiedot ilmoitin odotusketjuun mutta en näemmä tänne eli tyttö syntyi 23.1. ja paino 3220 g ja pituus 50 cm.

Terkuin
KP
 
Kirjoittelenpa tännekin taas, kun nyt ehdin. Eli meillä ei nukuta öisin kovin hyvin. 2 tunnin pätkissä ja keskellä yötä on aina sellainen 2-3 tunnin mittainen kitinä pätkä jolloin ei nukuta. Alkaa olla mulle aika rasittavaa, kun meillä mies ei siis öisin vauvaa hoida. Pullostahan tuo neiti syö eli sen puoleen voisi mieskin hoitaa, mutta kun hän pelkää että siinä juuri heränneenä pudottaa tytön tms. niin minulle on jäänyt öiset heräilyt ihan täysin. Sen lisäksi hoidan kyllä päivälläkin suuren osan syötöistä ja vaipanvaihdoista... Niin ja kaikki kotityöt... Tosin tähän asti vielä saanut kodin pidettyä siistinä suht helposti, kun en vain ole päästänyt mitään hommia kertymään vaan tehnyt heti kun aikaa on ollut. Parin tunnin päivä unet olen pyrkinyt ottamaan joka päivä, tänään oli pakko nukkua jo aamusta, mutta yleensä nukun vasta iltapäivän puolella ettei yöllä väsyttäisi ihan niin kamalan paljoa. Mutta rankkaahan tämä on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Onneksi tiedän että jo 3 viikon päästä saadaan neiti hoitoon ainakin päivän ajaksi ellei jopa yöksi, pitää vielä sopia asiaa tarkemmin kunhan ehditään jutella miehen äitipuolen kanssa. Miehen isälle siis vietäis hoitoon, tai no eihän pappa paljoa varmaan hoida vaan hänen vaimonsa, mutta sinne kumminkin. Onneksi tuo "varamummo" on innokas hoitamaan ja tuntuu jumaloivan tyttöä. Sama kyllä papallakin, ihan se on hulluna pikkuiseen. Tänäänkin ihan vain siksi lähtivät kaupoille että me päästiin koko perheen voimin liikkeelle. Omaa autoa meillä kun ei ole niin ei paljoa nyt olla liikuttu, kun vaunuilu lupa saatanee vasta ensi viikolla. Onneksi tosiaan on nuo ihanat isovanhemmat jotka auttaa tarvittaessa.

Mutta juu, tällaista meillä.
Hieman väsähtänyt Mimsy ja Mini-neiti 9vrk
 
Ninnatarelle muutama kommentti: Vauvat pitää ainakin meillä vaikka minkälaista öhinää, kähinää, hirnahtelua ja muuta ääntä :). Univalverytmi on täällä ihan mitä sattuu, ei minkäänlaista ennakoitavuutta tai säännönmukaisuutta. Kakat tulee useimmiten tosi äänekkäästi :D. Meillä on iso amme ja kylvettämisessä sitä oli ensimmäisellä kerralla vähän arka, vaikka on toinen lapsi. Mutta ei se minusta erityisen hankalaa ole, kun ottaa jämyn otteen vauvasta (ihan sen virallisen ohjeistuksen mukaan). Kylvettäminen on kivaa, kun vauva nauttii selvästi. Sen jälkeen kyllä onkin kiire saada ruokaa ja päästä unille, vissiin ottaa voimille.

Hauska tuo Katapultin ilmaisu katu-uskottavasta vauvaulkoasusta :LOL:. Meidän koti on myös samassa tilassa. Ei puhettakaan, että ehtisi ja jaksaisi kauheasti siivota. Pyykit ja tiskit on pakko laittaa joka päivä, mutta muut paikat on oman onnensa nojassa toistaiseksi. Joten Mimsy, aika hyvä tilanne, jos olet saanut pidettyä kodinkin kunnossa vauvan hoidon lisäksi. Mutta kehottaisin kyllä ottamaan rennommin, ettet väsytä itseäsi liikaa. Kai se mies voi ne pakolliset kotihommat tehdä, jos ei vielä uskalla vauvaa kovin hoitaa.

Täällä ei paljon nukuta, mahavaivat vaivaa. Voimat on vähissä siis täälläkin, vaikken paljon muuta teekään, kuin hoidan vauvaa. Mutta kyllä tämä taas varmaan jossain vaiheessa helpottaa, sitä odotellessa...

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille äideille ja vauvoille!

Meelia ja pikkumies 3 vkoa
 
Mä en vaan voi antaa kodin mennä kaaokseen. Jotenkin sellainen melkeinpä pakko mielle ett kodin on oltava kunnossa, muuten ei oma pää kestä olla kotona vaan ahdistaa. Joten ollut "pakko" pitää kotikin kunnossa. Oma jaksaminen onkin sitten arvoitus, katsotaan kuinka kauan tätä jaksaa.

Ja meilläkin muuten pidetään vaikka millaisia kummia ääniä. Välillä kitistäänkin unissaan... Ja välillä tuntuu ettei neiti ole ollenkaan hiljaa vaan aina ähistään tai jotain.
 
Meilläkin ääntä riittää vaikka kuinka... ja skaala sen kun laajenee päivä päivältä.. viime yönäkin aloitettiin epämääräinen ähinä/ininä ääntely unissaan jo hyvissä ajoin ennen varsinaista nälkäitkua... ja jos joudutaan heräämään kaksi kertaa yössä, ei toisen syötön jälkeen enää hiljaista hetkeä tule.. typy kyllä nukkuu sikeästi ja mies samoin, mutta äiskästä ei voi sanoa samaa, jotenkin ei vain osaa nukkua kun kuuntelee ääniä... Kait tämä on joku sisäänrakennettu ominaisuus, että äiti on tikkana hereillä kun vaavi vähänkin inahtaa..

Nyt elättelen toiveita, että nukkumatti nappaisi pikkuisen hetkeksi matkaansa, jotta saisi tehtyä jotain tämän kodinkin eteen.. Kaaos on taas vallannut paikat =/ viikonloput on meillä kompastuskohta.. viikolla saan pidettyä kämpän siistinä kun en anna hommien kertyä, mutta viikonloppuisin meitä olisi kaksi sotkemassa kokopäiväisesti, mutta vain yksi joka siivoaisi.. ja kun yksin siivoaminen toisen maatessa sohvalla ketuttaa liikaa, jää se tekemättä.. tosi kypsää =D
 
minäki yritän nyt jotain taas kirjotella... yöunista/syötöistä ollut täällä puhetta, meillä on kyllä ainaki tähän asti mennyt yöt tosi hyvin. vauva syö 2-3 kertaa yössä ja nukahtaa yleensä sit saman tien ku on saanut mahansa täyteen. En ruukaa yöllä vaihtaa vaippaa jos ei ole läpi asti tullut vaikka vauva vähän kakalle haisisikin. kun vauvan kakkahan ei vielä polta pyllyä kun on vaan pelkällä maitoruokinnalla. niin mulle laitoksella jo sanottiin esikoisen aikaan et ei oo pakko vaihtaa..
Päivärytmistä sen verran et meillä vauva ruukaa nukkua tän aamupäivän jolloin minä yritän tehä kotihommia sen verran mitä esikoisen kanssa ehdin kun kuitenkin sillekin pitää muistaa antaa omaa aikaa ettei jää kokonaan huomiotta. ja sit iltapäivästä vauva saattaa olla pitemmän pätkän valveilla ja illat menee istuessa ja syöttäessä vauvaa ku ruukaa aina iltasin syödä vähän väliä. mut kyllä silti suurimman osan päivästä vauva vielä nukkuu...

Täälläkin pitäisi tänää aloittaa d-vitamiinin anto vaaville. mut en oo saanu vielä käytyä ees ostamassa koko vitamiinia. :) ja nythän sais opetella pikkuhiljaa jo ulkoilemaan vauvan kanssa, mukava ku pakkanenki lauhtu ni tarkenee mennäkki ulos. :D

An-ri ja rauhallinen tyttönen tasan 2vk
 
Jospa minäkin saisin reipastuttua ja kirjoitettua muutaman rivin, nyt kun olen kahlannu koko pinon läpi. Kaks vanhinta on kuumeessa ja kattoo elokuvaa ja vauva nukkuu.

Meillä potsulle tuli eilen 4 viikkoa ikää ja tosi hyvin on mennyt. Tyytyväinen vauva kunhan mahan pitää täytenä :) Öisin herätään 2-3 tunnin välein tissille, mutta poika nukkuu suurimmaksi osaksi kainalossa niin tissi äkkiä suuhun ja välillä jopa pystyn itse jatkamaan unia imetyksestä huolimatta. Öisin meillä ei röyhtäytellä. Eikä vaihdeta vaippaa.

Samat on fiilikset kuin tatomiralla, rakastan tätä kotona oloa. Ihanaa olis olla mahdollisimman pitkään kotona, mutta meillä on järkky iso asuntolaina ja jos kuntaliitokset toteutuu niin varmaan kaikki kuntalisätkin loppuu... :headwall: Jotenkin tästä kolmannesta lapsesta nauttii ihan erilailla, kun noi kaks muuta on jo niin "isoja" (4,5 ja 6,5 vee).

Täällä on kans yks kestovaippailija, Maka sitä tais kysellä. Tosin on meillä aina välillä kertiksetkin jalassa, en mä niistä ota niin ressiä. Yhen paketin ostin ennen lapsen syntymää ja yksi saatiin lahjaksi ja niitä on vielä reilusti jäljellä. Toinen paketti oli Liberoo ja toinen Pampersia. Pampersit pitää meilläkin öisin paremmin, mutta haisee JÄRKYTTÄVÄLLE kemikaalille kun yhetkin pissat vaipassa. Taidan testata niitä Muumi vaippoja tai Nature babycaren vaippoja seuraavaksi.

Kuinka moni on antanu korviketta? Meillä esikoinen sai korviketta jo ihan vastasyntyneestä imetyksen ohella eikä hänellä ole ollenkaan allergioita. Kakkonen ei ole koskaan saanu korviketta, on täysimetetty ja hänellä kaikki mahdolliset allergiat... Koin kakkosen kohdalla ISOA ahdistusta kun en koskaan päässyt ilman vauvaa mihinkään kun ei pulloa huolinut ollekaan, vaikka olis pumpannu omaa maitoa. Nyt tekis mieli opettaa tää kolmonen osittain edes pullolle ja antaa korviketta kun toi pumpppaaminen tuntuu niin vaivalloiselta... No eilen illalla sit annoin NANnia, ei huolinut kuin 20 ml ja tänä aamuna naama täynnä näppylöitä... :O
Hormooninäpyiltä näyttää, mutta hauska sattuma, että ne tuli heti kun vähänkin sortuu antaan korviketta...

Painosta... omasta siis... AHDISTAA ihan hirveesti! Mulla tuli 20 kg raskausaikana. Laitokselle jäi n 5kg ja siinä se, kuukauteen ei oo paino tippunu YHTÄÄN. Päin vastoin kilo tullu takas. Mitkään vaatteet ei luonnollisestikaan mahdu päälle, paitsi raskausajan vaatteet... Ja niistäkin vaan ne joita pidin loppuraskaudesta... ISO HUOH! Ihan normaalia kotiruokaa syön, vaaleeta leipää en ollenkaan, karkkia ja poppareita kerran viikkoon. Sama homma on kyllä ollu muidenkin lasten synnytysten jälkeen. Paino on lähtenyt tippuun vasta kun vauva on 2kk. Neuvolasta epäilivät että mun aineenvaihdunta käynnistyy vasta silloin. Onko muilla vastaavaa?

Jälkivuodosta: synnytyksestä siis 4 viikkoa, ja edelleen tulee ihan kirkasta verta... ei paljoo, mut tulee kuitenkin. Voiko tää olla normaalia?
 
Mulla on ihan sama juttu kuin Mimsylla, en kans kestä jos koti on ihan kaaos :/ Asutaan väliaikaisesti nyt vielä tosi pienessä kodissa, ja täällä kaatuu seinät päälle jos tavarat jää hujan hajan. En tosiaan voi ottaa rennosti (kuten kotikäynnillä ollut terkkari kehotti tekemään aina silloin jos molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan), jos tekemättömät kotityöt huutelee nurkissa. Siks tulee touhuttua pitkin päivää koko ajan, mutta toisaalta vältyn sitten niiltä suurilta urakkasiivouksilta. Vois sitä kaiketi olla itelleen vähän armollisempikin, silti.

Lyydia, tosta jälkivuodosta kyselit! Mä kysyin siitä neuvolasta, kun mulla sitä yhä näin kolmen viikon jälkeenkin on. Ihan normaalia on kuulemma, että voi kestää vaikka 12 viikkoa! :O Mua ihmetytti oman jälkivuodon kestossa lähinnä se, että välillä saattaa olla 2-3 päivää kun ei tuu yhtään mitään, ja sitten hulahtaa taas (en siis niinkään ihmetellyt sitä että se on kestänyt "jo" kolme viikkoa). Ärsyttää käyttää siteitä joka päivä, mutta minkäs tekee... Ehkä se kesään mennessä loppuu :D

Meidän kolmiviikkoisella on joku pirun tiheänimunkausi, tai mikä ikinä lieneekään. Viime yönä se söi tunnin (!) välein! Huooh. Oon niin zombiena painellut tänään menemään. Maitoa tulee kyllä, poitsun painonnoususta päätellen ihan runsaastikin, mutta ihan jatkuvasti se ois tissillä. Kait se tosta taas tasaantuu, sitä oli vaan jo autuaasti unohtanut miten usein nuo vauvat välillä tissillä roikkuukaan... Viime viikolla oli yks sellanenkin yö, kun poitsu nukkui yöllä melkein 7 tuntia heräämättä, söi nopeasti ja nukkui vielä 5 tuntia. Ai että kun sais tuollaisen yön taas pian, kyllä kelpais!
 
Kyllä me äidit ollaan erilaisia, Mimsy tuolla kirjoitteli, että 3vkon päästä heidän vauvansa menee päiväksi ja ehkä jopa yöksi hoitoon, jolloin heidän vauvansa on vasta 5vko... itse en voisi kuvitellakaan, että antaisin tuota meidän neitiä kenellekään vielä päiväksi, saati sitten yöksi hoitoon ja hän on "jo" 8vko!
Itseasiassa oon pohtinut kovin, kun meillä on miehen kanssa kesällä 10v hääpäivä ja jollain tavalla sitä tahtoisi juhlistaa, mutta sitten kun mietin vaihtoehtoja niin se melkein vaatisi sitä, että neiti on yötä poissa ja noh... hän on silloin vasta vähän reilu 6kk niin en mä vaan pysty. Nyt siis pohditaan, että mitä voidaan tehdä vauvan kanssa, koska minusta puolivuotias on vielä liian pieni yökyläilyyn.
Mulla kun on periaatepäätös, että alle vuoden ikäisen paikka on vanhempien kanssa eikä yksikään meidän lapsista ole alle vuoden ikäisenä yökylässä ollut.

En siis todellakaan sano, että tuo on ainoa oikea ratkaisu ja vauvahan ei siitä millään tavalla kärsi, jos hän on turvallisen aikuisen hoidossa vaikka ihan pienenäkin, enkä siis ollenkaan paheksu tuota Mimsyn ratkaisua :) välillä itsekin toivoo, ettei olisi noin kiinni tuossa vauvassa niin onnistuisi tuo 10v hääpäivänkin juhliminen eri tavalla :D Yleensä vaan ihmettelen sitä, miten äiti pystyy itse olemaan erossa vauvastaan, minulle kun olisi ihan mahdottomuus nukkua ilman vauvaa.

Meillä koti on AINA kaaoksen vallassa.... jotenkin vituttaa, kun mä olen ainoa, joka täällä yhtään siivoaa ja kun porukkaa on pienessä tilassa 6 ihmisen verran niin jos haluaisin, että täällä on siistiä, en muuta tekisikään kuin siivoisi! Keittiön yritän joka päivä siivota, mut jotenkin sekin raivostuttaa, kun mä siivoan aina jälkeni mut muut jättää kaiken kun koiralta p*ska ja minähän se sitten oon joka siivoaa.

jahas, meillä neiti nukkuu pikku päikkäreitään, 4,5h on jo tuolla ulkona ollut :) mä kun pelkäsin, että miten mun työreissuni käy, mutta neitihän nukkui kuin tukki koko ajan :) sit söin, siivosin keittiön, laitoin pyykit ja sytytin takan ja nyt sitten koneella.

Jälkivuodosta mulla se kesti 4vko ja nyt kauhulla ootan, et koska alkaa menkat :( kaverille olin niiiiiiin kateellinen, kun sillä oli synnytyksen jälkeen 9kk ennenkuin alko menkat, mulla ne alkaa aika pian jälkivuodon loputtua, viimeksi tais vauva olla 3kk :(

painosta synnytyskiloista oon päässyt eroon, mutta onpa tätä karkotettavaa läskiä tässä vielä ihan riittävästi, mut oli ihan mahtavaa, mulle menee vanhat farkut jalkaan!!! Viikonloppuna koitin, nyt saa laittaa nuo ällöttävät äitiysvaatteet myyntiin, JEE!!!!

Ostin viime viikolla sitten ne tuplarattaatkin niin pääsen kävelyllekin noiden lapsosten kanssa :) sit aattelin, et jos investois niihin easytone vaimikälie olikaan kenkiin, kun pitäis kait kalorinkulutuksen olla ihan eri luokkaa kun peruslenkkareilla.

Meillä tyttö roikkuu illat tississä ihan taukoamatta, mutta kun tiedän, et se on kuitenkin tosi lyhyt aika, mitä sitä kestää niin ei se mua niin haittaa :) Yritän nauttia joka hetkestä, kun vauva on vielä pieni... tänään järkytyin, kun laitoin vauvalle jo koon 62 vaatteita kun osa 56 on jo pieniä :( mun vauva kasvaa hirmuista vauhtia! Pitäisikin jo kaivella tuolta varastoista nuo 62 esille, kun alkaa taas vaatteet käymään vähiin.
 
Tatomira niin me vaan ollaan erilaisia. Mä en koe mitenkään vaikeaksi antaa neitiä hoitoon jo noinkin pienenä. Oikeastaan odotan sitä jo... Saan sitten nukkua kunnolla ja saadaan käydä miehen kanssa kahden syömässä jne. Voidaan virkistäytyä että jaksetaan sitten paremmin.

Painosta sen verran etten edes tiedä mitä jäi laitokselle, tiedän vain että vanhat farkut menee jalkaan, ovat jopa ihan liian isot :D Ostinkin yhdet kokoa pienemmät housut alennusmyynnistä tammikuun puolella, tarkoitus oli että ottaisin ne tavoitevaatteeksi kun alan pudottaa painoa, mutta huomasinkin että ne mahtuvat jo nyt :p Eli mulla saattoi jäädä aika reilustikin painoa synnärille... Torstainahan sen saa tietää kun voi itsekin pyörähtää vaa´alla samalla kun käytän neitin neuvolassa.

Mutta nyt... vielä hetki telkkarin ääressä sitten pullojen pesuun, suihkuun ja valmistautumaan taas yhteen katkonaiseen yöhön... Toivottavasti neiti nukkuisi edes niitä parin tunnin pätkiä eikä valvottaisi kovin pahasti.
 
Nannu30. Tarjouksesi kuulostaa hyvältä :) laitan sulle jokunpäivä meiliä. Meillä on huomenna neuvolälääkäri, jonka kanssa keskustellen näistä ruokaongelmista. Katsotaan mitä hän suosittelee ym.

Onko muilla ongelmia saada vauva unten maille? Meillä saattaa kestää tuntikin, että vauva simahtaa ja sitten nukkuu koiranunta.
 
Enpä voisi kyllä itsekään ajatella että jättäisin hieman reilu kuukauden vanhan jo yöhoitoon. :O Mimsy ei ilmeisesti imetä? Pullovauva tuo varmaankin lisää vapautta tuohon. Kyllähän tuo hieman ahdistaa kun tietää että useamman tunnin taukoja vauvaan ei itsellä tule varmaan ekaan vuoteen ollenkaan, mutta toisaalta ehtiihän sitä myöhemminkin.

Vaipoista sen verran että Muumivaipoista 2-koko on näemmä pienin. Eli ihan vastasyntyneelle ei ole omaa kokoa. Itsekin tuli hieman pyörittyä marketin hyllyillä ennenkuin tuon hoksasin. Meillä tuo kakkoskoko on toiminut ihan hyvin, silloin kun vauvalla on päällä body. Yöpuvun löysemmästä lahkeesta valahti viimeyönä kakat läpi. Mikäs siinä, silmät ristissä vaipanvaihtoon..

Meillä alkoi jonkinsorttiset vatsakipristelyt kaksiviikkoisena. Vauva itkeskeli jokaista pierua ja oli levoton. Nyt on onneksi hieman rauhoittunut vaikka edelleen herää ja herättää öisin kun kakkaa tekee. Tutin avulla onneksi hiljenee. Hormoninäpyt tuli myös ja niitä riittää. Pikkuhiljaa näyttäisi myös jonkinlaista rytmiä tulevan. Yöt menevät 2-3h pätkissä, mikä ei ole liian paha. Pahalta tuntuu ainoastaan se ettei äidin syli meinaa riittää sekä vauvalle että esikoiselle. Ja tottahan kiltistä esikoisesta on nyt kuoriutunut tottelematon vekara joka vastustaa jokaista kieltoa. Huoh..

Piisi ja tytteli 4vkoa.
 
Heippa,

Tutista on ollut puhetta. Meillä esikoisella oli tutti käytössä ja koin sen kyllä helpottavan elämää. Vieroitus siitä sujui myös täysin kivuitta pojan ollessa tasan kaksi vuotias. Mutta nyt tämä meidän pikkuneiti ei tuttia huoli ollenkaan, kaiken malliset ollaan kokeiltu, mutta ei niin ei. Toisaalta tietenkin hyväkin, toisaalta ei.

Puhetta on ollut myös vauvan Yökyläilystä myös minä kuuluun siihen kastiin, etten kyllä ikinä laittaisi pientä, varsinkaan alle puolivuotiasta vauvaa mihinkään yöhoitoon. Muta jokainenhan tekee kuten parhaaksi näkee..

Meillä on ollut vähän kurja viikko. Ollaan koko perhe sairasteltu ja perjantaina jouduttiin lähteen neidin kanssa ensiapuun kun oli kovin tukkoinen ja yski paljon. Ottivat sitten osastolle, jossa oltiinkin sitten kolme päivää. Pienellä todettiin rs virus. Eilen päästiin kotiin ja nyt vointi jo onneks parempi, mutta voin kertoo ettei kovin kiva kokemus ollut :(

Jotain piti vielä kommentoida, mutta unohdin mitä.. Noh, palailen taas...

Mukavaa ystävänpäivää kaikille:heart:
 
LA0212: en osaa sanoa mitää varmaa konstia imuotteen paranemiseksi, mut ootko kokeillut jo rintakumen kanssa imetystä näin alkuun?? :) minulla esikoisen aikana oli ongelmana matalat rinnanpäät joten vauva ei tahtonut saada niistä hyvää otetta joten jouduin silloin käyttämään alkuun rintakumia apuna.

Piisi Meillä huomattu tuota samaa et esikoinen ei taho totella enää kieltoja.. varsinkin just silloin kun imetän vauvaa niin silloin se keksii mennä repimään kukkia yms. eikä tottele vaikka kuin kieltää... mut muuten kyllä meillä lähtenyt arki sujumaan ihan hyvin, kun odotin alkuun paljon pahempaa... :)

Painosta sen verran et minulla tuli yhteensä 15kg raskauden aikana ja 8kg on nyt lähtenyt. eli vielä ois melkein saman verran jäljellä. mut jospa ne kesään mennessä ois hävinnyt... :D toivossa hyvä elää, mut ei voi mitään ku suklaa maistuu vaan niin hyvälle! :)

an-ri ja tyttö 2vk 1 päivä
 
Juu, en imetä kun ei sujunut oikein mitenkään päin ilman älytöntä kiukkua se imetys. Pullovauva siis meillä ja korvikkeella mennään. Ja niin me vaan ollaan erilaisia, mulle ei ole ongelma jättää vauvaa hoitoon jo kuukauden ikäisenä. Tosin yöhoitoa nyt vielä mietitään että jätetäänkö vielä vai onko vain päivän hoidossa. Tällä hetkellä mies ainakin sillä kannalla että päivä riittäis ensi alkuun, mutta katsotaan nyt mikä on tilanne sitten kun on lähempänä tuo hoitoon vieminen. Itse kaipaan kyllä jo hyviä yöunia, mutta olen kyllä ottanut aina päivällä takaisin sen mitä en yöllä saa nukuttua joten saattaapa olla ettei neiti sitten yöksi jää hoitoon vielä.
 

Yhteistyössä