Te joilla monta lasta..

Meillä lapsia kolme, 5,4 ja 1v. Vielä yhdestä haaveilen, mutta kaikkea kuitenkin miettii, että miten jaksaa. Sellaista kysyisin, että sitten kun isommat alkaa jotain harrastamaan, niin tuntuuko raskaalta jos joutuu pienemmätkin aina ottaa mukaan? Kaikki siis ne lähtöhässäkät yms. Me kuljetaan kolmena aamuna viikossa kerhoon, muuten nautitaan rauhallisista aamuista ja välillä tuntuu selviytymistaistelulta nämä kolmekin aamua, että päästään ovesta ulos. Ja entäs sitten kaikki sairastelut? Tuntuu että nyt kolmenkin kanssa menee kuukausi että kaikki toipuneet yhdestä taudista. Sitten kuitenkin ajattelee, että lapset kasvaa niin nopeesti, että vaikka välillä raskasta, niin pian taas jo ainakin jotkut asiat helpottaa. Niin kovasti vielä yhdestä haaveilen, ja sitä pohtii, että katuuko myöhemmin, jos jättää haaveeksi. Itsellä nyt ikää 30, siitä ei kiinni, mutta nyt kun ajattelen, niin kovin suurta ikäeroa en nuorimmaiselle haluaisi. Kertokaa joku kokemuksista ja mielellään myös niistä raskaista ajoista ja niistä selviämisestä. =)

 

Meillä 4 lasta, nyt 13, 11, 7v ja 6 kk. Eli tuossa sinun vaiheessa, meidän tilanne lasten ikähaitarin suhteen oli melko samanlainen.

Harrastusten suhteen olen usein surrut sitä, että minulla ei ole mahdollisuutta olla lapsen mukana harrastuksissa niin paljon kuin haluaisin. Esimerkiksi tyttöni oli kansantanssissa alaluokilla ja heillä oli reissuja, joihin olisin halunnut lähteä mukaan. Ainoa mahdollisuus mukaanlähtöön oli pakata juniorikin matkaan. Näin teinkin, mutta useimmiten sitten menimme omalla autolla, kun en hirvinnyt linja-autoon pienen kanssa mennä ( ties montako huutoa olisi välillä tullut ja siitä ei välttämättä kaikki pidä). Samat pulmat on vanhimman lapsen jääkiekon kanssa: Pelireissuilla olisi mukava olla. Sinne lähtö taas tietäisi muiden lasten kotiin jättöä (ei heitä välttämättä kiinnosta katsoa veljen ottelua tai istua tuntitolkulla linkkarissa). Olenkin ollut katsomassa vain kotipelejä. Nykyisin nuorimmainen nukkuu päikkärit jäähallin melussa (tänäänkin ollaan menossa =) ) ja kaksi muutakin lasta tulevat mieluusti mukaan.

Arkirutiinit harrastuksiin kuljetuksiin sujuu meillä suht kivasti, kun pienellä paikalla asumme ja matkat ovat lyhyet. Yritämme kyllä sopia aikatauluja samoihin aikoihin, jos mahdollista. Esimerkiksi ratsastustunti otetaan jääkiekkoharjoitusten ajaksi. Onhan se melkoista taksiajelua. Meillä kuskaus viikolla on enimmäkseen isän harteilla - minä vain ilmoitan aikataulut hänelle

Olen kanssasi samaa mieltä, että ikäeroa ei kannata venyttää liian pitkäksi. Meillä vain luonto hoiti asian näin - itse olisimme halunneet kaksi viimeistä ihan peräkanaa.

Ennen viimeistä lasta olimme kumpikin kokopäivätyössä, mieheni lisäksi paljon reissussa. Silloin tuntui, että aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen mihin pitäisi. Tunsin, etten ehtinyt olla lasteni kanssa tarpeeksi. Elämä oli pelkkää työssäkäyntiä, kauppareissuja, kuskausta, pyykkäystä ja syömistä, jos sattui ehtimään. Nyt kotiäitinä ollessa kaikki sujuu paremmin! Näin onkin tarkoitus jatkaa vielä jonkin aikaa. Nyt ehtii kuunnella lasten kuulumisia ja vähän omiakin mietteitä =) Itselleni tämä on sitä aitoa elämää.

 

Kiitos vastauksestasi! Niinhän se tietysti on, että loppupeleissä luonto nämä asiat määrää. Ei vauvaa välttämättä kuulukaan sitten kun sitä rupeaa toivomaan. Olen minäkin ajatellut, että voipi olla, että tässä meidän perhe nyt on, ja hyvä tietysti niin. Kolme ihanaa lasta on saatu, ja kaikki muutenkin hyvin. Mukavalta tuo sinunkin tianne kuulostaa, saa olla siinä koululaisten kanssa kotona. Heidän elämässä tapahtuu kaikenlaista ja mielessä liikkuu monet kysymykset. On hienoa, että saa olla siinä lähellä ja kuunnella. Minuakin jo hirvittää ajatus, että jonain päivänä menen töihin ja lapset jäävät vähemmälle. En ole superäiti, joka ihmeellisillä energiavirroilla jaksaa hoitaa hyvin työn, kodin, lapset ja juoksevat asiat. Huh!

Mutta ehkä täytyy elää tässä hetkessä ja nauttia tästä. Nyt ei vielä ole kiire minnekkään. Täytyy katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Kevään odotusta! :flower:

 

Meidän lapset vielä niin nuoria, että vasta kerhot ovat "harrastuksina". Mutta ei tämä elämä juuri sen kummempaa olen neljän kanssa kuin se oli kolmen kanssa. Vähän enemmän käsityötä. Ja onhan sulla kokemusta ennestään jo siitä, millaista on kahden pienen kanssa -nuo 5- ja 4-vuotiaasi ovat jo aika omatoimisia ja sitten kun/jos vauva teille syntyy, ovat vielä isompia ja osaavampia.

 

Tottakai kuta enempi lapsia sitä enemmän hässäkkää mutta en jättäis lasta hankkimatta sen takia että on sitten hankalampaa. Jokainen lapsi tuo lisää töitä ja lisää onnea.

 

MEILLÄ ERITYISLAPSIA JA VASTA NUORIN ON KEHITTYNYT muita aikaisemmin, eli kävelee
puitapitkin ja muutenkin kehitys ollut "muita lapsia edellä", kun se muiden lapsien kanssa on erityislapsuudentakia ollut jäljessä. Viiminen kehittynyt silleen aiemmin, kun listoja seuraa, että miten muut samanikäiset.Kiva juttu, kun ollaan totuttu, että kävelemistä aletaan harjoittelemaan yli 2v.