Taysin asiakkaat ***

tiu83: Täällä olo aika lailla samanlainen vähän vähemmän ollu kylmiäväreitä mutta muuten olo ok! Töissä kova kiirus niin ei ole paljon ehtiny kuulostella tuntemuksia. Uskoisin että maltan odottaa sinne perjantaihin kun huomenna pitkä päivä ja haluaisin kuitenkin tehdä testin sitte aamulla. Toivotaan että siellä kaikku kuitenkin hyvin. Mielessä olitkin tänään että miten siellä pyyhkii!
 
Moi kaikille!
Harmi kun näyttää tulleen monelle nega, peppilotalle, linnulle ja ilmeisesti tiullekin. Olis ollut niin mieltäylentävää saada vähän plussaus-uutisiakin...
No, uusia yrityksiä onneksi tulee.

).( Eilen oli kontrollikäynti ivf:n tiimoilta. Munasoluja näytti olevan 11, lekurin mukaan ovat hyvän kokoisia eli tod.näk. pitkä kaava on tuottanut mun kohdalla hyviä muniksia. Punktiopäivä on perjantaina 10.6. Nyt alkaa kyllä olla jo sellainen pikkusen pinkee ja turvonnut vatsa, että ihan kaikkein kireimpiä vaatteita ei huvita päälleen kiskoa. Maha on kuin neulatyyny ja mustelmilla. Mitään muita sivuvaikutuksia ei onneks oo ilmennyt. Mua jännitti jostain syystä ihan tolkuttomasti toi lääkärissäkäynti, pelotti kait se onko munasoluja riittävästi kypsymässä. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta mun mieliala koheni heti kun lääkäri sanoi että tällä kertaa siirrettäis kaksi alkiota. Jotenkin ajattelen asian niin että kahdella alkiolla on parempi todennäköisyys et edes toinen kiinnittyis. Ja mä oon jo pitkään salaa haaveillut kaksosista! :O
 
Täälä kans puhdas nega kun perjantaina tein testin ja eilen alkoi vuoto.. Elokuun alussa mennään Pas:iin, toivottavasti se nyt sitten jo onnistuisi.. Oltiin neljä päivää mökillä niin sai kunnolla rentoutua ja rauhottua..
 
Heipparallaa kaikille! :wave:

Ajattelin pinoutua kanssanne, eilen oli eka taysaika. Mies on 31, minä 23, lapsitoivetta reilu 1,5vuotta ja alusta asti oli selvää että ongelmia tulee (pessimisti mikä pessimisti) kierto ei nimittäin ole minulla ollut "normaali" vaan ihan huisisti heitellyt aina puolellakin vuodella. Viime syksynä ultrailtiin myös pco-tyyppiset munasarjat, 10 rakkulaa molemmilla puolilla oppikirjan mukaan.
Meillä siis sattui -onneksi- kp10 eilen, joten aukiolotutkimus saatiin heti tehtyä, ja auki olivat molemmat tuubat (pelkäsin kamalasti muttei se niin hirmu pahaa tehnyt, kiitos kipuun totuttaneet kuolemansairaat menkat!)
Seuraava kierto onkin sitten just siinä kesätauon korvilla, joten elokuulla alotellaan femarit.
 
peppilottasikuriina miten teillä meni muuton kanssa, pitikö uudelle alueelle jonottaa uudelleen vai pääsikö suoraan? meillä on loppuvuodesta muutto lappiin, sitä vaan mietiskelen :)

-nasu- meillä oli samana päivänä aika, kuin myös takaraja 8.6, itsekin samaa mietin että kylläpä meni melkein se enimmäisaika. mutta onneks se aika kului kuitenkin ja nyt on ensikäynti takana :)
 
Tunturihilla: oletkin tuttu jostain aiemmasta pinosta... ja kun luin kirjoitustasi tuntui suurelta osin kuin olisin lukenut omaani, pieniä eroavaisuuksia toki oli.

Meillä myös siis eilinen ensikäynti takana. Suureksi ylläriksi ekaa inssiä myös yritetään jo tähän kiertoon. Eilen siis aloitin myös puregon piikit ja perjantaina seuranta ultra. Ensi viikon alkuun sitten inssi jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Taidettiin olla molemmat eilen vähän ihmeissämme kun lääkäri sanoi että tähän kiertoon voidaan jo ekainssi tehdä. Olin nimittäin aiemmin kysynyt polilta miten hommat etenee ja sieltä selvä vastaus oli se että syksyllä hoidot alkaa.

Aurinkoista päivää kaikille :p
Taidan nyt itsekin aktivoitua kirjoittelemaan tänne, kun nyt virallisesti taysin asiakkaita ollaan.
 
Tervetuloa uusille! On kyllä mukava että on tällänen keskustelu jossa on muita samassa tilanteessa olevia tämä asia kun on sellanen mitä ei voi ymmärtää jos ei itse ole kokemut! Te muut jotka olette negan saaneet niin onko teillä kuukautiset ollu ihan normaalit? Itellä erittäin kivuliaat ja kaiken maailman hyytymiä ja kalvon palasia riittää vaikka toisille jakaa!!! :(
 
Nasu, tosi hienoa että ootte päässeet noin pian inssiin! Meillä näkyykin olevan sama lääke käytössä, sulla inssissä ja mulla ivf:ssä.

Tervetuloa vaan munkin puolesta, tunturihilla! Hienoa että sulle päästiin tekemään toi aukiolotutkimus heti. Mä pelkäsin sitä kans aikoinani mut eihän se mitään sattunut. Käsittääkseni se tekee kipeää silloin jos tuubat on tukossa.

Linnu, mulla on Luget kait tehneet sen et siirtojen (siis sekä tuore- että pas) jälkeen menkat on olleet jonkin verran runsaammat ja kivuliaammat. Ei nyt mitenkään älyttömästi mut kumminkin. Hyytymiäkin on ollut enemmän. Mä ainakin epäilen että se on johtunut noista lääkityksistä.

).( Tunti sitten pistin viimeisen Puregon-piikin ja huomenillalla olis enää Pregnylin pistäminen. Onneks loppuu tää tökkiminen. Mukavaa kun tää hoitokerta alkaa olla piakkoin voiton puolella. Pitkä kaava on kieltämättä tuntunut pitkältä! :p
 
Tää täällä raportoi selvinneensä hengissä punktiosta! ;)

Sain hyvät lääkkeet ja lilluin toimenpiteen ajan jossain vaaleanpunaisessa pumpulissa... Ainoastaan puudutusten pistäminen sattui vähän, mutta esilääkitysten ansiosta en kait jaksanut välittää moisesta! Melko nopeasti kyllä kivut tulivat takaisin kun puudutuksen vaikutus loppui. Kotosalla oon pärjäillyt 1g Panadolin voimalla. Vettä oon ryypännyt kuin kameli keitaalla. Maanantaina olis alkionsiirtopäivä. Munasoluja kerättiin 12, ja kaksi aiotaan siirtää nyt. Toivottavasti pakkaseenkin saatais porukkaa. Viime yönä näin pelkästään unia positiivisista raskaustesteistä... :LOL:
 
Moi kaikille!

Pahoittelut neganneille ja onnittelut plussanneille!

Itselläni nyt toinen IVF. Olimme niin onnekkaita, että ensimmäisestä hoidosta saimme ihanan pikku prinsessan. Molemmat hoidot tayssissa.

Marjaana71: olemme hyvin samassa vaiheessa. Minulla punktio oli tiistaina.
Punktiossa saatiin 11 alkiota, mutta huonolaatuisia. Torstaina yksi enemmän ja toinen vähemmän rupunen siirrettiin. Hirveän hyvät ei ole fiilikset, mutta yritän pysyä positiivisella mielellä. Toivon sinulle parempia alkioita!

-Sarina
 
sarina13, on tosi ihanaa kuulla että ootte onnistuneet lapsettomuushoidoissa! Nyt toivotaan että pikku prinsessanne saa siskon tai veljen. :)

Melkein samaa tahtia edetään näköjään, mukavaa saada piinailuseuraa! Kuule kyllä niillä rupuisemmillakin alkioilla on onnistuttu, nää on niin henkimaailman asioita ettei ikinä voi tietää lopputulosta etukäteen. Pidä vaan tuo positiivinen mielialasi!

Meikä toivoo että huomenna päästäis siirtoon, hyperi on ilmeisemmin iskenyt punktion jälkeen. Tänään onneks on jo parempi päivä, eilen oli kaamea olotila. Vielä kun on ollut tää armoton helle niin a vot, kun on ollut tukalaa.
Pitäkää mulle peukkuja! :attn:
 
Tsemppiä Marjaana71 ja sarina13 =)
Kävin pe ultrassa ja kolme follia oli kasvussa, nyt vähän vähennettiin lääkemäärää toivoen että kaikki kolme ei kasvaisi vaan ainoastaan yksi tai max kaksi. Huomenna sitten taas ultra ja suunnitelmana olisi siis inssi. Toki inssiin ei päästä jos kaikki kolme follia kasvaa :|
Muutenkin hieman huonolla fiiliksellä ollaan, kun tänään alkoi sellainen kirkas limainen vuoto, liekö ovis tulossa ennen suunniteltua aikaa... Tai minä itse ainakin "vuodon" ajattelin johtuvan oviksesta, toki en tiedä voisiko se johtua esim puregonista jota piikittelen, onko kokemusta?
Harmittaa vaan jos ovis tulee nyt ennen aikojaan ja piikittelyt menee ihan hukkaan :(
No, huomenna siis ultra sitten ollaan taas viisaampia.
 
Hei!
Uutena palstalla ja asiakkaana myös Taysissa. Aloittelimme tutkimuksia yksityisellä syksyllä -10, Ava, kun sanottiin, ettemme edes pääse julkiselle puolelle hoitoon. Gynekologi lupasi kuitenkin laittaa meistä lähetteen julkiselle puolelle, kun sperma-analyyseissa oli lähes siittiötön tilanne. Miehellä kromosomilöydös, josta johtuen lähete ja käynti Taysin perinnöllisyyspoliklinikalle. Ensikäynti lapsettomuuspuolella oli 04/11, hoidot alkoivat 05/11 ja viime viikolla kerättiin munasolut (6.6) sekä tehtiin ICSI (8.6). Tämä oli meidän ensimmäinen hoito kaiken kaikkiaan ja kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä.
 
Pepponen tervetuloa! Täällä meitä melkein samaa tahtia piinailevia on kolme, sinä, minä ja sarina13.

Meillä oli tosiaan se alkionsiirto maanantaina. Kävi niin että olivat tehneetkin ICSI:n kun miehen uimarit olivatkin yllättäen olleetkin laiskanlaisia. Tähän asti sillä puolella ei oo ollu mitään häikkää joten oli se ylläri. Ylläreitä kyllä tässä matkan varrella on tullut joten niihin on jo tottunut. Joka tapauksessa muniksia oli kerätty 13 eikä aiemmin ilmoitettu 12, niistä oli osa raakoja joten muistaakseni 8 hedelmöitettiin mutta niistä vaan 4 jatkoi kasvua. Kaksi ukkelia siirrettiin, toinen oli 8- ja toinen 6-soluinen. Lääkäri sanoi että se huonompi siirrettiin paremmalle kaveriksi. Saa nähdä kuinka jätkien käy. Omat odotukset ei oo korkealla. Pakkaseen meni 2 alkiota.
Kaipa tää on ihan luonnollista että mielialat vaihtelee, mutta tosiaankaan en elättele toiveita onnistumisen suhteen. Ehkä niin ajattelu on itsesuojelua, eipähän sit pety jos hoidoista tuleekin negaa...
 
Pepponen, tervetuloa joukkoon ja piinailemaan :wave:

Marjaana, aika jännä, että sperman laatu oli noin huonontunut. No, onneksi siihenkin on keinot. Kyllähän minäkin (ainakin näissä hoidoissa) olen sillä "pessimisti ei pety" linjalla. Vaikka sitten pettyykin...

Itse en tiedä jäikö pakkaseen mitään. Lupasivat kirjeen kahden-kolmen viikon sisällä. Voishan sitä soittaa, mutten halua. Epäilen, ettei niistä mitään pakkaseen asti selvinnyt. Oli laatu aika huonoa. Ja jos näin on, niin paineet onnistua tästä tuoresiirrosta ovat vielä kovemmat. Eli kyselen sitten/avaan kuoren kun olen tehnyt raskaustestin. Positiivisen tai negatiivisen.

Sarina pp6
 
Heippa! Taysiin palattu. :)

Kolme vuotta edellisestä tuoresiirrosta ja sen tulos nukkua tuhistaa tuolla makkarin puolella. Henkilökunta oli muuttunut, vastaanotto, sairaanhoitaja ja lääkäri, jotka kohtasin, ihan outoja. :) Kohtelu ok, vähän rutiinimainen ja liukuhihnameininki, + harjoittelija töttöröitti papakokeen kanssa... Välineet lipsahteli mun jalkovälistä ja se kesti ja kesti... :D

Eilen keskiviikkona tehtiin PAS Ovumian tiloissa ja siellä lämmin henkilökunta, ainakin yksi vanhempi kasvo näytti tutulta. :)

Soraya pp1
 
Hyppään joukkoon. Meillä on tosin eka käynti vasta 2.8. tasan puoli vuotta lähetteen laitosta. jee. No tää puoli vuotta on sitten unohdettu koko yritys sillä mun pää ei kestänyt epäonnistumisia. Vuoden vaihteessa käytiin kolmessa kierrossa yksityisellä clomien kans mutta edes ne ei saanut mitään kasvamaan mussa joten toivo on aika hukassa kyllä. Onneksi meillä yksi on jo (2008) niin ei oo toivo ihan täysin hukassa vaikkei onnistuttaskaan toisessa.

Eli moikka kaikille t: 25v Pco:lainen.
 
Hei, sellanen vaan tuli mieleen kun mulla on jo pian vuoden ollu munasolut pakastettuna (joo, ei MITÄÄN edistymistä miesrintamalla..:(), niin millon sopimus pitäs uusia? Ei kai ne niitä roskiinkaan voi heittää ilman mun lupaa?! Koskeeko niitä samanlainen sopimus kun alkioitakin? Kiva jos joku tietäs.. nykysin ärsyttävää soitella tonne polille kun suhtautuminen on nihkeetä siks etten nyt kuulu ilman hoitoja niiden asiakkaaks.
 
Viimeksi muokattu:
Heippakaikille tayssin kävijöille! Ajattelin myös liittyä joukkoon... Meillä oli ISCI Tayssissa 1.6. Yksi tuoresiirtoon ja viisi labraan muttei niistä tullut mitään... Eli negatiivinen jälleen. Itse olen 35v ja mies vähän nuorempi.
Ava-klinikalla käyty 4 inssiä, 1 IVF ja yksi ISCI mutta kaikki aina negatiivista. Selittämättömiä ollaan. Mulla kaksiosainen kohtu. Toivottavasti tulisi jotain tietoo ennen tayssin lomia, että mitä seuraavaksi... Välillä sitä kyllä miettii että mitä järkee näitä hoitoja on aina vaan jatkaa kun ei koskaan saa kun yhden siirtoon ja ei mitään pakkaseen... Koskaan kun ei ole tämän kolmen vuoden aikana ollut edes toivetta alkaneesta raskaudesta...:headwall:
 
Burma: Tervetuloa joukkoon! Toivottavasti saat pian tietoa jatkosta. Ei ole sulla kyllä helppoa ollut :hug: Mutta jos vähänkin tuntuu että vielä jaksaa ja rahaa saa jostakin, niin älä luovuta. Sitä ei ikinä tiedä...

Itsellä taisi tuo hyperi iskeä viikko siirron jälkeen? Ainakin vatsa oli viikonlopun tooodella kipeä ja turvonnut. Kipu on onneksi häipynyt, mutta turvotusta löytyy. Ei mahdu mitkään housut kiinni. Menin ja testasin eilen eli pp 11. PLUSSAA!!! Oli kyllä haalea sellainen, mutta perjantaina testaan uudestaan ja näen onko vahvistunut. Kaikille piinailijoille tiedoksi, että muita oireita ei ollut ennen maanantaita kuin tuo hyperi.

Mites muut piinailijat?

Sarina pp 12
 

Yhteistyössä