te ketkä olette jättäneet miehenne..

niin menikö kauan ku uskalsitte tehdä sen ''viimeisen'' ratkaisun? miten jaksoitte pienten lasten kanssa jne

 

Mulla ei ollut lapsia ja miehenkin kanssa "vain" kihloissa, puolitoista kuukautta häihin kun yks ilta mun suusta vaan tuli se totuus että en haluakaan naimisiin...oikeesti oli vaan niin paha olo että se vaan pääs suusta! Päätökseen meni n. pari kuukautta, koko ajan oli ihan karsee olo. Mutta elämäni paras päätös oli!!

 

auts, mikä tökkii?
miks piti toinen muksu tehdä?

 

auts, mikä tökkii?
miks piti toinen muksu tehdä?

kaikki... vauva oli yllätys mutta maailman ihanin sellanen ja niin rakas :heart:

 

Liian kauan... Tai no,hengissä ollaan eli kai kuitenkin ajoissa. Ei se helppoa oo,mut jossain kohtaa vaan tuli se olo et NYT ei enää tunnu pahalta sanoa sitä; ei itketä, eikä muutakaan.

 

oliko sun mies myös kaakkois-aasiasta? mulla on ja nyt todella yli 10v yhdessä olon jälkeen alkaa tuntumaan että nyt riittää. ei vaan itse enään jaksa tuota tuolle kulttuurille tyypillistä käyttäytymistä ja yleensäkkin elämän periaatteet eroavat aika lailla...

 

oliko sun mies myös kaakkois-aasiasta? mulla on ja nyt todella yli 10v yhdessä olon jälkeen alkaa tuntumaan että nyt riittää. ei vaan itse enään jaksa tuota tuolle kulttuurille tyypillistä käyttäytymistä ja yleensäkkin elämän periaatteet eroavat aika lailla...

laita mulle yytä tai s postia aelo@netti.fi

 

Eroa miettivien äitien tai isien kantsii käydä kattomassa eroneuvo.fi!

 

Olihan siinä toista vuotta sitä tullut harkittua ja kerrottua se miehellekin silloin. Mutta kun hän ei halunnut mitään muuttaa, ratkaisu oli sitten lopulta helppo. Ja paljon paremmin jaksoin sen eron jälkeen yksin lapsen kanssa kun ei ollut enää mies toisena lapsena hoidettavana.

 

Kai olin pitkään jo harkinnut...
Mutta isommin noinn puolivuotta.
Meillä oli 6 vee ja kaksoset 1,5 vee kun otin ja lähdin.

Mut mies alkoi vaanimisen ja teki elämästä ihan helv...
Sain lähestymiskiellon mutta monet itkut tuli itkettyä.
Ja kun luulin että omaan asuntoon kun pääsen niin elämä alkaa.
Siitä alkoikin vainon aika.Poliisit oli ihan out,olis pitänyt tapahtua jotain ennen.No vihdoin tekstari uhlailut sekä oli pankissakin uhannut että kohta luette lehdistä vaikka mitä kamalaa.Ja soitelli kavereille että kohta muija on vainaa.

Nä kaikki auttoi että pollarit teki jotain ja vähitelle ukkokin rauhoittui.
Sain sen pakkohoitoon sentään.Mut väärin on että uhkaa ja pyytää apua.
Sanoin ettei noin voi tehdä.

Oli se kamalaa mut onneks siitä on jo ikuisuus eikä se ole enää tekemissä.