Teenköhän nyt oikein tän unikoulun?

Poika on nyt siis kohta 7 kk. ja on aiemmin nukkunut hyvin ja nukahtanut itsekseen. Nyt kuukauden ajan kuitenkin, kun on oppinut ryömimään ja harjoittelee konttausta, nukkuminen on levotonta ja nukahtaa VAIN syliin tai vaunuihin...

Kaikki tutut toitottavat unikoulusta. Poika on jo painava eikä mielestäni syliin nukahtaminen ole hyväksi (tulee kuitenkin jossain vaiheessa loppumaan). Lasken vauvan sänkyyn, tarjoan maitoa, peittelen (jos ei ole unipussissa), silitän ja sanon hyvää yötä ja lähden. Yleensä kun olen poistunut huoneesta, poika on jo kääntynyt nelinkontin! Laitan hänet hetken päästä takaisin selälleen tai kyljelleen ja saatan laittaa mobilen soimaan... Ja taas! Taas käännytään ja kitistään. Tätä jatkuu niin kauan, kunnes tulee itku. Ja se itku ei ole enää kiukkua vaan ihan hysteriaa! Siis ihan selvää hätää! Tahtoo syliin ja henkikin jo pätkii kun itkee niin kovin! Ei toi voi olla hyväks lapselle! Eihän se opi mitään muuta tolla kuin että äiti ei tule jos on hätä! pärjää vaan yksinäs! Syliin et pääse!

Ja olen koittanut pitää kädestä, pitää kättä pään päällä, silitellä, rauhotella, laulaa, tuttia tarjota, maitoa tarjota uudestaan mutta itku ja hysteria vain jatkuu !! Eikä loppu kuin vasta sylillä...

Tiedän että poika osaa nukahtaa yksin! Äitini oli tässä yksi ilta meillä kun me oltiin viettämässä miehen kanssa kahdenkeskistä iltaa. Äitini oli vain antanut maidon ja vähän silittänyt ja tadaa! Poika nukku! Miksi ei mulla? Mitä teen väärin? Iltarutiinit ei muuttunut mihinkään!

Mies vaan sanoo että ei se kovin montaa iltaa jaksa itkeä noin kovin mutta kun musta se ei voi olla hyväks lapselle huudattaa noin kovin! Kun se on ihan hätä itkua! :(
Eilen aloin itekin sit itkeä kun teki niin pahaa. Perhepedistä en pidä, mutta otin pojan sitten viereeni nukkumaan. Huusi vielä n. 10 min. kunnes nukahti...

Mitä jos siirrettäisiin tuota omaan sänkyyn opettelua ja otettais vaunut makkariin? Onko huono idea? Syliin jos otan, koko toi huudatus on ollut täysin turhaa ja ajantuhlausta. Myönnän että olen joskus sitten lopulta ottanut syliin koska en ole kestänyt enää sitä surua ja tiedän että olen vesittänyt tällä koko homman... Naapuritkin varmaan tekee kohta lasuilmotuksen...

Mitä mieltä ootte unikoulusta ja mikä olis meille hyväks ny? :/
En halu pojalle mitään traumoja. Tahdon olla pojalle se turva ja tuki, jonka luokse saa tulla jos on paha olo. Toi unikoulu ei mielestäni tue tuota...
 
"madre"
Me pidettiin tytölle 8 kuukauden iässä pistäytymisunikoulu ja sitä voin kyllä suositella. Rankkaa se oli, mutta nopeasti auttoi. Peiteltiin lapsi sänkyyn ja toivotettiin hyvät yöt ja kun alkoi itkemään niin odotettiin minuutti ja sitten uudestaan makuulle, tutti suuhun ja peitto päälle ja pois sanomatta mitään ja näin jatkettiin kunnes nukahti. Aina odotettiin se minuutti. Ja jos itku jossain vaiheessa lakkaa ja kohta alkaa itkemään uudestaan niin se minuutti otetaan siitä uuden itkun alusta, Sängystä ei saa ottaa pois vasta kun aamulla eikä maitoja tai mitään palveluja lapselle sillon yöaikaan. Ja jos herää keskellä yötä ni sillon pidetään myös kiinni noista säännöistä. Nyt meillä on jo useampi kuukausi mennyt niin, että tyttö ei tarvii kun viedä sänkyyn ja peitellä ja toivottaa hyviä unia niin sinne jää eikä pihaustakaan kuulu ja kohta jo tuhisee syvässä unessa. :) Tää on ollut niin ihanaa! Jos tämän kaltainen unikoulu kiinnostaa niin voin vastailla sulle jos on jotain kysyttävää. Tsemppiä! Kyllä te varmasti jonkun keinon keksitte.
 
[QUOTE="madre";29681478]Me pidettiin tytölle 8 kuukauden iässä pistäytymisunikoulu ja sitä voin kyllä suositella. Rankkaa se oli, mutta nopeasti auttoi. Peiteltiin lapsi sänkyyn ja toivotettiin hyvät yöt ja kun alkoi itkemään niin odotettiin minuutti ja sitten uudestaan makuulle, tutti suuhun ja peitto päälle ja pois sanomatta mitään ja näin jatkettiin kunnes nukahti. Aina odotettiin se minuutti. Ja jos itku jossain vaiheessa lakkaa ja kohta alkaa itkemään uudestaan niin se minuutti otetaan siitä uuden itkun alusta, Sängystä ei saa ottaa pois vasta kun aamulla eikä maitoja tai mitään palveluja lapselle sillon yöaikaan. Ja jos herää keskellä yötä ni sillon pidetään myös kiinni noista säännöistä. Nyt meillä on jo useampi kuukausi mennyt niin, että tyttö ei tarvii kun viedä sänkyyn ja peitellä ja toivottaa hyviä unia niin sinne jää eikä pihaustakaan kuulu ja kohta jo tuhisee syvässä unessa. :) Tää on ollut niin ihanaa! Jos tämän kaltainen unikoulu kiinnostaa niin voin vastailla sulle jos on jotain kysyttävää. Tsemppiä! Kyllä te varmasti jonkun keinon keksitte.[/QUOTE]

Monta yötä meni huudatuksel?
 
"Sadie"
Ottaisin lapsen syliin ja antaisin nukahtaa siihen. Aika aikansa kutakin. Meidän 2v nukahtaa pääsäntösesti itekseen omaan sänkyyn, mutta välillä on niitä kausia, että haluaa että mä istun vieressä ja pidän kädestä kii niin kauan että nukahtaa. Sitten se taas menee ohi ja jää itekseen nukahtaan.
Pienet tarvii läheisyyttä ja turvaa :)
 
"hillla"
Juu, ei todellakaan mitään huudatusta noin pienelle. Kuulosti ihan hirveältä tuo pistäytymisunikoulu.

Jos et ole valmis nukuttamaan lasta syliin/viereen, niin tee sitten vaikka niin että otat tuolin pinniksen viereen ja istut siinä kunnes nukahtaa. Pienet nyt vaan tarvii läheisyyttä ja turvaa ^^, kyllä, toiset enempi ja toiset vähempi, välillä enemmän ja välillä vähemmän.
 
Madre: En taida kuitenkaan vielä pystyä tohon :( Se itku on niin kauheeta että pelkään lapsen menevän rikki siitä...

Jos nyt jatkan sylittämistä, niin onko siitä sit myöhemmin haittaa? Paino alkaa vaan tulla vastaan että katotaan mihin kiloon asti jaksan...
 
"Sadie"
Madre: En taida kuitenkaan vielä pystyä tohon :( Se itku on niin kauheeta että pelkään lapsen menevän rikki siitä...

Jos nyt jatkan sylittämistä, niin onko siitä sit myöhemmin haittaa? Paino alkaa vaan tulla vastaan että katotaan mihin kiloon asti jaksan...
Paino alkaa tulla vastaan? Siis kuinka oikein ootte kun lapsi sylissä? Mä en nyt iha saa ajatuksesta kiinni :)
Mitä haittaa siitä olisi myöhemmin?
 
[QUOTE="Sadie";29681721]Paino alkaa tulla vastaan? Siis kuinka oikein ootte kun lapsi sylissä? Mä en nyt iha saa ajatuksesta kiinni :)
Mitä haittaa siitä olisi myöhemmin?[/QUOTE]

Vauva on nyt n. 8 kiloo nii kyllä se käy käsiin, selkään ja hartioihin :) Oon kait sit tosi huonokuntone :DDD Sen 10 min. menee mut sit alkaa tuntuu liian raskaalt..

Meinasin että onko se yksin nukahtamisen opettelu myöhemmällä iällä aina vaan vaikempaa :) Tai teenkö pullamössöpojan :DDD
 
"Sadie"
Vauva on nyt n. 8 kiloo nii kyllä se käy käsiin, selkään ja hartioihin :) Oon kait sit tosi huonokuntone :DDD Sen 10 min. menee mut sit alkaa tuntuu liian raskaalt..

Meinasin että onko se yksin nukahtamisen opettelu myöhemmällä iällä aina vaan vaikempaa :) Tai teenkö pullamössöpojan :DDD
Njaah, no mut kai sä nyt sentää istut kun se vauva nukahtaa syliin? Toki ymmärrän jos sä seistä tönötät vauva sylis :D
Onko sulla esikoinen kysees? Kannattaa tehä niinku itestä just sillä hetkellä tuntuu, eikä niin välittää siitä kuinka asiat "pitäis" tehä :)
 
Esikoinen juu, mistäs arvasit :D
Seistä tönötän :) Ja kävelen. Istuen jos oon, niin alkaa kiemurtelu :D
Kovin monet tutut tuntuu vaan tietävän nämä asiat paremmin ja unikoulua vaan tyrkytetään ja sanotaan et huuto on normia. Musta se on sydäntä riipaisevaa! :/
 
"Sadie"
Esikoinen juu, mistäs arvasit :D
Seistä tönötän :) Ja kävelen. Istuen jos oon, niin alkaa kiemurtelu :D
Kovin monet tutut tuntuu vaan tietävän nämä asiat paremmin ja unikoulua vaan tyrkytetään ja sanotaan et huuto on normia. Musta se on sydäntä riipaisevaa! :/
Kovin on tutun oloista pohdintaa, siitä arvasin :D Ei se unikoulu oo mikää pakollinen juttu. Tuntuu että sitä tyrkytetään joka tuutista koko ajan, vaikka sitte vaan ihan varmuuden vuoksi :D Ei oo meilläkää mitää unikoulua pidetty ja lapsi nyt tosiaan 2v.
Ite oon tota huudattamista vastaan ja jos sullekki siitä huonot fiilikset tulee, niin anna olla. Tee niinkuin susta itestä tuntuu parhaalta.
Meillä lapsi sai 1v asti iltamaidon sylissä, joskus nukahti siihen, joskus ei. Eikä oo ainakaa meiän tapaukses tuottanu mitää ongelmia. Mut mä sain sentään istua lapsi sylis, ettei tarvinnu seisoskella ;)
 
Mui
Esikoinen juu, mistäs arvasit :D
Seistä tönötän :) Ja kävelen. Istuen jos oon, niin alkaa kiemurtelu :D
Kovin monet tutut tuntuu vaan tietävän nämä asiat paremmin ja unikoulua vaan tyrkytetään ja sanotaan et huuto on normia. Musta se on sydäntä riipaisevaa! :/
No tämä nyt kuulostaa aika älyttömältä. Lapsi on tottunut heijailemalla nukahtamiseen ja luultavasti ei opi siitä pois huudattamatta myöhemminkään. Opeta nyt vaikka aluksi siihen, että olet paikallasi ja pidät sylissä.
TAI laitat sinne omaan sänkyyn, olet kuitenkin vieressä (vaikka "nukut" itse niin että hän näkee sinut) ja annat nousta kontilleen vaikka sata kertaa. Lapsi kun on väsynyt, niin lopulta kyllä hyytyy.
 
"mie"
Teet niinkuin sinusta tuntuu hyvälle ja mikä teidän perheelle sopii :) . Meillä se tarkoitti sitä, että tuossa iässä nukutettiin syliin tai viereen. Meillä se omaan sänkyyn nukahtaminen itsekseen ei alkanut sujua myöhemminkään sormia näpäyttämällä, mutta oli kuitenkin kaikkien kannalta helpompaa myöhemmin kuin vauvana.
 
Noniin, nyt päätin jättää sen unikoulun pois ja otin vauvani syliin, istuin sängyn reunalle ja heijasin hieman (oli varmaan todella järkevän näköistä. Pimeässä huoneessa, edestakas heijaten sängyn reunall) :)

Meni max 2 min. ja nukahti ihanan rauhallisesti <3 Tuli niiin hyvä tunne, kun ei tarvinnut kuulla sitä huutoa ja itkua. Ja nyt kun nukahtaa vaikka istunkin niin ei mitään väliä vaikka painaiski vähä enemmä :D

Ne tutut jotka vielä koittavat tyrkyttää mulle unikoulua, sanon varmaan vaan näin "Huudata ite vaan lastas! Mun lapsi nukahtaa hymyillen mun syliin! Ehtii se vielä tottua omaankin sänkyynsä mutta nyt on vielä liian pieni siihen ja tämän äidin syli on aina avoinna pikkuiselle." :) Ehkä nyt teen pullamössöpojan mutta voi voi :D
 
  • Tykkää
Reactions: hippimamma
"minävain"
miksi ei voisi nukuttaa sylissä? lapsilla tuppaa olemaan noita kausia kun hereillä opitut taidot tulee öihin.. minusta muutenkin unikoulut pienellä lapsella on kamalia... lukekaapa kuin tuolla muissa maissa mennään ;) ihan lapsen ehdoilla ja häntä rakastaen ja hänen tarpeisiin vastaten <3 ei vanhempien. kun lapsen hommaa niin silloin pitäs olla päivän selvää pistää ne omat tarpeet sivuun hetkeksi hetkittäin... mm juuri nämä nukutus asiat pienillä :) hyvin olet toiminut :) tsemppiä jatkoon!
 
"Hmm"
Noniin, nyt päätin jättää sen unikoulun pois ja otin vauvani syliin, istuin sängyn reunalle ja heijasin hieman (oli varmaan todella järkevän näköistä. Pimeässä huoneessa, edestakas heijaten sängyn reunall) :)

Meni max 2 min. ja nukahti ihanan rauhallisesti <3 Tuli niiin hyvä tunne, kun ei tarvinnut kuulla sitä huutoa ja itkua. Ja nyt kun nukahtaa vaikka istunkin niin ei mitään väliä vaikka painaiski vähä enemmä :D

Ne tutut jotka vielä koittavat tyrkyttää mulle unikoulua, sanon varmaan vaan näin "Huudata ite vaan lastas! Mun lapsi nukahtaa hymyillen mun syliin! Ehtii se vielä tottua omaankin sänkyynsä mutta nyt on vielä liian pieni siihen ja tämän äidin syli on aina avoinna pikkuiselle." :) Ehkä nyt teen pullamössöpojan mutta voi voi :D
Sinä teet ihan oikein nyt.
Lapsella on turvallinen ja hyvä olo olla.

Oma vauvani on jo 7v ja ei ole vauvaiässä pidetty unikouluja.
Siitä pikku hiljaa oppi nukkumaan itse.
kaikki mennyt lapsen tahtiin omalla painollaan.

Älä vain tuota yhtä ns. äiti :( ihmistä tottele, joka huudatti vauvaansa minuutin ja peitti ja huudatti taas.
Mahtaa olla mukavat henkiset traumat, jotka näkyvät kun lapsi kasvaa.
Ei tuollaista saa tehdä edes koiralle, saati ihmiselle
 
[QUOTE="minävain";29683002]miksi ei voisi nukuttaa sylissä? lapsilla tuppaa olemaan noita kausia kun hereillä opitut taidot tulee öihin.. minusta muutenkin unikoulut pienellä lapsella on kamalia... lukekaapa kuin tuolla muissa maissa mennään ;) ihan lapsen ehdoilla ja häntä rakastaen ja hänen tarpeisiin vastaten <3 ei vanhempien. kun lapsen hommaa niin silloin pitäs olla päivän selvää pistää ne omat tarpeet sivuun hetkeksi hetkittäin... mm juuri nämä nukutus asiat pienillä :) hyvin olet toiminut :) tsemppiä jatkoon![/QUOTE]

Kiitti :) Joo, tuntuu että kaikil on hirvee kiire saada se lapsi oppimaan nukkumaan koko yön putkeen ja että nukahtais ittekseen sänkyyn. Tutut on ollu iha ihmeissään että miksi ihmeessä pidän vielä sylissä tän ikästä. Hitto vie, mä olen hänen äitinsä :D Mä valvon vaikka koko yön hänen vuoksi :) Muissakin jutuis ihmisil on hirvee hoppu tehdä vauvoistaan jotain paljo isompia ku oikeesti ovat! Yks mun tuttu pukee lapsensa ku jonku pikkuaikuisen ja toisel on hirvee kiire vierottaa tuttipullost nokkamukiin. Oon varmaan jotenki outo ku haluan pitää vauvani vauvana :D
 
  • Tykkää
Reactions: hippimamma
näin
Mä menin lapsentahtisesti ja kyllä se oppi nukahtamaan ilman syliä ja yöt alko vähän päälle 1v. nukkumaan ilman maitoa. Ei ois käyny mielessäkää alkaa toista huudattamaan.
Kannattaa aina vähän väliä kyllä kokeilla kaikkea uutta, voit iloisesti yllättyä.
 

Yhteistyössä