Tapasin kiusattuni

Tää on älyttömän vaikea aihe mulle ja vielä vaikeampi toisille.
Mä olin kiusaaja koko ylä-asteen ajan. Kouluajoista on yli 6v. Mitään en häpeä yhtä paljon. Oon pyytänyt kaikilta muilta kasvotusten anteeksi myöhemmin. Oon niin pahoillani että tein joittenkin ihmisten jo valmiiksi vaikeasta elämästä täyttä helvettiä. En ala puolustelemaan itteeni, se ei ole tän jutun pointti.
Tapasin baarissa n. kk sitten naisen, joka oli mun ykköskohteena päivästä toiseen kaikki ne kolme vuotta. Nainen oli mun kaverin kanssa viettämässä iltaa, kaveri ei siis tiennyt että me tunnetaan.
Kävelin pöytään jossa he istuivat, nainen näytti säikähtäneeltä. Yritin avata keskustelua, mutta tää nainen ei selvästikään uskaltanut puhua mun läsnäollessa. Kaveri lähti vessaan, me jäätiin kahdestaan. Tää nainen jo hieman tärisi, sen pelon pysty haistamaan. Mä en enää pystynyt, aloin itkemään ja sanoin että oon niin niin pahoillani, kaikesta mitä mä sulle tein. Hän ei vieläkään oikeen uskaltanut puhua ja sitten kaveri jo tulikin takaisin. Ollaan nähty muutamaan kertaan tän jälkeen, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään. Mä en voi toista pakottaa antamaan anteenks, mä en kehtaa edes pyytää. Meillä on tosi kiusallisia tilanteita tän takia käynyt ja niinpä kysymys kuuluukin: miten mä lähden varovaisesti avaamaan keskustelua. Mitkä sanat sä haluaisit kuulla sun kiusaajalta vuosien jälkeen? Auttakaa mua.

 

Pohdi ensin, mikä sai sinut kiusaamaan. Kirjoita sitten vaikka kirje tälle henkilölle, ja pyydä anteeksi, mutta älä ala hönkiä niskaan, jos näet hänet jatkossa esim. baarissa.

 

Mitkä sanat sä haluaisit kuulla sun kiusaajalta vuosien jälkeen?

Ensimmäisenä tuli mieleen ''anna anteeksi'', mutta tuokin kuulostaa vaatimukselta.
Miksi kiusatun pitäisi tehdä rääkkääjänsä olo helpommaksi?
Mä olen antanut monelle ihmiselle anteeksi, mutta olen tehnyt sen itseni takia. Vaikeinta on tehdä se ihmiselle joka ei ole edes pahoillaan, vaan piileskelee ja pakoilee joko raukkamaisesti tai välinpitämättömyyttään/kyvyttömyyttään toisten selkien takana. Olen vaan pyrkinyt uskomaan siihen, ettei kyseinen ihminen ole terve henkisesti tai korvienvälistä ja sen takia, mun täytyy tehdä se asia hänen puolestaan...täytyy jotenkin oppia antamaan hänelle anteeksi, ettei minusta tule yhtä julmaa kuin hän, mutta hankalaa se on senkin takia, että tiedän kyseisen ihmisen juoruilevan ja tekevän asioita edelleen selkäni takana mitkä satuttaisivat enemmän, jos enää hänestä tai teoistaan välittäisin...nyt se kaikki lähinnä raivostuttaa ja saa ''sisäisen tiikerin hereille'' siihen tyyliin, että tekis kohta oikeasti mieli antaa samalla mitalla takaisin kaikki se mitä mulle on tapahtunut.

 

Nuorena mä olisin vetänyt turpaan kiusaajia. Kiusaaminen on vaikuttanut muhun monet vuodet. Mutta anteeksi pyyntö varmaan olisi riittänyt.

 

Tää on älyttömän vaikea aihe mulle ja vielä vaikeampi toisille.
Mä olin kiusaaja koko ylä-asteen ajan. Kouluajoista on yli 6v. Mitään en häpeä yhtä paljon. Oon pyytänyt kaikilta muilta kasvotusten anteeksi myöhemmin. Oon niin pahoillani että tein joittenkin ihmisten jo valmiiksi vaikeasta elämästä täyttä helvettiä. En ala puolustelemaan itteeni, se ei ole tän jutun pointti.
Tapasin baarissa n. kk sitten naisen, joka oli mun ykköskohteena päivästä toiseen kaikki ne kolme vuotta. Nainen oli mun kaverin kanssa viettämässä iltaa, kaveri ei siis tiennyt että me tunnetaan.
Kävelin pöytään jossa he istuivat, nainen näytti säikähtäneeltä. Yritin avata keskustelua, mutta tää nainen ei selvästikään uskaltanut puhua mun läsnäollessa. Kaveri lähti vessaan, me jäätiin kahdestaan. Tää nainen jo hieman tärisi, sen pelon pysty haistamaan. Mä en enää pystynyt, aloin itkemään ja sanoin että oon niin niin pahoillani, kaikesta mitä mä sulle tein. Hän ei vieläkään oikeen uskaltanut puhua ja sitten kaveri jo tulikin takaisin. Ollaan nähty muutamaan kertaan tän jälkeen, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään. Mä en voi toista pakottaa antamaan anteenks, mä en kehtaa edes pyytää. Meillä on tosi kiusallisia tilanteita tän takia käynyt ja niinpä kysymys kuuluukin: miten mä lähden varovaisesti avaamaan keskustelua. Mitkä sanat sä haluaisit kuulla sun kiusaajalta vuosien jälkeen? Auttakaa mua.

Oletat, että sinua pelätään. Miksi?

 

Oletat, että sinua pelätään. Miksi?

Hyvä pointti, voi hyvinkin olla että kiusatulta on vaatinut baarissa paljon ettei nouse ylös ja marssi tiehensä...tai nouse ja länttää toiselta silmiä mustaks.

 

Minua kiusattiin koko peruskoulu läpi ja kotona oli huono tilanne koko lapsuuden. Sain vakavia traumoja ja sairastuin psykoosiin ja masennukseen. Minulla on lääkitys ja terapia ollut vuosikymmeniä jotka maksaa tänän päivänä noin 10000euroa vuodessa, kela korvaa ne täysin joka tulee veronmaksajilta. Minä en pysty käymään töissä enkä kohdata ihmisiä sosiaalisissa tilanteissa, jopa kauppareissut on todella hankalia. Ja minun kaltasia potilaita on vaikka kuinka runsaasti ympäri suomea. Kiusaamiseen on puututtava vakavasti ja minulle ei riitä pelkkä anteeksi pyyntö. Olen lukuisia kertoja halunnut vaan mennä ja laittaa kiusaajani kärsimään kunnolla jotta tietää mitä on aiheittanut. Mutta en tee sitä. Olen viisaas ja yritän vaan selvitä. Koko elämä on ollut pelkkää taistelua. Mutta olen selviytyjä. En tiedä mitä tapahtuisi jos joku päivä törmäisinkin kiusaajaani. Laittasinko poikki ja pinoon vai kävelisinkö tieheni? Vaatisinko oikeutta vai antaisinko anteeksi? Kannattaa miettiä mitä liikkuu kiusatun päässä. Asiasta pitää keskustella turvallisessa ympäristössä jossa on joku puolueeton henkilö mukana esim. psykiatri tai terapeutti. Ei ole varmaankaan kovin helppoa sinun kiusatulla jutella sinun kanssasi. Eikä hänen ole pakko antaa sinulle anteeksi, olet saattanut tuhota hänen lopun elämän.

 

Minua kiusattiin koko peruskoulu läpi ja kotona oli huono tilanne koko lapsuuden. Sain vakavia traumoja ja sairastuin psykoosiin ja masennukseen. Minulla on lääkitys ja terapia ollut vuosikymmeniä jotka maksaa tänän päivänä noin 10000euroa vuodessa, kela korvaa ne täysin joka tulee veronmaksajilta. Minä en pysty käymään töissä enkä kohdata ihmisiä sosiaalisissa tilanteissa, jopa kauppareissut on todella hankalia. Ja minun kaltasia potilaita on vaikka kuinka runsaasti ympäri suomea. Kiusaamiseen on puututtava vakavasti ja minulle ei riitä pelkkä anteeksi pyyntö. Olen lukuisia kertoja halunnut vaan mennä ja laittaa kiusaajani kärsimään kunnolla jotta tietää mitä on aiheittanut. Mutta en tee sitä. Olen viisaas ja yritän vaan selvitä. Koko elämä on ollut pelkkää taistelua. Mutta olen selviytyjä. En tiedä mitä tapahtuisi jos joku päivä törmäisinkin kiusaajaani. Laittasinko poikki ja pinoon vai kävelisinkö tieheni? Vaatisinko oikeutta vai antaisinko anteeksi? Kannattaa miettiä mitä liikkuu kiusatun päässä. Asiasta pitää keskustella turvallisessa ympäristössä jossa on joku puolueeton henkilö mukana esim. psykiatri tai terapeutti. Ei ole varmaankaan kovin helppoa sinun kiusatulla jutella sinun kanssasi. Eikä hänen ole pakko antaa sinulle anteeksi, olet saattanut tuhota hänen lopun elämän.

Ei hemmetti miten pahamieli tuli sun puolesta ja olet kyllä niin oikeassa siitä miten ihminen voi oikeasti tuhota noilla asioilla toisen ihmisen koko elämän...ja minkä ihmeen takia?? Sen takia kun naamataulu ei miellytä tai sen takia että on kateellinen vai miksi? Tää on asia mitä en kiusaajissa ymmärrä, en etenkään niissä jotka sitä samaa jatkavat vielä aikuisina.

Se sama julmuus saattaa olla jopa raaempaa somessa, saaden ihan samanlaista henkistä tuhoa ihmisessä aikaan.

 

”Se sama julmuus saattaa olla jopa raaempaa somessa, saaden ihan samanlaista henkistä tuhoa ihmisessä aikaan.”

Nimimerkki ELENA77 viesti #8 tiivisti tämän ajan suurimman ongelman.
Ihmisten mt-ongelmien suurimmaksi syyksi on nimetty sosiaalinen media.
Myös minua on kiusattu lapsena, nuorena ja aikuisiällä. Olen sisukas ja vahva nainen enkä ole jäänyt märehtimään ikävyyksiä. Välttelin tilanteita joissa jouduin vaikeuksiin. Osaan hyvin pitää puoleni. niin aina sanoi yksi veljistäni, joka oli aian minua auttamassa. Mielestäni aapeen ei kannata lähestyä kiusattujaan. Joku jo ehdotti tässä ketjussa kirjeen kirjoittamista. Paperinen kirje on parempi vaihtoehto kuin sähköinen. Olen pitänyt kiusaamiseni omana tietonani. Isäni oli hyvin voimakstahtoinen henkilö, ja kertomisesta olisi kiusaaja saanut huutia. Isossao sisaruslaumassa näin monenlaista. Ei siihen aikaan puhuttu mielenterveysasioista ja terapioista. Supistiin vain, että joku on joutunut hullujenhuoneelle tai uhkailtiin Niuvanniemeen kyydityksillä.
Hurja summa tuo 10.000 € euroa kiusaamisen jälkihoitoon. Sillä rahalla olisi paljon
käyttöä moneen muuhun asiaan. Tutkimuksessa on todettu, että virtuaalinen terapia-istunto on yhtä tehokas keino auttaa kuin fyysinen terapiakäynti. Eikö olisi jo aika putsata tätä palstaa pahimmista ankeuttajista, ja antaa tilaa turvalliseen ja luottamukselliseen ajatustenvaihtoon elämästä.
Elän hiljaista ja rauhallista elämää. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta.
Hyvin puheliaana ihmisena olen usein syyttänyt vaikeuksistani liiasta avoimuutta ja hyväuskoisuutta. En enää halua joutua uusiin vaikeuksiin typeryyttäni. Eläkkeellä on aikaa jeesata jollain tavalla joka päivä jotain. Toissapäivänä olin matkalla Prismaan. Joku nainen huikkasi minulle pakettiautosta voinko palauttaa ostoskärryn takaisin kaupan aulaan. Tein työtä käskettyä ja sain siitä hyvän mielen. Samalla sekunnilla miesvartija kumartui ripeästi lattialle ja palautti pienille pojille lattialle tipahtaneen vitosen. Eilen katsoin maikkarilta Miss Marplen ratkomassa rikoksia lontoolaisessa hienostohotellisssa. Eipä ihme, että harmaat aivosoluni kaipasivat lepoa ja nukuin aamulla pitkään nähden ihania unia. Unessa uin lapsuuskotirannassa nuorena tapaturmaisesti armeijassa kuolleen veljeni kanssa. Uneni lopussa järvessä ui myös tummaihoinen nainen, jolla oli hassu musta uimalakki päässään. En osaa tuota unta selittää enkä tarvitsekaan. Elämäni on ollut hyvin rikas ja ihmeellinen. Koskaan en ole tarvinnut psyyken lääkkeitä. Useimmiten olen olut auttajana ja saamapuolella. Toivon, että kirjoitusteni ilkkujat jättävät minut vihdoin rauhaan. Meitä samantyylisiä kirjoittajia on paljon haluten laittaa hyvän kiertämään.
Ps. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitäni. IPadistani otin pois oikoluvun ongelmien takia.

 

Kirkko ja kaupunki-lehti uusin nro 6, 2024, pääkirjoitus

”Kiusaamiseenkin, joka on väärä sana kuvaamaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa, on kerta toisensa jälkeen luvattu puuttua.”

Ehkä kiusaaminen on liian lievä sana vakavaan asiaan. Minulle kiusaamisesta tulee ensimmäisenä mieleen ruokalaji Janssonin kiusaus. Joku tyyppi ei aikoinaan voinut vastustaa kyseistä perunapataa kalalisukkeineen.
Kyseisen srk-lehden samalla sivulla Eilen-otsikon alla on kaunis aforismi Anna-lehdestä. Googletin tietoa kirjoittajasta ja sitten luin Anne Flinkkilän kolumnin ikääntymisestä. Olen lukenut yhden kirjan hänen mainitsemasta kirjasarjasta. Kirjamyyjän suosituksesta luin niistä yhden kirjan alkuperäisellä kielellä eli enkuksi. Macbethin olen käynyt katsomassa vuosikymmeniä sitten Kansallisteatterissa. Elämässä riittää kiusauksia, mutta välivaltaa kukaan ei kaipaa. No masokistit ehkä ovat poikkeus.

 

Mua kiusattiin kolmannelta luokalta kahdeksannelle. Koko kouluaika meni pieleen eikä ole hyviä muistoja kouluajalta. Vihasin sitä aikaa ja olin todella surullinen tyttö.
En keksinyt mitään syytä kuin vain sen, että olin ujo ja arka enkä tehnyt itsestäni numeroa, halusin vain olla ihan rauhassa enkä häiritä ketään. Minulla oli kavereita ja heitä ei kiusattu. Talvella sain lumipalloja naamaani ja huudettiin jotain enkeliä, minun käsineet yms varastettiin ja piilotettiin, minua potkittiin perseelle liikkasalissa ja haukuttiin luuperseeksi (olin laiha), minua tönittiin aina kun ne kiusaajat näkivät minut jossain tai kampattiin. Sain kuulla vaikka mitä haukkumissanoja. En sanonut mitään takaisin enkä tehnyt heille mitään. Olisi pitänyt. Itkin vain itseni uneen joka ilta ja suihkussa heti koulun jälkeen. En pystynyt keskittymään opetukseen kun pelkäsin mitä ne tekee seuraavaksi.
Olen nyt vasta aikuisena alkanut nauttia opiskelusta ja olen huomannut että ihmisethän on mukavia. Minulla oli pitkään kammo kaikkea kouluun liittyvää kohtaan kiusaamisen takia.

Jos näkisin nyt kiusaajiani aikuisena (en usko että näen, muutin tarkoituksella TODELLA kauas lapsuudenseuduiltani) niin pelkäisin heitä varmaan vieläkin enkä haluaisi ikinä nähdä heitä.

Mutta... varoitan teitä kiusaajani... mikäli tarvitsette joskus sairaanhoitajan apua niin empä tiedä miten toimin, jos satutte joskus osumaan potilaakseni... En ole välttämättä se kokenut ja mukava sairaanhoitaja sillä hetkellä.