Tanaan meilla nayttaa talta

Iih, aikamoinen linnake laatikoista jo. Mahtaa kuitenkin olla helpohkoa täällä päässä, kun on ihan kaikki pakattuna. Yleensä näin tavismuutoissahan sitä pikkusälää jää sitten pyörimään ja se ei ole noin hyvin organisoitua hommaa. (ainakaan meikäläisillä :saint: )
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Iih, aikamoinen linnake laatikoista jo. Mahtaa kuitenkin olla helpohkoa täällä päässä, kun on ihan kaikki pakattuna. Yleensä näin tavismuutoissahan sitä pikkusälää jää sitten pyörimään ja se ei ole noin hyvin organisoitua hommaa. (ainakaan meikäläisillä :saint: )

Jenkeista lahtien oli n 500 laatikkoa, nyt lahdettiin kyllakin puolella maaralla liikkeelle. Mutta aika paljon on tullut taalla hankittua lisaa :ashamed:

Onneksi purkavat aina toisessa paassakin paikalleen. Sankyja myoten kasaavat. Keittion sanon, etta saa jattaa mielellaan minulle kiitos.

En tieda miten saavat meidan yhden sohvan hissiin. Oli vaikeaa se saada jo tanne sisaan.Joutuivat alhaalla sen viimeksi purkaamaan pakkauksista auki. Nyt on jo paketissa taalla ja en tieda joutuvatko purkaamaan sen auki. Pianon kanssa varmaan hermostuvat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
huh. jopas onki orjallisissa riveissä nuo laatikot =)

ja eikös oo kiva ku joku muu hoitaa sen pakkaamisen?
on ihanaa, en muuttaisi ikina jos itse pitaisi homma tehda. Meitahan oikein kielletaan erityisesti pakkaamasta yhtaan mitaan. Olo on vahan tyhma, kun seisoo ihan tyhmana heidan tiella. Kumminkin on pakko vahan siina paalle katsoa. Nehan pakkaavat vaikka roskiksen sinne .

Hui! Meillakin nayttaa parin viikon kuluttua tuollaiselta, kunhan talokaupat saadaan lyotya lukkoon. Ja meillekin on muuttofirma tulossa pakkaamaan, minulla on tuossa vastasyntyneessa sen verran hommaa, etta pistetaan ammattilaiset asialle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttö kuin taivas:
Alkuperäinen kirjoittaja Merlion:

Mitäs noissa laatikoissa on? =)
Parin huoneen tavarat vasta
No teillähän on vähän tavaraa :snotty:
Meilla on tavaraa ja paljon. Iso perhe ja isosta kampasta lahdetty.Ja lisaa tullut kumminkin hankittua. Onneksi vanhin likka kohta jo lahtee opiskelemaan niin voin hanelle hyvalla syylla antaa tavaraa, jos vaan kelpaa.

Laitan kuvia lisaa sitten kun suurin osa asunnosta on pakattu. Hyva kun sinne 40 jalan konttiin mahtuu

Alkuperäinen kirjoittaja Ronya Royce:
Hui! Meillakin nayttaa parin viikon kuluttua tuollaiselta, kunhan talokaupat saadaan lyotya lukkoon. Ja meillekin on muuttofirma tulossa pakkaamaan, minulla on tuossa vastasyntyneessa sen verran hommaa, etta pistetaan ammattilaiset asialle.
Onnea vauvasta :flower: Milloin syntyi? Kuinka pitkalle muutatte?

Vauva syntyi melkein 4 viikkoa sitten. Muutetaan vahan Lontoon ulkopuolelle, ensimmainen kyla pohjoiseen.

Kiitos onnitteluista! Ja onnea muuttoon! :wave: Takaisin Suomeenko?

Tuutteko kaymaan Suomessa kesalla?

Kiitos. Viikon paasta ollaan jo kentalla . Suomeen lomalle ensin ja elokuussa sitten vaihdamme maata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Merlion:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
huh. jopas onki orjallisissa riveissä nuo laatikot =)

ja eikös oo kiva ku joku muu hoitaa sen pakkaamisen?
on ihanaa, en muuttaisi ikina jos itse pitaisi homma tehda. Meitahan oikein kielletaan erityisesti pakkaamasta yhtaan mitaan. Olo on vahan tyhma, kun seisoo ihan tyhmana heidan tiella. Kumminkin on pakko vahan siina paalle katsoa. Nehan pakkaavat vaikka roskiksen sinne .
ja sehän se siinä kivointa justiinsa onki, miun mielestä, ku ei tarvi tikkua ristiin laittaa ja purkaminenki tapahtuu ihan ku itestään, roskatki kuljetetaan poies määräpaikassa :D

kuinkas monta viikkoa teillä kontti seilaa ennen määräpaikkaan tulemistaan?

No, ette paase kyllastymaan taatusti tuolla elamanmenolla...!

Tullaan lasten kanssa Suomeen kunhan pienen passi jarjestyksessa ja talokaupat selvat. Uudessa talossa heti remontti, Conservatory (mika ihme se onkin suomeksi) rakennusta ja sellaista, lahdetaan lasten kanssa polyja ja maalinhaluja pakoon...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
Alkuperäinen kirjoittaja Merlion:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
huh. jopas onki orjallisissa riveissä nuo laatikot =)

ja eikös oo kiva ku joku muu hoitaa sen pakkaamisen?
on ihanaa, en muuttaisi ikina jos itse pitaisi homma tehda. Meitahan oikein kielletaan erityisesti pakkaamasta yhtaan mitaan. Olo on vahan tyhma, kun seisoo ihan tyhmana heidan tiella. Kumminkin on pakko vahan siina paalle katsoa. Nehan pakkaavat vaikka roskiksen sinne .
ja sehän se siinä kivointa justiinsa onki, miun mielestä, ku ei tarvi tikkua ristiin laittaa ja purkaminenki tapahtuu ihan ku itestään, roskatki kuljetetaan poies määräpaikassa :D

kuinkas monta viikkoa teillä kontti seilaa ennen määräpaikkaan tulemistaan?
5-6 vk seilaa kontti. Maanantaina tayttavat kontin ja varmaan siina loppuviikkoon mennessa on jo laivassa. Meidan hommahan on tavaroille tehda vakuutuslaskelma. Vaikea sekin tehda, vaikka jo niin monen monta kertaa tehty . Toisien tavaroiden arvon voi mitata vaan tunteella eika rahalla. Tanaan just mietin kuinka monta muuttoa tavarat kestaa. Lahinna rakasta pianoani mietin. Joka kerta on tullut perille ilman naarmun naarmua.

Mikäs maa teillä on seuraavana tukikohtana? :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rättipatteri:

Mitä työtä miehes tekee kun saatte noin usein muutella? :) ootko itse saanut töitä ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten kallista on toi kontin kanssa muutto?
Talla muutolle tuli hintaan 19 000 sinkkilaa eli 9500 e. Pitaen siis kaiken sisallaan. Jonkun ylimaaraisen vakuutuksen otan viela pianolle seka muille soittimille, etta nostaa kokonaishintaa vahasen. Nuo ekstravakuutukset menee omasta pussista

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Merlion:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten kallista on toi kontin kanssa muutto?
Talla muutolle tuli hintaan 19 000 sinkkilaa eli 9500 e. Pitaen siis kaiken sisallaan. Jonkun ylimaaraisen vakuutuksen otan viela pianolle seka muille soittimille, etta nostaa kokonaishintaa vahasen. Nuo ekstravakuutukset menee omasta pussista
Ei mitää halpaa..ollaan mietitty että jos kaikki järjestyis niin muutettas ulkomaille,miehen työstä toki riippuu että löytyykö ulkomaan komennusta. Muuttoasiat kiinnostaa kovasti ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rättipatteri:
Alkuperäinen kirjoittaja Merlion:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
Alkuperäinen kirjoittaja Merlion:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
huh. jopas onki orjallisissa riveissä nuo laatikot =)

ja eikös oo kiva ku joku muu hoitaa sen pakkaamisen?
on ihanaa, en muuttaisi ikina jos itse pitaisi homma tehda. Meitahan oikein kielletaan erityisesti pakkaamasta yhtaan mitaan. Olo on vahan tyhma, kun seisoo ihan tyhmana heidan tiella. Kumminkin on pakko vahan siina paalle katsoa. Nehan pakkaavat vaikka roskiksen sinne .
ja sehän se siinä kivointa justiinsa onki, miun mielestä, ku ei tarvi tikkua ristiin laittaa ja purkaminenki tapahtuu ihan ku itestään, roskatki kuljetetaan poies määräpaikassa :D

kuinkas monta viikkoa teillä kontti seilaa ennen määräpaikkaan tulemistaan?
5-6 vk seilaa kontti. Maanantaina tayttavat kontin ja varmaan siina loppuviikkoon mennessa on jo laivassa. Meidan hommahan on tavaroille tehda vakuutuslaskelma. Vaikea sekin tehda, vaikka jo niin monen monta kertaa tehty . Toisien tavaroiden arvon voi mitata vaan tunteella eika rahalla. Tanaan just mietin kuinka monta muuttoa tavarat kestaa. Lahinna rakasta pianoani mietin. Joka kerta on tullut perille ilman naarmun naarmua.
Mikäs maa teillä on seuraavana tukikohtana? :)
Suomi nyt ensin ja sitten Yhdysvallat jos kaikki viisumihommat menee putkeen. Siis ajoissa ennen lasten koulun alkua.

Yhteistyössä