***TAMMIVAUVAT*** Marraskuussa (UUSI VAUVA SYNTYNYT)

Isyysvapaan pitenemisestä Tosiaan koskee niitä, joilla eka äitiyspvärahan maksu on tammikuussa. Itselläni ei ole.

Muutenkin, sehän koskee siis isäkuukautta, ei isyyslomaa. Muutenkin vain osa isistä pitää sen isäkuukauden ylipäätään, saati sitten että kuukauden sijaan olisikin 6 viikkoa pois. Siis mun mielestä on hyvä, että siihen on mahdollisuus, mutta kun se rahakausi on tietenkin äidiltä pois (eli siis äiti ei saa kotihoidon tukea, jos kerran isä on kotona, ja ne vikat 2 viikkoa vanhempainpäivärahasta siirtyy isälle), niin en usko, että kovin monessa perheessä siihen ryhdytään. Monet äidit toki pitää vuosilomia sen isäkuukauden aikana, mutta ei kaikilla äideillä oo vakituista työpaikkaa, josta vois lomia pitää. Sit taas mun mielestä olis todella hassua mennä 6 viikoksi töihin ja palata sitten hoitovapaalle. Aika harva kuitenkaan laittaa lasta niin pienenä hoitoon, etteikö palaisi hoitovapaalle edes vähäksi aikaa.

Seli seli ja vali vali. :D Omalla kohdallani luulen kuitenkin, että mies olis pitänyt sen max. 4 vkoa isäkuukautta, vaikka mahdollisuus pidempään olisikin ollut.
 
Mun täytyy kyllä nyt sanoa että mä haluan jo tästä mahasta eroon ja raskaana olemisesta. |O
Ahdistaa ihan älyttömästi. Kysymykset vaan pyörii päässä että tätäkö mä nyt halusin... :ashamed: Mä en jaksa tätä yhtään enempään.. ei tie mitä tekisin.. :'(
Lähinnä itkeny taas koko viikonlopun..

pippur1 33+4 VASTA...
 
Enie ja Lumi- :hug:

Mulla on nyt n. 1 1/2 viikkoa ollut välillä tosi vaikea hengittää :(
En sitten tiedä onko syy raskaus vaan tää tauti.. Tuntuu vaan, ettei helpota vaikka olen jo melkein viikon syönyt noitaantibiootteja :ashamed: Siis kyllä tulehdusarvot olivat kuulemma laskeneet, mutta yskä/ kipuilu ei vaan hellitä eikä tää "hengtysvaikeus" :(
(anteeksi epäselvä selostus, ei taas pää toimi :ashamed: )

Tuohon neuvolakortti galluppiin, mulla lukee g4 p3 :)

Me ollaan kanssa mietitty tuota nukkumis/ sänky asiaa. Tyttö (1v7kk) nukkuu tällä hetkellä meidän sängyssä ja pojat kerrossängyssä. Olisi tarkoitus ostaa esikoiselle "isojen poikien parvisänky" ja sitten siirtää keskimmäinen esikoisen paikalle ja tyttö alas tuohon kerrossänkyyn. En kyllä tiedä miten tulee onnistumaan..

Iloista päivää ja hyviä vointeja kaikille!
Tiukun äiti ja masumatkaaja 31+4 :heart:
 
pippur1, Tiukun äiti :hug:

Yritänpä saada masukuvan tähän:


(.) Huomena ois sitten taas neuvola. Ja tällä viikolla ois mmutenkin ohjelmaa ihan riittävästi. Pitäs alkaa taas leipomaan, nyt vuorostaan miehen 30v. synttäreille... ja torstaina ois mahdollisuus myös saada rokote tuolle meidän 1v. pojalle. Taidan hakea, jos vaan antavat kun on nuita ruoka-aineallergioita ja flunssaa....

Tica & Veeruli 31+0 Poks!
 
Zuh
Isyyskuukaudesta: Joo, kirjoitinkin sen takia että isyysvapaa, kun en muistanut mikä on virallinen termi. Hesarissa oli lukenut että koskee niitä joilla lapsi syntyy ensi vuoden puolella.. ottaa näistä nyt selvän! Ja mun mies taitaa pitää kaikki mahdolliset vapaat, syödään sitten vaikka hernekeittoa se kuukausi :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja pippur1:
Mun täytyy kyllä nyt sanoa että mä haluan jo tästä mahasta eroon ja raskaana olemisesta. |O
Ahdistaa ihan älyttömästi. Kysymykset vaan pyörii päässä että tätäkö mä nyt halusin... :ashamed: Mä en jaksa tätä yhtään enempään.. ei tie mitä tekisin.. :'(
Lähinnä itkeny taas koko viikonlopun..

pippur1 33+4 VASTA...
Kannattaa puhua neuvolassa tuosta. Kuitenkin jos oon ymmärtänyt oikein, niin raskauden aikaiset fiilikset voi olla jotenkin yhteydessä synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ja sehän on tila, mikä pitää ottaa vakavasti ja hoitaa. Eli ei kannata jäädä yksin masistelemaan. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Zuh:
Isyyskuukaudesta: Joo, kirjoitinkin sen takia että isyysvapaa, kun en muistanut mikä on virallinen termi. Hesarissa oli lukenut että koskee niitä joilla lapsi syntyy ensi vuoden puolella.. ottaa näistä nyt selvän! Ja mun mies taitaa pitää kaikki mahdolliset vapaat, syödään sitten vaikka hernekeittoa se kuukausi :LOL:
Njooh, ei se meilläkään rahasta ole kiinni, mutta mieheni on sellaisessa työssä, että noi isyyslomat ylipäätään on siellä vähän hardcore-juttu, saati sitten 6 viikon poissaolo. :D

Lisäksi en tiedä, miten hitossa me oikein jaksettais katsella toisiamme niin kauaa jos oltaisiin kumpikin kotona. Viimeksi mies piti sen 4 viikkoa, ja mä taisin sanoa sille jo ekalla viikolla, että painu takaisin sinne töihin! :LOL:
 
Zuh
Lily of the valley: Me kai ollaan niin umpirakastuneita vieläkin että oltaisiin tosi mieluusti 6 viikkoa vaan kotosalla :D

Kun lisää penkoo niin eduskunnan papereissa lukee näin

"Voimaantulo

Laki tulee voimaan vuoden 2010 alusta. Lakiehdotusta sovelletaan niiden lasten osalta, joiden perusteella ensimmäinen äitiyspäiväraha maksetaan vuoden 2010 puolella. Näin ensimmäiset pidennetyt isäkuukaudet tulevat pidettäviksi lokakuun lopulta alkaen."

Jos oikein pilkkua viilataan, niin ensimmäinen äitiyspäiväraha MAKSETAAN jälkikäteen 25 päivän erissä, eli en minä ainakaan mitään rahaa ehdi tämän vuoden puolella saamaan itselleni asti. Eli meneeköhän maksupäivän vai sen päivän mukaan kun äippäloma alkaa.

Kehehe, meneekö pikkasen pilkunviilaaaaamiseksiii!! (Ei mulla töissä tylsää ole..)
 
neuvola kuulumisia:
painoa tullut 250g/vko
rr 121/78
hemppa 120 eli ei edelleenkään tarvi aloittaa raudan syömistä :)
sf-mitta 26

Vilho tykkää olla poikittain :) itsellä koko oikea kylki tosi kipeä kun poika potkiskelee menemään..

Nyt on ruvennut mietittymään että mitä jos tää ei pääse kääntymään oikein päin? mihin mennessä yleensä vauvat kääntyvät sit raivotarjontaan?

Onko muilla ollut väsymystä? Minä nukun sen 10h yössä ja päikkärit on myös pakko ottaa.. :/ no pitää nyt nauttia tästä ku voi nukkua ilman herätyksiä :)


 
imppuli- Mulla ainakin on väsy!! Meinasin kirjoittaa juuri samaisesta aiheesta. Aamuisin ei meinaa heräämisestä tulla mitään, ja töissäkin haaveilee päikkäreistä. Viikonlopun oikeastaan vaan nukuin. Jippii mitä luksusta!
 
Zuh Älä vielä mittään sano, kyllä kai mekin tultiin miehen kanssa toimeen lomilla ennen lasta, mutta annas olla kun on se kaiken aikaa jotain vaativa ikiliikkuja siinä jaloissa pyörimässä, niin voi olla, ettei lomakaan enää tunnu niin auvoisalta... :D Ainakin itse muistan, että meni totaalisesti hermo siihen, että olin hoitanut lasta yksin niin pitkään (isäkuukausihan on joskus kun lapsi on 9 kk-18 kk, muistaakseni), ja sitten tuntui, että mies kuvitteli olevansa kotona lomalla, eikä hoitamassa lasta! |O Isyysloma, siis se synnytyksen jälkeinen, oli toki eri asia, silloin kaikki oli vielä niin auvoista ja ihanaa. :heart: :D Mutta melkein vuoden kotona olon jälkeen sitä ehtii kummasti kerätä kaikenlaisia patoutumia miestä kohtaan. :D

Mulla oli äitiyspäivärahan eka maksupäivä muistaakseni joku 30.12., eli täpärästi jään ilman tota 2 viikon pidennystä. Niin tai siis mies jää.
 
Noniin tulihan se saikku sieltä. Kävin nakkaamassa saikkulapun töihin, jossa jo arvasivatkin että "en enää palaa". Ihanaa kun ei tarvitse enää työterveydessä ravata asian takia :)

G: Te jotka käytte perhevalmennuksessa, kuinka monta käyntikertaa teillä on valmennuksessa? Kaverini ihmetteli, kun meillä on 5 kertaa, heillä oli ollut vain 2...

pippur1
: :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lily of the valley:
Muutenkin, sehän koskee siis isäkuukautta, ei isyyslomaa. Muutenkin vain osa isistä pitää sen isäkuukauden ylipäätään, saati sitten että kuukauden sijaan olisikin 6 viikkoa pois.
Voihan v****! Nyt kyllä kauniisti sanottuna ottaa päähän ja rankasti. Siis tätä hommaahan on koko ajan uutisoitu sillä otsikolla, että ISYYSLOMA pitenee ensi vuoden alusta. Mutta toi ISÄKUUKAUSIHAN on ihan eri juttu kuin isyysloma! Minä olin jo odottanut kovasti, että meidänkin isi pääsee olemaan pitempään isyyslomalla lapsukaisten kanssa, kun muutoin joutuu tekemään pitkiä päiviä työssä ja on paljon pois kotoa. Mutta eihän tämä nyt sitten auta meitä ollenkaan. Ei minulla ole työtä mihin palata tai mistä olla vuosilomalla äitiysloman jälkeen, niin ei meillä ole taloudellisesti mahdollista pitää tuota isäkuukautta. Blaah... Saisivat puhua uutisissa edes asioista niiden omilla nimillään. Tähän asti minä olen lukenut vain "isyysloman" pitenemisestä, mutta eihän tässä nyt sitten ollutkaan siitä kyse ollenkaan :(
Tähän ei nyt löytynyt niin kiukkuista hymiötä mitä ois tarvinnut... |O
 
Pitkästä aikaa taas kirjottelen :ashamed:

Neuvolakortti galluppiin mulla lukee G 2 P1

Napa on täälllä pysynyt ihan normaalina ei oo pullahtan ulos ei kylläkään pullahtan ensimmäisessäkään raskaudessa..

Ja tosta kohdunkaulan pituudesta ekassa neuvolalääkärissä oli 3,5 cm ja nyt kun viime viikolla kävin lääkärissä ni oli 3cm mutta molemmilla kerroilla kiinteä ja kiinni.

Elikkä viime viikolla oli lääkärineuvola jolloin sain sikainfluenssa rokotteen ja sen seurauksena tuli vain onneksi rokotus käsi kipeeksi ei muita jälkioireita.
raskausviikkoja oli 27+6
RR 117/72
Hb 134
Painoa oli tullu 4 viikossa vain 400g (terkka sanoi vai et ihan hyvä,ei kylläkään koskaan ole "valittanut" vaikka ois enempikin tullu)
Sf mitta oli 24cm
Vaavi oli rt
Eli kaikki oli kaikin puolin hyvin.

Mie oon kans miettin tota et tuleeko se pidennys isyyslomaan vai isäkuukauteen..Nyt noista teidän kirjotuksista sain sen kuvan et juurikin tuohon isäkuukauteen..Meillä mies piti esikoisesta isäkuukauden+kesäloman ja oli meidän kanssa kesällä 2kk kotoon. Ja eiköhän se tästä toisestakin sit pidä tuon isäkuukauden.. Ja toinen asia mikä mua mietityttää on just toi et vaikka mulla alkaa äippäloma 21.12 ni kuuluuko se pidennys meille vai ei..Ensimmäiset äitiyspäivärahat saan 28.1.2010 eli päivää ennen laskettua-aikaa??? Mie oon niin ulalla et ihan hävettää :ashamed: Että kertokaas viisaammat jos tiedätte.. =)

Viime lauantaina leivoin joulupipareita ja tein muumipiparkakkutalon osat+ yhen tavallisen piprutalon osat..Nyt nuo piparit ja talojen osat odottaa koristeita.Ja tietenkin kasaamista.. :)
Monet puhunnu joulutorttuista ni mie en oo ikinä oikein tykänny niistä, kyllä mie niitä voin tehdä jos joku niitä söis.. :LOL:
Innostuin tekee esikoiselle villasukkia ja sain eilen yhen sukan valmiiksi saa nähdä saanko tehtyy parin sille.. :D
Mutta nyt täytyy rientää ruuan laittoon ennen kuin mies töistä saapuu..
mude08+pikku2 28+3
 
Moikka
Eilen unohdin poksua..
Täällä erikoisia tuntemuksia ollut koko viikonlopun!
Kumpa aika menis äkkiä ja sais vauvelin kainaloon!


Miten siis noi isäkuukausi hommat menee jos synnyttää
joulukuussa:
tammikuussa:
Osaako joku kertoa sillai selkeästi?!
Laskettuhan mulla on 3.1.

Tammikuun4 ja Meloja 32+1 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tammikuun4:
Miten siis noi isäkuukausi hommat menee jos synnyttää
joulukuussa:
tammikuussa:
Mun mielestä on koko ajan uutisoitu, että jos äitiyspäivärahan eka maksupäivä on ensi vuoden puolella, niin sitten saa sen 6 viikkoa. Itselläni ainakin maksupäivä luki äitiyspäivärahapäätöksessä ja oli tämän vuoden puolella, siitä olen päätellyt, että emme saa sitä 6 viikkoa. Eli ei minun mielestä riipu siitä milloin lapsi syntyy, vaan lasketusta ajasta, koska siitähän toi äitiyspäivärahan maksupäivä kaiketi on määräytynyt.

 
Pippur1 :hug:

Neuvolakortti-gallup: mulla lukee G4P3

Tosi outo juttu tuo isyysloma/-kuukausi systeemi... Ihan väärillä termeillä tosiaan puhuttu mediassa. Eikä siitä sitten meidän perheelle muutenkaan ole hyötyä, kun la tän vuoden puolella. :/

Nyt on aivan ihana olo, kun on saanut siivottua tätä taloa :) laitoin lapset keräämään lelut, vaatteet, yms. mitä ikinä lattioilla olikin ja ite imurin kanssa perässä. En sentään liiallisuuksiin mennyt, että olisin saanut lattiat pestyäkin :LOL: kodinhoitohuoneen sain myös siivottua ja muovipussillinen (mahdollisesti) parittomia villasukkia löytyi sieltä korista. Täytyy niitä alkaa nyt bloggaamaan, jos vaikka pari kohtaisi toisensa ;) vielä vähän pölyjen pyyhintää olkkarista ja se on siinä. Huomenna ajattelin pestä ikkunoita, sisäpuolelta ja välistä. Ulkopuolelta pesinkin ihan loppusyksystä, ne saa nyt olla kevääseen asti.

Siivouskärpäsen saanut
Ananaskirsikka+Einari 34+1
 
neuvolakäynti takana.

painoa tullut 150g/vko yhteensä 6kg
turvotus +/-
RR 124/76
Hemo 113
SF 28cm
Lapsivesimäärä normaali
Tarjonta RT
Liikkeet ja sykkeet samat ku ennnekin.

ottivat nieluviljelyn kun kurkku kipeä.

pinkgreen Hyvä kun sait saikun loppuun saakka.

millis ja liinu 32+0
 
piiuli82: :LOL: :LOL: :LOL: En ainakaan vedä mahaa sisäänpäin kuvassa =) Ehkä se johtui siitä mun työpaidasta kun on aikamoinen teltta... Enää ois 9 työpäivää jäljellä!

Isäkuukauden piteneminen ei meitä koske, sillä ensimmäinen äitiysrahan maksupäivä minulla on 29.12. ja maksupäivänhän mukaan tuo menee. Turha kitistä, toiset saa ja toiset ei =)

Oon syönyt varmaan 3 kg klementtiinejä parin päivän aikana, eiks ne oo kuitenkin ihan terveellisiä....

mamma ja Kirppu 32+5
 
Heissulivei!

Nyt olis täälläkin sitten possupiikki lihassa vihdoin. Käsi on vähän kipeä ja aamulla oli tosi väsynyt olo ja paleli. Nyt ei ole kuin tuo pieni käsikipu, toivottavasti ei pahenekaan.

Mulla oli kohdunsuu 12+2 4 cm ja 29+0 3 cm, ulkosuu sormelle auki. Välillä tulee päiviä jolloin supistelee kovasti, joten tiedä häntä olisko kaventunut.

Neuvolakorttigalluppiin G3 P1

(.) Olo on hyvä. Vaikea istua ja hengittää kun kohtu on jo niin korkealla. Kenkien ja sukkien kanssa saa ähistä, mutta tässähän tää menee. ;)

Minävaa ja vaaveli 31+6
 
Piiuli82ny ootki miun tarkassa syynissä :LOL: ei ko seurailenpa siun rv:ja ni tiänpä sit itekkii mis mennään, kiitos!

pippur1itelkii tulee sillo tällön tunne, ettei enää jaksa olla RASKAANA!!! :attn: Olo o nii pirun ISO ja vaivoja välil vaik muille jakaa.
Mut kyl mie vaa silti tykkään (ainaki ny) täst vauvamasust, eipähä tartte olla koko aja vetämäs mahaa sisään ja yrittää näyttää laihalta :LOL:

ullis82mulla oli kans tota tyttöö oottaissa hirvee hinku klementtiineihi. Niitä meni USEEMPI kilo viikkoon, njamii.
Nyt ko tuli puheeks, ni ny niitä tekee taas mieli :D Oliko siun pakko muistuttaa mite hyviä ne o!! :p

(.) kävinpä sit tänää kaupungil ja kummipoijalle löyty vaik mitä kivaa joululahjaks..hupparii, kukkaroo, heijastinta, vihkoo, alushousuja :whistle: :ashamed: Siis kummipoijalle taitaa ny joululahja olla.
Huomenna sit uuelleen..tosin josko sitä kävis kirppareil ja jos jaksaa ni sit kaupunkiin :whistle: Saan lähtee iha yksikseen, isäntä on kotona muksujen kaa, ni piäsöö tää mamma tuulettuu! :D

jep jep..

Pörri ja Pätkä 28+4
 

Yhteistyössä